Siirry pääsisältöön

eilistä texmex-salaattia

Mun (sairaslomapvän) kotilounas on eilisiltaista texmex-salaattia. Tuo ihana mössö, jota aina välillä perheen toivomuksesta teen. Veljeni vaimolta saatu ohje ja muutamalle vieraallekin tarjoiltu hauska sössö. Johon voi tietenkin upottaa periaatteessa mitä vaan, mutta esimerkiksi näin:
 
Texmex-salaatti
 
Rapsakkaa salaattia
Avokadoja
Tomaatteja
Sipulia
Melonia (verkko/hunaja)
Jauhelihaa (yhtälailla broileria)
Taco-mausteseosta
Cheddaria raastettuna
Tomaattisalsaa
Creme Fraiche (tai kermaviili)
Nachoja
 
Revi salaatti kulhoon. Kuutio tomaatit, avocadot, sipulit, melonit. Lisää ne kulhoon ja sekoita. Mausta jauheliha taco-mausteella ruskistamisen yhteydessä. Sekoita creme fraicheen (tai kermaviiliin) maun mukaisesti tulista tomaattisalsaa.
Laita jauhelihaa, juustoraastetta ja murennettuja nachoja kerroksittain salaatin päälle tarjoilukulhoon ja kaada päälimmäiseksi tomaattinen-kastike. Jääkaappiin maustumaan hetkeksi.
Tarjoile lisänachojen kera.
 
 
Toista päivää sairiksella ja 8:tta päivää kipeä. Huomenna olen taas terve (se olis toivomukseni). Lenkille en ole päässyt reiluun viikkoon, luistelemaan kylläkin kaksi kertaa. Eilen oli velvollisuuksia sairaslomallakin, mutta myös lepoa. Tänään vaan hävyttömästi otan aikaa itselleni ja olo tuntuukin jo paremmalta. (ehkä lääkkeetkin jo tehoavat: paria lääkettä silmätulehdukseen, flunssa meni niihin, paria kurkkukipuun ja yhtä särkyyn ja huonoon oloon. jaiks).

Iso kuuma latte, villasukat ja sohva. Ei hassumpaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

luunmurskaaja

Tiesittekö - jos jää sormi raskaan metallisen palo-oven väliin se murtuu. Näin kävi mulle tällä viikolla töissä. Voi paska. En edes tajunnut sen olevan murtuneen, ennen kuin ajattelin näyttää sitä vuorokauden turpoamisen ja mustumisen jälkeen, ja joo alkoihan sieltä vertakin tihkua kynnen takaa, lääkärille. Ja olihan se ihan älyttömän kipeäkin tapahtumapäivänä (oli taas vissiin vähän kiire päivä kun en murtunutta sormea 'ehtinyt' noteerata). Tämä on murtunut, totesi nuori mieslääkäri (taas), jotenkin en enää koskaan halua kuulla tuota tuomioita. (Nuoria mieslääkäreitä kyllä voisi katsella useinkin). Last sentence was sensored . Vuosi sitten jalkapöydän murtuma, nyt sormi eli vasen nimetön. Kyllä, olen vasenkätinen. Hoh hoijakkaa.  Sattuuhan näitä ja niin edespäin, ei nyt vaan oikein jaksaisi. Kaksi viikkoa ainakin tällain sormi lastoitettuna ja teipattuna viereiseen. Onneksi kuitenkin saan mennä töihin jo ens...

Rakkoja ja lonkkakipuja

No huhhuijakkaa, tulipas taas tehtyä. Tällä kertaa puolikkaan aika 2:15, hmmm. Paremmin kuin eka, mutta 2 min. huonommin kuin toka. Pistetään alkuhimmailun (lue ryysiksen) ja jo 2 km kohdalla tulleen lonkkakivun sekä 10 km kohdalla tulleen varpaiden tunnottomuuden piikkiin. :) Niihin nähden olen tosi tyytyväinen aikaan. Mua on pitkin kevättä vähän haitannut ties mistä tullut oikean lonkan mikä lie kiinnikkeiden särky. Tietysti eilen alkoi vihlomaan, päätin olla huomioimatta vaikka nyt kärsitään. Katsotaan jos ei mene levolla, sitten lekuriin. On täysin uusi vaiva, kuulostaa rasitusvammalta? Ja jalat, nyt lentää kuin leppäkeihäs mun vanhat Niket ja ostan uudet tossut. Varpaat muussia ja mojovat rakkulat kummassakin jalassa. 'Hiukan' tuntui 10 kilsasta eteenpäin ja koska päätin että en huomaa sitäkään, lopulta varpaita ei tuntenut enää lainkaan. Illalla ja tänään sitten sitäkin paremmin tuntee. No entäs matka muutoin, ekat 10 km tuntui kivalta (jos ei huomioinut lonkkaa), noi...

Voi kohta se on - maaliskuu

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan. Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta)  2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman. Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi. Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävä...