30. tammikuuta 2013

eilistä texmex-salaattia

Mun (sairaslomapvän) kotilounas on eilisiltaista texmex-salaattia. Tuo ihana mössö, jota aina välillä perheen toivomuksesta teen. Veljeni vaimolta saatu ohje ja muutamalle vieraallekin tarjoiltu hauska sössö. Johon voi tietenkin upottaa periaatteessa mitä vaan, mutta esimerkiksi näin:
 
Texmex-salaatti
 
Rapsakkaa salaattia
Avokadoja
Tomaatteja
Sipulia
Melonia (verkko/hunaja)
Jauhelihaa (yhtälailla broileria)
Taco-mausteseosta
Cheddaria raastettuna
Tomaattisalsaa
Creme Fraiche (tai kermaviili)
Nachoja
 
Revi salaatti kulhoon. Kuutio tomaatit, avocadot, sipulit, melonit. Lisää ne kulhoon ja sekoita. Mausta jauheliha taco-mausteella ruskistamisen yhteydessä. Sekoita creme fraicheen (tai kermaviiliin) maun mukaisesti tulista tomaattisalsaa.
Laita jauhelihaa, juustoraastetta ja murennettuja nachoja kerroksittain salaatin päälle tarjoilukulhoon ja kaada päälimmäiseksi tomaattinen-kastike. Jääkaappiin maustumaan hetkeksi.
Tarjoile lisänachojen kera.
 
 
Toista päivää sairiksella ja 8:tta päivää kipeä. Huomenna olen taas terve (se olis toivomukseni). Lenkille en ole päässyt reiluun viikkoon, luistelemaan kylläkin kaksi kertaa. Eilen oli velvollisuuksia sairaslomallakin, mutta myös lepoa. Tänään vaan hävyttömästi otan aikaa itselleni ja olo tuntuukin jo paremmalta. (ehkä lääkkeetkin jo tehoavat: paria lääkettä silmätulehdukseen, flunssa meni niihin, paria kurkkukipuun ja yhtä särkyyn ja huonoon oloon. jaiks).

Iso kuuma latte, villasukat ja sohva. Ei hassumpaa.

23. tammikuuta 2013

kun jostain luopuu jotain saa tilalle

päivän oivallus työelämässä. Helpotti!
 
Teille iloksi tämä (en dissaa stay calm ihmisiä, olkaa vaan!) Mun tarttee olla action-tyyppi, sitä mä aidosti olen. 


Puhutaan facebook-statuksien aiheuttamasta kateudesta. (Jota en ole, siis kateellinen, oikeasti. En osaa tai halua olla.) Harkitsen taas kerran facebookin järkevyyttä. Onko se aito some? Kateellinen ihminen tulee katelliseksi vaikka työpaikan kahvipöydässäkin. Äh, rasittavaa.
Musta on hauskaa lukea ihmisten matkoista, elämästä, iloista ja suruista. Yleensä myös päivittelen statustani, enkä vain lue muiden juttuja. Ymmärrän todella ihmisiä, jotka haluavat vetäytyä fb:stä pois tai eivät ole koskaan sinne liittyneetkään.

Ja nyt mä hehkutan matkojani! Tästä vuodesta taitaa tulla kaikkien aikojen reissuvuosi: Rooma, Lontoo, Pariisi, Palma. No okei noista vain Rooma on varma, Lontookin puoliksi :)

Ja lopuksi kitisen: kurkkukipu palasi, pää tönkkö. Töitä puolikuntoisena, lenkille en kait sit voi mennä tänään. Shaissea!

17. tammikuuta 2013

juoksijan katse

Terveisiä talviselta lenkkipolulta, joka oli eilen illalla 13 km:n pituinen. Lämpötila -5 astetta, loistava keli ja uudet maastolenkkarit, jotka ovat pito-ominaisuuksiltaan ihan superia. Mutta enpä taaskaan älynnyt ostotilanteessa, että olenkin 'pitkänmatkan' juoksija eli tarttis ne vaimenteet päkiöiden kohdalle (normilenkkareissani on). Päkiät ovat muussia 6-7 km jälkeen. Kokeilen nyt tän talven lopun noilla mennä vaikka tulisikin muussia. Juoksevathan jotkut ns. 'paljasjalkatossuillakin'. En voi olla niin 'rinsessajalkapohja' etten voisi käyttää noita muuten niin erinomaisia Niken maastolenkkareita! (mun jalka sopii kuin valettu Niken lenkkareihin).

