Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

vielä yksi posting...

Vuoden viimeinen työpäivä kääntymässä loppusuoralle. Vuoden työt on nyt tehty ja siltä aidosti tuntuukin. Taputus omalle päälaelle. Hei - pari taputusta sain jo työpaikaltakin. Kiitosta hyvin tehdystä työstä ja toivotuksia ansaitulle lomalle sekä höpinöitä korvaamattomuudestani. Olen ennenkin todennut tämän, arvostan aivan liian vähän työtäni. Ainakin vähemmän kuin muut :) Petraamista siis itselläni ensi vuoteen - asenteessani. Sen lisäksi allaolevaan listaan yhdyn täysin, erittäin tavoiteltavia kaikki. Mitäpä tuohon voisi olla lisäämistä? http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014121918942704_fd.shtml Sen lisään vielä, että hyvät pääkaupunkiseutulaiset ja muut stadiin eksyvät. Ihmeessä käykää viimeistään ensi vuonna täällä: https://www.kamppi.fi/yritys/tortilla-house-0 Ah ja Nam! Se on moro - ensi vuoteen!

rauhoittunut hetkeksi

Loppuvuoden pohdintoja asioiden tärkeydestä tai tarpeellisuudesta. Vaikka olenkin tätä mieltä FB:n vuosikertauksista -> Enkä jaksa niitä avata. Statukset ja kuvat kun ovat paljon kiinnostavampia. Nimenomaan statukset jotakuinkin hetkessä. Ei menneessä. Tämä on myös totta. Ja jos ei vanha sukulainen niin kuitenkin joku ;-) Ei silloin auta kuin ottaa huumori ja kivan ihmisen asenne päälle, näet ettei poistaisi tylsää kommentia sotkemasta coolia statusta.   Mutta tätä mieltä en täysin ole. Aion ehkä itsekin tavalla tai toisella toivottaa uutta ehtoisampaa vuotta jengille.    Ekalla joululomapätkällä pohdin, mitä kaikkea vuodessa on tapahtunut. Ja onhan sitä. Mietin myös miksi olen nykyään niin kiireinen, että välillä saan itseni kiinni ahdistumasta kaikkeen ja haluaisin vain muuttaa sinne Uuteen Seelantiin ja toisinaan nautin niin äärettömästi, enkä todellakaan halua yhtään minnekään. Viikko perheen kanssa rauhoitti (ja joo se bilettäminen mun miehen kanssa :)

joulu tulee vaikka et tekisi mitään sen eteen

ja hyvä niin. Koska minä, me ei olla paljoakaan keretty tekemään. Jotain sentään. On leivottu kerran pipareita pojan kanssa ja koristeltu ne. Oli niin hyviä, että ne syötiin loppuun alta aikayksikön. On viritetty parit jouluvalot. On juotu kerran glögiä kaveriperheen kanssa ja istuttu samalla iltaa. On lähetetty joulukortit. Kyllä, vieläkin olemme vanhan kansan ihmisiä ja lähetämme joillekin tutuista kortit, jotka on itse tavalla tai toisella väkerretty. Katsotaan koska tulee se vuosi, että mennään kokonaan somella. Nythän on trendinä kailottaa kovaäänisesti esim. fb:ssä, että joulukorttirahat laitettiin tänä(kin) vuonna hyväntekeväisyyteen. Jaa- sori skeptisyyteni, mutta saatanhan minäkin laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja silti vielä vaivautua korttipuuhiinkin. Ja kyllä, saa olla lähettämättä kortteja ja olla laittamatta roposia hyväntekeväisyyteen sen sijaan, se ei ole mikään joko tai asia. Ihan snadisti mua siis ja näemmä häiritsee kailotus, ei rahanlahjoitus. Joulumieli ja hy

