Runningsup

Kodintyhjennys näemmä alkoi jo, vaikka varsinainen muutto on jossain hamassa tulevaisuudessa. Meidän kotiseuduille perustettiin uusi ostaa-myy-vaihtaa fb-foorumi, jonka kautta homma pelittää. Jopas lähti vanha tarpeeton lelu ja vaate kiertoon ja mikä parasta pienellä lisätulolla. Kaikki mitä pistää myyntiin menee paitsi vanhat Bratzit, ne Anna Abreun näköiset nuket. ;-) Ehkä lelumuseoon joskus? Syksyn viimeisin sana on työkiireet, kiireet ylipäätänsä ja vastapainona koti ja rauha. Lapset. Mies on työmatkoilla eli ei se, vasta kun palaa :) Hirveen hyvin ihminen pystyy yksinkin kaiken pyörittämään, mutta olin unohtanut kuinka minuuttiaikatauluista se olikaan. Yh-vuosistani on sen verran jo aikaa. Ihan olen tottunut toisen aikuisen aktiiviseen arjen ja kaiken jakamiseen. Ja huom! mies on työmatkalla neljä päivää, että näin täällä. Hattua nostan kaikille yyhooille. Kiireestä ja asioista selviäminen kunnialla on muuten äärimmäisen palkitseva...

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen. Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä. Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin. Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä. Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme h...