16. joulukuuta 2016

missikissa

Kissajuttuja.

Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa.
Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta.

Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät.
Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa.
No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä!
Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää niin pieniä pentujaan (imetysikäisiä) eli emolle on täytynyt tapahtua jotain. Pentu on ehkä loukannut varpaansa tässä selviytymistaistelussa, mistä pääsi nippanappa pois ja kuulimme hänen hätänsä jotakuinkin viime hetkellä. Voi urheaa pientä kissaa! On se selviytyjä!

Kalajuttuja.
Kävin tänään meidän kylämme uudessa kalakaupassa, aivan pimeen mahtava paikka. Ostin huomiset skagen-tarpeet sieltä ja kyselin joulukaloja. Vaikkakin kuulemma kaikki joulukalat on jo buukattu, kannattaa poiketa tiistai-keskiviikko akselilla hakemassa joulufisut. Ihana mainospuhe myös uudenvuoden tulevasta tarjonnasta. Superhuippua, että olemme saaneet lisää tällaista kivijalkapuotitoimintaa kylällemme.

Joulunalusjuttuja.
Huomenna pidämme meillä yhdet glögi/pikkusuolaiset-illanistujaiset kaveriperheelle. Tällä kertaa olisi neljä aikuista, kaksi myöhäisteiniä ja kaksi koululaispoikaa. Tarjoamme ainakin kuohuvaa ja skagenvoikkareita, kinkkupiirakkaa, taateleita pekonikääreessä, vihersalaattia, itse keitettyä vaaleaa glögiä ja joulutorttuja. Huomenna on myös koulun joulujuhla. Pitäisiköhän ulkokuusikin hakea jo huomenna? Olen muuten hankkinut jo kaksi lahjaa. Ihan on time ollaan siis.

14. joulukuuta 2016

use yellow

Vuoden lopulla kun aurinko on enää ani harvoin näyttäytynyt sitten elokuun ja ihan kaikki B-, C- ja D-vitamiini on kulunut meidän pohjoisten ihmisten elimistöistä jotakuinkin loppuun, tarvitaan KELTAISTA! (punaista, oranssia ja vihreääkin tarvitaan, ainakin lautaselle).

Sitruuna on mun all time (and seasons) favorite.

Sitruuna raikastaa kaiken: Vesijohtoveden, teen, salaatin, guacamolen, uuniperunat, kalan, grillilihan...



Vilja sai huopaisen Life@ppinsa.
Keltaisen.

Kattinen on nyt noin 12 viikkoa. Ylihuomenna on toinen lääkärikeikka ja ensimmäinen rokotus. Auts.
Kissa on ihana ja kissa on hermoille käyvä eli pentuiän peruskuvioissa siis ollaan.
Tämmöinen pieni Vilja-kissa nukkuu suurimman osan vuorokaudesta ja loput aikaa on energinen kuin mikäkin. Osaa siis käyttää viisaasti energioitaan, toisin kuin me muut, jotka laahustamme (pieni liioittelu sallitaan) pimeydessä nuutuneina ja uupuneina. Mutta tottahan se on, jos on yhtenä päivänä elämänsä voimissaan niin sitten seuraavat 2-3 päivää on ihan poikki: nuutunut, harmaa, virttynyt, lihakset jumissa, olo tahmainen ja rähmäinen.
Anyway, me kaikki ollaan edelleen naarmuisia kissan leikkikaluja ja yritetään parhaamme, jotta jonkinlainen koulutus menisi päähän. Kissa oppii rauhallisilla toistoilla, toistoilla, toistoilla ja toistoilla. Pääasiassa toistotkin ovat sille pentuiässä suurta riemukasta leikkiä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, aina voi itse lähteä jäähylle jos ei jaksa toimia leikkikaluna. Näin ihanastihan se ei aina mene, mutta sen tietää, että nyt on oltava johdonmukainen. Kissojen pentuaika on nopeasti ohi, eikä kyse ole loputtomasta toiminnasta.
Vilja on kolminkertaistanut kokonsa siitä kun sen adoptoimme syyslomalla ja silti se on vielä pienikokoinen :O

Huom! lapsen paita, keltainen.

Keikkaonnea vol 3: RHCP tulee heinäkuussa (taas) Suomeen. Oon niin menossa. Pimeen ihana keikkavuosi. Jätän Saara Aallon muille (kaikkea hyvää hänelle), koska ei ole missään mielessä mun musamakua. Rock!

Maanantai-aamuna aurinko nousi näyttävästi,
en kyllä huomannut miten ja milloin se laski.

Hyvää joulunodotusta ja älkää stressaantuko joulukuvioista, mä en ajatellut :D

2. joulukuuta 2016

onni on keikkalipuissa

Miten puolen vuoden kulttua tuleva tapahtuma voi saada ihmisen näin onnelliseksi? Hyvin!

FooFighters ja Rock the beach. Äläpä! Kuinka ollaankin miehen kanssa venattu, että päästään FooFightersin keikalle. Jo puolisalaa puhuttu, että jos ei tule Suomeen kohta (!), mennään katsomaan sitä jonnekin maailmalle. Eipä tarvitsekaan kun liput on nyt plakkarissa Hietsun keikalle.
Mä niin näen itseni minimekossa, ruskettuneena (Suomen kesäkuussa...:O), paljain jaloin tanssimassa hiekalla onnesta sekaisin. Juuri niin - musaonnea tiedossa! Rakkaus, biletys, onni, kesä ja vaikka mitä!
Siitä sittemmin lisää. Mutta miettikää, vuoden sisään kaksi parasta bändiä maailmassa livenä. RockOnnea <3

Viime viikon neljistä synttärijuhlituksista selvittiin kunnialla, hiukan alkoi jo loppusuoralla uuvuttamaan jatkuva kahvin kittaaminen ja organisointi...Silti mukavaa kun joulun alla on muutamat glögijutskat, yhdet töissä, yhdet meillä ja yhdet sukulaisissa.
Joulua en mitenkään vielä ole kerennyt odottamaan, siihen taitaa olla kolme viikkoa. Noh, en koskaan hötkyile joulua, miksi siis nytkään? Kotijoulu, lomaa, vähän sukulointia, pääasiana hetken vapaus arjesta. Ehkä lähemmin innostun sitä suunnittelemaan. Ajateltiin tehdä kyllä piparkakkutalo nyt viikonloppuna pojan kanssa.

Koska joulun jälkeen on talvi 'kestettävänä vielä', on pakko suunnitella pieteettiulkoilukeikka miehen kanssa. Ehkä pahimpaan tammikuun pimeyteen? Hotelli + ravintolaa + baaria (baareja).
Onneksi mulla on jo niin iso vanhempi lapsi, ettei tartte järkätä enää lapsenvahtijuttuja muualta.

Sinänsä kiva kun vuosi taas kääntyy loppusuoralle. Ensi vuonna tapahtuu paljon, eikä vaan FF:n keikkaa (rocksydän). Varmaa myös on, että:
- töissä tulee lisää muutoksia
- mun vanhin lapsi tulee täysi-ikäiseksi
- mä harrastan kokoajan enemmän ja enemmän joogaa
Lisäksi voisi vaikka:
- kämpän myydä. Se ostajaehdokas tulee sunnuntaina kolmannen kerran, siis se, joka antoi tarjouksen, jota pitää vähän korottaa jos meinaa kaupoille.
- muuttaa vuokralle ja aloittaa rakennustyömaan
- Vilja voisi oppia pahimmilta pentutavoilta pois (no ei ne niin pahoja ole, mutta nollatoleranssi jalkoihin hyppäämisille ja tuleehan noita muitakin sit eteen :D)
- viittiiköhän juosta? ei voi tietää, koska olen korvannut juoksulenkit tunnin kävelylenkeillä (happea ja pään tyhjennystä, en selviä hengissä ilman niitä, tarvitsen ajoittaista yksinäisyyttä myös)

Vähän jännän erilainen perjantai, olemme nuorison kanssa keskenämme (mies liesussa), näitä on niin harvoin, että ihan erilaista on. Leivonko koko illan vai lötköttelemmekö leffan ääressä herkkujen kanssa entäs juonko yhtään punaviiniä? Laajoja aiheita vaikeine kysymyksineen :D
Jokatapauksessa vasta huomenna siivoamme kun mieskin on kuvioissa taas ;)
Take care!

19. marraskuuta 2016

näytöstä toiseen

Viime aikoina on ollut taas niin paljon asuntonäyttöjä, että olen totaalisen kyllästynyt tähän myyntipuuhaan (vuosi ja neljä kuukautta!). Mitään ei tapahdu!
On ollut yllätysnäyttöjä kaksi - niin, eräs ostajaehdokas tallusti oven taakse ja soitti ovikelloa, jutusteltiin ja pidin näytön itse, seuraavana päivänä hän tuli uudelleen (äitinsä kanssa! hahhaaa). Nyt sitten odotellaan onko riittävää kiinnostusta vai eikös sitä ole...plaaplaaplaaaaa. Lisäksi on ollut yleistä ja privaattishowtimea yllin kyllin. En (emme) jaksa enää!
Mutta tämähän siis menee just niin kuin meillä meni esim. tontin löytämisen kanssa, vuosia katsasteltiin ja kun lopulta löytyi passeli, niin tehtiin kaupat heti. Sitten kun asiat alkavat rullaamaan ne menevätkin sitten vauhdilla (sama on pätenyt monessa muussakin asiassa meidän yhteistaipaleella miehen kanssa, näin se nyt vaan on).
Todellakin odotan nyt sitä rullausvaihdetta tässä myyntiasiassa ja kaikessa mitä tapahtuu sen jälkeen Hopi-hopia nyt!
Onneksi elämässä on muutakin. Viikko oli taas vauhdikas, nyt on ihana rauhoittua kotiin. Teen pöperöä ja tyttären poikakaveri tulee meille syömään ja yöpymään (ei ole ensimmäinen kerta :D).
Huomenna nuorimman pojan synttärit vol.1 ja tiistaina vol.2, ensi lauantaina  meidän poikien yhteissynttärit ja sunnuntaina samoin. Mä oon niin tottunut järjestämään aina useita juhlia, ettei ahdista yhtään, päinvastoin. Ajateltiin, että vanhukset (elikkäs isovanhemmat), jotka yleensä pyydetään samaan aikaan, otetaan nyt eri aikaan ettei ne tallo meidän kissaa könytessään (Vitsi! Ne on tosi nuoria vielä :D).
Stifado uuniin, kissa valjaisiin ja pieni tepsuttelu pihalla, lasi punkkua ja kynttilät palamaan. Pitäisikö kuitenkin eka virittää talvivalot? Nykyään on pilkkopimeetä jo viideltä.
Mahtia weekendiä kaikille!

11. marraskuuta 2016

nuhruinen juttu

Mun arkielämä on aika mukavan epäsäännöllistä (suits for me). Tänään oli etäpäivä, jotka siis osaan jo useiden harjoitteiden jälkeen tehdä oikein. Silloin EI missään nimessä SAA istua tunteja yhtä kyytiä keittiönpöydän ja läppärin ääressä, vaan tunnin parin välein tehdään jotain muuta. Välipalaa, pitkä kävelylenkki sikahienossa talvisäässä (tätä ette kuule minun suustani usein), kissan leikittämistä, lounasta ja koulusta tulevalle pojalle ruokaa, itselle kahvia (kissa maistoi mun aamukahvia - pöhkö :D), rupattelua tyttären kanssa (siinä välissä kun se tulee koulusta ja taas lähtee boyfriendille), lisäksi aina välillä laitetaan erinäisiä koneita pyörimään. Damn, pyykit taitaa olla vieläkin koneessa (...)
Huono puoli etäilyissä on tietysti se, että sitä vetää tukka likaisena (kuivashampoo on keksitty), trikoissa ja villasukissa (mukavaa), ilman meikkiä (luksusta). Tuohan kaikki on silkkaa ajan säästöä. Kotona töissä säästää sekä aamupuunaamisen että työmatkoihin kuluvan ajan eli yhteensä 1,5 h. Aika paljon.
Meikkaaminen pännii mua ajoittain (siis kotona, olen totaalisen laiskistunut tuossa asiassa, mutta töihin tarvitaan terästystä katseeseen, indeed). Toivon silti etten muutu viikonloppu (tai etäpäivä) huovuttajaksi enkä kissatädiksi. :D  Aina kun lehdissä on juttu, jossa on mukana kissa niin se jutun ihminen on jotenkin pulska, punaposkinen, huonotukkainen ja villapaitainen. Sekö olisi mun elämä jos olisin aina himassa töissä? Näillä näppäimillä en kuitenkaan ole, mutta olen entistä enemmän. Lucky me.
Ja sitten aika ihanaa laittaa itsensä pienen nuhruisuuden jälkeen hiukan viritetymmäksi kun lähtee stadiin töihin.

Keskiviikkona luovutin vihdoin flunssalle ja nukuin koko päivän. Ihanaa, osasin levätä. Hyvä minä. Päätin myös etten liity Trump-vouhkaajiin. Katsotaan mitä tuleman pitää ja toivotaan ettei se ole ihan niin älykääpiö kuin jutuissaan meuhkaa (rooli vai totta?)
Jospa vaikka maailma pysyisi suht ennallaan, eikä ihan kaikkea hyvää saada tärvättyä alas. Missään tapauksessa lapsille ei pidä vouhkata. H....vetti, että mua rassaa somemeuhkaajat. Mikä niitä riivaa?
Tyhmyys? Parempi ihmisyys? Kuplamaisuus? Ylimielisyys? Ei voi tietää.

Matikainen (Vilja) kasvaa ja kaunistuu. Tänään se pääsi (joutui) ulos tassuttelemaan valjaissa. Ihan vähäsen vaan lumikinosta kokeilemaan. Tuntui kylmältä tassuissa ja äkkiä takaisin sisään <3
Rentoa viikonloppua! Sunnuntaina pitää meikata, koska isänpäivä. Huovuttajan näköistä vaimoketta ei nyt kukaan jaksa päivää enempää katsoa! (naur)

31. lokakuuta 2016

flunssajoogaa

Sen lisäksi, että olemme saaneet perheenlisäystä (awwws), on ollut myös viime päivinä flunssaa liikkeellä. Syksyn eka mulla. Pikkuflunssasta huolimatta menin eilen sunnuntai-illan yin yang-joogaan (tuntinelkytminsaa), jollainen on kokeilumielessä pari sunnuntaita täällä meidän naapurustossa. Puolikipeänäkin uskalsin mennä kun tiesin, että kyseessä on äärirauhallinen ja helppo suorite. Mutta olipas se kiva. Kylmän puutalon yläkerrassa (paikallinen kahvilaravintola), jalassa paksut villasukat, kropan ja joogamaton välissä lämmin fleece ja aina välillä hörpittiin tuoksuvaa kuumaa teetä lämmikkeeksi. Meitä oli kuusi, joten ryhmä oli sopivan kokoinen ja ohjaajakin oli ihan hyvä. Paljon, paljon venytyksiä rauhakseen. Mun kroppa rakastaa venytyksiä eli teen niitä muutoinkin, mutta tuo oli aika luksusta kehonhuoltoa. Kivaa vaihtelua astangaan, ajoittaiseen flow-joogaan ja aerialjoogaan. Odotan kyllä ensi sunnuntaita, katsotaan jos tähän(kin) innostuu. Vähintään jos ryhmä muodostuu, osallistun  ajoittain. Niin oli mukava päätös viikonlopulle kyllä.

Maanantai meni ilman maanantaibluesia ja hoksasin vielä ottaa huomiselle extempore-etäpäivän, jotta saan yhden projektin tehtyä (ja kerkeän käydä vaihdattamassa talvinakit autoon). Samaan mielentilaan varasin pari muutakin etäpäivää marraskuulle, ehkä tästä pimeydestä siis tajuissaan selvitään. Tiedossa on poikien synttäreitä, nyt niitä pidetään monta kertaa, koska kämppää ei voi buukata kerralla tai kahdella täyteen vieraita tuon pikkukissan takia, vielä.

Tänään bongasin aivan huikean ihanan kissan bunkan, huopaisen ja kauniin. Ihan sisustuselementin näköisen. Sen menen ostamaan kun olen päättänyt minkä värisen haluan (mustanharmaa, keltainen, turkoosi tai pinkki. Hinta 30 euroa). Sitten kun Vilja-tyttö luopuu nukensängystään hän saa huippuhauskan ja ihanan huopaisen design-pesän. She's such a lucky small kitten :D

29. lokakuuta 2016

syysyllätys

Saimme syyslomalla perheeseemme yllätysvauvan. Tämä tuli täytenä yllätyksenä meille ja muille.
Let me tell you...

Syyslomailimme landella torstaista sunnuntaihin. Mukana menoissa minä ja mies, pojat ja vanhin tytär kavereineen. Kuluva viikko ennen lomaa oli ollut todella, todella raskas, melkeinpä kauhea voisin sanoa (todellakin ja yhtään liioittelematta).
Tavoitteena oli siis leppoisaa landeilua, paljon sitä saunomista ja pönttöuunin lämmittämistä. Näin kävikin. Yhtenä iltapäivänä sitten patistin porukkaa kävelylenkille maaseudun peltomaisemiin ja metsään. Sain miehemme matkaan.
Oli järeän tuulinen ja pilvinen lauantai-iltapäivä. Jäätävän kylmä sää sai laitamaan talvitakit niskaan ensi kerran tänä syksynä.
Kävelimme puolituntia yhteen suuntaan ja käännyimme lopulta takasin kun missään ei nyt oikein ollut mitään, paitsi sitä peltoa, muutama maatila, autiotila ja metsää, metsää, metsää.
Takaisin tullessamme, noin autiotilan kohdalla jäimme ihastelemaan ja ihmettelemään hanhien kokoontumislentoja. Linnut keräsivät porukkaa kasaan ja muodostivat näyttävän lentonäytöksen meille. Juuri silloin alkoi kuulumaan kovaa naukumista takavasemmalta. Tunnistimme sen kissan naukumiseksi ja lähdimme ääntä kohden katsomaan mistä on kyse.
Naukuminen oli todella äänekästä ja hätäistä. Autiotilan pihalta heinikosta löytyi pienen pieni, ihan pikkiriikkinen kisun poikanen ja aivan yksin.
Otin pienen kylmästä (ja pelosta?) tärisevän kisun syliin lämmittelemään ja samalla kuulostelimme onko lähistöllä muita kissoja tai näkyykö pennun emoa. Ei mitään eikä ketään missään.
Kisu mukanamme kävimme lähitalot läpi, kukaan ei tunnustanut kissaa omakseen, eikä ollut tietoa että jossain olisi kissa poikinut. Näitähän maalla tapahtuu ajoittain, kissoja löytyy.
Ehkä se on tallikissan poikanen, jonka emo on hylännyt tai emolle on käynyt jotain Tai sitten peräti joku julma ja vastuuton ihminen on jättänyt kissan kuolemaan (hyi olkoon, onko sellaisia kysyn vaan?)
Lähimaatilan emännälle kerroimme, että viemme kisun mökille lämmittelemään ja syömään ja mietimme seuraavaan päivään mitä tuleman pitää. Pohdimme viemmekö sen eläinsuojeluun, vai ko. maatilalle (kyllä me se otetaan jos te ette ota, oli rouvan vastaus :)) tai otetaanko me se.
Pieni reppana nukkui vuoronperään jokaisen sylissä, sai elämänsä ensimmäisen kiinteän ruuan ja alkoi pikkuhiljaa luottaa meihin, kovin arkahan se oli aluksi. Arvioin nassikan noin 5-6 viikkoiseksi (meille kotiin otettiin aikanaan kaksi löytökissaa, jotka olivat noin 6 viikkoisia, olin tuolloin 12 vuotias. Ne olivat aivan ihania perheenjäseniä, joista toinen eli pitkän iän ja toinen katosi aikuisiällä reissullansa).
Palataan tähän nassikkaan, jonka jo olin päättänyt adoptoida meille jos mies suostuu, lapset tietenkin halusivat sen. Teimme parhaamme, että pieni tuntisi olonsa turvalliseksi. Hain korin, johon laitoin mökiltä löytyneen nuken sängyn patjan ja peiton pehmikkeeksi. Yö meni rauhattomasti, silittelin kissaa ja otin sen viereen sänkyyn. Katin luottamus kasvoi.
Seuraavana päivänä teimme lähtöä kotiin kissa mukana. Ajattelin, että käyn vielä kertomassa lähimaatilalla kissan päätyvän nyt meille. Ei ketään missään, hyvin taktikoitu :D

Nyt meillä on ollut kisu viikon. Tiistaina kävimme eläinlääkärillä, hän kertoi katin olevan tyttö (ensilempinimi OptimusPrime ei siis kävisi, tosin perheen pojat vastustivat jyrkästi nimeä muutenkin, eihän tuo nyt näytä lainkaan OP:ltä :D). Terve ihana pikkukatti, olemus kuulemma 8 viikkoinen mutta painon perusteella 5 viikkoinen. Eli siihen väliin putoaa neidon ikä.
Nyt olen lemmikkikaupan kanta-asiakas ja ostan kissakamaa harva se päivä. Ne ovat kyllä edullisia.
Mm. hiekkalaatikko, raapimispuu, leluja ja penturuokaa. Menikö niihin edes viittäkymppiä? Ei tässä konkurssia tule tuon ihanuuden takia.
Nimeä mietimme pitkään ja tarkkaan. Mielestäni nimen piti liittyä hänen kotimaisemiinsa ja väritykseenkin (valkoinen pohjaväri, jossa hienostuneen beigen värisiä laikkuja, häntä on viirukas). Maatiaiskisu, mutta erityisen kauniin värinen. Nimistä pyörittelimme Sagaa, Lumikkia, Kieloa, Puuvillaa kunnes sen keksin. Miten olisi Vilja? Hän on ihan Viljan näköinen. Viljahan on eläimelle sopiva nimi ja sattumalta Viljan nimipäivä on 12.9., joka liippaa aika läheltä kisun syntymäaikoja.
Mies ja lapset olivat nimestä samaa mieltä. Tähän kohtaan voin kertoa, että miehen kanssa olimme sopineet ettei meille tule lemmikkiä. Tosin olin jo puolisalaa pojan kanssa jutustellut, että ehkä iskä pehmenee kun rakennamme taloa ja sitten kun talo on joskus valmis voisimme hankkia kissan. Ehdottomasti kissa, koska koira on eritavalla työläs. Koira on kiva, mutta kissa on kiva ja helppo. Minulla on kokemusta kumpaisestakin aikalailla. Ja meillä on jo suku täys koiria :D
No, kun jo kissanpennun löytöpäivänä näin miten mies meni hellyystilaan kun kisun kanssa oli, tiesin, että tämähän on tässä. Tosin varovasti vasta seuraavana aamuna asiaa tiedustelin ja halusin itsekin pitää varuajan, jos joku olisi tullut kissaa kyselemään kun pistimme sanaa kiertoon (ei tietenkään tullut -  maallahan se on tuommoista, eläimiä tulee ja menee) Kissahan on vieläkin varsin lainsuojaton eläin joidenkin ihmisten silmissä ja maalla eläimen asema on erilainen muutoinkin.

