Siirry pääsisältöön

Meniskö tänään?

Minne? Vastaus kirjoituksen seassa tai lopussa.

Mutta ensin. Näinhän se on, tuumin kun luin ystäväni toteamuksia ja pohdintoja blogissaan, elämässä pitää aina olla meneillään pieniä ja isoja suunnitelmia, projekteja huolella mietittyjä ja suunniteltuja ja vielä suuremmalla huolellisuudella toteutettuja.

Vaikka näin itse ajattelen työstäni, josta reilut 1/3 on erilaisia toimintaa tukevia ja kehittäviä kehittämistehtäviä, jolloin erilaisia asioita pitää ajatella, jäsennellä ja työstää pitkään, tutkia pohjamutia myöten ja kärsivällisyydellä hyvässä (välillä menee kärsimättömyyden puolellekin) yhteistyössä muiden kanssa toteuttaa. Harvoin mikään toteutuu nopeasti, mutta onhan se palkitsevaa huomata kun jokin asia on valmis mitä on viimeiset kolme vuotta työstetty. Jotkut asiat taas toteutuvat heti, eivätkä välttämättä olekaan sitten niin käyttökelpoisia. Raaka käytännön työ taas sujuu nopeasti, esimerkkinä piinaava deadline tietyille matskuille tällä viikolla, mutta sain kuin sainkin ne tehtyä. Välillä jännittää kun tiedän kuinka paljon aikaa tietyt asiat vaativat, mutta nurkan takaa tulee ylläreitä. Tämäkin johtuen työnkuvasta. Tylsiä päiviä ei ole ollut sitten kohta neljään vuoteen, jolloin vaihdoin hommia työpaikkani sisällä. Rankkoja kyllä, mutta myös hyviä, erittäin vaihtelevia ja hitsin palkitsevia. Mennä vuosina ja aina välillä tässä olen miettinyt duuniani, jopa tuskaillen. Nyt olen ihan älyttömän tyytyväinen. Näin, koska olen sisäistänyt työni muuttuvan luonteen tai oikeastaan sisällyttänyt sen siihen. Niinhän minulle 4 vuotta sitten sanottiin: 'voit itse tehdä oman työnkuvasi'. Sitä olen tässä tehnyt - ja projekti jatkuu. Välillä muistan taputtaa itseäni olkapäälle, sitkeydestä, periksi antamattomuudesta ja myös sen ymmärtämisestä, että asioita oppii koko ajan - lisäksi kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tietää. Siksi meitä asiantuntijoita on talo (ja enemmänkin) täynnä. Hyviä ja osaavia tyyppejä ollaankin!
Tämä simppelin oloinen oivallus työstäni, on helpottanut minua ihan suunnattomasti. Kestän hektisyyden ja kiireen, mutta mun on myös ihan pakko saada aikaa pohdiskella ja pyöritellä asioita -  toimin näemmä niin.

Tiedän tämän siis kaikessa muussa elämässäni, mutta raksaprojektin aloituksen loputon venyminen tuottaa turhautumisia vähän väliä. Edelleen kinnaa nykyisen asuntomme myymisestä. Kämppä on ollut 8 kk  myynnissä. Asunto hyvä ja siisti, myös sijainti. Mutta, kauppa ei nyt käy alueella. Toisaalta pakkohan tämän on mennä ennemmin tai myöhemmin, kevätbuumi kun alkaisi asuntomarkkinoilla. Sitä venaillessa. (Laitetaan hallituksen viaksi tämäkin, kukaan ei uskalla sijoittaa asuntoihin näillä pelottelupuheilla kun tosiasiassa juuri niin pitäisi tehdä eikä lamaantua.)
Välillä herkuttelemme miehen kanssa ajatuksella: eiku, ei aletakaan raksaamaan vaan myydään kaikki nämä (nyk. asunto ja tontti) ja ostetaan isompi asunto jostain tosi kivasta keskeisestä sijainnista ja aletaan sit suunnittelemaan kesämökkiprojektia. Mut ei - kyllä tämä on nyt se mitä haluamme (vai onko? :D)

Kuitenkin palataksemme tähän projektiin, vasta kääräistyämme rahat asunnostamme saamme kuokan niin sanotusti maahan iskettyä ja alkaa varsinainen rakentamisprojekti.
Pitkään mietittiin lopulta toteutettiin ja taas pitkään suunniteltiin, nyt olisi taas toteutuksen vuoro!!! Elämänmittaista projektia tästä ei ihan viitsis, tai no - omakotitalo on aina elämänmittainen projekti, mutta ei se nyt mikään riesa ole. Sen jälkeen tulee uusia rinnakkaisprojekteja - tietysti.

Sitten kehon huoltoon. Mulla irtisanoutuu kohta, joogaamisesta huolimatta, lantio-persauksen alue ja vasen jalka. Ihmeellisiä kipuja ja särkyjä. Kokeilen auttaako juokseminen.
Mutta ihan kärkeen ensiavuksi (ja jatkuvaan käyttöönkin) toinen joogamaikkani suositteli heti marssimaan Prismaan ja ostamaan sieltä VIHREÄ nystyräinen foamroller. Sillä saa kinnaavat kohdat kuulemma paremmaksi. Menen huomenna Prismaan!
Tämä kehon jatkuva huoltaminen alkaa jo käydä projektista. Nuorena se vaan meni tossa, ilman mitään vaivoja koskaan. Nyt harrastaa, tekee, seisoo työssä, istuu niin vähän kuin voi, liikkuu ja silti tuntuu, että vuosi vuodelta ja vähä vähältä tapahtuu muutoksia huonompaan. Jaa. No mä olen sitä sorttia etten jää paikoilleni. Huolletaan sit enempi ja liikutaan vielä enempi.
Ehkä tämä viimeisin vain johtuu siitä, että en ole juossut kohta 2 kuukauteen. Meniskö tänään?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää