31. joulukuuta 2014

vielä yksi posting...

Vuoden viimeinen työpäivä kääntymässä loppusuoralle. Vuoden työt on nyt tehty ja siltä aidosti tuntuukin. Taputus omalle päälaelle. Hei - pari taputusta sain jo työpaikaltakin. Kiitosta hyvin tehdystä työstä ja toivotuksia ansaitulle lomalle sekä höpinöitä korvaamattomuudestani.
Olen ennenkin todennut tämän, arvostan aivan liian vähän työtäni. Ainakin vähemmän kuin muut :)
Petraamista siis itselläni ensi vuoteen - asenteessani.

Sen lisäksi allaolevaan listaan yhdyn täysin, erittäin tavoiteltavia kaikki. Mitäpä tuohon voisi olla lisäämistä?

http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014121918942704_fd.shtml

Sen lisään vielä, että hyvät pääkaupunkiseutulaiset ja muut stadiin eksyvät. Ihmeessä käykää viimeistään ensi vuonna täällä: https://www.kamppi.fi/yritys/tortilla-house-0
Ah ja Nam!

Se on moro - ensi vuoteen!

29. joulukuuta 2014

rauhoittunut hetkeksi

Loppuvuoden pohdintoja asioiden tärkeydestä tai tarpeellisuudesta.
Vaikka olenkin tätä mieltä FB:n vuosikertauksista ->


Enkä jaksa niitä avata. Statukset ja kuvat kun ovat paljon kiinnostavampia. Nimenomaan statukset jotakuinkin hetkessä. Ei menneessä.

Tämä on myös totta. Ja jos ei vanha sukulainen niin kuitenkin joku ;-)
Ei silloin auta kuin ottaa huumori ja kivan ihmisen asenne päälle, näet ettei poistaisi tylsää kommentia sotkemasta coolia statusta.

 
Mutta tätä mieltä en täysin ole. Aion ehkä itsekin tavalla tai toisella toivottaa uutta ehtoisampaa vuotta jengille.

 

Ekalla joululomapätkällä pohdin, mitä kaikkea vuodessa on tapahtunut. Ja onhan sitä. Mietin myös miksi olen nykyään niin kiireinen, että välillä saan itseni kiinni ahdistumasta kaikkeen ja haluaisin vain muuttaa sinne Uuteen Seelantiin ja toisinaan nautin niin äärettömästi, enkä todellakaan halua yhtään minnekään.

Viikko perheen kanssa rauhoitti (ja joo se bilettäminen mun miehen kanssa :))
Aivan järkyttävän hyvä perhe mulla. Mä haluan olla niiden kanssa.
Ja ruuhkavuodet? Kyllä. Tänä vuonna olen aloittanut opiskelut ja opettanut kahta työntekijää hommiinsa omieni ohella. Olen itse valinnut tällaisen kiireisen työtien, mutta aioin siitä edelleen valittaa jos koen sen tarpeelliseksi.

Muuta tapahtunutta: ostettiin tontti (joo, mies on painanut hommia sen eteen tähän mennessä en minä), vanhin pääsi ripille (jep, siivoaminen oli takapuolesta, mutta juhlat oikein kivat ja ihanat), nuorin aloitti koulun (okei, se on mennyt niin kivuttomasti ettei siinäkään mitään. Lapsihan osaa jo lukea ja laskea.).
On reissattu 2 kertaa Tukholmaan ja kerran Portugaliin, lisäksi kotimaan reissut (ps. kova matkakuume taas. Mietin olisiko meillä varaa pikamatkaan jonnekin talvilomaviikolla).

Ainiin ja olihan mulla se 2 kk koipihässäkkä, joka vei kunnon ja motivaation kuntoiluun. Motivaatio on palautunut, kunto ei.

Muuta en nyt jaksa muistella :)

Kun raketit alkaa paukkumaan, mä jatkan lomaani toisella samanlaisella pätkällä. Ehkä tulee lisää rauhoittavia ajatuksia. Olen myös vihdoin päässyt Tikliä lukemaan, n. 250 sivua luettu. Kiinnostava, rauhoittava, verkkainen, surullinen, levollinen, hyvä ja tulee hirveä matkakuume New Yorkiin.

Kaikkea hyvää uuteen vuoteen teille ja meille ;-) !!!

12. joulukuuta 2014

joulu tulee vaikka et tekisi mitään sen eteen

ja hyvä niin. Koska minä, me ei olla paljoakaan keretty tekemään. Jotain sentään. On leivottu kerran pipareita pojan kanssa ja koristeltu ne. Oli niin hyviä, että ne syötiin loppuun alta aikayksikön. On viritetty parit jouluvalot. On juotu kerran glögiä kaveriperheen kanssa ja istuttu samalla iltaa. On lähetetty joulukortit.

Kyllä, vieläkin olemme vanhan kansan ihmisiä ja lähetämme joillekin tutuista kortit, jotka on itse tavalla tai toisella väkerretty. Katsotaan koska tulee se vuosi, että mennään kokonaan somella. Nythän on trendinä kailottaa kovaäänisesti esim. fb:ssä, että joulukorttirahat laitettiin tänä(kin) vuonna hyväntekeväisyyteen.
Jaa- sori skeptisyyteni, mutta saatanhan minäkin laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja silti vielä vaivautua korttipuuhiinkin. Ja kyllä, saa olla lähettämättä kortteja ja olla laittamatta roposia hyväntekeväisyyteen sen sijaan, se ei ole mikään joko tai asia. Ihan snadisti mua siis ja näemmä häiritsee kailotus, ei rahanlahjoitus. Joulumieli ja hyvä tahto vasta matkalla..... 

Mutta hyvä mieli on mulla silti, töissä on hyvä tahtotila päällä koko ajan. Olen edelleen lopen väsynyt, mutta sillain hyvällä tavalla. Hyvä syksy ollut, töissä ja opinnoissa . Ja ensi vuodesta tulee uraauurtava kaikin puolin (vai oliko se jo tämä vuosi, jotta ensi vuoden saisin jo keskittyä erillä viisiin). Ehkäpä, koska lisäopinnot tehty maaliskuussa. Ja uusi työpari varmasti jo kovin oppinut ja sitä myöten eri hyödyllinen maaliskuussa.

Ensi vuonna se makein juttu eli rakentaminen alkaa, asunnon myynti ja tilapäinen asuminen jossain muuttolaatikkojen keskellä ja muu hässäkkä. Kivaa! Uskoisin, että pääsääntöisesti. Varmasti myös epä-kivaakin tiedossa.
'Hei, kaikella on hintansa', sanoi mulle eräskin työkaveri kun valittelin nyt torstaina, että kolmen päivän tiivis opintorupeama vei multa mehut ja nyt pitää kahdessa päivässä suoriutua viiden päivän töistä. 'Mitään ei saa ilmaiseksi, mutta katso, se on lopulta enemmän kuin sen arvoista.' Tuollaista järkiperäistä realismia välillä tarvitsee. Ei vain ja ainoastaan niitä: no sä oot tollanen, energinen ja jaksava ja reipas ihminen....ja aikaansaava. Mitään ei saa ilmaiseksi (no jotain voi saada joskus ;-) ).

Mies on ahkeroinut myös pitkin syksyä, muutama tunti joka ilta töiden jälkeen. Nyt mennään rakennuslupakuvien piirto vaiheessa. Seuraavaksi sitten rakennuslupahakemusta sisään ja rakennuttajien kilpailuttaminen. Kolme dee malli rakennuksesta on tehty jo, äärihyödyllinen ollut eri juttuja meidän ratkoessa. Niin on ahkera ja hyvä ja osaava mies. Näin olen muistanut kehua ajoittain.

Joulusta, tänään tulee kuulemma tyttären tekemiä tähtitorttuja ja sen kanssa hiukan glögiä. Toisen kerran siis jo. Oho- joulu. Yhtään lahjaa en ole hankkinut, ne ensi viikolla. Ensi viikolla myös ne perus: joululounaat, joulukahvit, joulujuhlat, todistusten jaot (lapsille) ja sitten loma!
Loman alkuun tiedossa ulkoilua kahden miehen kanssa. Sitä odotan, sitä tarvitsen. En näet kerennyt yksiinkään pikkujouluhin tänä vuonna. Koska ylipäänsä olen ollut liesussa viimeksi? Ei mitään hajua :)
Mukavaa joulunodotusta, se on kohta JOULU! Mahtavaa! Hyvä tahtokin nurkan takana?

26. marraskuuta 2014

Vihreää kakkua

Vuosittain yllätän itseni ja väkerrän pojalle/pojille synttärikakun. Joskus kakku on siis yhteinen, joskus taas ei :)

Tänä vuonna tein nuorimman pyynnöstä Creeper-kakun. Hän oli onnellinen tuloksesta.
Niin minäkin. Oli muuten yllättävän konstikasta saada sokerimassa jotenkin hyvin kakun päälle.
Minecraft-kakku toki saa olla vähän 'saumainen'. Täydellisyyttä en hakenut tässäkään asiassa ;-)

Tähän väliin voidaan kertoa tositarina kun aikanaan yritin tehdä jotain erityistä ja vaikeaa raparperikakkua tyttäreni synttäreille, se epäonnistui täydellisesti. Heitin pilalle menneen kakun roskiin, aivan raivona. Sitten kiltisti ajoin lähikauppaan, jopa tyynenä. Ja ostin kaupasta valmiskakun. Problem solved!

5 munan tumma sokerikakkupohja, kostutettu reippaasti mumminmehulla (poikien mummin tekemällä vadelmamehulla). Yön yli jääkaapissa. Sitten väliin kerros mansikkahilloa. Kakku kuorrutettu kauttaaltaan kevyesti vispikermalla. Päälle massalevyt. Tein kaiken vähän sinnepäin, viivotin apuna ja loput vapaalla kädellä.



Saas nähdä mitä ensi vuonna?

11. marraskuuta 2014

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut.
Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin.

Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei.

Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä.
Ei auta sormen heiluttelut, eikä hyvää/tai pahaa tarkoittavat sanat. Joskus vaan on tuollaisia päiviä.
Ja toivon, että ne oli tältä syksyltä tuossa. Paljon rumia kirosanoja päälle!

Toisaalta tänään ja huomenna paljon hyviä ja aivoja hyväileviä luentoja (suomeksi ja englanniksi), ilmaisia lounaita, kahvia ja viinereitä. Verkostoutumista ja höpötystä. Sellaistakin on töissä nyt.

Illalla jatkan ankaran antoisaa missiotani: tainnutan pimeyden/harmauden/pahan tuulen/päänsäryn/tyhjennän päätäni lenkeillä ja liikunnalla. Jatkovarsi hedari on asia minkä kammopäivistä saa. Se tuntuu päässä samalta kuin migreenikohtaus olematta sitä.

Nonnis, kuukauden marinat oli sitten paketissa. Lenkki pimeässä, kosteassa syyskelissä, korvissa Lenny Kravitz, John Newman, Happoradio - huulille nousee hymy ja kotona odottaa lenkkisauna.

Life is good. Ja mä jaksan taas. Paitsi siis kammopäiviä en jaksa enää yhtään tälle vuodelle. Hus pois!

5. marraskuuta 2014

spagaattihaaste

Seen god. And close enough. Lenny 'HOT' Kravitz! <3



Loistava keikka, juuri sitä mitä odotin ja enemmänkin.

Mun syksyyn tai varsinkin loka-marraskuuhun kuuluu älyttömän hyvää. Kaikki on niin hitsin kohillaan. Tosin välillä väsyttää. Mutta väsymyksen taittaa ainakin levolla (silloin kun kerkeää) ja  hyvillä tauoilla elämässä. Enjoy when you can tyyppisesti.


Sen tainnuttaa urheilulla. Vitsit, että olen ryhdistäytynyt ihan superisti. Joogaa joka viikko. (Ja ne jotka vielä kuvittelevat joogan olevan jotain hissukka mietiskelyä voivat hypätä jonkhaan ja sen jälkeen alkaa astangaa, flowjoogaa jne. harrastelemaan). Säännöllisiä lenkkejä joka viikko ja nyt uutuutena: spagaattihaaste itselleni. Olen päässyt vielä teininä spagaattiin, nyt bongasin jostain naisten hömppälehdestä ;-), että 'miksipä et alkaisi treenaamaan spagaattia?'. No hitsi, miksipä en. Oon aikas taipuisa luonnostaan ja edelleen, mutta että noin joustava, minä. Miksipä ei. Jouluna vai koska heitän spagaatin ohimennen, hupiini?
Tytär sanoi kyllä nyreästi, että siis kohta joudun sanomaan, että mun äiti vetää pitkiä juoksulenkkejä (checked), seisoo päällänsä (checked) ja vetäisee spagaatinkin tosta noin vaan. Niin. Niin joutuu :)
Tähän haasteeseen saa osallistua muutkin. Kuka eka spagaatissa? :)

Juoksun ilosta: erinomaisen naurettavalta varmasti näytin ja lähinnä kuulostin kun eilenkin vetäisin pikamatkaa (5,5km) niin kovaa kun kunnollani pystyin samalla laulaen mm. tätä -> Fly away
Rakas rakas rakas kappale.

Take care, älkää antako pimeyden lannistaa.

24. lokakuuta 2014

reissaaminen, tuo elämän suola ja pippuri!

Syysloman pujahdus Stokikseen kuvien kautta:




 
  

 
 
Aina se reissaaminen on yhtä antoisaa, vapaa-ajan reissaaminen nyt ainakin. Parasta maailmassa. Kotiinkin oli kiva tulla ahtaiden hyttien jälkeen. Tukholman hotelli oli nappivalinta Kungsholmenissa, siisti, tilava huone neljän jengillemme, me, teini ja nuorin. Parasta oli kuulemma kylpyamme. Metrolla pääsee kaikkialle (minne nyt parissa päivässä kerkeää). Ja vähän taas mietin miksen ole ruotsalainen tai oikeastaan tukholmalainen. Tosin Ruotsin versio Vain elämää-sarjasta oli ihan surkea ;-) Ja tukholmalaiset tosiaan jaksavat olla kuin Ikean lihapullaravintolassa kaikkialla. Please, hiljaisuutta ja rauhaa, hetkeksi! Ja joo, mun kieli kääntyy aina englannille. Ihme homma, vaikka olen ahkerasti ruotsia päntännyt aikanaan. ....
 
Tämä on mun uudehko työnäkymä. Sama työ, mutta uudet näkymät ja ennen kaikkea uusi työkaveri, uusi nimeke ja uusi palkka. My O' My. Can't stop smiling! Kaiken sen pakertamisen, vaivan ja valituksen väärtti. Tällä elän taas monta vuotta tyytyväisenä. No joo, toi taloprojektikin pitää valppaana. 
 
 
Ainiin menen sunnuntaina työkaverin kanssa Lenny 'HOT' Kravitzin keikalle. HOT! Mies totesi nauraen, älkää liukastuko. Paha - hyvin paha ;-)

Hyvää syksyn jatkoa, everybody!

3. lokakuuta 2014

olisko mulla hipsteriparta jos oisin mies?

Tätä asiaa olen nauranut koko viikon. Siis hipsteripartoja, nythän niitä tulee vastaan jo täälläkin joka kulmassa. Mitä muhkeampi sitä enemmän naurattaa. Miksi? Tai miksi hihityttää nuori nainen, jolla on trendi-fifi kainalossa, huulet tumman punaisella punatut ja savuke sillain löysästi sormien välissä eli olemus vähintäänkin kohtalokas. 
Olen siis tullut riittävän keski-ikäiseksi, että huvitun moisista virityksistä.
Aloin oikein pohtimaan (pään tyhjennystä sekin, ajatella höttöä), että jos olisin juuri nyt 25-35, olisinko tollanen. Hipsteri tai tekokohtalokas?
Ei kyllä mä olisin se hippi-rokki-pimu niin kuin olin ja niin kuin pohjimmiltani olen. Se on mua ja kotoisaa. Vaikka olisin kuinka ladylike, se hapsottava (sanotaan rento) rokkimimmi puskee esiin jostain kulmasta. Pikkasen saa hapsottaa ja myös hymyilyttää. Rokkimimmi naurulla, ei angstilla.
Eli jos olisin mies mulla olisi ehdottomasti pulisongit (pienet) ja hieman, ihan vähän ylikasvanut sexy sänki. Juu ja vähän ylikasvanut kuontalo.

Mutta oonpa se mukavan keski-ikäinen nainen, joka eilenkin jutteli kauneushoitolan kasvohoidossa niitä näitä. Kuten sitä kuinka me emme ole niitä mätän suklaata nyyhkyleffan ääressä - naisia ollenskaan vaan osaavia ja ratkaisukeskeisiä (tykkään Super tummasta suklaasta tai sitten erityisen hyvistä konvehdeista, niitä ei voi mättää ;-)). Empaattisia olemme kyllä muttei hysteerisiä. Huumorintajuisia, muttei kaakattavia. Tietenkään. Kasvohoidon aikainen henkinen yhteys syntyi. Todettiin, että on tosi hyvä jos naisella on tiraus testosteronia ja taas miehellä pikkasen inhimillistävää estrogeeniä. Sillain tulee kelpo ihmisiä :)

Sanoin myös sen, mitä olen jo tovin tuuminut, elämä yli nelikymppisenä on parasta kuin ehkä koskaan. On uraa on kiirettä, muttei ole enää ihan pieniä lapsia. Haaveet alkavat toteutumaan, mutta niiden eteen pitää nähdä vaivaa ja tehdä töitä.
Joskus kun tuntuu, että töissä katkeaa suoni stressistä, tajuaa että se on ohimenevää, eikä loppujen lopuksi sen arvoista. Kosmetologini kertoi, että kuule odotas kun täytät 50, sitten vasta elämä onkin parasta! No siihen on kyl aika kauan vielä.... :)
Toisaalta tykkäsin mä olla nuorikin, mutten kaipaa sitä aikaa en yhtään. Aikansa kutakin.

