10. huhtikuuta 2018

Kesäennakko

Viime perjantaina tuli kuuma. Kuuma kuin helteisenä kesäiltana.

Nyt kun vanhin lapseni on kohta ollut vuoden täysi-ikäinen pääsimme yhdessä Olavin Tavastian valtaukselle (Uusivirta on yhteinen fanitus). Hauskaa kun ikärajattomat keikat voivat olla jo osittain taakse jäänyttä aikaa. Klubikeikka kun on klubikeikka.
Kyllä oli täydellisen ihana juttu, hurmaannuin taas täysin ja tanssimme putkeen kaksi tuntia. Mun lapsi ei siis noloile mua enkä mä häntä. (Ed.kommentti oli pakko tähän kirjoittaa, koska on niin liian usein kuultu yleistys, ehkäpä jopa myytti?)

Tällä Olavin keikalla kuitenkin eniten hurmaannuin kitaristin soittotaidosta ja olemuksesta <3 Kesämies <3 Olavihan nyt hurmaa aina ja kaikki. :D Vesalan Paulakin piipahti lavalla, sweet she is.

Klubikuuma




music is his aeroplane, too

Lentokoneesta tuli mieleen, että kesäloma konkretisoitui kertaheitolla kun ostin meidän porukalle lentoliput kahden viikon Espanjan reissuun. Kaksi viikkoa: ei ainoastaan lomaa vaan myös lämpöä ja perhe-elämää meidän täysjengillä. Me kuusi + extrana tyttären poikaystävä. Sounds good.
En nyt millään jaksaisi odottaa kesää tällaisessa orastavassa keväässä kärvistellen. (Tulee- ei tule- tulee- ei tule... ...)
Toisaalta nyt näyttää siltä, että rakentaminen alkaa ensi kuussa viimeistään kesäkuussa. Että ehkäpä aika meneekin kuin siivillä ja proggista riittää.
Tämä hiukan vielä alkamaton kevät on kyllä pitkä, vaikka katkoksiakin on, silti matka kesään tuntuu loputtoman pitkältä. Kaikkia uuvuttaa ajoittain on/off.
Eilen illalla oli nuorimmainen perheestä niin poikki kuin vain voi olla. Maanantai oli kuulemma täynnä velvoitteita: aikainen herätys, koulupäivä, futistreenit, joukkuekuvaus, läksyt. Voi pientä. Liikaa maanantaille, joskus toiste noi menee heittämällä.
Kaikki me välillä tarvittais Olavin (esiintymis)energia. Toisaalta mun työkaverit jankuttaa että ne tarvis mun energian...hmmm.. Ota tästä nyt sitten selvää :D

13. maaliskuuta 2018

sumussa

mistä tietää, että on tullut vanhaksi (okei-okei, vanhemmaksi). Siitä, että pitää olla jatkuvasti pelastussuunnitelma itselleen oman jaksamisen kannalta. Työarki on välillä rasittavaa - antoisaa ja parasta ja ilman sitä en tahtoisi olla (vielä pitkään aikaan), mutta väsyttävää se silti on. Jotkut viikot ovat raskaampia kuin toiset - kivat ja kepeät viikot.

Eilen huokaisin helpotuksesta kun vedin kotioven perässäni kiinni. Koko päivän päässä vallitsi ajatus: 'en ole rakennettu arkimaanantaita varten, plääh ja haukotus, onneksi huomenna on etäpäivä'. Maanantaiblues siis. Mulla on melkein aina. Noin tiistaista, viimeistään keskiviikosta perjantaihin olen työparhaimmillani. Jatkossa laitan rastin jonnekin jos olen jo maanantaina parhaimmillani (mitä silloin olen tehnyt eri tavalla?) Toisaalta, yleensä en ole perjantaisin mitenkään loppu (enää) toisin kuin monet muut. Jokin on muuttunut, enkä oikein hahmota mikä. Vaikuttaako melkeinpä jokaviikkoinen etäpäivä (milloin mikäkin viikonpäivä), sehän rytmittää mun arkityöelämää eri tavalla. Sama se, ilman etäpäiviä en olisi elossa, toki haluaisin olla iskussa myös maanantaisin. Viime viikolla olin etänä maanantain - ihanaa. Tiistaina töissä olin kuin puulla päähän lyöty, horroksessa ja väsynyt - hirveetä.

Kun etäilen pidän huolen, että pääsen pitkälle kävelylle tms. joka joko aloittaa, keskeyttää tai lopettaa etäpäivän työt. Se ei ole ainoastaan järkevää, vaan se on aivan ehdoton toimintaedellytys. Tänään menin merenlahden jäälle ihastelemaan loskaista sumusäätä. Ulkoillessahan on se ja sama millainen sää on, keli on aina hyvä ulkoiluun. Kaunista, hapekasta, päätä tuulettavaa, mun juttua. 
Voin myös sen mainita, että aloitin tämän etäpäivän puolen tunnin (hikisellä)lihasjumpalla. Milloin toimistoarjessa tuollaista kerkeää kun jo aamutoimiin, työmatkoihin ja muihin siirtymisiin menee ainakin pari tuntia päivässä.

Sumuinen, sateinen ja loskainen merenlahti läheisellä luonnonsuojelualueella tänään. Kaunis.




ps. ostin ne uudet maastotossut taannoin. olen käynyt lenkillä. jatkan <3

23. helmikuuta 2018

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat.

Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa.
Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu).
Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti!

Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera mukana), 1 x uintia ja 1 x luistelua. Ja mitä vielä kerkiää viikonloppuna?
Tätä menoa olen kesällä muutaman kilon kevyempi ja biksat näyttävät päälläni hauskemmilta, sitten siellä Espanjassa, jossa olemme siis kesäkuun lopulla kaksi kokonaista viikkoa. (Pitää muistaa kirjailla Madeiran reissusta ennen seuraavaa reissua...)

Sitten sellainen sensaatiomainen uutinen, että olen jo reilut parisen viikkoa pohtinut juoksu-urani jatkamista :) Mielessä on pyörinyt, josko alkaisi taas lenkkeilemään. Taannoinen parin vuoden suht totaalinen motivaation puute ko. asiaan on jäämässä taka-alalle.
Makustelen asiaa vielä hetken, sitten ostan uudet maastolenkkarit ja pinkasen metsään. No pinkasen jos on alle 20 astetta pakkasta.
Olen fiilistellyt tätä nyt parin kolmen entisen ja nykyisen juoksijan kanssa (toki siis kuntojuoksijan, tietty). Yksi ei saanut enää motivaatioita takaisin, toinen ei ole sitä koskaan menettänytkään ja kolmas on sitä vasta löytämässä. Pohdittiin, että joo, onhan ne pitkät kävelylenkitkin jotain, mutta eiväthän ne ole (sama). Kävely on kävelyä ja kävellä ihmisen pitää muutenkin. Tästä hyvin joku sanoi: "Terveen ihmisen pitää pystyä kävellä 10 km kahteen tuntiin". Näin-o.
Mustahan on juoksuun, sen tiedän. Rakastin sitä. Tämä itsensä positiivinen yllyttäminen taitaa tuottaa tulosta. Hitsi, pitääköhän mennä tossukaupoille jo tänään!

Ja niin - yksi näistä juoksijoista sanoi: "Niin ja voit taas ilmoittautua niihin juoksutapahtumiin".
Ei, ei huvita. Se juttu meni jo, en tarvitse niitä enää motivaattoreiksi. Juoksutapahtumat ovat sikakivoja, mutta nyt kyllä jo niin nähtyjä. Mä taidan jatkossa juosta vain ja ainoastaan omaksi ilokseni. Saa siitä toki muutkin iloa, että olen energinen, iloinen, positiivinen, onnellinen, ihana ja suloinen. :D

Mä jo unohdin, että mä olen oman itseni paras yllyttäjä. Lenkkarikaupoille SIIS.

30. tammikuuta 2018

Heippa vaan sulle talvi?

Tämän talven tulen muistamaan paitsi pimeydestä ja jäätävän kylmästä tuulesta, retroilussa asumisesta ja uusiin kokemuksiin hyppäämisistä töissä, myös siitä - että jo tammikuun lopussa olen kohtalaisen poikki. Ehkä siis muutama talvilomapäivä on otettava ja varastettava ne kesältä.