Vihreää kakkua

Vuosittain yllätän itseni ja väkerrän pojalle/pojille synttärikakun. Joskus kakku on siis yhteinen, joskus taas ei :) Tänä vuonna tein nuorimman pyynnöstä Creeper-kakun. Hän oli onnellinen tuloksesta. Niin minäkin. Oli muuten yllättävän konstikasta saada sokerimassa jotenkin hyvin kakun päälle. Minecraft-kakku toki saa olla vähän 'saumainen'. Täydellisyyttä en hakenut tässäkään asiassa ;-) Tähän väliin voidaan kertoa tositarina kun aikanaan yritin tehdä jotain erityistä ja vaikeaa raparperikakkua tyttäreni synttäreille, se epäonnistui täydellisesti. Heitin pilalle menneen kakun roskiin, aivan raivona. Sitten kiltisti ajoin lähikauppaan, jopa tyynenä. Ja ostin kaupasta valmiskakun. Problem solved! 5 munan tumma sokerikakkupohja, kostutettu reippaasti mumminmehulla (poikien mummin tekemällä vadelmamehulla). Yön yli jääkaapissa. Sitten väliin kerros mansikkahilloa. Kakku kuorrutettu kauttaaltaan kevyesti vispikermalla. Päälle massalevyt. Tein kaiken vähän sinnepäin, viivo

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut. Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin. Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei. Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä. Ei auta sormen hei

spagaattihaaste

Seen god . And close enough. Lenny 'HOT' Kravitz! <3 Loistava keikka, juuri sitä mitä odotin ja enemmänkin. Mun syksyyn tai varsinkin loka-marraskuuhun kuuluu älyttömän hyvää. Kaikki on niin hitsin kohillaan. Tosin välillä väsyttää . Mutta väsymyksen taittaa ainakin levolla (silloin kun kerkeää) ja  hyvillä tauoilla elämässä. Enjoy when you can tyyppisesti. Sen tainnuttaa urheilulla.  Vitsit, että olen ryhdistäytynyt ihan superisti. Joogaa joka viikko. (Ja ne jotka vielä kuvittelevat joogan olevan jotain hissukka mietiskelyä voivat hypätä jonkhaan ja sen jälkeen alkaa astangaa, flowjoogaa jne. harrastelemaan). Säännöllisiä lenkkejä joka viikko ja nyt uutuutena: spagaattihaaste itselleni. Olen päässyt vielä teininä spagaattiin, nyt bongasin jostain naisten hömppälehdestä ;-), että 'miksipä et alkaisi treenaamaan spagaattia?'. No hitsi, miksipä en. Oon aikas taipuisa luonnostaan ja edelleen, mutta että noin joustava, minä. Miksipä ei. Jouluna vai kosk

reissaaminen, tuo elämän suola ja pippuri!

Syysloman pujahdus Stokikseen kuvien kautta:          Aina se reissaaminen on yhtä antoisaa, vapaa-ajan reissaaminen nyt ainakin. Parasta maailmassa. Kotiinkin oli kiva tulla ahtaiden hyttien jälkeen. Tukholman hotelli oli nappivalinta Kungsholmenissa, siisti, tilava huone neljän jengillemme, me, teini ja nuorin. Parasta oli kuulemma kylpyamme. Metrolla pääsee kaikkialle (minne nyt parissa päivässä kerkeää). Ja vähän taas mietin miksen ole ruotsalainen tai oikeastaan tukholmalainen. Tosin Ruotsin versio Vain elämää-sarjasta oli ihan surkea ;-) Ja tukholmalaiset tosiaan jaksavat olla kuin Ikean lihapullaravintolassa kaikkialla. Please, hiljaisuutta ja rauhaa, hetkeksi! Ja joo, mun kieli kääntyy aina englannille. Ihme homma, vaikka olen ahkerasti ruotsia päntännyt aikanaan. ....   Tämä on mun uudehko työnäkymä. Sama työ, mutta uudet näkymät ja ennen kaikkea uusi työkaveri, uusi nimeke ja uusi palkka. My O' My. Can't stop smiling! Kaiken sen pak

olisko mulla hipsteriparta jos oisin mies?

Tätä asiaa olen nauranut koko viikon. Siis hipsteripartoja, nythän niitä tulee vastaan jo täälläkin joka kulmassa. Mitä muhkeampi sitä enemmän naurattaa. Miksi? Tai miksi hihityttää nuori nainen, jolla on trendi-fifi kainalossa, huulet tumman punaisella punatut ja savuke sillain löysästi sormien välissä eli olemus vähintäänkin kohtalokas.  Olen siis tullut riittävän keski-ikäiseksi, että huvitun moisista virityksistä. Aloin oikein pohtimaan (pään tyhjennystä sekin, ajatella höttöä), että jos olisin juuri nyt 25-35, olisinko tollanen. Hipsteri tai tekokohtalokas? Ei kyllä mä olisin se hippi-rokki-pimu niin kuin olin ja niin kuin pohjimmiltani olen. Se on mua ja kotoisaa. Vaikka olisin kuinka ladylike, se hapsottava (sanotaan rento) rokkimimmi puskee esiin jostain kulmasta. Pikkasen saa hapsottaa ja myös hymyilyttää. Rokkimimmi naurulla, ei angstilla. Eli jos olisin mies mulla olisi ehdottomasti pulisongit (pienet) ja hieman, ihan vähän ylikasvanut sexy sänki. Juu ja vähän ylikasvanu

roinasta uuteen

Kodintyhjennys näemmä alkoi jo, vaikka varsinainen muutto on jossain hamassa tulevaisuudessa. Meidän kotiseuduille perustettiin uusi ostaa-myy-vaihtaa fb-foorumi, jonka kautta homma pelittää. Jopas lähti vanha tarpeeton lelu ja vaate kiertoon ja mikä parasta pienellä lisätulolla. Kaikki mitä pistää myyntiin menee paitsi vanhat Bratzit, ne Anna Abreun näköiset nuket. ;-) Ehkä lelumuseoon joskus? Syksyn viimeisin sana on työkiireet, kiireet ylipäätänsä ja vastapainona koti ja rauha. Lapset. Mies on työmatkoilla eli ei se, vasta kun palaa :) Hirveen hyvin ihminen pystyy yksinkin kaiken pyörittämään, mutta olin unohtanut kuinka minuuttiaikatauluista se olikaan. Yh-vuosistani on sen verran jo aikaa. Ihan olen tottunut toisen aikuisen aktiiviseen arjen ja kaiken jakamiseen. Ja huom! mies on työmatkalla neljä päivää, että näin täällä. Hattua nostan kaikille yyhooille. Kiireestä ja asioista selviäminen kunnialla on muuten äärimmäisen palkitsevaa. Miksiköhän niin? Jos löysäilisin päivästä

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen. Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä. Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin. Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä. Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa

Rakentamispoliisit

Liekö mikään heruttaa ihmiseltä kuin ihmiseltä kommenttia suuntaan jos toiseenkin enempää kuin pientalon rakentamiseen ryhtyminen. No, ehkä jos hankkisimme perheenlisäystä, vielä ja 'tässä' iässä, se saattaisi ;-)  Aikanaan, perheen nuorinta odottaessani, hän siis ihan kohta 7 v., muutama tyyppi (onneksi tosi harva, koska raskaana olevan huumori ei välttämättä olisi riittänyt useisiin) sopersi hämmennyksissään, ennen kuin tajusi mitä oikein voi sanoa: 'Ettekö osaa käyttää ehkäisyä?' (Keitä nämä tyypit oikein luulevat olevansa? Lisääntymispoliiseja?) On ollut, ja taatusti tulee vielä olemaan, kiinnostavaa kuulla reaktioita ihmisiltä tästä meidän raksaprojektista. Ensireaktio kertoo mun mielestä ihmisestä superpaljon. Siksi se on niin mielenkiintoista.  Jaetulla ykkössijalla on ollut kaksi kommenttia: 'Etkö tiedä mikä on parisuhteen suurin koetinkivi?' (Vanha vitsi. Tekisi silloin aina mieli valaista, me on kuule koettu yksi suuri koetinkivi jo). Ja se toinen:

vielä ei ole syys, eihän

Löysin taannoin hyvän (mielen) blogin. Kirjoittajana toimittaja, joka osaa asettaa sanansa (siksikin) hyvin. Erityisen hyvä fiilis jutuissa, tarkkoja ja täsmällisiä oivalluksia, ajatuksia, totuuksiakin.  http://www.lily.fi/blogit/kaikki-mita-rakastin . Skarpit ja positiiviset ihmiset aina innostavat. Se, että kaikki eivät ole mielensäpahoittajia ja muiden tuomitsijoita, vaan aidosti ovat ja antavat muiden olla, vaikka sitten onnellisia. Hyvistä huomioista ja eri fiiliksistä on kiva lukea kun ne kirjoitetaan aidosti, ilman yltiöhehkutusta. Arvostan ihmisiä, jotka osaavat katsoa ympärilleen ja näkevät. Eilen, ei kai sentään tämän kesän viimeisenä päivänä, menin edestakaisin kuin tuulispää. Naapurin nuoripari näki kaikki mun noin kymmenisen ja risat edestakaisin menoani aitiopaikalta ja taatusti luulevat, jotta olen suorittaja. Hah, väärässä ovat ;-) Mulla oli vain meininkiä eikä sunnuntain levosta tietoakaan. Eikä tarvinnutkaan. Kävin menojen välissä myös juoksemassa. Tykkäsin auringo

mä voisin elää näin

ja sit mä heräsin... ;-) Ihan pieni muistelo viime lauantaihin. Tyttäreni, tyttäremme, kaunokaisemme riparijuhla meni niin hyvin. Ja mikä emännälle (=minulle) parasta, ihmiset viihtyivät. Se on paras kiitos. Kiitos vieraille, vaikka teistä vain pari osaa tätä tyhjänpäiväistä blogia lukea ;-) Koti täyttyi kiitettävästi vaaleanpunaisista ruusuista, joita nyt harkitusti (ehkä) kuivattelemme. Keräävät pikkukärpäsiä, totesi tyttö. Nuorin napero aloitti ensimmäisen luokan tiistaina. Hirveästi jännitti - häntä ja minua. Mua myös itketti. Nyt jo kolmas päivä menossa, kivasti menee. Silti odotetaan jo viikonloppua. Onhan se erilaista rankkaa kuin helpoissa päiväkodeissa ja eskareissa. Tämä viikko on sentään pehmeää laskua koulu- ja ip-kerhomaailmaan, olenhan lomilla vielä. Maanantaista alkaa sitten pitkät päivät. Nyt on mullakin iisiä (ja isällä), aamulla vien lapsen ysiksi kouluun. Ihanasti meikittä eli luonnonraikkaana. Niin nautin. Sitten kupponen kahvia kotona - samalla postit (ty

jos luulet asuvasi perussiistissä kämpässä, olet väärässä

Ainakin minä olin. Paljastetaanpa miksi pitää tällä viikolla siivota, astetta paremmin. Ja miksi otin mm.siivous ja järjestelylomaa töistä. Lapsukainen pääsee ripille lauantaina ja järjestämme pirskeet tietty meillä kotona. Juhlien järjestely ajatustasolla on aloitettu jo vuosi sitten, onneksi. Apuvoimat ilmoittautuivat jo silloin. Etukäteen jätti-iso kiitos heille! <3 En saa stressiä tarjoiluista, ne olen funtsinut riittävän ajoissa ja niihin saan ostettua ja tarjottua apua. Ja ehdin toki jotain tehdä ihan itsekin. Astiatkin järjestyvät. Mutta kaiken tämän organisoinnin lisäksi, johon tietty kuuluu monenmoista juhliin kuuluvaa juttua, jonkun pitäisi siivotakin ja se joku olen minä, tietty koska olen (myös) sitä varten lomalla. :) Okei maanantaina aloitin ja vielä 2 päivää aikaa, siis sen kaiken muun lomassa. Ja mitä ei ehdi, ei tarvitse tehdä on ajatuksenani. Mutta luulo, että meillä olisi ihan perussiistiä oli erinomaisen väärä. Myönnetään, emme ole sitä tyyppiä mieheni kanss

matkastoori

Mulla on taas lomaa, pitäisi siivota, mutta keksin nyt kaikkea muuta kuin sitä. Eli kirjailin tämän matkajutun Portugalista esmes :) Tämän kertainen ulkomaanreissumme suuntautui Portugaliin ja Lissabonin liepeillä sijaitsevaan pikkukaupunkiin nimeltä Cascais. Portugaliin siksi, ettei kukaan meistä ollut käynyt ko. maassa vielä. Cascaisiin siksi, että se on noin 20 km päässä Lissabonista, jonne nyt vaan oli päästävä jo vihdoin. Lisäksi Portugalista olen kuullut niin paljon hyvää, että kohde kiinnosti. Eikä syyttä suotta ole kehuttu. Cascais valikoitui siis hyvän sijainnin vuoksi, mielenkiintoisena kaupunkimaisena kohteena, jossa rantailu on myös mahdollista. Vanha kaupunki, hyvät rannat ja elämää. Reissu tehtiin koko jengillä eli 6 hengen porukalla, joista lapsia on neljä (6-15 v.). Viikon matka kustansi vähemmän kuin samanmittainen joulureissumme taannoin Gran Canarialle kolmen jengissä. Kaikki sujui tosi hyvin: Aamuyön lähtö kotoa, lento, tilataksin saaminen Lissabonin asemalta (