Minne? Vastaus kirjoituksen seassa tai lopussa.
Mutta ensin. Näinhän se on, tuumin kun luin ystäväni toteamuksia ja pohdintoja blogissaan, elämässä pitää aina olla meneillään pieniä ja isoja suunnitelmia, projekteja huolella mietittyjä ja suunniteltuja ja vielä suuremmalla huolellisuudella toteutettuja.
Vaikka näin itse ajattelen työstäni, josta reilut 1/3 on erilaisia toimintaa tukevia ja kehittäviä kehittämistehtäviä, jolloin erilaisia asioita pitää ajatella, jäsennellä ja työstää pitkään, tutkia pohjamutia myöten ja kärsivällisyydellä hyvässä (välillä menee kärsimättömyyden puolellekin) yhteistyössä muiden kanssa toteuttaa. Harvoin mikään toteutuu nopeasti, mutta onhan se palkitsevaa huomata kun jokin asia on valmis mitä on viimeiset kolme vuotta työstetty. Jotkut asiat taas toteutuvat heti, eivätkä välttämättä olekaan sitten niin käyttökelpoisia. Raaka käytännön työ taas sujuu nopeasti, esimerkkinä piinaava deadline tietyille matskuille tällä viikolla, mutta sain kuin sainkin ne tehtyä. Välillä jännittää kun tiedän kuinka paljon aikaa tietyt asiat vaativat, mutta nurkan takaa tulee ylläreitä. Tämäkin johtuen työnkuvasta. Tylsiä päiviä ei ole ollut sitten kohta neljään vuoteen, jolloin vaihdoin hommia työpaikkani sisällä. Rankkoja kyllä, mutta myös hyviä, erittäin vaihtelevia ja hitsin palkitsevia. Mennä vuosina ja aina välillä tässä olen miettinyt duuniani, jopa tuskaillen. Nyt olen ihan älyttömän tyytyväinen. Näin, koska olen sisäistänyt työni muuttuvan luonteen tai oikeastaan sisällyttänyt sen siihen. Niinhän minulle 4 vuotta sitten sanottiin: 'voit itse tehdä oman työnkuvasi'. Sitä olen tässä tehnyt - ja projekti jatkuu. Välillä muistan taputtaa itseäni olkapäälle, sitkeydestä, periksi antamattomuudesta ja myös sen ymmärtämisestä, että asioita oppii koko ajan - lisäksi kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tietää. Siksi meitä asiantuntijoita on talo (ja enemmänkin) täynnä. Hyviä ja osaavia tyyppejä ollaankin!
Tämä simppelin oloinen oivallus työstäni, on helpottanut minua ihan suunnattomasti. Kestän hektisyyden ja kiireen, mutta mun on myös ihan pakko saada aikaa pohdiskella ja pyöritellä asioita - toimin näemmä niin.
Tiedän tämän siis kaikessa muussa elämässäni, mutta raksaprojektin aloituksen loputon venyminen tuottaa turhautumisia vähän väliä. Edelleen kinnaa nykyisen asuntomme myymisestä. Kämppä on ollut 8 kk myynnissä. Asunto hyvä ja siisti, myös sijainti. Mutta, kauppa ei nyt käy alueella. Toisaalta pakkohan tämän on mennä ennemmin tai myöhemmin, kevätbuumi kun alkaisi asuntomarkkinoilla. Sitä venaillessa. (Laitetaan hallituksen viaksi tämäkin, kukaan ei uskalla sijoittaa asuntoihin näillä pelottelupuheilla kun tosiasiassa juuri niin pitäisi tehdä eikä lamaantua.)
Välillä herkuttelemme miehen kanssa ajatuksella: eiku, ei aletakaan raksaamaan vaan myydään kaikki nämä (nyk. asunto ja tontti) ja ostetaan isompi asunto jostain tosi kivasta keskeisestä sijainnista ja aletaan sit suunnittelemaan kesämökkiprojektia. Mut ei - kyllä tämä on nyt se mitä haluamme (vai onko? :D)
Kuitenkin palataksemme tähän projektiin, vasta kääräistyämme rahat asunnostamme saamme kuokan niin sanotusti maahan iskettyä ja alkaa varsinainen rakentamisprojekti.
Pitkään mietittiin lopulta toteutettiin ja taas pitkään suunniteltiin, nyt olisi taas toteutuksen vuoro!!! Elämänmittaista projektia tästä ei ihan viitsis, tai no - omakotitalo on aina elämänmittainen projekti, mutta ei se nyt mikään riesa ole. Sen jälkeen tulee uusia rinnakkaisprojekteja - tietysti.
Sitten kehon huoltoon. Mulla irtisanoutuu kohta, joogaamisesta huolimatta, lantio-persauksen alue ja vasen jalka. Ihmeellisiä kipuja ja särkyjä. Kokeilen auttaako juokseminen.
Mutta ihan kärkeen ensiavuksi (ja jatkuvaan käyttöönkin) toinen joogamaikkani suositteli heti marssimaan Prismaan ja ostamaan sieltä VIHREÄ nystyräinen foamroller. Sillä saa kinnaavat kohdat kuulemma paremmaksi. Menen huomenna Prismaan!
Tämä kehon jatkuva huoltaminen alkaa jo käydä projektista. Nuorena se vaan meni tossa, ilman mitään vaivoja koskaan. Nyt harrastaa, tekee, seisoo työssä, istuu niin vähän kuin voi, liikkuu ja silti tuntuu, että vuosi vuodelta ja vähä vähältä tapahtuu muutoksia huonompaan. Jaa. No mä olen sitä sorttia etten jää paikoilleni. Huolletaan sit enempi ja liikutaan vielä enempi.
Ehkä tämä viimeisin vain johtuu siitä, että en ole juossut kohta 2 kuukauteen. Meniskö tänään?
Mutta ensin. Näinhän se on, tuumin kun luin ystäväni toteamuksia ja pohdintoja blogissaan, elämässä pitää aina olla meneillään pieniä ja isoja suunnitelmia, projekteja huolella mietittyjä ja suunniteltuja ja vielä suuremmalla huolellisuudella toteutettuja.
Vaikka näin itse ajattelen työstäni, josta reilut 1/3 on erilaisia toimintaa tukevia ja kehittäviä kehittämistehtäviä, jolloin erilaisia asioita pitää ajatella, jäsennellä ja työstää pitkään, tutkia pohjamutia myöten ja kärsivällisyydellä hyvässä (välillä menee kärsimättömyyden puolellekin) yhteistyössä muiden kanssa toteuttaa. Harvoin mikään toteutuu nopeasti, mutta onhan se palkitsevaa huomata kun jokin asia on valmis mitä on viimeiset kolme vuotta työstetty. Jotkut asiat taas toteutuvat heti, eivätkä välttämättä olekaan sitten niin käyttökelpoisia. Raaka käytännön työ taas sujuu nopeasti, esimerkkinä piinaava deadline tietyille matskuille tällä viikolla, mutta sain kuin sainkin ne tehtyä. Välillä jännittää kun tiedän kuinka paljon aikaa tietyt asiat vaativat, mutta nurkan takaa tulee ylläreitä. Tämäkin johtuen työnkuvasta. Tylsiä päiviä ei ole ollut sitten kohta neljään vuoteen, jolloin vaihdoin hommia työpaikkani sisällä. Rankkoja kyllä, mutta myös hyviä, erittäin vaihtelevia ja hitsin palkitsevia. Mennä vuosina ja aina välillä tässä olen miettinyt duuniani, jopa tuskaillen. Nyt olen ihan älyttömän tyytyväinen. Näin, koska olen sisäistänyt työni muuttuvan luonteen tai oikeastaan sisällyttänyt sen siihen. Niinhän minulle 4 vuotta sitten sanottiin: 'voit itse tehdä oman työnkuvasi'. Sitä olen tässä tehnyt - ja projekti jatkuu. Välillä muistan taputtaa itseäni olkapäälle, sitkeydestä, periksi antamattomuudesta ja myös sen ymmärtämisestä, että asioita oppii koko ajan - lisäksi kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tietää. Siksi meitä asiantuntijoita on talo (ja enemmänkin) täynnä. Hyviä ja osaavia tyyppejä ollaankin!