Ehkä olen vain tulossa kipeäksi, silmät on kipeät ja rapean tuntuiset. Lapset ovat jo sairastaneet (tai para-aikaa sairastavat) tuota flunssa-aaltoa mikä nyt on meneillään. En muista koska olen viimeksi ollut itse kipeä.


Vakaa aikomus tipattomaan t:n kosahti, koska viime viikolla piti viinitellä niin töissä (toki työajan jälkeen) kuin kotonakin. Se ei onneksi haittaa mitään kunhan ei tule tavaksi (viikolla :D).
Suositus Kolmon3n ravinteliin Kalliossa. Oli kiva tunnelma tai johtuiko se vain mukavasta seurasta?


Uupuneena valitan liikaa väsymystä, tiskejä, pyykkejä, päänsärkyä, menkkakipuja...njäh. Aika beisikkiä, mutta ei kauhean kivan kuuloista omaankaan korvaan - valitus.


Silti valittaminen talvesta on mun lemppariaiheita ja vuosittain toistuvaa. Jos olisin kotona (tai etelässä) talvet, en ehkä nurisisi, mutta pimeässä aikaisin (ja myöhään) väsyneenä könyäminen ei ole innostavaa. Ei kannata ehdottaa kirkasvalolamppuja, niitä inhoan. Ne on mun ja parin työkaverin vakkarivalitusaihe, pimeässä liian kirkkaat valot. Sattuu rapeisiin silmiin.


Teetä ja kynttilänvaloa ja peitto korviin, ah - kaikki suomalaiset eivät todellakaan rakasta kaamosta (ja loskakaaosta).


Mutta, koska valittamalla ei pitkälle pötkitä, sitä on turha tässäkään nyt enempää tehdä. Tämän talven tulen jälkeenpäin oikeasti muistamaan siitä, että uskalsin ja sain (taas) kokeilla omia rajojani ja luotin osaamiseeni (ja muut luottivat, hain tukea siihen mielipiteeseen ainakin kymmeneltä :D). Olen kyllä kivassa työssä, jossa ei koe kahta samanlaista työpäivää, vaikka arjessa ajoittain väsyttääkin.


'Jos tietäisin, minne olen menossa, en olisi menossa minnekään'
'On hyvä välttää entisiä polkuja'.
(A.Ratia - Marimekon mainosvihkosta vohkitut lauseet sopivat elämään).


Lopetan valittamisen heti kun tulee kevät <3
Need some yellow light!

19. tammikuuta 2018

näinä aikoina

Very changing, elämä on nyt sitä.
Vanhana en varmaan yhtään kaipaa näitä aikoja. Nyt on ihan kiva.

Viime viikolla mm. muutto töissä, Tampereen reissu (näin vain neukkarin ja istuin junassa, onneksi ei ole päivittäistä toimintaa), Länsimetroexcu, haastattelu yhteen juttuun jne. Tällä viikolla mm. raha-asioiden hoitamista, Eduskuntataloexcu, kauden eka astangajooga (it's like coming home), valokuvaussessio tähän haastatteluun, joka oli viime viikolla (kiinnostavaa, noin 45-60 min. olin ammattilaisen kuvattavana), esiintymisbriiffi ensi viikon yhteen juttuun jne. Erityismaininta todella hyville ja antoisille keskusteluille työkavereiden kanssa. En jaksaisi sitä hommaa ilman heitä <3

Mutta lääh, onneksi en ole politiikko, ihan näin perus toimihenkilökin saa paahtaa menemään.

Tällä viikolla on myös ketuttanut armottomasti, syystä ja syyttä. Onneksi kaikki noi tosi jees hommat pehmentää reunoja.

Mutta onko kuitenkin niin, että päiväkirjamaiset blogijutut ovat vähän tylsiä - ei sellaista. Kaikillahan on enemmän tai vähemmän elämää :D Mitä kukaan siitä saa, että lukee toisten luetteloita siitä, mitä sitä nyt on sitten tullut tehtyä. Noh, ei niin mitään. Parhaita ovat yhteen tai kahteen aiheeseen pureutuvat jutut. Ovat ne sitten hauskoja tai vähemmän hauskoja, niissä on ideaa, I'd say.

Mulla ei oo nyt sellasta, moi.



Tämän viikon etäpäiväkin meni juoksennellessa ympäriinsä, kissa hoiti hommia sillä välin.