Mut hei, oon mä sellainen nainen, että otan kohta lasin punaviiniä ja varmaan pikkasen silmät kostuu Vain elämää-sarjasta. Ei mut nyt saapui punaviinin kuljettaja. Hei vaan!

20. syyskuuta 2014

roinasta uuteen

Kodintyhjennys näemmä alkoi jo, vaikka varsinainen muutto on jossain hamassa tulevaisuudessa.
Meidän kotiseuduille perustettiin uusi ostaa-myy-vaihtaa fb-foorumi, jonka kautta homma pelittää. Jopas lähti vanha tarpeeton lelu ja vaate kiertoon ja mikä parasta pienellä lisätulolla.
Kaikki mitä pistää myyntiin menee paitsi vanhat Bratzit, ne Anna Abreun näköiset nuket. ;-) Ehkä lelumuseoon joskus?

Syksyn viimeisin sana on työkiireet, kiireet ylipäätänsä ja vastapainona koti ja rauha. Lapset. Mies on työmatkoilla eli ei se, vasta kun palaa :) Hirveen hyvin ihminen pystyy yksinkin kaiken pyörittämään, mutta olin unohtanut kuinka minuuttiaikatauluista se olikaan. Yh-vuosistani on sen verran jo aikaa. Ihan olen tottunut toisen aikuisen aktiiviseen arjen ja kaiken jakamiseen. Ja huom! mies on työmatkalla neljä päivää, että näin täällä. Hattua nostan kaikille yyhooille.

Kiireestä ja asioista selviäminen kunnialla on muuten äärimmäisen palkitsevaa. Miksiköhän niin? Jos löysäilisin päivästä toiseen, olisikohan se palkitsevaa? Ei ehkä.

Päätimme hankkia nuorimmalle sitten viimeisimmän pelin ja vehkeen, XBoxOne-pelikonsolin. Homma meni näin: Selitin lapselle syyt, miksi hän ei tarvitse vielä puhelinta, varsinkaan älypuhelinta. Taustaksi: kun koulu alkoi niin johan alkoi poikien kilpavarustelu. Huokaus.
No hän ei siis tarvitse puhelinta vielä mihinkään, korkeintaan pelaamiseen. Hätäpäissäni sanoin, koska sitäkin on jo vuosia kinuttu, että saat uusimman XBoxin sen sijaan, noin niin kuin etukäteis synttärilahjaksi.
Njaa, sitten vasta katsoin mitä ne maksaa. Että sinänsäkin hyvä, jotta noista vanhoista vetimistä saa vähän tienestiä ;-)
Tänään menimme pojan kanssa Prismaan, ostimme XBoxin ja minä hoidin sen pelikuntoon alta-aikayksikön peleineen päivineen. Siihen ei tarvitse erityisen nörtti olla.

Mutta huomenna saatan lenkille päästä kun on taas se mies ja jakaminen. Jee.
Kauhea matkakuumekin taas iski, katsottiin tytön kanssa eilen Netflixistä (miten loistava sovellus) Midnight In Paris ja huokailtiin Pariisia. Se on niin ihana kaupunki ja siitä on jo kohta vuosi kun siellä olimme. Oli muuten kiva pätkä, se leffa.

Olipas mainossävytteinen teksti. Tahatonta.

12. syyskuuta 2014

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen.
Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä.
Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin.
Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä.
Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa ryhmässä), lenkkien, joissa nautin kaikesta mitä näen ja nautin yksin juoksemisesta, mutta haluan aina tulla takaisin.
Saattaisin siis tulla hulluksi yksin, siinä erakkoelämässäni, jonne kuin tilauksesta tietenkin tulisi seuraa silloin kun minä haluan. Aika itsekäs ajatus loppujen lopuksi.
Mies kuunteli mun merenranta erakkoiluani tovin ja sanoi: 'Luuletko todella, että päästäisin sut sinne yksin. Hän tulee mukaan!' Herran jestas, se oli kyllä hienoin rakkaudentunnustus mitä olen koskaan saanut. Tai sitten kuvailin haave-elämääni siellä aika houkuttelevasti.
Tosiasiassa en voisi kuvitellakaan eläväni jossain hornan tuutissa näkemättä meidän kaikkia sitten jo aikuisia lapsia ja kaikkea heihin liittyvää. Ja entäs kaikki muu perhe sitten. Ystävätkin muuttuisivat joiksikin landepaukuiksi jossain paikallisessa Uuden-Seelannin rantatyrskykylässä.
Aivan sairaan romanttista olisi asua siellä miehen kanssa ja muut tulisi meitä moikkaamaan pari kertaa vuodessa. Pieni talo, meri, lampaita, vuohia, koira. Ja me.
Mun henkireikähaaveeni on jalostunut, erakosta tuli kaksi.

Oikeassa elämässä nyt; tehdään töitä, joka on syksyn oikeasti saapuessa, ihan tosi kivaa ja kelpoa. En nurise. Sosiaalistakin on.
Lapsetkin ovat taas sopeutuneet kouluun ja nuorin, joka vasta koulutien aloitti on tosiaankin ja täysin innoissaan. Vaikka osaa odottaa viikonloppujakin, niinkuin kuka tahansa meistä.
Mun oikean elämän syksyyn kuuluu hyvää. Ja meidän yhteiseen perhe-elämään kuuluu hyvää, mutta en pääse tuosta 'tavoiteajatuksesta'. Heh. Ehkä omakotitalo elo, sitten aikanaan kunhan se saadaan, täällä pääkaupunkiseudun haipakassa ja työurassa menettelee. Aikansa.
Toisaalta kun iänikuisen haaveensa kirjaa kaikkien silmille kyse voi olla aika vakavasta haaveesta?
Miettikää: vuohia ja koira ja kissa ja merenranta ja oma mies. Sairaan romanttista.

27. elokuuta 2014

Rakentamispoliisit

Liekö mikään heruttaa ihmiseltä kuin ihmiseltä kommenttia suuntaan jos toiseenkin enempää kuin pientalon rakentamiseen ryhtyminen. No, ehkä jos hankkisimme perheenlisäystä, vielä ja 'tässä' iässä, se saattaisi ;-) 
Aikanaan, perheen nuorinta odottaessani, hän siis ihan kohta 7 v., muutama tyyppi (onneksi tosi harva, koska raskaana olevan huumori ei välttämättä olisi riittänyt useisiin) sopersi hämmennyksissään, ennen kuin tajusi mitä oikein voi sanoa: 'Ettekö osaa käyttää ehkäisyä?' (Keitä nämä tyypit oikein luulevat olevansa? Lisääntymispoliiseja?)

On ollut, ja taatusti tulee vielä olemaan, kiinnostavaa kuulla reaktioita ihmisiltä tästä meidän raksaprojektista. Ensireaktio kertoo mun mielestä ihmisestä superpaljon. Siksi se on niin mielenkiintoista. 
Jaetulla ykkössijalla on ollut kaksi kommenttia: 'Etkö tiedä mikä on parisuhteen suurin koetinkivi?' (Vanha vitsi. Tekisi silloin aina mieli valaista, me on kuule koettu yksi suuri koetinkivi jo). Ja se toinen: 'Te jos jotkut onnistuu siinä.'
Onnistuu missä? Rakennuttamaan talon sovussa? Vai ylipäätänsä rakennuttamaan talon? Eli nämäkö sitten kuvastavat sitä tunteeko meidät vai ei? Vai pitääkö noin vaan sanoa? En itse tunne ihmisiä, jotka olisivat epäonnistuneet talon rakentamis- tai rakennuttamisprojektissa. Mutta believe me, he tuntevat ja monta! Mistä nämä jutut oikeasti kumpuaa? :)

Kivoin kommentti tuli mun opiskelukamulta toissapäivänä: 'Hei luin (fb:stä), että ootte nyt ostaneet sen tontin. Siitä tulee kivaa. Se on hauska projekti ' Juuri niin, kuin minun suustani, noin sanoisin itsekin.
Sitä paitsi hänellä on omakohtaista kokemusta asiasta. Kokemuksesta kumpuaa usein parhaimmat kommentit. (ei kyllä aina, koska on myös sarja: katkeroituneet, jotka eivät opi koskaan eikä mistään mitään, auts toi oli paha).
Hauskoja, suorastaan ratkiriemukkaita ovat olleet muutamien hätääntyneet ilmeet ja sopertelut. Ne toki ilmiselvästi kertovat enemmän kommentoijasta itsestään ja hänen suhtautumisesta rakennusprojekteihin kuin meidän. Mutta kieltämättä tuolloin naurattaa salaa.
Olisimmeko alun perin lähteneen funtsimaan saati toteuttamaan tällaista juttua jollemme aidosti tahtoisi sitä? Haloo ja herätys!
Sitten on niitä, jotka maalailevat oikein hupiinsa kaikki mahdolliset tulevat ja epätulevat hankaluudet, tuolloin yleensä lisään vettä myllyyn ja lupaan informoida jokaisen käänteen tarkkaan ja nauran päälle.
Ja sitten on niitä, jotka (aww) puolustavat meitä jo ennen kuin olemme ehtineet sanoa sanaakaan niitä kyynisiä vastaan. Ajatella. Ja niitä, jotka heti ilmoittautuvat talkoisiin ja niitä, jotka heti kertovat etteivät ole sitten käytettävissä.

Okei, asia on jännä ja urakkaa tulee. Meinaan sitä pitääkin tulla rakennusprojektissa!
Nyt ollaan siinä ihan pienessä alussa vasta. Omistetaan tontti. Siellä on mitatut rajapyykit ja se on virallisestikin määräalasta muodostettu tontiksi. Luonnokset suhahtavat parhaillaan tarkemmiksi piirustuksiksi miehen toimesta. Tunnustelua, keskusteluja, kontaktien luomista tapahtuu. Ei nämä asiat tapahdu eikä niiden pidäkään tapahtua päivässä.
Ja vielä näistä rakentamispoliiseista, ihan sen kyynisimmänkin asenne on muuttunut kun olen asiasta hetken puhunut. Yhteen uppoaa huumori toiseen faktat kolmanteen mun innostus neljänteen miehen ammattitaito. Ja on saattanut pienen pieni, minimaalinen onnittelukin irrota. Hupsista.

Mielipiteitä ja tunteita, reaktioita herättävää. Tämä rakentaminen. Hauskaa. (Onko myös vähän höperöä?)

18. elokuuta 2014

vielä ei ole syys, eihän

Löysin taannoin hyvän (mielen) blogin. Kirjoittajana toimittaja, joka osaa asettaa sanansa (siksikin) hyvin. Erityisen hyvä fiilis jutuissa, tarkkoja ja täsmällisiä oivalluksia, ajatuksia, totuuksiakin.  http://www.lily.fi/blogit/kaikki-mita-rakastin.
Skarpit ja positiiviset ihmiset aina innostavat. Se, että kaikki eivät ole mielensäpahoittajia ja muiden tuomitsijoita, vaan aidosti ovat ja antavat muiden olla, vaikka sitten onnellisia. Hyvistä huomioista ja eri fiiliksistä on kiva lukea kun ne kirjoitetaan aidosti, ilman yltiöhehkutusta. Arvostan ihmisiä, jotka osaavat katsoa ympärilleen ja näkevät.

Eilen, ei kai sentään tämän kesän viimeisenä päivänä, menin edestakaisin kuin tuulispää. Naapurin nuoripari näki kaikki mun noin kymmenisen ja risat edestakaisin menoani aitiopaikalta ja taatusti luulevat, jotta olen suorittaja. Hah, väärässä ovat ;-) Mulla oli vain meininkiä eikä sunnuntain levosta tietoakaan. Eikä tarvinnutkaan. Kävin menojen välissä myös juoksemassa. Tykkäsin auringosta, kuumuudestakin vielä (noin +23). Tämän lenkin varrelle osui heppoja, heinäpeltoja, pieniä polkuja, uutta asvalttia ja liikuttava näky läheisen vanhustentalon pihalla: pari, mies ja nainen. Vanha mies piti naisesta kiinni hellästi. Kumpikin tärisevän vanhoja, ehkä vanha pariskunta ehkä uusi. Ei sillä väliä. Kaunista rakkautta ja välittämistä. Mullekin tuli hyvä mieli.
Ja tuli mulle hyvä mieli siitäkin, että perheen pienin halusi juoksemaan mun kanssa (keihäskisan jälkeen, totesin tosin). Vähän sitten juoksenneltiin tuossa taloyhtiötä ympäri. Nopea se on jaloistaan jo. Saankohan siitä isompana lenkkikaveria?

Ruuskanen muuten, ärsyttää hän henkilönä joitain tai ei, on yksi niistä mukavista poikkeuksista urheilijoissa. Positiivinen. Me like. Se aitajuoksijanainen meni itkemään pötkölleen kun olikin vasta 9. (ja kun taas etukäteen mitskua oltiin säädetty), toinen naisurheilija se kiekonheittäjä taasen iloitsi taannoin näyttävästi pistesijastaan (hyvähyvä). Urheilu tuo suuria tunteita :)
Ruuskaselle kyllä voiton suo. Ps. puhu vaan erityisen leveästi sitä savoa.

Eikä mulla huono mieli voisi muutenkaan olla: kolme lenkkiä alle viikossa. Olenkos vähän päässyt taas jonkinasteiseen juoksumoodiin!!!
Ja vaikka loma loppuu heti kun lapset paranee. Juu tulivat ekaan syysflunssaan tänään. (Sanana toi syys ei kyllä inspiroi vielä. En ole vielä valmis syksyyn.)
Loppuviikosta taas lomapäivä koska pikkusiskon suuri päivä, häät. Juhlat!

En päästä syksyä vielä kokonaan valtaamaan elämää, loppukuusta vielä landeilemme = saunasta uimaan järveen. Kesä ei loppunut vielä, tiedoksi sinulle sää. Ja tiedoksi teille, jotka somistatte vaateputiikkeja, mä en aio pukeutua vielä villaan (sielun silmin näen jo satoja fb-päivityksiä: 'ostin ihqun neuleen ja hardly can't wait et saan pukeutua siihen, ihquuu'). Rauhoittukaa, on vasta LOPPUKESÄ. :)

14. elokuuta 2014

mä voisin elää näin

ja sit mä heräsin... ;-)

Ihan pieni muistelo viime lauantaihin. Tyttäreni, tyttäremme, kaunokaisemme riparijuhla meni niin hyvin. Ja mikä emännälle (=minulle) parasta, ihmiset viihtyivät. Se on paras kiitos. Kiitos vieraille, vaikka teistä vain pari osaa tätä tyhjänpäiväistä blogia lukea ;-) Koti täyttyi kiitettävästi vaaleanpunaisista ruusuista, joita nyt harkitusti (ehkä) kuivattelemme. Keräävät pikkukärpäsiä, totesi tyttö.


Nuorin napero aloitti ensimmäisen luokan tiistaina. Hirveästi jännitti - häntä ja minua. Mua myös itketti. Nyt jo kolmas päivä menossa, kivasti menee. Silti odotetaan jo viikonloppua. Onhan se erilaista rankkaa kuin helpoissa päiväkodeissa ja eskareissa.
Tämä viikko on sentään pehmeää laskua koulu- ja ip-kerhomaailmaan, olenhan lomilla vielä. Maanantaista alkaa sitten pitkät päivät.

Nyt on mullakin iisiä (ja isällä), aamulla vien lapsen ysiksi kouluun. Ihanasti meikittä eli luonnonraikkaana. Niin nautin. Sitten kupponen kahvia kotona - samalla postit (työ- ja priva), uutiset, kouluhommia, lenkille tai muuta järkevää (eilen mun lenkki oli tohon lähileipomoon, heh), lounasta, sitäsuntätä, lisää kouluhommia ja pojan haku koulusta. Olisiko ihanaa elää näin arkea? Hetken voisi luulla, jotta on. Mutta ei, ei sentään. Kotona oloa arvostan kun sitä on hallitusti, vielä tarvitsen aikuisten arkeakin eli työelämää. Se on mun juttu ja meidän juttu. Melkein kadehdin miestä kun se on taas töissä loman jälkeen. Mutta ensi viikosta minäkin olen ja hamaan seuraavaan lomaan, jotta tarpeeksi taas. ;-) Silleen, että ehtii taas odottaa lomaa.

Mutta työminä tulee kadehtimaan tai ainakin vähän kaipaamaan tätä - heitän nyt uudet lenkkarit jalkaan (ne on hyvät, olen jo koejuossut ne) ja lähden juoksuille. Tosta noin vain arkipäivänä, aamupäivällä. Siistiä!

6. elokuuta 2014

jos luulet asuvasi perussiistissä kämpässä, olet väärässä

Ainakin minä olin. Paljastetaanpa miksi pitää tällä viikolla siivota, astetta paremmin. Ja miksi otin mm.siivous ja järjestelylomaa töistä. Lapsukainen pääsee ripille lauantaina ja järjestämme pirskeet tietty meillä kotona. Juhlien järjestely ajatustasolla on aloitettu jo vuosi sitten, onneksi. Apuvoimat ilmoittautuivat jo silloin. Etukäteen jätti-iso kiitos heille! <3

En saa stressiä tarjoiluista, ne olen funtsinut riittävän ajoissa ja niihin saan ostettua ja tarjottua apua. Ja ehdin toki jotain tehdä ihan itsekin. Astiatkin järjestyvät. Mutta kaiken tämän organisoinnin lisäksi, johon tietty kuuluu monenmoista juhliin kuuluvaa juttua, jonkun pitäisi siivotakin ja se joku olen minä, tietty koska olen (myös) sitä varten lomalla. :)

Okei maanantaina aloitin ja vielä 2 päivää aikaa, siis sen kaiken muun lomassa. Ja mitä ei ehdi, ei tarvitse tehdä on ajatuksenani. Mutta luulo, että meillä olisi ihan perussiistiä oli erinomaisen väärä.
Myönnetään, emme ole sitä tyyppiä mieheni kanssa, jotka jynssäävät hammasharjalla kaakeleiden välejä joka viikko. Mutta ei nyt läävässäkään elellä ;-)

Ja okei nyt olen siivonnut hyvin asunnon sisäänkäynnin, siis ulkoa. Siitä mistä vieraat tulevat. Pessyt ja jynssännyt vessat, kylppärin ja saunan lattian. Miksi saunan lattian, kysyy joku? No, ei kai sitä nyt jätetä likaiseksi jos kylppärin lattia pestään? Haloo! Ja kertaalleen erityisen hyvin imuroinut koko asunnon.

Vielä pitää jynssätä keittiö ja pestä kaikki lattiat, pyyhkiä kaikki sisäovet, tunkea ylimääräiset kamat jonnekin, järjestää istumapaikkoja jne.jne. ja sitten se on siinä.

Naurettiin tytön kanssa tänään autossa matkalla rippimekko- jne. ostoksille. Että tää jynssäys ja valmistelu ei ole MITÄÄN siihen verrattuna mitä on sitten neljän vuoden kulttua kun on hänen yo-juhlansa ;-) Onneksi, onneksi asumme sitten omakotitalossa. Onneksi. Ja saattaa olla jotta ostan sitten juhlasiivouksen broidini siivousfirmasta. Kun kerran sellainenkin olisi, ihan suvussa.

Mut hei, juhlat tulossa, jee! Niin ihanaa. Tyttärelle löydettiin kaunis mekko. Mulla on hyvä mekko ja ihanat kengät. Juhlat!

Last but not least: Kaiken muun shoppailun lomassa tänään, vihdoin ostin nämä kauan himoitut jutut itselleni ->

 
Vähänkö testaan heti kun kerkeän. Ja pojalle nämä päheet Conssit, noi siivet on Tukholmasta aiemmin shopattu.

4. elokuuta 2014

matkastoori

Mulla on taas lomaa, pitäisi siivota, mutta keksin nyt kaikkea muuta kuin sitä. Eli kirjailin tämän matkajutun Portugalista esmes :)

Tämän kertainen ulkomaanreissumme suuntautui Portugaliin ja Lissabonin liepeillä sijaitsevaan pikkukaupunkiin nimeltä Cascais. Portugaliin siksi, ettei kukaan meistä ollut käynyt ko. maassa vielä. Cascaisiin siksi, että se on noin 20 km päässä Lissabonista, jonne nyt vaan oli päästävä jo vihdoin. Lisäksi Portugalista olen kuullut niin paljon hyvää, että kohde kiinnosti. Eikä syyttä suotta ole kehuttu. Cascais valikoitui siis hyvän sijainnin vuoksi, mielenkiintoisena kaupunkimaisena kohteena, jossa rantailu on myös mahdollista. Vanha kaupunki, hyvät rannat ja elämää.

Reissu tehtiin koko jengillä eli 6 hengen porukalla, joista lapsia on neljä (6-15 v.). Viikon matka kustansi vähemmän kuin samanmittainen joulureissumme taannoin Gran Canarialle kolmen jengissä.
Kaikki sujui tosi hyvin: Aamuyön lähtö kotoa, lento, tilataksin saaminen Lissabonin asemalta (mieletöntä tsäkää itseasiassa, taksijono oli pitkä ja taksit näyttivät olevan mallia 5 henkilöä mahtuu -  niin eikös meidän vuorolla tullut tilataksi kohille, ettei tarvinnut kahdella körötellä).
Huoneistokin löytyi suht hyvin, tosin vuokraemäntää saatiin tovi odotella. Lopulta hän tuli soittoni jälkeen paikalle anteeksi pyydellen. No worries kuitenkaan, asuinhuoneisto oli niin kuin pitikin eli sopiva meille, mutta mitä ihmettä - ei parveketta! Piti olla. No tuohonkaan asiaan ei tyssännyt mikään, uloshan pääsee ja ikkunat sai ammolleen pihan puolelta.


Kotiutumisen ja supermarkettikäynnin jälkeen (ihan vieressä kaupungin suurin supermarket) hilppasimme biitsille, joka sekin oli aivan lähellä. Näytti kauniilta ja kuumalta. Ei muuta kuin nauttimaan.
Vesi oli kylmää, suorastaan jäätävää. Myöhemmin opimme, että nousuvesi kylmää, laskuvesi jo lähempänä +18 - +20 astetta. Kylmästä vedestä huolimatta kaikki uivat :) Oltiin saatu itsemme hyvin oikoselleen miehen kanssa pyyhkeille, jotka muuten ostimme aika kalliiseen hintaan rannalta, niin jo alkoi snadi purnaus. Ei kestänyt mun hermo - vaan sain mamaraivarit. Jälkeenpäin sanottuna olisiko matkaväsymys purkautunut (lapsista ja minusta - mies esitti coolia ;-)) Pakkasin kamat dramaattisena ja vein jengin jätskille, kiukkuisena. Mies laahusti perään. Jätskin jälkeen (ehkä maailman parasta gelatoa, todella ihanaa. Siinä rantajätskilässä käytiinkin sitten joka päivä ja saatiin lempinimi family honeymelon, suosikkimakumme mukaan) palattiin huoneistoon ja pyydeltiin anteeksi. Siinä se - loppureissulla ei tarvinnut kenenkään saada hepuleita. Ainakaan niin paljoa, että MÄ olisin menettänyt hermojani ;-) Jos kaikissa ravintoloissa nyt ei ollut omenamehua nuorimmalle, hänkin sopeutui juomaan vettä (vaikka muut sai kokista) tai muita hetken heilahduksia. Kuten kävelyä, jatkuvaa kävelyä. Mutta me ollaan niin opetettu tuo sakki kävelemään. Aina muistuu mieleen eka päivä Visbyssä eräänäkin kesänä. Hih.


Muutaman päivän vain nautimme, nautimme ja nautimme lämmöstä. Rantakuviot meni mukavalla rutiinilla ja kun ohjelma ei ole tarkkaa, kaikki voivat rentoutua rauhassa.
Suomen järkyttävän alkukesän sään jälkeen lämpö, hiekka, aurinko, lämmin tuuli ja uudet kuviot tuntuivat vaan niin hyvältä.



 

Cascais, tuo sympaattinen lomakohde, jota todellakin suosittelen lämpimästi. Varautukaa vain vilpoiseen veteen. Laskuvedellä läheni siis jopa +18-20 astetta. Hulluun liikenteeseen. Paikalliset ajavat kovaa, lasten on noudatettava sääntöjä, ettei käy hassusti. Oikeasti ja todella noudatettava, ei mitään  sekoiluja. Verkkaiseen palveluun. Täällä ei tuputeta, mutta toki palvellaan, verkkaisesti. Varautukaa ihaniin maisemiin, joissa on ripaus rosoisuutta ja säröä. On puhdasta ja siistiä samaan aikaan on takapihojen haisevuutta ja sotkettuja seiniä. On monimuotoista arkkitehtuuria, tekemistä ilman autoakin. Pidempään jos olisimme olleet, auto olisi ollut tarpeen tai sitten lisäreissut. Nyt kävimme oman kaupunkimme koluamisen lisäksi Estorilissä ja Lissabonissa.
Cascaisin kauneutta ->



 



 


 

Estoril oli hiljainen kasinokylä, ei mitään ihmeellistä. Kaunis ranta-alue toki. Cascaisista junalla pari asemaa ja olet Estorilissä. Varmasti iltaisin meininkiä, päiväsaikaan hiljainen hissukka paikka. Casino Royale (tuo eka Bond-kirjanen) on muuten saanut innoituksensa Estorilin kasinosta.

 


Cascais- Lissabon junareittihän oli ihan mahtava juttu. Reilu puoli tuntia junalla Lissaboniin. päättäriltä päättärille. Lissabonin ensi fiilis mulla oli: Mitä - tätäkö kaikki hehkuttaa - miksi? Mutta eipä tarvinnut meidän kauaa siellä talsia kun olimme jo ihanilla kujilla ja poikkesimme vahingossa erityisen hyvään Tapas-ravinteliin Grapes & Bites. Herraisä ja kaikki muutkin - mikä maanpäällinen taivas! Wow!


Muutoinkin Portugalissa ruoka oli pääsääntöisesti hyvää - joka paikassa. Ennenkuulumatonta, koska enempi sääntö kuin poikkeus on se, että turisteille (turistirysäruokapaikat) tehdään huonompaa safkaa kuin paikallisille. Nyt sai hyvää kaikkialta. Parasta pihviä kuulemma kuin missään hoki kolme nuorinta. Parhaat merenelävät (katkaravut, simpukat) hoin minä. Kalan ne tekee liian kuivaksi niin kuin Canariallakin tekevät. Käytiin myös erinomaisessa Ranskalaisessa ravintolassa syömässä. Cascaisin ravintolat ovat hyviä. Jäätelö - kuten jo kerroin aivan sairaan hyvää. Viini, todella kelpoa, todellakin kelpoa. Hmmm... sitä sitten meni pullo jos toinenkin. Kotona ei juuri koskaan nauttisi viiniä noin paljon, mutta ei se päähän tuolla mene. Haihtuu jonnekin ;-). Harmi muuten ettei Suomeen tuoda juurikaan Portugalin viinejä, muutamaa hassua laatua. Hauskaa oli myös se, että niin Cascaisin supermarketissa kuin ravintoloissakin kaikki viini oli paikallista ja sitä oli loputtomat määrät. Kiehtovaa.


Takaisin Lissaboniin hetkeksi. Lumoava paikka. Eläväinen. Mutta ei me jaksettu siellä shoppailla. Teinari shoppasi jotain, mutta hyvät ja edulliset kaupat olivat Cascaisissakin. Lissabonissa nautittiin fiiliksestä. Sinne haluan uudelleen (must).

 
 

 




Mitäpä jäi päällimmäiseksi matkasta mieleen, kysyttiin lapsilta reissun jälkeen: Aurinko, lämpö, tyrskyt, jäätelö ;-) No olihan siellä sitten ne teinin mielestä hyvän näköiset kundit ja halvat kivat vaatteetkin. Ja se eläinkauppa, jonka ikkunassa oli päivästä toiseen pieni kissan- ja koiranpentu. Ei ihan niin kiva tapa myydä eläimiä....

Ehkä vielä sananen pari tulee tästäkin reissusta vielä kirjailtua. Lovely Portugal!

Ei mut nyt me lähetään uimaan! Loma!