Tämä simppelin oloinen oivallus työstäni, on helpottanut minua ihan suunnattomasti. Kestän hektisyyden ja kiireen, mutta mun on myös ihan pakko saada aikaa pohdiskella ja pyöritellä asioita - toimin näemmä niin.
Tiedän tämän siis kaikessa muussa elämässäni, mutta raksaprojektin aloituksen loputon venyminen tuottaa turhautumisia vähän väliä. Edelleen kinnaa nykyisen asuntomme myymisestä. Kämppä on ollut 8 kk myynnissä. Asunto hyvä ja siisti, myös sijainti. Mutta, kauppa ei nyt käy alueella. Toisaalta pakkohan tämän on mennä ennemmin tai myöhemmin, kevätbuumi kun alkaisi asuntomarkkinoilla. Sitä venaillessa. (Laitetaan hallituksen viaksi tämäkin, kukaan ei uskalla sijoittaa asuntoihin näillä pelottelupuheilla kun tosiasiassa juuri niin pitäisi tehdä eikä lamaantua.)
Välillä herkuttelemme miehen kanssa ajatuksella: eiku, ei aletakaan raksaamaan vaan myydään kaikki nämä (nyk. asunto ja tontti) ja ostetaan isompi asunto jostain tosi kivasta keskeisestä sijainnista ja aletaan sit suunnittelemaan kesämökkiprojektia. Mut ei - kyllä tämä on nyt se mitä haluamme (vai onko? :D)
Kuitenkin palataksemme tähän projektiin, vasta kääräistyämme rahat asunnostamme saamme kuokan niin sanotusti maahan iskettyä ja alkaa varsinainen rakentamisprojekti.
Pitkään mietittiin lopulta toteutettiin ja taas pitkään suunniteltiin, nyt olisi taas toteutuksen vuoro!!! Elämänmittaista projektia tästä ei ihan viitsis, tai no - omakotitalo on aina elämänmittainen projekti, mutta ei se nyt mikään riesa ole. Sen jälkeen tulee uusia rinnakkaisprojekteja - tietysti.
Sitten kehon huoltoon. Mulla irtisanoutuu kohta, joogaamisesta huolimatta, lantio-persauksen alue ja vasen jalka. Ihmeellisiä kipuja ja särkyjä. Kokeilen auttaako juokseminen.
Mutta ihan kärkeen ensiavuksi (ja jatkuvaan käyttöönkin) toinen joogamaikkani suositteli heti marssimaan Prismaan ja ostamaan sieltä VIHREÄ nystyräinen foamroller. Sillä saa kinnaavat kohdat kuulemma paremmaksi. Menen huomenna Prismaan!
Tämä kehon jatkuva huoltaminen alkaa jo käydä projektista. Nuorena se vaan meni tossa, ilman mitään vaivoja koskaan. Nyt harrastaa, tekee, seisoo työssä, istuu niin vähän kuin voi, liikkuu ja silti tuntuu, että vuosi vuodelta ja vähä vähältä tapahtuu muutoksia huonompaan. Jaa. No mä olen sitä sorttia etten jää paikoilleni. Huolletaan sit enempi ja liikutaan vielä enempi.
Ehkä tämä viimeisin vain johtuu siitä, että en ole juossut kohta 2 kuukauteen. Meniskö tänään?
Kommentit
Lähetä kommentti