Runningsup

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää

Vuoden lopulla kun aurinko on enää ani harvoin näyttäytynyt sitten elokuun ja ihan kaikki B-, C- ja D-vitamiini on kulunut meidän pohjoisten ihmisten elimistöistä jotakuinkin loppuun, tarvitaan KELTAISTA! (punaista, oranssia ja vihreääkin tarvitaan, ainakin lautaselle). Sitruuna on mun all time (and seasons) favorite. Sitruuna raikastaa kaiken: Vesijohtoveden, teen, salaatin, guacamolen, uuniperunat, kalan, grillilihan... Vilja sai huopaisen Life@ppinsa. Keltaisen. Kattinen on nyt noin 12 viikkoa. Ylihuomenna on toinen lääkärikeikka ja ensimmäinen rokotus. Auts. Kissa on ihana ja kissa on hermoille käyvä eli pentuiän peruskuvioissa siis ollaan. Tämmöinen pieni Vilja-kissa nukkuu suurimman osan vuorokaudesta ja loput aikaa on energinen kuin mikäkin. Osaa siis käyttää viisaasti energioitaan, toisin kuin me muut, jotka laahustamme (pieni liioittelu sallitaan) pimeydessä nuutuneina ja uupuneina. Mutta tottahan se on, jos on yhtenä päivänä elämänsä voimissaan

Miten puolen vuoden kulttua tuleva tapahtuma voi saada ihmisen näin onnelliseksi? Hyvin! FooFighters ja Rock the beach. Äläpä! Kuinka ollaankin miehen kanssa venattu, että päästään FooFightersin keikalle. Jo puolisalaa puhuttu, että jos ei tule Suomeen kohta (!), mennään katsomaan sitä jonnekin maailmalle. Eipä tarvitsekaan kun liput on nyt plakkarissa Hietsun keikalle. Mä niin näen itseni minimekossa, ruskettuneena (Suomen kesäkuussa...:O), paljain jaloin tanssimassa hiekalla onnesta sekaisin. Juuri niin - musaonnea tiedossa! Rakkaus, biletys, onni, kesä ja vaikka mitä! Siitä sittemmin lisää. Mutta miettikää, vuoden sisään kaksi parasta bändiä maailmassa livenä. RockOnnea <3 Viime viikon neljistä synttärijuhlituksista selvittiin kunnialla, hiukan alkoi jo loppusuoralla uuvuttamaan jatkuva kahvin kittaaminen ja organisointi...Silti mukavaa kun joulun alla on muutamat glögijutskat, yhdet töissä, yhdet meillä ja yhdet sukulaisissa. Joulua en mitenkään vielä ole kerennyt odottam

Viime aikoina on ollut taas niin paljon asuntonäyttöjä, että olen totaalisen kyllästynyt tähän myyntipuuhaan (vuosi ja neljä kuukautta!). Mitään ei tapahdu! On ollut yllätysnäyttöjä kaksi - niin, eräs ostajaehdokas tallusti oven taakse ja soitti ovikelloa, jutusteltiin ja pidin näytön itse, seuraavana päivänä hän tuli uudelleen (äitinsä kanssa! hahhaaa). Nyt sitten odotellaan onko riittävää kiinnostusta vai eikös sitä ole...plaaplaaplaaaaa. Lisäksi on ollut yleistä ja privaattishowtimea yllin kyllin. En (emme) jaksa enää! Mutta tämähän siis menee just niin kuin meillä meni esim. tontin löytämisen kanssa, vuosia katsasteltiin ja kun lopulta löytyi passeli, niin tehtiin kaupat heti. Sitten kun asiat alkavat rullaamaan ne menevätkin sitten vauhdilla (sama on pätenyt monessa muussakin asiassa meidän yhteistaipaleella miehen kanssa, näin se nyt vaan on). Todellakin odotan nyt sitä rullausvaihdetta tässä myyntiasiassa ja kaikessa mitä tapahtuu sen jälkeen Hopi-hopia nyt! Onneksi elämässä