Ihanan ällöttävästi some (miehenkin!) alkaa täyttymään kisupäivityksistä. Joitakin se voi ärsyttää, mutta mitä sitten. Elämä on liian lyhyt siihen, että pitäisi miellyttää kaikkia, naur!
Töissä olen saanut hyvää palautetta. Kissan löytökertomus on ollut kuluvan viikon kuuminta hottia ja onhan tämä aika uskomaton juttu. Onnekas sattuma, ei kai sentään johdatusta niinkuin osa uskoo... :D
Eräs jos toinenkin on sanonut olevan ihanaa, että elämässä tapahtuu hyviä asioitakin. Tuntuu, että jokainen meistä on niin kyllästynyt kaikkeen ympärillä vellovaan ikävään. On ne sitten älykääpiöitä pienempiään pelottelevia pellejä (idiootit!) tai Hesarin sivulla sinua katsovat nälkään kuolevat lapset maailmalla tai Trump, jonka lajin miesten jo luultiin kuolleen sukupuuttoon.

Kissa oppi sisäsiistiksiksi kahdessa päivässä (kissat on sellaisia), ruoka maistuu ja katti kasvaa kohinalla. Vajaita yöuniakaan ei ole ollut kuin kaksi, hän nukkuu tai touhuaa rauhakseen yöllä eikä valvota. Perfect vauva!
Tässä on Vilja, hänestä vielä kuulette. Vilja nukkuu nukensängyssä lampaantaljalla. Koska meitä on perheessä 6, hellittelijöitä riittää. Ihanaa kun valitsit meidät, pikkuinen hassu kissa.




14. lokakuuta 2016

moodit

Mun pää on näemmä kehittynyt sillä tavoin, että jos maanantaimoodia ei koe maanantaina sen kokee perjantaina. Saanko kiitos (arki)viikon ilman mitään ihme angstipäiviä? En näemmä - taitaa kuulua mun repertuaariin. Jostain lehdestä luin, että monella (?) muullakin on moodit (engl.moods) pinnassa kerran arkiviikkoon ja silti on ihan hyvä ja tyydyttävä arki (voiko lehtiin luottaa?) Olen kuitenkin samaa mieltä, pidän elämästäni, vaikka haaveilenkin aina ajoittain kaikenlaisista hyppäämisistä tuntemattomaan (haaveita pitää olla, muutoin olen kuollut). Tänäänpä viimeksi töissä kun neuvoin erästä naista työjutuissa, hän kysyi miten olen päätynyt tuonne töihin ja varsinkin noihin tehtäviini, joita teen (suhteellisen monipuolinen, eikä lainkaan tylsä työ). Kerroin ja hän oli aidon kiinnostunut ja utelias. Mä vaan huokailin, että hän on kuitenkin arkeologi (mun lapsuuden toiveammatti). Hauskaa, koska taas tajusin kuinka olen luovinut ja tehnyt töitä paljon tämän homman eteen, eikä loppua taida näkyä. Ellen sitten joskus hyppää, jos en saa pidettyä stressitasoja kurissa.
Mutta eikös elämän leppoistamiset ja slowflow:t ole jo niin laaaast season, nykyisin tehdään työelämästä kivaa siellä missä ollaan -  jos se vain on mahdollista. Rakastan pohtia näitä, pöhköä.

Olen viime aikoina (puoli vuotta tai vuoden), ihmetellyt sitä kuinka koville mulle ottaa vanhimman lapseni aikuistuminen, täytti kesällä 17. Jos en ole hulluna huolesta, niin höpötämme (onneksi) ja ITKEMME kaikesta. Välillä saarnaan ja paasaan ja sitten jo kadun 'tiukkuuttani' ja taas puhumme.
Lapsi on hirveen hyvin rakentunut puhumaan, mutta hänen huolensa ovat myös minun huoliani. En osaa eristää itseäni kylmäksi sivustaseuraajaksi (moni varmaan osaa, onnea siitä).
Tänään kun puhuimme töissä yksikköpalaverissa lapsista, silmät vettyivät kun puhuin hänestä. Pomo yritti siinä, että eiku se on kiva kun ne aikuistuu, lapset. Onhan se, ei siinä mitään, mutta tämä ottaa koville, mulle. Mikähän siinä on? (=eka kerta, seuraava menee helpommin?)
Kovasti kokoajan yritän pitää mielessä sen ajan kun olin itse 17. Ihan sikamakeeta aikaa, enkä ollut yhtään huolissani MISTÄÄN. Voi perse, kunhan säilyy lapsi hengissä ja kasvaa ihmiseksi. Sitä varten tarttee vapautta ja kokemuksia, muutoin ei kasva aikuiseksi. Ainakaan muita ymmärtäväksi sellaiseksi.

Sisko sai vuosi sitten ensimmäisen lapsensa. Katson sitä touhua suurella rakkaudella.
Mun on jo niin isoja ja huolet miljoonakertaistuvat kun lapset kasvavat. Odotan sitä mummoaikaa, nehän kuulemma tuovat vaan iloa ei koskaan huolia - lapsenlapset.
Kaikenlaista.

Koskahan se mies tuo sitä viiniä? Rentouttavaa viikonloppua :D

11. lokakuuta 2016

leppoisaaaaa

Toista päivää kipeän nassikan kanssa kotona ja toista päivää peräkkäin täällä. Selvä syy yhteys, kun mulla on enemmän kuin yleensä vapaa-aikaa kerkeän jaaritella täällä (sorit siitä). Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella muitakin jaarittelevia kohtaan -  mutta tottahan tuo on.
Ei työnantaja mulle maksa täällä olemisesta vaan työnteosta. Nyt olen tilapäisellä hoitovapaalla toista päivää, joten hoidin työasiat aamulla spostitse ja voin rauhassa lopun päivää hoitaa lasta, olla somessa, neuloa sukkia, tehdä ruokaa, juoda kahvia ja taas hoitaa niitä työsposteja illansuussa. Mukavan leppoisaa! Mutta jos olisin itse oma työnantajani, niin...

Saunapuheita eilen miehen kanssa. Tuumasin, että jos olisin kotirouva (ts. kotona töitä tekevä) luultavasti bloggaisin alvariinsa. Kauniina ja silmät levosta kirkkaina (ei väsymyksen merkkiä missään!) vaan laittelisin juttua tulemaan ja ihania ihania kuvia. Mies siihen totesi: 'Harmi etten ole miljönääri ja voi sulle tota mahdollistaa'. Pyrskäyksiä - kestäisin sitä viikon ehkä kaksi (kuukauden?)
Paitsi, jos mulla olisi siinä omakotitalo pihoineen ja niine vuohineen hoidettavana. Kotoilisin ihan urakalla anuharkkimaiseen tyyliin (onko se vielä Harkki?) Olisiko silmät uupuneet siitä, että niitä pirun vuohia (ehkä lampaitakin) pitäisi aamuvarhain mennä ruokkimaan ja hoitamaan? Toisaalta aina voisi nukkua päikkärit? Ei ehkä kerkeäisi kun pitäisi mennä joogaa ohjaamaan (rahaa olisi jostain saatava) tai vanhuksia auttamaan arkiaskareissa (vapaaehtoistyötä?)
Ehkä musta tulisi tekemisen puutteessa huovuttaja ja huovuttajan näköinen - kääk! Tukka aina ponnarilla eikä mitään meikkiä koskaan ja kaikki vaatteet päällä olisi iloisen kirjavaa ja huovutettuja asioita olisi kaikkialla. Sukulaiset tietäisivät mitä saavat joululahjaksi - kivoja huovutettuja juttuja :D :D

Leppoisuus saa mut levottomaksi, taitaa olla hyvä merkki. Jos olisin työuupunut vain nukkuisin tai jotain. Eli nyt kuin voin vielä tänään hidastella arjessa: ruoka hautumaan hitaasti, puikot kiltisti käteen (kuva instaan! :D). Lapsi paranee tuossa parhaiten leväten (elokuvia, pelejä tabletilta, koululaislehtiä...). Apteekissakin jo kävin ja siivotakkaan ei tarvitse (näyttöjen hyvä puoli on jatkuva siisteys). Yhteen hyväntekeväisyyskeräykseen voisin kasata vaatetta, siihen menee korkeintaan puolituntia...

Illalla vähintään lenkille ja kahvakuulat heilumaan! Jei!

10. lokakuuta 2016

mennään tämä syksy näin...

Maanantaiangstia ei tullut tänään, olen kotona kipeän lapsen kanssa ja kaikki palaverit peruttu :D

Pienehkö angsti meinasi tulla kun välittäjämme juuri soitti ja punkaa privanäyttöä iltapäiväksi. Onneksi eilen (ja lauantaina) siivottiin perusteellisesti koska oli yleisnäyttö (kohta saanemme urhoollisuusmitalin kestävyydestä - meinaan näyttökestävyydestä). Anyway, lapsi on enää vain lämmössä eli kestämme tämän ylimääräisen näytön kyllä. Näissä asioissa ei taida kuitenkaan marttyyrisyys auttaa eikä sen puoleen kikkailutkaan (naapurustossa on kaksikin asuntoa myynnissä on and off, kikkailevat ottamalla pois ja taas laittamalla takasin myyntiin. Ei näytä tuottavan tulosta). Asunto menee kaupaksi kun menee, sanoi jo vanhakin kansa.

Ensi viikon lopulle buukattuna syysloma landelle, neljä päivää lähimaaseudulla. Siellä tietää saavansa irtioton ja oikeasti ehtii ja viitsii vain olla. Tekee kävelyjä (ja jos oikein riehaantuu yhden juoksulenkinkin). Kuuntelee musaa kynttilänvalossa, takassa roihuaa tuli, varmaan lasissa on punaviiniä. Joka tapauksessa saunon neljänä päivänä putkeen. Ja kokkailen. Ehkä kuitenkin yhtenä päivänä mennään Lahteen?

Lokakuun lopun yllärinä extra joogaa (yin&yang), ilmailun ja astangan rinnalle. Mieletön tuuri  kun täällä omalla 'kylällä' on kahtena sunnuntaina extrapitkät joogasessiot (=1h 40min, normi on 1h 30min :D). Tartuin tarjoukseen heti. Jos tuntuu hyvältä ts. on hyvä maikka ja aika sopiva, sunnuntaijoogat voisi ottaa repertuaariin. Mun kroppa ei tule toimeen ilman venytyksiä ja hikistä joogaa - iän karttuminen tekee sen että nälän on pakko kasvaa syödessä. Edelleenkään en aio kangistua sohvalle valittamaan (paitsi jos olen väsynyt duunista, silloin oikaisen sinne ja nopeasti!)
Kuntosalit sain vihdoin aloitettua myös. Eiköhän tämä tuleva talvikausi siis selvitä hengissä ihan hyvinkin.

Yhtään en odota jouluja ja mitään lumentuloja. Mennään tämä syksy nyt eka näin :D

ps. En ole käynyt sienessä enkä marjassa, metsissä kyllä

ps2. Laitoin pitkäkestoisen etätyöhakemuksen sisään, jolloin voisin pitää etäpäiviä tarvittaessa nopeatempoisestikin. Ilmeisesti saan vihreää valoa sille. Joustavuus kyllä helpottaisi arkea hyvään suuntaan.

ps3. Tein eilen virkistävällä tavalla uunilohta: Leikkasin lohen reiluiksi annospaloiksi. Sivelin chili-inkiväärisoossilla (saa kaupoista) sitten uniin 30 min. Kun valmista ripottelin päälle kesäsipulia, murskattuja suolapähkinöitä ja tuoretta pinaattia. Tarjoilin valkosipulisten bataattilohkojen kanssa. Damn, miten hyvää ja jotenkin kepeää.

16. syyskuuta 2016

nenä pinnan yläpuolella

pinnalla ja pinnan alla (ts. what's up):

- musaonnellisuus. Pääsin reilun 20 vuoden venauksen jälkeen (no en vaan ole aiemmin päässyt) vihdoin RHCP:n keikalle ja se oli niin HYVÄ. Niin IHANA. Olin TRANSSISSA onnesta. Hyvä musiikki ja joraus saa mut onneen. Ja ylävartalot.

- puolulkoilu. Ennen rakasta keikkaa olimme rakkaan miehen kanssa tapaksilla ja viineillä ja oluella. Ihanaa toimia näin keskellä viikkoa! (mun tulevaisuus kohta: keskellä viikkoa huvittelu- hahaa)

- veemäinen väsymys. Johtuen aivan älyvapaasta paljoudesta töissä. Ja silti samaan aikaan se sama duuni on älyttömän monipuolista ja kiinnostavaa. Mä vaan tarvitsisin enemmän unta (8-10 tuntia per yö). Ja joskus niitä rauhallisiakin työpäiviä.

- maanantaiangstit. Olen ollut kaksi viimeisintä maanantaita järkyttävässä olotilassa. Ihan todella vaivoin olen kyennyt peittämään maanantaivihan viattomilta läsnäkulkijoiltani (monelta pääsen eläkkeelle ja vaan hissuttelemaan elämällä?) Mua aidosti pelottaa miten selviän tulevien talvimaanantaiden yli. Päätin juuri eilen, että pidän sittenkin syysloman! (eläke ja lammasfarmarihommat tai muut vastaavat saavat nyt kuitenkin odottaa)

- myymättömyys. Asunto ollut kaupan 14 kuukautta. Palaan aiheeseen kun tämä on kaupattu. Piste.

- ikänäkö. Annoin hiukan periksi ikänäölle ja kävin tilaamassa monitehopiilarit.

- hajuvedet. Ostin hetki sitten kaksi hajuvettä pääkaupungin yhdestä tavaratalosta, jonne poikkesin töistä lähtiessäni. Takana on siis ne ajat kun tuoksuja tuotiin vain taxfreestä. Olin jo kassalla kun hajustemyyjä vielä juoksi paikalle ja toi minulle yhden ilmaisen pikkupullon 'käsilaukkutarpeisiin'

- syyskauden suunnitelmia. Syysloma. Mökkikeikka. Octoberfestit kavereille. Pitäiskö aloittaa vakkariuinnit - pohtiminen.

Työviikon päätteeksi huomenna on koulupäivä, siis lapsen koulussa. Noooo- onhan se kivaa. Mutta koska mä saan nukkua? Appivanhemmat tulevat myös meille syömään, mitä mä tekisin for food? Yleensä pursuan ruokaideoita, nyt olen käyttänyt kaiken tämän viikon älyni ja puhtini töihin (ja joraukseen keikalla :D) Keittoa? Pizzaa? Pataa? Mitä ihmettä?
Äh - nyt meen katsomaan Vain Elämää sohvavaateriin.

2. syyskuuta 2016

kausijuttuja

Ympärille katsominen ja ympäristön huomaaminen (ja fiilistely) on mun tapa elää. En taida olla niitä ihmisiä, jotka kulkevat katse kengänkärjissä tai väistellen muiden katseita (jos joskus niin on käynyt, silloin asiat ovat olleet todella huonosti).
Siksikin, riipaiseva näky oli eräs sateinen aamu kun vastaan tuli päiväkotiryhmä ehkä noin 2-4 vuotiaita, joista jokaikinen laahusti menemään katse saappaiden kärjissä jämptissä jonomuodostelmassa (ehkä ne järkevinä lapsina katsoivat jalkoihinsa etteivät kompuroisi kulkiessaan? ehkä kävely jonossa on 2-4 vuotiaana vaikeaa? eikä kukaan niistä halunnut tuntea pientä kesäsadetta kasvoillaan?)

Syyskausi toi säännölliset joogat. Ilmajoogassa meinasi kesätauon jälkeen yrjöt tulla, mutta pian olin jo niin ZENissä tilassa ja rentoakin rennompi, että oksat ja kaikki pois.
Flowjoogasta taas lähdin tukka hiestä kiharana ja kroppa tuntuvaisen lämpimänä. Hieno  puolitoistatuntinen, jossa taas tajusin jotain oleellista siitä, miltä tiettyjen jooga-asanoiden tulee tuntua mun kropassa.
Sitä vaan mietin, että mihin kohtaan viikkoa lisäisin flowjoogan ihan vakituiseen. Saattaahan se olla, että lasten kasvu tuo lisää aikaa arkikalenteriin - jos ei nyt heti, niin aika pian. Ja sen päätin, että työkiire ei vie tänä syksynä minulta yhtään liikuntakertaa pois. Minä ensin, sitten työ.

TV:n syyskauden alkamisen iloja ovat puolhömpät tv-sarjat, joihin olen hyvin koukuttunut. Tuorein versio Sodasta ja rauhasta, joka on viihteellisyydessään kerrassaan nautittava sekä tietenkin Viikinkien uusi tuotantokausi. Siinähän ohjelmassa ihan vaan silmä lepää (pohjautuuhan sekin löyhästi historiaan tai olettamuksiin siitä). Tähän settiin tarvitaan enää Sillan tyyppinen superhyvä dekkari niin pimeimmätkin loka-joulukuun illat sujahtavat menemään suorastaan ilolla.
(Ja saavat unohtamaan vääjäämättömän totuuden, joka on räntää, loskaa, liukasta, kylmää, märkää, harmaata. Päälle väsymys, kiire ja flunssat ja uudelleen kiire. Toivon olevani väärässä, mutta elämänkokemusta on jo karttunut...)

Viikon teemana on ollut omenoiden kuoriminen pakkaseen, piirakkaan ja nuorimman lapsen lautaselle. Tänään ajattelin tehdä omenakakun. Syyttää saan työkamua, joka kiikutti minulle 2 kassillista pihapuidensa satoa, pyynnöstäni.

Työviikon päätteeksi olin tärkeässä ja aiheeltaan hyvässä paltsussa kolmisen tuntia, mutta fiilis oli lähinnä nukahtamista. Vaikeaa yrittää puhua fiksuja unenomaisessa tilassa. Aivan liikaa palavereja ja sen tyyppisiä juttuja tällä viikolla. Ensi viikon kalenteri näyttää paremmalta, so far so good.

Viikon ihmetys: delfiinijupakka (voi pyhä sekopäisyys). Rentoa viikonloppua!

19. elokuuta 2016

pitääkö nyt jo sanoa?

Pitääkö nyt JO sanoa, että arki on alkanut?
Menossa neljättä päivää oikeaa arkea kun se lasketaan koulujen ja aikataulujen alkamisesta (and yes -tänään nuorin oli jo kipeänä koulussa).
Arkea on vissiin tuokin, että on satanut abouttia samat neljä päivää (kesäsadetta?)
Ja se, että on ihanaa kun on perjantai - olen ihan aavistuksen uupunut. Jalat ovat väsyneet (seison kaikki päivät sen sähköpöydän ääressä, ellen ole liikkeellä muutoin tai palavereissa). Tällä viikolla oli todellista tekemisen meininkiä taas töissä, ei enää sitä hissuttelua (kind of miss U hissuttelu...)
Ostin tänään syystakin pojalle ja itselleni (black bomber - naturally. maybe so last season already?) Eilen käytiin sushilunchilla miehen kanssa, niin hyvää, mutta ah niin tavallista (hipsterit vetää nyhtöä :D)

On tapahtunut niin mukavan paljon.

Muutama tapahtunut:
Pitkä extempore päivällinen entisen työkaverin kanssa ammoisilta ajoilta. Joidenkin kanssa se juttu vaan jatkuu suurin piirtein siitä mihin se viimeksi jäi (kaksi vuotta sitten?) On helppo puhua ja niin ihanaa nähdä miten elämä etenee eritavoin. Kyllähän me vanhetaan, toki sitäkin. Mutta AINA voi laittaa aurinkolasit silmille :D

Tallinnan viikonloppumatka meidän suurperheen kanssa. Kivaa ja parasta A-ryhmää. Tallinna on aina uusi, joka kerta. Viime kerrasta tosin oli pieni tovi vierähtänyt. Ihanan kasvava ja elävä kaupunki. Täynnä turisteja, mutta myös rauhallisuutta. Tällä kertaa asuimme huoneistossa vanhassa kaupungissa, hiukan eri fiilis kuin hotellissa. Kumussa oli hyviä näyttelyitä. Sinne muuten kannattaa matkata kävellen.
Matkastahan mä saan aina matkakuumeen. Olispa kiva käydä Tartossa ja Pärnussa (ensi kesänäkö jo?) Haluaisin reissata Etelä-Afrikkaan ja Uuteen-Seelantiin (ei pitäisi lukea kirjoja). Pääsiskö Teneriffalle jouluksi? (ihan hirveellä tsägällä vois päästäkin)

Kesäteatteri Suomenlinnassa yhdessä tyttären kanssa oli viihdyttävää ja versio Kesäyön unesta erilainen. Hieno lavastus, puvustus ja hyvä näyttelijäkaarti. Parasta upeat puitteet. Ja kahdenkeskinen aika lapsen kanssa, aikuistuvan lapsen kanssa.

Extempore kyläily vanhan ystävän (tarkoittaa, että olemme tunteneet pitkään - ei ollut aurinkolaseja kenelläkään) luona katsomassa hänen uutta elämäänsä. Hauskaa ja ihan ihanaa, että se meni noin. Vein kukkia, jotka näyttivät ja tuoksuivat kesältä. Samalla keikalla vein kukkia myös rakkaimpien isovanhempieni haudalle (ystävä asuu sattumalta kyseisen hautausmaan kupeessa). Halusin käydä haudalla, siinä on jotain kaunista ja rituaalista.

Mitä muuta? Kaikenlaista (rapuja syötiin yksi viikonloppu, RAVUT on mun juttu!)
Mutta nyt - (arki)viikonloppu. Lapsi tuli kipeäksi. Lepään siis rauhassa itsekin. Katson urheilua. Ehkä otan viinin tai GT:n ehkä kummatkin. Menen miehen kainaloon. Saunon. Ehkä poltan kynttilöitäkin. Damn, kuulostaa ihan kivalta.

26. heinäkuuta 2016

kesän onnea

'Onnellisuus on melkeinpä persoonallisuuden piirre. Optimistiksi on vaikea oppia'. Näin sanoo
Markku Ojanen (onnellisuustutkija ja psykologian emeritusprofessori). En ole täysin eri mieltä lainkaan. Kyllähän se vähän noin on.
Sitä mieltä olen kuitenkin, että onnen voi valita (tai onnellisuuden). Aina ei tiedä johtaako (kulloinenkin) valinta pääasialliseen onnellisuuteen, mutta sen taas kertoo sydän. Näin antaa ymmärtää Paolo Coelho ja tästäkään en ole täysin eri mieltä.
Kaikilla on varmasti kokemuksia hyvistä ja niistä (viimeistään) jälkeenpäin katsottuna huonoista valinnoista (jolloin sydän sanoi nou-nou vai sanoiko se sittenkin jees-jees? :O) ja siitä kuinka ns. huonot valinnat ovatkin yhtäkkiä kasvattavia ja johdattavat kohti parempaa. (Onko olemassa ihmistä, joka tekee aina vain oikeita valintoja?)
Siksikin komppaan Ojasta tässä: 'Synnynnäiset tai varhaislapsuudessa kehittyneet piirteet kuten toiveikkuus, innostus, positiivisuus, huumorintaju ja miellyttävyys ovat yhteydessä onnellisuuteen'.

Mutta sen - onko kiva ihminen vai ei, sen voi tässä ihanassa, mutta hurjassa maailmassa valita itse. 'Tehdään hyviä tekoja', sanoo Markku. Komppaan niin pirusti!!!

Kyllä - lomalla luin pari Paolon kirjaa ('Pyhiinvaellus' on yksi suosikkikirjoistani ja se oli ainoa Coelho, jonka olin lukenut). Jatkoin johdonmukaisesti kahdella seuraavalla kirjalla, jotka hän on kirjoittanut Pyhiinvaelluksen jälkeen eli 'Alkemistilla' (hyvä sanoma, mutta liian uskonnollista makuuni - suorastaan raamatullista. Hassun lennokas. Tykkäsin aavikkokuvauksista) ja 'Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin' (suloinen, mutta tätäkin opusta vaivasi liiallinen uskonnollisuus - jopa uskonnollinen sekoilu ja aivan liian helppo loppu). Aiheena rakkaus on kuitenkin aina ihana. Enempää en lue Coelhoja - ainakaan so far.
Luen parhaillaan J.M.Coetzeen 'Kesää'. Vähemmän vertauskuvia, ei mainittavasti uskontoa ja kiinnostavia ihmis- sekä kulttuurikuvauksia. Täytyy ottaa lukulistalle enemmänkin hänen tuotantoaan.

Loma teki mun aivoille hyvää. Musta tuli lempeämpi, leppoisampi, tyytyväisempi, mukavampi (vaikka ehkä muutenkin olen), avoimempi ja rakastuneempi <3.
Olen ihan pimeen rakastunut mun omaan ihanaan mieheeni ja vain haluan elää koko loppuelämäni hänen kanssaan kaikenlaisissa myötä- ja vastamäissä. Pus <3
Ei turhaan sanota, että parisuhteelle loma tekee hyvää (jos on hyvä suhde!)

Musta tuli lomalla myös vanhempi, hahaa - ei haittaa yhtään! :D Mitä nyt sain avain järkyttävän selkäjumin kahdeksi päiväksi juoksemisesta (itkin kivusta- haloo!)...Damn, vanhuus ei tainnutkaan tulla yksin. Mikä liikunnalla tulee se myös sillä lähtee (ja onneksi lähti....)

Arki ei ole kuitenkaan alkanut (siis se minkä lasken arjeksi), se alkaa kun lasten koulutkin alkavat. Nyt pyöräilen töihin aina toiseen suuntaan (ajatelkaa kolmessa viikossa tulee plakkariin 375 km, täysin realistinen tavoite).
Töissä hissuttelen hommia ja nautin siitä ettei vielä mikään, siis ei mikään, hötkytä minua. Ja kohta eli viikonloppuna pieneen reissun taas koko perheen kera. Ihan mahtavaa. Matka!

Ja vielä on tiedossa Suomenlinnan kesäteatteria, rapuja ja Lintsiä nyt ainakin. Kesä <3

Rut Bryk Emmassa (syyskuuhun).
Te, jotka arvostatte kauneutta ja taidetta menkääpä katsomaan!

11. heinäkuuta 2016

balanssissa

Hei strutsi sä et oo syönyt sun lääkkeitä - terveisiä rennoilta lomapäiviltä (lauseenmuunnokset taas pikkujäbän kanssa menossa...) Pariisin kevään versio menee tietenkin näin.

Reissun jälkeen on kiva olla ns. tekemättömyydessä, joka tarkoittaa: joka-päivä-on-jotain-ohjelmaa-mutta-sitä-on-vähän.
Viime viikolla se tarkoitti mm. Kansallismuseota ja Töölönlahden puistoa, Leppävaaran uutta maauimalaa, aika ihanaa lastenleffaa (=Iso kiltti jätti), syömis-ja juomisbileitä kavereilla, Porvoon reissua ja jumppia. Joka päivä pari jumppaa ja joogapäälläseisontaa. Huomasin, että osaan tehdä päälläseisontaa ihan itseksenikin - ilman ohjattua 1,5h hikijoogaa alle. Tirskaus. Kiva huomata osaavansa jotain - hyvin. Sitä käsilläseisontaa en vieläkään osaa ja taas aloitin treenaamisen.

Ainiin, yksi sukulainenkin poikkesi, erityisen harvoin nähty sukulainen. Mies totesi, että me (nnnn...:t) ei taideta olla kovin sukurakkaita ja sitten pälätettiin pitkä tovi kuulumisia. Mutta, totta toinen puoli, meissä (nnnn:ssä) on erakkopuolensa ja se on ihan hieno piirre. Ei siinä mitään.
Tosin mä olen niin yltiösosiaalisessa työssä, että nautin aina hirveästi pienemmissä ympyröissä olemisesta, en niinkään pitkästä yksinäisyydestä. Balance pitää olla.

Tällä viikolla tekemättömyys tarkoittaa luonnossa kulkemista, pyöräilyä ja näemmä juoksuradalla ravaamista. Tiedossa on myös kyläilyä siskolle katsomaan pientä ihanaa siskontyttöä ja tavoitteena myös Hvitträsk, mansikoiden poiminta, uimista tietty ja niitä jumppia. Sopivan rentoa.

Olen myös lukenut viimeisen 2 kk lehdet (jotka mulle tulee) - arjessa en niitä näemmä kerkeä.
Tekemättömyyteen kuuluu myös juoksukunnon uudelleen hakua. Juoksumusalistan kärjessä juuri nyt tämä, hyväntuulenmusaa parhaimmillaan.

Ensi viikkoa en vielä edes mieti - lomaa sekin. Mut ainakin on mun synttärit!

4. heinäkuuta 2016

rengasmatkalla

Reilut 2 500 kilometriä Suomea (ja pieni siivu Ruotsiakin) on ajettu ja nähty roadtripin aka rengasreissun muodossa. Paljon uutta ja vähän jo aiemmin nähtyäkin.
Minä tosin matkasin ensin 400 km Onnibussissa ja loput autossamme apukuskina. Sinänsä outoa koska minunkin oli tarkoitus ajaa. Mies totesi kuitenkin, että kuskin paikalla aika menee nopeammin, joten mulle jäi maisemien ihastelu ja mm.varoittelu tielle könyävistä poroista. Ja eihän se apukuskina olo raskasta ole - pitkät ajorupeamat taas ovat.

Reissasin yhtä kyytiä yli kaksi viikkoa, koska aloitin työmatkalla Varkaudesta, josta siirryin Heinävedelle sukuloimaan, jonne muu perhe kurvasi perässä.
Aikamme kun saunoimme ja pulikoimme viileässä, mutta ihanan virkistävässä Saimaassa sekä söimme, söimme ja söimme liikaa oli sopiva hetki jatkaa matkaa. Lähdimme siis eteenpäin omalla 6 hengen porukallamme (parasta on oma porukka ja omat kuviot vaikka sukua ja lisäsukuakin on kiva nähdä).
Kiehtovaa on myös se, että vaikka olemme reissanneet todella paljon tällä meidän jengillä, niin iän karttuessa myös olosuhteet (ja fiilikset) muuttuvat. Nyt me kalkkikset, kolme 'teiniä' ja yksi vitsikäs 8-vuotias. Kaikki meni kuitenkin perinteisesti aikamoisen hyvin. Välillä pientä säätöä ja joillakin vähän matkauupumusta. Mutta minä - olen kasvanut ihmisenä ja en jaksa hermostua sitä yhtäkään kertaa (enkä paljon ärsyyntyäkään). Menikö hermo pieneksi hetkeksi Tampereella, saattaa muut kysyä, minä sanon ei :D

Kolilla yövyimme erinomaisessa asuntomaisessa 'mökkiolosuhteissa' kaksi yötä. Pielisen vesi oli ihanaa ja 'auringonlaskun' järvimaisemat upeat. Kapusimme osan porukan voimin Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Maisemat ovat ihanat - mutta voi meitä, kiipeäminen oli lasten leikkiä verrattuna tulevaan.

Paha-Kolilla
Pielinen

Savo ja Karjala jätettiin iloisesti taakse ja saavuimme Kajaanin pitstopin jälkeen Ukkohallalle. Miten mahtavan näköinen mesta. Kesällä nämä mm. laskettelukeskukset ovat kiehtovia. Kesämaisemat ovat huikeita ja aina pääsee patikoimaan. Kipi-kipi-kipitys :D
Ukkohallalla yövyimme hauskassa alppityyppisessä hirsimökissä, joka oli rakennettu rinteeseen kolmeen tasoon (siellä nukuin myös reissun makeimmat unoset). Aamu-uinti Syväjärvessä ja matkaan kohti Pyhätunturia.

Ukkohalla

Oho, jalkapalloa!

Kuusamon pitstop pizzoilla Martinassa (voin suositella, vaikka muutoin ihan oikeasti dissaan näitä Rancheja, Amarilloja, Rossoja ja Martinoja - tämä oli hyvä tai sitten mulla oli nälkä!)
Myös reissun ekat porot bongattiin Kuusamon taajama-alueella.

Kuusamon Martina

Kemijärvi on upeaa seutua, tosin tällä reissulla kävimme siellä vain ruokakaupassa, koska oli kova hinku jo Pyhälle. Siellä on sukumesta myös, joten vietimme juhannuksen siellä rauhassa keskenämme paritalossa Pyhätunturin juurella. Skoolaten skumppaa, keräten lisää hyttystenpistoksia, poimien tupasvilloja ja bongaten poroja kylän ristarissa, jonne poroäijäporukka tuli joka päivä maleksimaan. Pyhällä söin reissun parhaat ja ainoat letut samalla katsellen näitä poroja ristarissa (Pyhän kiertoliittymässä). Porojen jätöksiä oli muuten ihan joka puolella maastossa.
Pyhällä menimme retromaisemahissillä Kultakerolle, napsimme kuvia ja ihmettelimme upeita maisemia ja sitten - päätimme lähteä patikoimaan Noitatunturille viimeisenä päivänä. Nooo-o.
5/6 halusi lähteä eli yksi tunsi rajansa. Varustauduimme vesipulloilla ja suolapähkinöillä ja tuumimme, että 10 km lenkki - no sehän mennee kolmessa tunnissa! Voi veljet mikä reissu ja lopulta miten hieno! Alku helppoa ja sitten suht vaikeaa reittiä louhikkoa ylös Noitatunturille. Kahdeksan vuotias meni jalat täristen ylös, mutta sitkeästi kuin peura. Meille muille se oli helpompaa.
Huh! Ylös päästiin runsaiden vesitaukojen kera. Ylhäällä ei ollut ruuhkaa ja maisemat ihan mahtavia. Alastulo oli helpompaa muille paitsi miehelle, joka tuskaili kovaa vauhtiamme. Matkaa oli vielä pitkälti kunnes lopulta saavuimme Isokurulle, hengästyttävää maagisuutta näissä maisemissa. Mäntymetsästä louhikkoon ja karuun vuoristomaisemaan, lisää metsikköä ja huikeita tunturilampia. Suosittelen niin lämpimästi - mutta varustautukaa hyvin. Meillä oli varusteet kunnossa, mutta eväitä olisi pitänyt olla enemmän, aikaa meni meinaan viisi tuntia ja me ei hissuteltu juurikaan.
Maasto oli osin vaikeakulkuista, matka maastoista ja piiiiitkä. Aika suoritus ja juttu (kaikki paitsi minä sanoivat - ei enää ikinä :D) Nostan hattua varsinkin pienimmälle, jonka jutut vain saivat lisäkerrointa kun kaveri oli jo lopen uupunut. Meidän humoristi.
Sinne haluan uudelleen - joskus (patikointi saattaa myös olla mun juttu).

Pyhäjärvi
Juhannusaaton yötön yö
 Kultakerolla 

Lähet sie patikoimaan?
Maisemaa Noitatunturin kupeelta
Noitatunturin huipulla (540m)
Nyt tulee tunturikuvia, joko uuvuttaa?
Tuntirilammet <3

Reittikartta
Päämäärätöntä jolkottamista?(ristarin porosakkia)

Matka jatkui Rovaniemen pitstopin kautta (käytiin ostamassa myös lappikamaa tuliaisiksi) kohti Torniojoen laaksoa. Poroja taas tiellä ja Aavasaksan kohdalta Ruotsin puolelle. Illalla saavuimme Karungiin, missä yövyimme Ruotsalaistyyppisessä mökissä pienen pienessä kirkonkylässä. Poikien mielestä (8 ja 14 v.) Ruotsin puolen ICA-supermarket oli nähtävyys ja sen tuotteet ihan erilaisia kuin meillä, voiko niitä syödä edes- tyyppisesti :D

Tornionjoki, vastarannalla Finland

Karungissa heräsin kanojen kotkotukseen på svenska, voi luoja - matkaan. Seurasi matkamme pisin osuus/päivä, ajo Karungista Jeppoon Uuteenkaarlepyyhyn. Vain pitstop Oulussa, jossa söimme Suola-aitassa torin kupeessa. Suosittelen lämpimästi, niin hyvät ravintolaburgerit (edelliset oltiin otettu Kolin juurella - ne taas olivat keskitasoa heikompi esitys) ja toinen stoppi ruokakaupassa Kokkolassa. Nämä ruokakauppakokemukset ovat hauskan erilaisia riippuen siitä missä ollaan, Kokkolassa oli taas valikoimaa sitten Joensuun kaupassa käynnin. No pohjoisessa on omat kuviot, niin se on.

Suola-Aitta, Oulu

Jepossa, tuolla peltojen keskellä olimmekin sitten pari yötä. Kiva lepotauko, oli pihaa missä juosta ja peltoa mitä katsella. Mä aloin tässä vaiheessa kärsiä saunan puutteesta, viimeksi saunassa Pyhällä (ja Varkaudesta lähtien olin myös saunonut joka päivä!). Ruotsalaiset ja ruotsinkieliset eivät välitä saunomisesta (?), olen huomannut tämän aiemmillakin matkoilla. Jeposta tehtiin Vaasan reissu Raippaluodon kautta. Raippaluodon silta luonnollisesti huikea. Vaasa kiva, sinne joskus kaupunkilomalle. Hyvää (ja kallista) ruokaa ravintelissa, sitten Jepualle taas illaksi. Tämä vuokratalo oli kiva, todella tilava. Tosin se saunan ja veden äären puuttuminen...

Jepua

Raippaluoto

Jepualta matkasimme läpi Pohjanmaan Tampereelle vielä yhdeksi yöksi.
No nyt - back to sivistys sanoi 17- vuotias ja lähti kaupungille Tamperelaisen ystävänsä kanssa ja me miehen kanssa, kun kaikki muut oli ruokittu Siipiweikoissa ja viety huoneistohotelliin wifin äärelle, menimme alakerran tapas-ravintolan terassille viinipullon nauttimaan. Taivaallista. Tampereelle haluan myös kaupunkilomalle joskus.
Seuraavana päivänä vielä haahuilimme Tampereella: suklaata ja putiikkeja ja vohveleita Tallipihan alueella, sitten kotiin.

Tampere, Finlaysonin alueella


Tuntui kuin olisin ollut koko alkukesän reissussa kun saavuimme perjantaina heinäkuun 1. kotiin. Ihana koti, miksi myymme tätä - tokaisin ihan ensimmäiseksi.

Tähän loppuun tärkeä leipävertailu: Pielisen tummat leivät ovat superhyviä. Lapissa taas erityisen hyvää oli vain rieska. Nuoriso meni aamut ja illat paahtoleivillä, mulle ne on aika passee ollut jo vuosia, paitsi Ruotsin puolen paahtis oli maukasta. Olen vähän ruokasnobi - ruoka pitää olla hyvää ja maukasta. No okei nälässä menee kaikki.

Ruuasta puheenollen, jalostin matkalla yhtä halloumiohjetta, jonka sain työkamulta siellä Varkaudessa. Sen voi tehdä vaikka näin:
Kuullottele oliiviöljyssä kesäsipulia, valkosipulia ja punaista chiliä (silputtua), pilko joukkoon halloumit ja mausta lempimausteellasi. Heitä joukkoon runsaasti pinaattia, pyörittele ja hauduttele.
Nauti lisukkeena tai leivän kanssa, kylkeen pari lasia viiniä - niin olet kuin uusi ihminen.

ps. kesäloma jatkuu ja jatkuu. Mahtavaa!

12. kesäkuuta 2016

positiivisesti romantikko

Lainaus päivän lehdestä, jossa lainataan Johnny Cashia (jota olen aina vähän ihaillut, ihailen viisautta). Johnnylta oli kysytty, mikä on hänen käsityksensä taivaasta. 'This morning, with her, having coffee'.
Hyvin sanottu, onhan aivan ihanaa juoda aamukahvia yhdessä rakkaan kanssa. Ollaan hiljaa ja välillä jotain lehden juttua kommentoidaan. Sivellään toista jalkoihin pöydän alla sillain kivasti. Mut on aina saanut pauloihin jalkapelillä. Olen myös ollut aina toivoton salaromantikko (tarkkanäköiset sen tietävät). 
En siis jaksa romanttisia leffoja (enää juuri lainkaan), en romskuja (niitä luin lapsena viimeksi), en vaaleanpunaista hössötystä, en 'romanttista' sisustusmakua (tähän iso virnistys).
Heikkouteni on romanttiset biisit, joissa mies (yleensä) aidosti, kauniisti ja kivasti rakastaa, ehkä vähän jopa jumaloi. Kuitenkin Adelemainen vanhaan roikkumaan jääminen saa mut kananlihalle (Hello.... really spooky). Onhan nekin vähän ärsyttäviä, sellaiset ruikutusbiisit, joissa valitetaan ettei tarpeeksi tajuttu arvostaa silloin kun piti (noo - toisaalta).
Koska olen sinisilmäinen romantikko, en voi uskoa että joku kirjoittaisi rakkausbiisin ellei hän sitä tarkoittaisi (tamppausbiisit on sitten erikseen, niitäkin tarvitaan :D)

Kävin muuten vähän juoksemassa tänään - hirveen hankalaa pitkästä aikaa. Mutta kävin. Viime viikolla oli älyttömästi (työperäistä)kävelyliikuntaa, mutta juokseminen on kuningaslaji. Aina voi kävellä, mutta juosta ei voi jos sitä ei tee kokoajan. Haluaisin palata takasin kuningaslajeihin. Ensi viikolla fillaroin taas pari työmatkaa. Se on kanssa aika kuningasta (tai mun tapauksessa kuningatarta) 25 km/suunta.
Ensi viikko myös aloittaa työmatkan kautta vihdoin mun kesäloman ja sen meidän kahden viikon Roadtripin. Siitä tulee aikamoinen reissu. Matkakokemuksia sittemmin.

Hehkeää kesän alkua, raikkaita juhannuskylpyjä lempeässä suvisäässä ja ennen kaikkea romantiikkaa toivottaen.

ps. hysteeriset lauantainaurut pojan kanssa Avaran luonnon lauseesta: 'Sienien tarkoitus oli tutkijoille arvoitus', jonka saimme useaan eri muotoon kuten: Tutkijoiden tarkoitus oli sienille arvoitus, Sienien kartoitus oli tutkijoiden tarkoitus, Tutkijoiden harhautus oli sienien tarkoitus, Sienien varrastus oli tutkijoiden harrastus...jne. (taannuin.... :D)

24. toukokuuta 2016

meinasin valittaa

Aloin kirjoittamaan tätä poustausta eilen fiiliksissä 'jotenkin nyppii' ja 'alan vähitellen olla viiden viikon loman tarpeessa'. Kaikesta mitä kirjoitin löytyi kuitenkin monia puolia. Kirjoittaminen toimii hyvänä ajatusten purkuna (pitkäkestoisen liikunnan lisäksi).

Meinasin valittaa mm seuraavaa:
- tunnen taas hiukan ulkotyökateutta. Onnellisia ne, jotka saavat tehdä ulkotöitä näillä keleillä kuten rakennusmiehet, puistotyöntekijät, pientareiden siistijät etc. Omakotitalon pihatyöt tulevat minulle kipeästi tarpeeseen. (kesävuohia? - kesälehmät ei mahdu :D)
- pienesti (niin vähän, että olisi turha edes mainita) ihmetyttää ylireagoivat ihmiset ts. en joka hetki ajattele muiden elämää, heidän työtään tai olemustaan tai miten voisin parhaiten heitä ignoorata. Niinku mitä? - Ignored. 
- olisin myös voinut viettää eilisen päivän työmatkalla (äh- syypää ettei onnistunut oli raideliikenne, joka aiheutti päänvaivaa myös myöhemmin eilen. VR, you really suck sometimes!).
- ajattelin myös, että olisi kiva mennä lounaalle aurinkoiselle terassille, mutta siellä oli liian tuulista.
Ehkä hiukan kaukaa haettua narista tuollaisesta :D Vuohenjuusto-artisokka pizza maistui hyvältä myös sisällä nautittuna. (ps. tänään söin pikaisesti picnikin salaatin)

Sen sijaan iloitsen näistä:
- Suomi sai taas mitskun jääkiekossa! Tosin mun kaaliin ei mahdu lajikateus. Onko aina pakko mainita samaan hengenvetoon kaikki muutkin lajit missä Suomi pärjää ja valittaa, että vain jääkiekosta puhutaan? Joku ihminen sanoi aika hyvin Hesarissa viime viikolla jotenkin näin: 'On äärimmäisen hienoa, että Suomessa on edes yksi laji, jossa ollaan todella huipulla'. Onhan se lätkä nyt kiinnostavaa :D
- olimme sunnuntaina tyttären kanssa poikkeuksellisilla kahveilla. Toivon, että siitä jäi kiva mieli kaikille.
- sen kahvin ja lätkän välissä, olimme kävelyllä mieheni kanssa kahden. Jotenkin niin harvinaista, että se oli jo romanttista.
- ja mä olen niin menossa Red Hot Chili Peppersin keikalle syyskuussa. Tiedän, että siitä tulee superia. JES! (tahtoisin myös taasen Olavi Uusivirran keikalle. Pitää ylipuhua joku ihminen)
- eilisen paras päätös oli lähteä pitkälle 1,5h fillarilenkkille töiden jälkeen. Aurinko, tuuli, kauniit maisemat ja vain omat ajatukset. Soon olen taas työpaikkafillarointikunnossa. Lisänä tulee hyvä mieli, ruskettuneet kasvot ja kivat tiukat reidet :D

tältä näyttää kesä

Sitten olen vähän ihmeissäni, kun:
- juoksumotivaatio ei tuu mua kotoa hakemaan, tyhmä, sopisi tulla.

27. huhtikuuta 2016

suunnittelija taas asialla

Koskakohan mä kirjoittaisin tänne pienen postauksen vuoden takaisesta Wappureissustamme Wieniin. Edelleen muistelen lämmöllä elämäni ehkä parhaimpia päikkäreitä siellä. Hotellin hyvä vuode, miehen lämmin kainalo ja taju kankaalla täysin. Olinko ehkä hieman väsynyt viime vuonna tähän aikaan? Kirjoitan kyllä joku kerta, koska kaupunki on kiva, oikein miellyttävä mittakaavaltaan. Ja kyllähän siellä kaikenlaista kerettiin tehdä nukkumisen lomassa.

Mutta nyt on taas niin paljon suunniteltavaa, että joku toinen kerta Wieniä muistelen.

Ajankohtaisimpana vappuruuat (rakastan sitä puuhaa ts. ruokien funtsimisia, reseptien etsimistä).
Munkkeja ainakin paistetaan (delegoin sen tyttärelle). Ruuaksi vaikka hyviä erilaisia tapastyyppisiä grillisapuskoja.
Testasin viime viikonloppuna mozzarellatäytteisiä jalopenoja (jeis!). Halkaise tuoreet jalopenopaprikat, ota siemenet veks (älä hiero silmiä!) ja revi mehevää mozzarellaa täytteeksi. Mieluiten grilliin paahtumaan (viime viikonloppuna laitoin uuniin, koska satoi räntää..). Tarjoilin tuolloin minttumaustettujen zuccinien kanssa lohen kyljessä. Sairaan hyvää!

Sitten pitää suunnitella sopiva ulkoilupäivä ystävättären kanssa, mieluiten saisi aurinko porottaa, siinä sen homman ainut vaikeus! Tilauksessa lämmin loppukeväinen ilta. Kippis!

Ja sitten tarttee suunnitella yksi RoadTrip. Aloitetaan tuossa viikko ennen juhannusta koko perhe (6 henkilöä) kesäinen kotimaan RoadTrip, kesto noin 1,5-2 viikkoa. Paikat ja yöpymiset on jo osin sovittuna (alku- ja välietapit residensseissä siis), mutta kaikki muu on bookattava vielä etukäteen. Matkataan idästä pohjoiseen ja länsirannikolle. Ihastuttavaa. Suht paljon yöpymisiä ja piipahduksia eri kaupunkeihin ja kyliin ettei autossa istuminen käy porukalle liikaa työstä. Reissuun yhdistetään vaikka ja mitä kivaa. Jes! Matka!

Se jo toteutettiin, että vaihdettiin asunnonvälittäjä, edellinen ei välittänyt meistä riittävästi.
Onhan siitä vaivaa, mutta olisko vaivan väärtti?
Pitää puunata terassi kuvauksia varten...kesäkukkia....

25. huhtikuuta 2016

ajatustenlukijat

Aamunaurut: Missi onnittelee pikkuleijonia kalsarikuvalla. Dodii- ja ihan syystä saa nyt pikkasen sapiskaa, varsinkin (humor)miehiltä.
Viimeksi lauantain kassajonossa ihmettelin (not really...) iltapäivälehtien kannessa keekoilevia kalsariasuisia missistyttöjä. Eikö todella noistakaan näteistä naisista saada muuta irti? Tai eikö ne saa itsestään muuta irti? (eli ei)

Toista se on esiintyvällä taiteilijalla joka performanssinsa (ja kuumuuden-sa) tähden hiukan riisuuntuu. Voi Olavia. Hyvä tavaton ja kaikkea mahdollista miten hyvä tyyppi ja esiintyjä, mukana ripaus luovaa hulluutta. Ihan ihastuttava suorastaan, kun eturivistä katsoo.
Jop - tyttären kanssa olimme Olavi Uusivirran keikalla täällä meidän paikallisessa konserttisalissa. Hyvä keikka, energinen, reipas, positiivinen ja syvällinen. Keikan jälkeen istuttiin assalla syömässä irttareita lähijunaa venatessa. Niin, musta löytyy helposti myöhäisteini-ikäinen, ei se ole syvälläkään <3

 

Päähän jäi soimaan tämä kappale. Kesäbiisi.
https://www.youtube.com/watch?v=s6L3503xFTw

ja tämä, voih -
https://www.youtube.com/watch?v=fWIYl-fLfSw

ja beisikkiä: https://www.youtube.com/watch?v=CyhQAOGXttg

Keikalla/keikoilla (Bar Loosen rokkikamaa) oltiin miehenkin kanssa taannoin ja sinä samaisena iltana myös teatteri Komissa 'Pasi was here'. Oikein hyvä, menkääpä katsomaan, note Johannes Holopainen. Ja suominäytelmä kun on varautukaa alastonkohtauksiin :O
Samaan syssyyn piipahdettiin (lukemattomissa) baareissa ja myös bilistä pelaamassa.
No, me on aina osattu ulkoilla yhdessä. Pieteetillä ja oikein hyvin.

Eikä tässä kaikki, mutta ei mitään päiväkirjablogia aleta tästä - ei.

ps. Ostettiin eilen pojalle uusin Star Wars- leffa ja katsottiin se saman tien. Kiinnitin huomiota Ben Solon miesten mustiin nahkahanskoihin, joiden avulla hän pystyi lukemaan toisten ihmisen ajatuksia. Pyrsk. Naur. Hekotus.
Mutta oli se ihan hyvä leffa. :)

18. maaliskuuta 2016

Meniskö tänään?

Minne? Vastaus kirjoituksen seassa tai lopussa.

Mutta ensin. Näinhän se on, tuumin kun luin ystäväni toteamuksia ja pohdintoja blogissaan, elämässä pitää aina olla meneillään pieniä ja isoja suunnitelmia, projekteja huolella mietittyjä ja suunniteltuja ja vielä suuremmalla huolellisuudella toteutettuja.

Vaikka näin itse ajattelen työstäni, josta reilut 1/3 on erilaisia toimintaa tukevia ja kehittäviä kehittämistehtäviä, jolloin erilaisia asioita pitää ajatella, jäsennellä ja työstää pitkään, tutkia pohjamutia myöten ja kärsivällisyydellä hyvässä (välillä menee kärsimättömyyden puolellekin) yhteistyössä muiden kanssa toteuttaa. Harvoin mikään toteutuu nopeasti, mutta onhan se palkitsevaa huomata kun jokin asia on valmis mitä on viimeiset kolme vuotta työstetty. Jotkut asiat taas toteutuvat heti, eivätkä välttämättä olekaan sitten niin käyttökelpoisia. Raaka käytännön työ taas sujuu nopeasti, esimerkkinä piinaava deadline tietyille matskuille tällä viikolla, mutta sain kuin sainkin ne tehtyä. Välillä jännittää kun tiedän kuinka paljon aikaa tietyt asiat vaativat, mutta nurkan takaa tulee ylläreitä. Tämäkin johtuen työnkuvasta. Tylsiä päiviä ei ole ollut sitten kohta neljään vuoteen, jolloin vaihdoin hommia työpaikkani sisällä. Rankkoja kyllä, mutta myös hyviä, erittäin vaihtelevia ja hitsin palkitsevia. Mennä vuosina ja aina välillä tässä olen miettinyt duuniani, jopa tuskaillen. Nyt olen ihan älyttömän tyytyväinen. Näin, koska olen sisäistänyt työni muuttuvan luonteen tai oikeastaan sisällyttänyt sen siihen. Niinhän minulle 4 vuotta sitten sanottiin: 'voit itse tehdä oman työnkuvasi'. Sitä olen tässä tehnyt - ja projekti jatkuu. Välillä muistan taputtaa itseäni olkapäälle, sitkeydestä, periksi antamattomuudesta ja myös sen ymmärtämisestä, että asioita oppii koko ajan - lisäksi kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tietää. Siksi meitä asiantuntijoita on talo (ja enemmänkin) täynnä. Hyviä ja osaavia tyyppejä ollaankin!
Tämä simppelin oloinen oivallus työstäni, on helpottanut minua ihan suunnattomasti. Kestän hektisyyden ja kiireen, mutta mun on myös ihan pakko saada aikaa pohdiskella ja pyöritellä asioita -  toimin näemmä niin.

Tiedän tämän siis kaikessa muussa elämässäni, mutta raksaprojektin aloituksen loputon venyminen tuottaa turhautumisia vähän väliä. Edelleen kinnaa nykyisen asuntomme myymisestä. Kämppä on ollut 8 kk  myynnissä. Asunto hyvä ja siisti, myös sijainti. Mutta, kauppa ei nyt käy alueella. Toisaalta pakkohan tämän on mennä ennemmin tai myöhemmin, kevätbuumi kun alkaisi asuntomarkkinoilla. Sitä venaillessa. (Laitetaan hallituksen viaksi tämäkin, kukaan ei uskalla sijoittaa asuntoihin näillä pelottelupuheilla kun tosiasiassa juuri niin pitäisi tehdä eikä lamaantua.)
Välillä herkuttelemme miehen kanssa ajatuksella: eiku, ei aletakaan raksaamaan vaan myydään kaikki nämä (nyk. asunto ja tontti) ja ostetaan isompi asunto jostain tosi kivasta keskeisestä sijainnista ja aletaan sit suunnittelemaan kesämökkiprojektia. Mut ei - kyllä tämä on nyt se mitä haluamme (vai onko? :D)

Kuitenkin palataksemme tähän projektiin, vasta kääräistyämme rahat asunnostamme saamme kuokan niin sanotusti maahan iskettyä ja alkaa varsinainen rakentamisprojekti.
Pitkään mietittiin lopulta toteutettiin ja taas pitkään suunniteltiin, nyt olisi taas toteutuksen vuoro!!! Elämänmittaista projektia tästä ei ihan viitsis, tai no - omakotitalo on aina elämänmittainen projekti, mutta ei se nyt mikään riesa ole. Sen jälkeen tulee uusia rinnakkaisprojekteja - tietysti.

Sitten kehon huoltoon. Mulla irtisanoutuu kohta, joogaamisesta huolimatta, lantio-persauksen alue ja vasen jalka. Ihmeellisiä kipuja ja särkyjä. Kokeilen auttaako juokseminen.
Mutta ihan kärkeen ensiavuksi (ja jatkuvaan käyttöönkin) toinen joogamaikkani suositteli heti marssimaan Prismaan ja ostamaan sieltä VIHREÄ nystyräinen foamroller. Sillä saa kinnaavat kohdat kuulemma paremmaksi. Menen huomenna Prismaan!
Tämä kehon jatkuva huoltaminen alkaa jo käydä projektista. Nuorena se vaan meni tossa, ilman mitään vaivoja koskaan. Nyt harrastaa, tekee, seisoo työssä, istuu niin vähän kuin voi, liikkuu ja silti tuntuu, että vuosi vuodelta ja vähä vähältä tapahtuu muutoksia huonompaan. Jaa. No mä olen sitä sorttia etten jää paikoilleni. Huolletaan sit enempi ja liikutaan vielä enempi.
Ehkä tämä viimeisin vain johtuu siitä, että en ole juossut kohta 2 kuukauteen. Meniskö tänään?

11. maaliskuuta 2016

elä hetkessä, elä kuule hetkessä

Juu! Tehkääpä kuule niin.

Funtsin kieli poskella viime viikonloppuna kun kuuntelin (taas kerran) äidin luona miehensä jaarituksia menneistä, joista (kukaan) ei enää jaksa tai halua muistaa mitään. No, okei onhan se välillä kiva muistella menneitä, niitä kivoja koho kohtia ja hyviä hauskoja tarinoita. Niitä opettavaisia, lämpimiä, huvittavia. Ja hyvä tarinaniskijä osaa, mutta...(suljen korvat, mietin omiani ja hymyilen...)

Jos minäkin olen joku päivä tuollainen ja jaarittelen menneessä, potkikaa mua silloin pöydän alla jalkaan ja iskekää silmään sanoen: 'mummeli elä hetkessä vaihteeks' :D

Mistä tuli mieleen, että mummeleiden jutut menneistä ajoista ovat aina olleet kiinnostavia. Silkkaa historian havinaa. No näillä on kyllä kaikkien ymmärtämä nyanssiero, onhan?

Tämä vuosi menee älytöntä vauhtia. Ei meinaa pysyä kalenterin perässä. Elä nyt siinä sitten hetkessä kun kohta pitää jo päättää kesälomat. What !?
Sain sentään lähikalenteriin buukattua ystävät meille pääsiäissyömään sekä järkättyä meidät miehen kanssa vuorokauden aktiivilomalle pääkaupunkiimme. Ansaittua. Miehen vanhemmat tulevat pienintä lapsukaistamme hoitamaan, as usual. He ovat aina valmiina jeesaamaan. Arvostan.
Onni on varttuvat lapset, vaikka aina välillä haikailen vauvoja, on hyvä että niitä syntyy nuoremmille.

