18. huhtikuuta 2014

ruokakuvia

paprika -chorizo vartaat

 risotto jättikatkaravun pyrstöillä

Mukavaa pääsiäisen jatkoa. Meen nyt takaisin terassille aurinkoon!

17. huhtikuuta 2014

hei, päässä tapahtuu pohdintaa ilman juoksulenkkiäkin!

Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä:

Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä.

Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily.
Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole terveellistä. Ja on jotenkin teennäistä sekin.

Ja tämä:
Juhla on kiinnostava ja kaunis aikaoikku, joka sulkee ulkopuolelleen eilisen ja huomisen.

Aivan, onpa kauniisti sanottu ja juuri noin. Aikaoikku, miten hyvin keksitty!

Jalkani paraneminen edistyy, särkyjä ei pahemmin enää tällä viikolla, kevyen kevyttä askellusta keppien kanssa. Lapset kommentoivat: toi on niin säälittävän näköistä. Hitaasti hyvä tulee :)

Olen pikkaisen nauttinut ulkoilusta ja auringosta, pojan kanssa. Mutta koska aikaa on loputtomasti sairiksella (yli kaksi viikkoa jo takana), olen tehnyt kaksi matkakirjaa. Ja suunnittelen ja teen kokoajan ruokaa.
Ja olen hoikistunut 2 kiloa. Vielä saisi häipyä kolme. Olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät olla aina pari kiloa hoikempia kun ovat. No sitten ei kiristä eikä purista mistään. Kivempihän se niin on.
Ja kivempi olla normaalipainon alalaidoilla kuin ylälaidoilla, tiettykin.

Eli töissä tulee siis sittenkin syötyä yli tarpeen ja juotua instant-kahvia sekä kulmakahvilan spesiaalikahveja, mitkä on rasvapommeja. Ja ihan turhaan syötyä jälkiruokia, ei ihminen niitä tarvitse kuin pari kertaa viikossa. No mun on helppo sanoa, kun en ole makeaan koukuttunut ihminen.
Sain työkavereilta ihanan näköisiä parane-pian- suklaita. No, tuolla ne on koristeena. Joku saa syödä pääsiäisen jälkeen sit (tytär?)

Tänään illalla teen paprika-chorizo- vartaita, joihin myös manchegojuustoa ja vihreitä oliiveja, niiden kanssa maalaisleipää ja punaviiniä.
Huomenna risottoa (mun Hong Kongin kaverin ohjeen mukaisesti), johon muutama jättikatkaravun pyrstö, maalaisleipää ja valkoviiniä. Lauantaina karitsaa, salaattia, leipää ja punaviiniä. Ei ole siis viinitön sairis, tosin tänään on mun viimeinen virallinen sairaslomapäivä, mikäli asiat menevät käsikirjoituksen mukaan :). Pääsiäisen jälkeen yrittelen töihin.
Mutta sunnuntai- ja maanantairuuat vielä miettimättä!

ulkona on tällaista:




14. huhtikuuta 2014

tekee sen minkä voi

Mitä tekee juoksuun hurahtanut, kun ei voi juosta. Unohdin täysin kertoa alla olevassa postingissani, että enhän toki ole vain laakereillani lepäillyt. Vaan heti kun hiukankin kykenin (meni yli viikko).
Aloitin päivittäiset vatsa- ja käsilihashommat kuitenkin. Tavoitteenani ei ole romahduttaa kuntoa tällä pakkolomalla, vaikka siinä väkisinkin käy niin. Ajatus kuitenkin kaunis. Vatsa ja kädet ja joo - toinen jalka vahvistuvat.
Viime yö oli eka särytön, JEE! Kun koipea särkee melkein kaksi viikkoa, saa iloita tällaisestakin asiasta.

13. huhtikuuta 2014

se näyttää niin viattomalta


eikö vain?
 
Tältä näyttää 1,5 viikkoa tapaturmasta (murtumasta) parantunut jalkapöytä. Turvotus laskenut melkein kokonaan. Väri muuttunut abouttia normaaliksi. Särkykin on huomattavasti maltillisempaa. Se on niin viattoman näköinen, että tekisi melkein mieli hyppiä sillä.
Vähintäänkin venytellä sitä nautinnollisesti. Mutta murrrr... se on aivan klesa vielä. Ensi viikon loppupuolella saan alkaa keppien kanssa kevennettyä askellusta harjoittelemaan. Pääsiäisen jälkeen ehkä, siis ehkä voin könkätä jo töihin. Vappuna jo kuulemma kävelen sillä. huokaus
 
Tässä on sitten tullut tehtyä kaikkea mitä yksijalkainen voi eli etätöitä, maltilla tosin.
Työpaikka ei nyt tykkää rasittaa mua. Koulutöitä, sen verran kuin on tullut. Matkakirjoja (kuvat kirjoiksi). Rästit on melkein vuoden takaisesta Rooman matkasta asti. 
Lukemista, ruuan laittoa (yksijalkaisesti, hiukan uuvuttavaa) ja ihan liikaa tv:tä. Tänään könkkäsin ravintolaan sunnuntailounaalle perheen kanssa, meni yllättävän hyvin. Siis alkupalojen haku seisovasta pöydästä.
Kotona olen kehittänyt oman nopean tavan könkätä ja vain yhden pienen pienen kerran olen vahingossa hiukan astunut oikean päkiän päälle eikä tule tapahtumaan toiste. Kipu oli jotain aivan järkyttävää. Aivan järkyttävää. Eli joskus toiste sitte.
 