Mun arkielämä on aika mukavan epäsäännöllistä (suits for me). Tänään oli etäpäivä, jotka siis osaan jo useiden harjoitteiden jälkeen tehdä oikein. Silloin EI missään nimessä SAA istua tunteja yhtä kyytiä keittiönpöydän ja läppärin ääressä, vaan tunnin parin välein tehdään jotain muuta. Välipalaa, pitkä kävelylenkki sikahienossa talvisäässä (tätä ette kuule minun suustani usein), kissan leikittämistä, lounasta ja koulusta tulevalle pojalle ruokaa, itselle kahvia (kissa maistoi mun aamukahvia - pöhkö :D), rupattelua tyttären kanssa (siinä välissä kun se tulee koulusta ja taas lähtee boyfriendille), lisäksi aina välillä laitetaan erinäisiä koneita pyörimään. Damn, pyykit taitaa olla vieläkin koneessa (...) Huono puoli etäilyissä on tietysti se, että sitä vetää tukka likaisena (kuivashampoo on keksitty), trikoissa ja villasukissa (mukavaa), ilman meikkiä (luksusta). Tuohan kaikki on silkkaa ajan säästöä. Kotona töissä säästää sekä aamupuunaamisen että työmatkoihin kuluvan ajan eli yhteens

Sen lisäksi, että olemme saaneet perheenlisäystä (awwws), on ollut myös viime päivinä flunssaa liikkeellä. Syksyn eka mulla. Pikkuflunssasta huolimatta menin eilen sunnuntai-illan yin yang-joogaan (tuntinelkytminsaa), jollainen on kokeilumielessä pari sunnuntaita täällä meidän naapurustossa. Puolikipeänäkin uskalsin mennä kun tiesin, että kyseessä on äärirauhallinen ja helppo suorite. Mutta olipas se kiva. Kylmän puutalon yläkerrassa (paikallinen kahvilaravintola), jalassa paksut villasukat, kropan ja joogamaton välissä lämmin fleece ja aina välillä hörpittiin tuoksuvaa kuumaa teetä lämmikkeeksi. Meitä oli kuusi, joten ryhmä oli sopivan kokoinen ja ohjaajakin oli ihan hyvä. Paljon, paljon venytyksiä rauhakseen. Mun kroppa rakastaa venytyksiä eli teen niitä muutoinkin, mutta tuo oli aika luksusta kehonhuoltoa. Kivaa vaihtelua astangaan, ajoittaiseen flow-joogaan ja aerialjoogaan. Odotan kyllä ensi sunnuntaita, katsotaan jos tähän(kin) innostuu. Vähintään jos ryhmä muodostuu, osallistun 

Saimme syyslomalla perheeseemme yllätysvauvan. Tämä tuli täytenä yllätyksenä meille ja muille. Let me tell you... Syyslomailimme landella torstaista sunnuntaihin. Mukana menoissa minä ja mies, pojat ja vanhin tytär kavereineen. Kuluva viikko ennen lomaa oli ollut todella, todella raskas, melkeinpä kauhea voisin sanoa (todellakin ja yhtään liioittelematta). Tavoitteena oli siis leppoisaa landeilua, paljon sitä saunomista ja pönttöuunin lämmittämistä. Näin kävikin. Yhtenä iltapäivänä sitten patistin porukkaa kävelylenkille maaseudun peltomaisemiin ja metsään. Sain miehemme matkaan. Oli järeän tuulinen ja pilvinen lauantai-iltapäivä. Jäätävän kylmä sää sai laitamaan talvitakit niskaan ensi kerran tänä syksynä. Kävelimme puolituntia yhteen suuntaan ja käännyimme lopulta takasin kun missään ei nyt oikein ollut mitään, paitsi sitä peltoa, muutama maatila, autiotila ja metsää, metsää, metsää. Takaisin tullessamme, noin autiotilan kohdalla jäimme ihastelemaan ja ihmettelemään hanhien ko

