23. syyskuuta 2012

suolakurkkua

OUJEE!
Nyt olen tyytyväinen: 21,1 km meni 6 minuuttia rivakammin kuin toukokuussa. Vielä on matkaa kahden tunnin alitukseen, mutta sitä kohti, sitä kohti :). 2:13 on kuitenkin hyvä aika tokalle puolimaratonille ikinä!

Tällä kertaa juoksu meni sateessa, ei haitannut. Rapa roiskui ja vauhti pysyi minuutilleen tasaisena ekalla ja tokalla puoliskolla. Aika hyvin.

Tuntui hyvältä ja juoksu kulki, olotilat eivät vaihdelleen tällä kertaa yhtään! 18 km huoltopisteen kohdalla (Keilaniemessä) pienet suolakurkun ja banaanin palaset olivat taivaallisia ja antoivat tarvittavaa lisäenergiaa viimeisille kolmelle kilometrille.

Espoon rantareitistä ei ihan niin paljon voinut nauttia kuin ilman harmaata sadetta. Maaliin saapui läpimärkä, mutta tyytyväinen juoksija. Lippis on kyllä paras asuste sateessa :)
Järjestelyille ainakin 9 pojoa, moitteettomat taas kerran, niinkuin olivat länkkärissäkin.

Viikon kulttua sitten vartille Pirkkolaan, kolmatta kertaa. Nyt palautellaan muutama päivä.

22. syyskuuta 2012

Puiden solakkaa

Tämän viikon aamulenkit ovat olleet hienoja, ei niinkään juoksemisen kannalta, joka kulkee ja kilometrit kertyvät, muttei säväytä erityisemmin juuri nyt...

Mutta syysaamut ovat vaan niin hienoja, usvaa, kirpeyttä, orastavaa ruskaa. Ilmassa on hieman puiden solakkaa, niikuin pienimmäisemme taannoin totesi :)

Ja Tadaa....tällä mennään huomenna:

12. syyskuuta 2012

mikä siinä on kun....?

En nyt viittis enää yhtään valittaa siitä kuinka mun työ vie leijonanosan energiasta ja kaikesta just nyt. Joo-joo, vie-vie...mitä sitten?

Olen nyt alkanut juoksemaan jokatoinen päivä, ihastuttavaa. Olen löytänyt yhden uuden lenkkireitin, muikeeta.
Juoksu on ollut täsmäase päänsisäiseen myllerrykseen, joka siis nyt johtuu massahyökkäyksestä mun aivoihini, joka taas juontaa juurensa työperäisiin asioihin, joista en nyt jaarittele yhtikäs sen enempää kuin: olen onnekas, mutta kaikella on puolensa. Työelämässäkin.
Ihan tällaisessa käyttötarkoituksessa juokseminen ei ole minulla aiemmin ollut. Kun juoksee jaksaa paremmin, mutta että se selvittää sotkuisimmankin pään ja saa (työ)asiat (ainakin näennäiseen) järjestykseen.

Hirveän käyttökelpoinen harrastus mulla, se täyttää vaativimmatkin odotukseni ja toiveeni aina uudelleen.

Mulla on muuten 2.puolimaraton ikinä puolentoistaviikon kulttua. Näytti juoksunumerotkin olevan jaettu, kääks. Sinne siis :)

Mutta muutama huomio juoksevista miehistä. Huom! tämä ei ole yleistys ja pidän miehistä, siis todella pidän. Varsinkin omastani :) Ja tarkoitan nyt tavan juoksijoita/lenkkeilijöitä (että inhoan tuota sanaa tavan, ei se ole edes mikään oikea sana).

Mikä siinä on kun...
1. nainen juoksee tismalleen samaa vauhtia kuin edelläoleva (tuntematon) mies, siis ihan siinä hänen kintereillään. Matkan taituttua tovin aikaa, mies ottaa järkyttävän spurtin ja karistaa naisen (minut) kannoiltaan, ihan noin niinkuin näytösluonteisesti? (tilanne koettu useaan otteeseen)
2. nainen kohtaa lenkkipolulla miehen, joka ilmeisesti just ottaa vähän henkeä ja heittäytyi kävelemään. Kun miesjuoksijan katse tavoittaa naisjuoksijan (minut) hän alkaa heti rintarottingilla juosta ja ihan hirveän kovaa.
(tämäkin tilanne jostain syystä koettu usein)
3. puolimaratonilla tms. pidemmässä juoksutapahtumassa, miesjuoksijat retostelevat kovaan ääneen kun naisjuoksija heitä ohittaa, että kuinka tämä on vaan tämmöinen treeni. Oikeestihan me juostaan koko maratooneja. (Tirsk!)

4. syyskuuta 2012

oravanpyörässä - NOT

Täytyy tunnustaa, ihan järjettömästi TYÖ vie mun energiaa (ja aikaa) tällä hetkellä. Mutta, nautin kuitenkin melkein! joka hetkestä ja viimeistään kotona ja joka välissäkin pysähdyn ja rauhoitun??? Esimerkki viime viikolta: söin pikalounaan ratikkapysäkillä, kahvi ja patonki aikaa 9 min. Se oli jotenkin hauskaa ja hohdokasta ;-). (no hei kerran viikkoon noin voi tehdä!)
Syksy on siis saanut musta otteen: palaverit, koulutukset, hässäkät, ohjeistukset, uudet ja vanhat asiat pyörii pää parassani, joka ihmeen hyvin jaksaa ja omaksuu. Kehitys on hyvästä.

Juoksujani en ole unohtanut, juoksentelen noin 30 kilsaa viikossa = kolme lenkkiä (tai joskus kaksi, kilometrit kuitenkin samat). Elämäni toinen puolikas lähestyy, eikä pelota. Mutta saanko itsestäni irti parannusta edelliseen?
Oikeastaan ihan sama, mä vaan tykkään juosta. En yhtään jaksa olla fitness-hullu ihminen nyt. Juoksen, koska se tuntuu hyvältä. Joogaan, koska se pitää mut vetreänä ja virkeänä. Ei muuta (säännöllistä urheilua), lopun aikaa teen töitä ja rentoilen. (=tällä hetkellä jopa tiskaaminen ja imurointi tuntuu rentoilulta, puhumattakaan lapselle lukemisesta, ihanaa!)

Kaveri sanoi eilen, että sulla lienee terve suhtautuminen urheiluun. Ehkä, mutta hiukan löysähkö kyllä. Pidän tasoni, enkä rapistu. Mutta en ehkä just nyt etenekkään. Energia ei riitä. Pää ja kroppa vaatii tasapainoa. HeadAndBodyBalance pitää olla.

Kolme viikkoa toiseen puolimaratooniini. Olen utelias. Olenkohan jo ihan konkari siinä? Aaahahaaaa........

ihan kuin kuohuva koski ja tyyni viljapelto syysauringossa...samassa paketissa :)