Kuitenkaan en voi rehennellä juoksuillani, koska siitä kun aloin taas toteuttamaan joka toinen - joka kolmas päivä juoksujani on nyt 12 päivää ja olen rampannut 5 lenkkiä ja matkaa kertynyt yhteensä 51 km. Se ei ole paljon, mutta se on tavoitteessa pysymistä. Still.

Eilisellä lenkilläni mietin monen muun asian lisäksi, että olen kyllä sittenkin kehittynyt. Hitaasti mutta varmasti. Saatan toistaa itseäni, mutta mua niin hekumoittaa tämä saavutus. Nyt siis juoksen 9-12 km lenkkejä pääsääntöisesti. Haluaisin juosta 12-15 km lenkkejä pääsääntöisesti.
Pääsääntöinen on se mittari, joka kertoo mun juoksukunnon. Ei se, voinko vetästä silloin tällöin 21 km (sehän onnistuu kyllä).
Lisäksi nautin vasta kun olen juossut jo tovin, senkin asian kilometrimäärä hinautuu näemmä kokoajan vaan ylemmäs. Muistan ajan kun 3 kilsan jälkeen alkoi tuntua kivalta. Nyt alkaa tuntua kropassa hyvältä noin 5-6 kilsan jälkeen. Huokaus. Mihin tämä oikein johtaa?

Onnekseni nautin tästä hitaasta kehittymisestä. Ei mulla ole kiire päästä johonkin tiettyyn tavoitteeseen, koska tämä on mun harrastus. Eikä mun tarvitse todistella kenellekään mitään, enkä ole lyönyt vetoja, en mitään. Mä vaan harrastan juoksemista.

Tästä päästään mun yhteen mieliasiaan, muiden juoksijoiden tarkkailuun lenkeillä. Sitähän me siellä tehdään katseet kohtaavat ja vastakatseen saa tai on saamatta, riippuu tyypistä tai tyypin tilasta.
Sehän on kuitenkin aina kolleega, joka tulee vastaan (ohittavan katsetta ei näe, eikä ole tarviskaan, koska se on varmaan omahyväinen :) tai sitten ammattimainen).

Eilen tuli mm. vastaan mies, joka juoksi sukset siinä kätösissä. Oli siis lienee tulossa hiihtolenkiltä ja juoksi kotiin tai toisin päin. Mahtava meininki. Eka kaveri juoksee ladulle sitten hiihtää ja juoksee takaisin. Huippua! Mä katsoin sitä arvostavasti se katsoi mua takaisin, eikä säälivästi kuitenkaan :).

Tokihan mä huomioin nykyään jokaikisen lenkkeilijän, olen sitten missä vain: junassa, autossa, lenkillä. Lenkkeilijät vaan yhtäkkiä alkoivat olemaan mulle uudellatavalla näkyviä.

Niin ja se miten juoksija katsoo, kertoo paljon. Ihailevasti, arvostelevasti, arvostavasti, ei mitenkään= kääntää katseen maahan. Se kertoo siitä miten lenkki ko. henkilöllä sujuu ja siitä miten hän arvottaa kanssajuoksijat. Mä yritän olla hyvä juoksija ja katsoa tsemppaavasti jos toinen kärsii, ihailevasti jos sen ansaitsee ja aina arvostavasti, koska juokseminen on kuninkaiden ja kuningattarien laji, nyt mä sen ymmärrän ;-)

Ja muistan hymyillä ;-) (paitsi jos on tosi tuskanen ylämäkiosuus ja on pakko vetästä se kovaa ja kaikki paikat paukkuu viimesiään, silloin en taida hymyillä. Mut heti sen mäen jälkeen taas)

Juoksemaan siitä, hopi hopi!

9. tammikuuta 2013

Kymysys!

Laitoin teille pienen kyselyn :)

Itse juoksen kesät talvet ja ainakaan vielä en ole sisäradoille päätynyt saati hiihtoon vaihtanut.
(voisin harkita kyllä hiihtoakin taas pitkästä aikaa)
Anyway, nyt mulla on menossa project:  lenkille joka toinen päivä tai vähintään joka kolmas.