Mun pää on näemmä kehittynyt sillä tavoin, että jos maanantaimoodia ei koe maanantaina sen kokee perjantaina. Saanko kiitos (arki)viikon ilman mitään ihme angstipäiviä? En näemmä - taitaa kuulua mun repertuaariin. Jostain lehdestä luin, että monella (?) muullakin on moodit (engl.moods) pinnassa kerran arkiviikkoon ja silti on ihan hyvä ja tyydyttävä arki (voiko lehtiin luottaa?) Olen kuitenkin samaa mieltä, pidän elämästäni, vaikka haaveilenkin aina ajoittain kaikenlaisista hyppäämisistä tuntemattomaan (haaveita pitää olla, muutoin olen kuollut). Tänäänpä viimeksi töissä kun neuvoin erästä naista työjutuissa, hän kysyi miten olen päätynyt tuonne töihin ja varsinkin noihin tehtäviini, joita teen (suhteellisen monipuolinen, eikä lainkaan tylsä työ). Kerroin ja hän oli aidon kiinnostunut ja utelias. Mä vaan huokailin, että hän on kuitenkin arkeologi (mun lapsuuden toiveammatti). Hauskaa, koska taas tajusin kuinka olen luovinut ja tehnyt töitä paljon tämän homman eteen, eikä loppua taida n

Toista päivää kipeän nassikan kanssa kotona ja toista päivää peräkkäin täällä. Selvä syy yhteys, kun mulla on enemmän kuin yleensä vapaa-aikaa kerkeän jaaritella täällä (sorit siitä). Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella muitakin jaarittelevia kohtaan -  mutta tottahan tuo on. Ei työnantaja mulle maksa täällä olemisesta vaan työnteosta. Nyt olen tilapäisellä hoitovapaalla toista päivää, joten hoidin työasiat aamulla spostitse ja voin rauhassa lopun päivää hoitaa lasta, olla somessa, neuloa sukkia, tehdä ruokaa, juoda kahvia ja taas hoitaa niitä työsposteja illansuussa. Mukavan leppoisaa!  Mutta jos olisin itse oma työnantajani, niin... Saunapuheita eilen miehen kanssa. Tuumasin, että jos olisin kotirouva (ts. kotona töitä tekevä) luultavasti bloggaisin alvariinsa. Kauniina ja silmät levosta kirkkaina (ei väsymyksen merkkiä missään!) vaan laittelisin juttua tulemaan ja ihania ihania kuvia. Mies siihen totesi: 'Harmi etten ole miljönääri ja voi sulle tota mahdollistaa'. Pyr

Maanantaiangstia ei tullut tänään, olen kotona kipeän lapsen kanssa ja kaikki palaverit peruttu :D Pienehkö angsti meinasi tulla kun välittäjämme juuri soitti ja punkaa privanäyttöä iltapäiväksi. Onneksi eilen (ja lauantaina) siivottiin perusteellisesti koska oli yleisnäyttö (kohta saanemme urhoollisuusmitalin kestävyydestä - meinaan näyttökestävyydestä). Anyway, lapsi on enää vain lämmössä eli kestämme tämän ylimääräisen näytön kyllä. Näissä asioissa ei taida kuitenkaan marttyyrisyys auttaa eikä sen puoleen kikkailutkaan (naapurustossa on kaksikin asuntoa myynnissä on and off, kikkailevat ottamalla pois ja taas laittamalla takasin myyntiin. Ei näytä tuottavan tulosta). Asunto menee kaupaksi kun menee, sanoi jo vanhakin kansa. Ensi viikon lopulle buukattuna syysloma landelle, neljä päivää lähimaaseudulla. Siellä tietää saavansa irtioton ja oikeasti ehtii ja viitsii vain olla. Tekee kävelyjä (ja jos oikein riehaantuu yhden juoksulenkinkin). Kuuntelee musaa kynttilänvalossa, takassa