Tämä työviikko alkoi mielettömällä työflowlla eli tiedätte sen kun työt sujuvat ja etenevät, ei tule tulipaloja sammutukseen eikä älyttömiä sekoiluja keneltäkään.
Kunnes, joku törkeän huonosti käyttäytyvä vie fiilarit. No mitäs niistä, ignoorataan ja hoidetaan tyylikkäästi niin kuin sellaiset ihmiset hoidetaan. Silti ihmettelen ja kysyn miksi pitää ymmärtää pimeitä ihmisiä? En oikein taida enää jaksaa. Olen jo liian aikuinen sellaiseen. Asiat hoidetaan ammattitaidolla, tyylillä ja järkevästi.

Minussa on innostuja sisällä, olen siis helposti innostuvaa sorttia. Se pitää mun liikkeessä ja virkeänä. Elossa. Ja ilmeisesti nuoren näköisenä. Ihana kohteliaisuus tällä viikolla kolleegalta, joka luuli minua ilmeisesti rutkasti nuoremmaksi, koska jäi haukkomaan henkeään kun kerroin mitä kohti jo puolivälissä matkaan (kohti ekoja isoja pyöreitä bileitä - halfway). Ja jankutti jankuttamistaan kuinka nuorelta näytän ikäisekseni. (babyface - niinhän mulle aikanaan usein sanottiin, mutta siitä on aikaa, paljon. Paljon muutakin on mulle sanottu :D).
Mies täyttää tänä vuonna pyöreitä, eikä halua bileitä. Mutta ehkä jotain pientä järjestetään.
Joo, mä en niin kauas tulevaisuuteen katso, että omiani pyöreitä vielä suunnittelisin. Hah, näin nuori elää kato hetkessä!

Nuoresta ulkonäöstäni olen kuullut myös tyttäreltäni, joka taajaan kertoo ystäviensä (myös poikien) hämmästelevän vanhaa ikääni. Luullen minua ties minkä ikäiseksi tytteliksi :D
Huvittavaa (mutta imartelevaa).

Nyt vetäydyn hetkeksi, vedän henkeä ja sammutan koneen.

1. maaliskuuta 2016

poimintoja

Taisin olla aika hektisessä tilassa ja liikaa kofeiinia suonissa kun kirjoitin edellisen poustingin :D

Kieltämättä aikamoista lentoa on kyllä ollut töissä, hyvää ja huonoa. Mutta ei se mitään.
Lennossa kestää kun tulee välillä suvantoja ja on näitä muitakin juttuja, kuten:

- Kiitoksia. Mm. kiitosta isoimmalta päälliköltä, jolta voi (tai kiitosta ja hymiö :D). Mä tykkään kiitoksista, as we know.
- Ilmajoogaa. Luoja miten kiinnostavaa se on. Ilmajoogailut ovat edenneet jo paljon vaativimpiin suorituksiin ja on palkitsevaa huomata kykenevänsä niihin. Ei siis pelkkää pussukassa köllöttelyä tai venyttelyä kropan tahdissa ole se laji. Esim. käsilläseisonta liinojen varassa ja siihen perään törkeen tehokkaat vatsalinkut vapaasta roikkumisasennosta. Super! Lantioriipunnat eteen ja taakse ovat jo tuttuja ja rentoja. Niistä tulee hauskat mustelmat lonkkaan. Ylipäänsä tosta lajista tulee mustelmia. Oppi ja harrastus jatkuu.
- Flowjoogaa. Sinne astangan väleihin. Hiivatti miten tykkään siitäkin. Hikistä, fyysistä ja kropalle haastavaa. Kivaa vaihtelua astangan tuttuun settiin.
- Kohtalainen asenne. Ihan vielä en ole kesäloman tarpeessa. Välillä kyllä pyydän mieheltä konsultaatiota, koska sillä on ihme hermot. Ja stressivapaa mieli. Mä tarvitsen liikunnan pitämään mun stressitason ja mielen kurissa. Vapaa-aika myös pitää stressipiikin alhaalla :) (tosin aina ei auta vapaatkaan)
- Päätöksiä. Olen tehnyt hyviä päätöksiä. Seuraava hyvä päätös on aloittaa taas kunnolla juoksuharrastus. Tarvitsen happea ja ajatusten soljumista. Juostessa ne soljuvat, keskittyvät ja kehittyvät. Tarkoitus olisi juosta taas tällä viikolla. Hyvä tarkoitus.
- Tapahtumia. Menossa O. Uusivirran keikalle ja teatteriin. Tulossa kavereita syömään meille ja menossa toisille. Ateneumiinkin pitää päästä.
- Aurinko. Se paistaa taas tosi usein. Autolla ajaessa silmiin, mutta kävellessä kasvoja lämmittäen.
Kevät on oraalla. Tänään ratikkapysäkillä huomasin kevään ihan ekan merkin eli piinaavan katupölyn, joka kirvelee mojovasti silmiä.
- Leikkokukat. Olen ostanut joka viikko (jo monta viikkoa) tulppaaneja ruokapöydälle. Nyt riittää, ne kestävät aina vajaan viikon. Ensin ovat aivan suloisen ihania ja sitten ne räjähtävät levälleen kuin mitkäkin ;-) Seuraavaksi vaihdan toiseen merkkiin.

Toivon mukaan seuraava postaus kertoo juoksemisesta Juoksun ilosta, askeleista rennoista, piukoista reisistä ja kipeistä pohkeista. Aurinkoisia päiviä toivottaen!

17. helmikuuta 2016

ihan kahvilla

Alkoi tämmöinen asia pohdituttaa (eikä ole ensimmäinen kerta), että millä ajalla (oikeasti) ihmiset (työssäkäyvät? perheelliset? harrastavat?) ehtivät käydä jatkuvasti kahvittelemassa?
Oikeastiko? Ihmiset kertovat aina (!) kahvittelevansa ystävien, sukulaisten, kenen vaan kanssa ja useita (!) kertoja päivässä/viikossa (arkisin? työaikana? koska? millä ajalla?)
En minä ehdi. Kun juon kahvia, teen sen aamupalalla kotona, nappaan kahvin matkalla töihin ja töissä työkamujen kanssa, matkalla palaverista a palaveriin b (siinä välissä livahdan aina kun mahdollista keskustan kahviloihin). Viikonloppuna kotona ja joskus perheen kesken matkaamme erilaisiin paikallisiin kahviloihin tai sitten kyläilyn yhteydessä juodaan hyvät kahvit.

Olen varsinainen kahvifani ja tosiaankin juon kahvini (suodatinkahvia, lattea, kylmiä kahveja...).
Taitaa olla ajankäytön suuntaamisesta kyse, mulla työ vie leijonanosan arjesta ja mitä jäljelle jää käytän tiiviisti perheen ja harrastusten kesken. Viikonloppuisin en suuntaa kavereille kahvittelemaan vaan toivun arjesta, siivoan kämppää, ulkoilen, käyn ravintoloissa, kahviloissa, museoissa, näyttelyissä, ulkoilemassa, liikkumassa ylipäänsä ja tuollaisia juttuja.

Tänään olin kotona kipeätä lasta hoivaamassa. Olen ollut sellaisessa työpuristuksessa tällä viikolla, että nukuin 2,5 tunnin päikkärit. Lapsikin on voipunut, ei oikein pysy tolpillaan. Ei silloin jaksa ja voi kahvitella. Paitsi tässä blogin ääressä kahvikupin kanssa.

Mun loppuviikon energiat menee työhön ja sitä lisää saan joogasta. En voi olla hehkuttamatta taas ilmajoogaa - on maanantain kirkastus. Huomenna vuorossa sitten astangaa. Vaikka työ puristaa ja sitä on PALJON, en ole stressissä (ehkä), kevyesti ja nauraen työni teen, joskus jopa nautin siitä. SAIRASTA :)

Sunnuntaina kyllä kahvitellaan siskolla. Jee. Ehkä mä kuitenkin kahvittelen ja siis jatkuvasti, en vain ole älynnyt sitä. Olen siis ihan kahvilla. Buah hah haa.

12. helmikuuta 2016

jos uudelleen valitsisin

....ammatin mä nyt, olisin ulkotöissä, ehdottomasti. Olen vain yhdestä asiasta epämääräisen kateellinen (oikeasti ehkä en, mutta noin ajatuksena jos olisin) eli siitä, että ihminen on osannut valita niin viisaasti jotta saa tehdä niin paljon ulkohommia kuin jaksaa, haluaa ja voi.

Viimeksi tämä ajatus tuli eilen, kun olin skimbaamassa! Jee, oli muuten älyttömän siistipäivä (siisti siistipäivä :D).
Olimme työporukalla virkistyspäivää viettämässä Hollolassa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa. Ja minä skimbasin sitten noin 30 vuoteen!!!
Wuhuu - olen oman elämäni hero! Lasketellut olen viimeksi teininä (lapsena ja teininä sitä ajoittain harrasti), mutta sitten se vain jäi ilman varsinaista (ja hyvää) syytä. Mutta nyt päätin mennä tarkistamaan onko kipinää siihen hommaan jäljellä. Alkeistunnin kautta - varmuuden vuoksi. Tarvitsin alkeis-15 min ja sitten mentiin jo itekseen (tai olihan mulla työseuraa). Takaraivon muistista taito irtosi, vaikkakin pikkumäen jo sujuessa ja sumuiseen isoon mäkeen suunnatessa ensin vähän hirvittikin. Still -puhdas suoritus, ei mitään möhläämisiä vaan tyylikäs juttu. Eikä yhtään ole paikat jumissa tänään, oikeasti ei. Auttoikohan se, että venyttelen nykyään niitä spagaattiin johtavia venyttelytreenejä aika ahkerasti. Se vasta on hikistä hommaa. Toistoja voimaa venyvyyttä vahvuutta.

Laskettelumaikka oli noin 50+ nainen. Ihailtava työvalinta ja staili muija.
Kiitin jälkikäteen opastuksesta palauttaessani kamoja. Sanoi, että hyvinhän se heti meni, jotta jatkoon! Nyt tarvitsee vain muistaa mennä ajoittain mäkeen. Nyt tiedän, että voin mennä mäkeen kun huvittaa.
Muutenkin oli tosi hyvä fiilis koko päivän. Töissä-töissäkin on ylipäänsä ollut oikein hyvä flow, mikä vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ihanaa, että joskus näinkin. Älä lopu flow!

Laskettelumaikka (makustelee sanaa). Heitin pomolle tänään (sille voi heittää tällaisia), josko ryhtyisinkin laskettelumaikaksi? Vastasi: Kyllästyisit siihen kahdessa päivässä. (Niin - oikeassa on). Olen haaveillut myös lammasfarmarin ammatista, olikohan se viime keväänä?
Liikunnan opeksi ryhtyisin myös jos valitsisin nyt. Ihan siis koululiikunnan. Mä olisin se kiva liikkamaikka, josta kaikki tykkää. No, ylipäänsä koululiikunta on tärkeää ja on erittäin tärkeää, että siinä puuhassa on taitava opettaja. Kannustava, reilu, kiva, sympaattinen ja iloinen.

Sitten olisin myös arkeologi, geologi ja mitä näitä nyt on, kulttuuriantropologi. (Heh, sinne laitokselle aikoinaan hainkin, mutta en ihan päässyt ja sitten meni motivaatio hakea uudelleen).

Mulla on nyt hyvä työjengi, kiva pomo ja kehittyvät duunit. Kaikki on hyvin. Silti aina pitää vähän haluta asioita, muuten olisin koomassa.

Monelta lähetään laskettelemaan?
Pitää villitä tää perhe jotenkin asiaan vai saanko rekrytoitua itselleni mäkiseuraa?