Ulkoilman puutteeseen saattaa myös ihminen pakahtua, onneksi mulla on ollut niin rattoisaa kotona, ettei ole tarvinnut hirveästi tuskailla sitä. Terassilla olen istunut kerran kirjan kanssa, syväjäädytin itseni ja aivastelin monta päivää sen jälkeen. No näillä sadesäillä en paljoa ole siinäkään menettänyt vain ne hyvät happirikkaat juoksukelit.
 
Mutta koska nuori (ja kivan näköinen) mieslääkäri on minulle lupaillut, että tämä on vappuna jo suhteellisen ok. Ja reissuunkin saan lähteä Tukholmaan heti vapun jälkeen sillä ehdolla, että istuskelen paljon kahviloissa ja joo ei tanssilattiaa aikoihin. Uskon tätä nuorta lääkäriä. Toki.
 
Pitäisiköhän lähteä tulevaisuudessa mieheni kanssa paritanssikursseille, voisin sitten aina tukeutua hänen voimakkaisiin käsivarsiinsa. heh. Töistä muuten eräskin lähetti terveisiä, että paranna nyt tanssijalkasi rauhassa kuntoon, sitten taas paahdetaan hommia. Ihmeen houkuttelevia nuo työtkin täältä kotinäkökulmasta. :)

4. huhtikuuta 2014

tanssilattian kautta

Hullustihan siinä sitten kävi, tanssilattialta lekuriin.
Korokepohjakorkkarit petti ja liukas danssilattia... ;-)
Toisen jalan jalkapöytä murtui, kahteen viikkoon ei kävelyä käytännössä. Ja neljä viikkoa kepeillä, tämä on hoitosuunnitelma. Tämä siis jos paranee hyvin. Kaikkihan voi mennä huonomminkin.
Osaan kuitenkin jo hyvin könkätä täällä kotona.
Nuori mieslääkäri oli sitä mieltä, että onpa nätti murtuma :), kyllä se paranee.

Sinne meni juoksut tältä keväältä, sinne hävisi työkiireet, nyt on aikaa.
Toisaalta hätätöitä voin osittain tehdä kotoa käsin ja hoitaa ne kaikki mahdolliset rästipuuhat nyt, joihin ei tarvita jalkoja.
Kivutkin hoituu särkylääkkeillä. Tavallaan tilanteeseen sopeuduin samantien, ehkä siksi koska mulle ei ole koskaan käynyt mitään tällaista (murtumisia ei koskaan). Tai siksi, että breikki töistä ei ole mulle katastrofi (en ole koskaan ollut näin pitkällä sairiksella, never).
Nyt voin keskittyä olennaiseen eli kouluuni (onneksi etätyöt sinnekin sopii lukujärjestykseen), kotiin ja lapsiin tai joo muahan täällä saa passata osittain...
Että otan tästä nyt irti sen kaiken mitä saan.

Toivotaan et perhe kestää. Pikkupoika saa olla nyt enempi kotona. Tytär joutuu ottamaan enemmän vastuuta ja mies hoitamaan melkein joka ikisen asian mihin tarvitaan jalkoja. Katsotaan koska se kyllästyy....
Auton rattiin en pääse ainakaan 2 viikkoon.
Että hyvät naiset heittäkää korokepohjakorkkarinne mäkeen ja kun tanssitte, muistakaa varovaiset muuvit. Sama pätee muhun jatkossa. Ja en muuten ollut ainut joka veti lipandeeroksia noissa bileissä.
Huh.

Multa ei tule siis enempää juoksutarinaa tänä keväänä, siirsin jo kaksi juoksutapahtumaa ensi vuoteen. Kesäkuun puolikkaallekaan ei taida olla asiaa. Syksyllä sitten. 
Ensimmäinen kysymykseni lääkärille oli kun röngten kuvia katsottiin: 'Koska voin taas juosta?'
Katsoi erittäin pitkään ja totesi: 'No et vähään aikaan, et.'

Voi kyllä tulla muuta juttua, ties vaikka hoksaisin vaikka mitä täällä kotona puuhatessani.
Elämänmuutos tai joku kiva juttu voisi tästä seurata.