pinnalla ja pinnan alla (ts. what's up): - musaonnellisuus. Pääsin reilun 20 vuoden venauksen jälkeen (no en vaan ole aiemmin päässyt) vihdoin RHCP:n keikalle ja se oli niin HYVÄ. Niin IHANA. Olin TRANSSISSA onnesta. Hyvä musiikki ja joraus saa mut onneen. Ja ylävartalot. - puolulkoilu. Ennen rakasta keikkaa olimme rakkaan miehen kanssa tapaksilla ja viineillä ja oluella. Ihanaa toimia näin keskellä viikkoa! (mun tulevaisuus kohta: keskellä viikkoa huvittelu- hahaa) - veemäinen väsymys. Johtuen aivan älyvapaasta paljoudesta töissä. Ja silti samaan aikaan se sama duuni on älyttömän monipuolista ja kiinnostavaa. Mä vaan tarvitsisin enemmän unta (8-10 tuntia per yö). Ja joskus niitä rauhallisiakin työpäiviä. - maanantaiangstit. Olen ollut kaksi viimeisintä maanantaita järkyttävässä olotilassa. Ihan todella vaivoin olen kyennyt peittämään maanantaivihan viattomilta läsnäkulkijoiltani (monelta pääsen eläkkeelle ja vaan hissuttelemaan elämällä?) Mua aidosti pelottaa miten selviän

Ympärille katsominen ja ympäristön huomaaminen (ja fiilistely) on mun tapa elää. En taida olla niitä ihmisiä, jotka kulkevat katse kengänkärjissä tai väistellen muiden katseita (jos joskus niin on käynyt, silloin asiat ovat olleet todella huonosti). Siksikin, riipaiseva näky oli eräs sateinen aamu kun vastaan tuli päiväkotiryhmä ehkä noin 2-4 vuotiaita, joista jokaikinen laahusti menemään katse saappaiden kärjissä jämptissä jonomuodostelmassa (ehkä ne järkevinä lapsina katsoivat jalkoihinsa etteivät kompuroisi kulkiessaan? ehkä kävely jonossa on 2-4 vuotiaana vaikeaa? eikä kukaan niistä halunnut tuntea pientä kesäsadetta kasvoillaan?) Syyskausi toi säännölliset joogat. Ilmajoogassa meinasi kesätauon jälkeen yrjöt tulla, mutta pian olin jo niin ZENissä tilassa ja rentoakin rennompi, että oksat ja kaikki pois. Flowjoogasta taas lähdin tukka hiestä kiharana ja kroppa tuntuvaisen lämpimänä. Hieno  puolitoistatuntinen, jossa taas tajusin jotain oleellista siitä, miltä tiettyjen jooga-as

Pitääkö nyt JO sanoa, että arki on alkanut? Menossa neljättä päivää oikeaa arkea kun se lasketaan koulujen ja aikataulujen alkamisesta (and yes -tänään nuorin oli jo kipeänä koulussa). Arkea on vissiin tuokin, että on satanut abouttia samat neljä päivää (kesäsadetta?) Ja se, että on ihanaa kun on perjantai - olen ihan aavistuksen uupunut. Jalat ovat väsyneet (seison kaikki päivät sen sähköpöydän ääressä, ellen ole liikkeellä muutoin tai palavereissa). Tällä viikolla oli todellista tekemisen meininkiä taas töissä, ei enää sitä hissuttelua (kind of miss U hissuttelu...) Ostin tänään syystakin pojalle ja itselleni (black bomber - naturally. maybe so last season already?) Eilen käytiin sushilunchilla miehen kanssa, niin hyvää, mutta ah niin tavallista (hipsterit vetää nyhtöä :D) On tapahtunut niin mukavan paljon. Muutama tapahtunut: Pitkä extempore päivällinen entisen työkaverin kanssa ammoisilta ajoilta. Joidenkin kanssa se juttu vaan jatkuu suurin piirtein siitä mihin se viimeks

'Onnellisuus on melkeinpä persoonallisuuden piirre. Optimistiksi on vaikea oppia' . Näin sanoo Markku Ojanen (onnellisuustutkija ja psykologian emeritusprofessori). En ole täysin eri mieltä lainkaan. Kyllähän se vähän noin on. Sitä mieltä olen kuitenkin , että onnen voi valita (tai onnellisuuden). Aina ei tiedä johtaako (kulloinenkin) valinta pääasialliseen onnellisuuteen, mutta sen taas kertoo sydän. Näin antaa ymmärtää Paolo Coelho ja tästäkään en ole täysin eri mieltä. Kaikilla on varmasti kokemuksia hyvistä ja niistä (viimeistään) jälkeenpäin katsottuna huonoista valinnoista (jolloin sydän sanoi nou-nou vai sanoiko se sittenkin jees-jees? :O) ja siitä kuinka ns. huonot valinnat ovatkin yhtäkkiä kasvattavia ja johdattavat kohti parempaa. (Onko olemassa ihmistä, joka tekee aina vain oikeita valintoja?) Siksikin komppaan Ojasta tässä:  'Synnynnäiset tai varhaislapsuudessa kehittyneet piirteet kuten toiveikkuus, innostus, positiivisuus, huumorintaju ja miellyttävyys ov

Hei strutsi sä et oo syönyt sun lääkkeitä - terveisiä rennoilta lomapäiviltä (lauseenmuunnokset taas pikkujäbän kanssa menossa...) Pariisin kevään versio menee tietenkin näin . Reissun jälkeen on kiva olla ns. tekemättömyydessä, joka tarkoittaa: joka-päivä-on-jotain-ohjelmaa-mutta-sitä-on-vähän. Viime viikolla se tarkoitti mm. Kansallismuseota ja Töölönlahden puistoa, Leppävaaran uutta maauimalaa, aika ihanaa lastenleffaa (=Iso kiltti jätti), syömis-ja juomisbileitä kavereilla, Porvoon reissua ja jumppia. Joka päivä pari jumppaa ja joogapäälläseisontaa. Huomasin, että osaan tehdä päälläseisontaa ihan itseksenikin - ilman ohjattua 1,5h hikijoogaa alle. Tirskaus. Kiva huomata osaavansa jotain - hyvin. Sitä käsilläseisontaa en vieläkään osaa ja taas aloitin treenaamisen. Ainiin, yksi sukulainenkin poikkesi, erityisen harvoin nähty sukulainen. Mies totesi, että me (nnnn...:t) ei taideta olla kovin sukurakkaita ja sitten pälätettiin pitkä tovi kuulumisia. Mutta, totta toinen puoli, mei

Reilut 2 500 kilometriä Suomea (ja pieni siivu Ruotsiakin) on ajettu ja nähty roadtripin aka rengasreissun muodossa. Paljon uutta ja vähän jo aiemmin nähtyäkin. Minä tosin matkasin ensin 400 km Onnibussissa ja loput autossamme apukuskina. Sinänsä outoa koska minunkin oli tarkoitus ajaa. Mies totesi kuitenkin, että kuskin paikalla aika menee nopeammin, joten mulle jäi maisemien ihastelu ja mm.varoittelu tielle könyävistä poroista. Ja eihän se apukuskina olo raskasta ole - pitkät ajorupeamat taas ovat. Reissasin yhtä kyytiä yli kaksi viikkoa, koska aloitin työmatkalla Varkaudesta, josta siirryin Heinävedelle sukuloimaan, jonne muu perhe kurvasi perässä. Aikamme kun saunoimme ja pulikoimme viileässä, mutta ihanan virkistävässä Saimaassa sekä söimme, söimme ja söimme liikaa oli sopiva hetki jatkaa matkaa. Lähdimme siis eteenpäin omalla 6 hengen porukallamme (parasta on oma porukka ja omat kuviot vaikka sukua ja lisäsukuakin on kiva nähdä). Kiehtovaa on myös se, että vaikka olemme reis

Lainaus päivän lehdestä, jossa lainataan Johnny Cashia (jota olen aina vähän ihaillut, ihailen viisautta). Johnnylta oli kysytty, mikä on hänen käsityksensä taivaasta. 'This morning, with her, having coffee'. Hyvin sanottu, onhan aivan ihanaa juoda aamukahvia yhdessä rakkaan kanssa. Ollaan hiljaa ja välillä jotain lehden juttua kommentoidaan. Sivellään toista jalkoihin pöydän alla sillain kivasti. Mut on aina saanut pauloihin jalkapelillä. Olen myös ollut aina toivoton salaromantikko (tarkkanäköiset sen tietävät).  En siis jaksa romanttisia leffoja (enää juuri lainkaan), en romskuja (niitä luin lapsena viimeksi), en vaaleanpunaista hössötystä, en 'romanttista' sisustusmakua (tähän iso virnistys). Heikkouteni on romanttiset biisit, joissa mies (yleensä) aidosti, kauniisti ja kivasti rakastaa, ehkä vähän jopa jumaloi. Kuitenkin Adelemainen vanhaan roikkumaan jääminen saa mut kananlihalle (Hello.... really spooky). Onhan nekin vähän ärsyttäviä, sellaiset ruikutusbiisit,

Aloin kirjoittamaan tätä poustausta eilen fiiliksissä 'jotenkin nyppii' ja 'alan vähitellen olla viiden viikon loman tarpeessa'. Kaikesta mitä kirjoitin löytyi kuitenkin monia puolia. Kirjoittaminen toimii hyvänä ajatusten purkuna (pitkäkestoisen liikunnan lisäksi). Meinasin valittaa mm seuraavaa: - tunnen taas hiukan ulkotyökateutta. Onnellisia ne, jotka saavat tehdä ulkotöitä näillä keleillä kuten rakennusmiehet, puistotyöntekijät, pientareiden siistijät etc. Omakotitalon pihatyöt tulevat minulle kipeästi tarpeeseen. (kesävuohia? - kesälehmät ei mahdu :D) - pienesti (niin vähän, että olisi turha edes mainita) ihmetyttää ylireagoivat ihmiset ts. en joka hetki ajattele muiden elämää, heidän työtään tai olemustaan tai miten voisin parhaiten heitä ignoorata. Niinku mitä? - Ignored.  - olisin myös voinut viettää eilisen päivän työmatkalla (äh- syypää ettei onnistunut oli raideliikenne, joka aiheutti päänvaivaa myös myöhemmin eilen. VR, you really suck sometimes!). - 

Koskakohan mä kirjoittaisin tänne pienen postauksen vuoden takaisesta Wappureissustamme Wieniin. Edelleen muistelen lämmöllä elämäni ehkä parhaimpia päikkäreitä siellä. Hotellin hyvä vuode, miehen lämmin kainalo ja taju kankaalla täysin. Olinko ehkä hieman väsynyt viime vuonna tähän aikaan? Kirjoitan kyllä joku kerta, koska kaupunki on kiva, oikein miellyttävä mittakaavaltaan. Ja kyllähän siellä kaikenlaista kerettiin tehdä nukkumisen lomassa. Mutta nyt on taas niin paljon suunniteltavaa, että joku toinen kerta Wieniä muistelen. Ajankohtaisimpana vappuruuat (rakastan sitä puuhaa ts. ruokien funtsimisia, reseptien etsimistä). Munkkeja ainakin paistetaan (delegoin sen tyttärelle). Ruuaksi vaikka hyviä erilaisia tapastyyppisiä grillisapuskoja. Testasin viime viikonloppuna mozzarellatäytteisiä jalopenoja (jeis!). Halkaise tuoreet jalopenopaprikat, ota siemenet veks (älä hiero silmiä!)  ja revi mehevää mozzarellaa täytteeksi. Mieluiten grilliin paahtumaan (viime viikonloppuna laitoin