Syksy meni niin armottomassa haipakassa, etten saanut itsestäni kisojen jälkeen irti muuta kuin 1-2 lenkkiä/vko. (hyvin hyvin harvoin kolme).
Mutta uusi vuosi, loman jälkeinen energia ja peräksiantamaton ote työntekoon. (mua ette kuule läkähdytä töihin!!! vaikka palkan maksattekin....vaimea kommentti anonyymisti täältä... :)).

Nyt tää lähtis taas lenkille.

4. tammikuuta 2013

ulkonäköasioita

Loistavaa ja Juoksurikasta Uutta Vuotta!!!

ps. kertaakaan en ole juossut vielä tänä vuonna, mutta tänään- hu napsahtaa lenkki!
-----------------------
Nyt en malta olla puuttumatta tähän aina ja uudelleen kohtaamaani asiaan: normaalipainoisen/hoikan ihmisen ulkonäön arvosteluun. Pulleitahan ei saa arvostella (toisaalta ei tulisi mieleenikään :)).

Kirjoitan tämän siis syvällä naurulla ja pienen pienellä tuohtumuksella. Ystäväni jos toinenkin (puhumattakaan tietyistä sukulaisista ja tuttavista) ovat todenneet, että älä vaan juokse liikaa tai urheile liikaa, ettei sinusta tule liian (?) laihaa ja kasvoista rupsahtanutta. Juupajuu. Ihminenkö määritellään hänen kasvojensa pulleudella/kapeudella? Höps.
Ja toisekseen sitten vanhana!!! voikin vähän rupsahtaa, so what, kunhan on hoikka uuma ja hyvä olla kroppansa sisällä. Kroppa toimii eikä tarvitse maata sohvaperunana kuin halutessaan.
Kauhistus olisi se, ettei pääse liikkumaan, liian paljon olen nähnyt ihania ja kultaisia vanhuksia, jotka eivät kykene liikkumaan kun on ylipainoisena menty keski-ikäisestä asti ja saatu kaikki mahdolliset sen mukanaan tuomat sairaudet. Haluan liikkua vielä mummonakin, haluan tehdä asioita ja toivon mukaan pysyä terveenä. Liikunta edesauttaa loistavasti sitä.  

Eli kyllä juoksen ja urheilen juuri niin paljon kuin haluan välittämättä teidän mielipiteistänne. Kasvoni saavatkin kaveta, eihän tässä enää mitään teinejä olla :)
Mutta urheiluhulluhan en vielä ole, sekin päivä nähtäneen? Tirsk!

Arviointi/arvostelu tulee aina ihmisiltä (suom. naisilta), jotka voivat mukavasti omassa (pulleassa) kropassaan ja kauhistelevat miten joku voi olla hoikka sen suurempia (?) liikumatta ja liikuntaa lisätessään senkuin hoikistuu. Voihan nenä, en tiedä mitä sanoisin muuta kuin: Antakaa jo olla! (enhän arvostele teitäkään).

Sitten tämä ikuisuus höpinä: Pullea = naisellinen, hoikka = poikamainen? Höpi höpi ja höpi. Hoikka on aivan yhtä naisellinen ja hehkeä kuin pulleakin kokee olevansa. Omassa kropassaan viihtyvä on hehkeä, terve ihminen on hehkeä. Olet sitten pulska tai hoikka, itse tiedät milloin on hyvä olo. Ja jos valittaa olostaan = olo ei ole hyvä.

terveisin normaalipainoinen, juokseva ja naisellinen nainen !
(joka on erittäin lenkkien tarpeessa, jotta kapoisimmatkin farkut taas sujahtaisivat jalkaan hyvin, ahtamatta)

ps2. kaiken lisäksi aloitin elämäni 1. tipattoman tammikuun, huikean keski-ikäistä :)
Ehdottomasti juuri sitä. Siitäkin saisi vaikka minkälaisen pohdinnan aikaiseksi, mutta asia on vain very simppeli. Kuukauteen ei mitään viinimaisteluja, ei ne viinit mihinkään karkaa.