Aamunaurut: Missi onnittelee pikkuleijonia kalsarikuvalla. Dodii- ja ihan syystä saa nyt pikkasen sapiskaa, varsinkin (humor) miehiltä. Viimeksi lauantain kassajonossa ihmettelin (not really...) iltapäivälehtien kannessa keekoilevia kalsariasuisia missistyttöjä. Eikö todella noistakaan näteistä naisista saada muuta irti? Tai eikö ne saa itsestään muuta irti? (eli ei) Toista se on esiintyvällä taiteilijalla joka performanssinsa (ja kuumuuden-sa) tähden hiukan riisuuntuu. Voi Olavia. Hyvä tavaton ja kaikkea mahdollista miten hyvä tyyppi ja esiintyjä, mukana ripaus luovaa hulluutta. Ihan ihastuttava suorastaan, kun eturivistä katsoo. Jop - tyttären kanssa olimme Olavi Uusivirran keikalla täällä meidän paikallisessa konserttisalissa. Hyvä keikka, energinen, reipas, positiivinen ja syvällinen. Keikan jälkeen istuttiin assalla syömässä irttareita lähijunaa venatessa. Niin, musta löytyy helposti myöhäisteini-ikäinen, ei se ole syvälläkään <3   Päähän jäi soimaan tämä kappale. Ke

Minne? Vastaus kirjoituksen seassa tai lopussa. Mutta ensin. Näinhän se on, tuumin kun luin ystäväni toteamuksia ja pohdintoja  blogissaan , elämässä pitää aina olla meneillään pieniä ja isoja suunnitelmia, projekteja huolella mietittyjä ja suunniteltuja ja vielä suuremmalla huolellisuudella toteutettuja. Vaikka näin itse ajattelen työstäni, josta reilut 1/3 on erilaisia toimintaa tukevia ja kehittäviä kehittämistehtäviä, jolloin erilaisia asioita pitää ajatella, jäsennellä ja työstää pitkään, tutkia pohjamutia myöten ja kärsivällisyydellä hyvässä (välillä menee kärsimättömyyden puolellekin) yhteistyössä muiden kanssa toteuttaa. Harvoin mikään toteutuu nopeasti, mutta onhan se palkitsevaa huomata kun jokin asia on valmis mitä on viimeiset kolme vuotta työstetty. Jotkut asiat taas toteutuvat heti, eivätkä välttämättä olekaan sitten niin käyttökelpoisia. Raaka käytännön työ taas sujuu nopeasti, esimerkkinä piinaava deadline tietyille matskuille tällä viikolla, mutta sain kuin sainkin

Juu! Tehkääpä kuule niin. Funtsin kieli poskella viime viikonloppuna kun kuuntelin (taas kerran) äidin luona miehensä jaarituksia menneistä, joista (kukaan) ei enää jaksa tai halua muistaa mitään. No, okei onhan se välillä kiva muistella menneitä, niitä kivoja koho kohtia ja hyviä hauskoja tarinoita. Niitä opettavaisia, lämpimiä, huvittavia. Ja hyvä tarinaniskijä osaa, mutta...(suljen korvat, mietin omiani ja hymyilen...) Jos minäkin olen joku päivä tuollainen ja jaarittelen menneessä, potkikaa mua silloin pöydän alla jalkaan ja iskekää silmään sanoen: 'mummeli elä hetkessä vaihteeks' :D Mistä tuli mieleen, että mummeleiden jutut menneistä ajoista ovat aina olleet kiinnostavia. Silkkaa historian havinaa. No näillä on kyllä kaikkien ymmärtämä nyanssiero, onhan? Tämä vuosi menee älytöntä vauhtia. Ei meinaa pysyä kalenterin perässä. Elä nyt siinä sitten hetkessä kun kohta pitää jo päättää kesälomat. What !? Sain sentään lähikalenteriin buukattua ystävät meille pääsiäissyö