18. tammikuuta 2019

hyvän mielen höpinöitä

Nykyään näemmä kirjoitan tänne kun a) on riittävästi aikaa b) olen erittäin hyvällä tuulella
c) olen riittävän inspiroitunut näppäinhöpötykseen ja itsepuheluun.
Sinänsä vääristävää, mutta minkäs teet? Elämää se on hyvä fiiliskin, riittävä aika ja inspiroituneisuus.
Ja kait mä olen tänne joskus jotain asiaa kitissytkin? (voiko tietää?)

Tämä on ollut hyvä viikko. Niin hyvä, että (suomalaisena) melkein pelkään koska ja mistä tulee takaisku. Miksi ihmeessä ei vain voisi olla hyvä viikko, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu? (no koska elämä). Noin puolet mun duunista on erilaisten asioiden kehittämistä (yksin ja yhdessä muiden kanssa) ja kuten tiedetään ne menevät sillä tavalla, että kolme askelta eteen ja kaksi taakse. Tällä viikolla on menty yhdeksän eteen. (tuulettaa!)

Tämän viikon maanantaina tajusin, että nyt saa loppua tämä: minua koko joulukuun ja alkutammikuun vaivannut työmotivaation puute ja jonkinlainen työmasennus. Laitoin siis musat soimaan korville, paiskin hommia ja vaan tulin niin hyvälle tuulelle. (asennekorjaus!)

Kyllä sekin vaikuttaa, että olin koko joulukuun onoff flunssassa, mulle on ihan liikaa etten pääse kunnolla ulkoilemaan. Nyt taas olen päässyt. Pari viikkoa sitten sanoin yhdelle työkaverille, että jos kohta en pääse liikkumaan kunnolla, vedän jotain turpaan (ihan ketä vaan) :D Hirnuttiin ja hän ymmärsi hyvin. (agressioita!)

Sekin piristi, että bongasin Ihanan Leijonan keikan helmikuulta ja sinnehän mennään tyttären kanssa kuulolle. Olen musiikillisesti heikkona runopoikiin. (kitarasankari!)

Vielä siitäkin tulin hyvälle mielelle, että olen ostanut kaksi uutta kirjaa tällä viikolla, toinen on jo loppusuoralla ja toinen odottaa. Ihana alevahinko: Marilyn Marilyn ja Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia, jota olen haikaillut jo pitkään (mm. joulupukilta toivoin, mutta pukki toi Museokortin, joka oli toki mun ykköstoive - perfecto!). (palkintoja!)

Sitten sekin oli aivan todella ihanaa, että nuorimman lapsen kehitys/tavoitekeskustelussa koululla
opettaja kehui todella vuolaasti poikaa: Kivaksi, pidetyksi, kiltiksi tyypiksi. Sitä se lapsi onkin, mutta että muutkin ovat samaa mieltä <3 Ja parasta oli sekin, että vaikka muutamme (maaliskuun alussa) niin poika saa jäädä suorittamaan ala-asteen nykyiseen kouluun - nyt ihan virallisestikin reksin kirjallisella päätöksellä. Mahtavaa, se teki pojan onnelliseksi. (palautetta!)

Toisaalta - nyt kun aloin näitä hyviä, todella kivoja juttuja tähän luettelemaan, tajuan, että niin moni asia on mun elämässä hyvin, että jo melkein hävettää. Mutta koska olen välillä ollut kovissakin liemissä keitetty ja elämä on välillä persettäkin mulle näyttänyt ja mä sille - niin nautin ihan täysin siemauksin tästä äärihyvästä mielestä. (nyt on hyvä!)

Koska remppa ja tuleva muutto, en ole kerennyt miettimään tulevia lomia tai matkoja. Voi olla ettei ole varaa matkustaa vähään aikaan tai sitten on - riippuu. Tytär reissaa senkin edestä (on lukion ohella nykyään töissä, mikä hienoa!), kohta menee Lontooseen ja sitten Roomaan.
Me teetettiin niin kattava remontti, että se on hardly valmis maaliskuun alkuun jolloin muutamme. Mutta silloin me muutamme, se on lyöty ns. lukkoon. Remontissa ei ole tullut yhden yhtä asiaa, mitä ei olisi aika iisisti pystytty selvittämään. Siltikin olen tyytyväinen, että selviämme isolla remontilla emmekä rakenna :D (uusi koti!)


Sitä ihmettelen, että nyt kun olen googlaillut ihmeellisiä niveloireita (ollut reilun vuoden) ja usein toistuvia päänsärkyjä (en ole hedareista kärsiviä ihmisiä, lukuun ottamatta aikaa kun mulla oli migreenejä, jotka eivät ole onneksi enää vuosiin vaivanneet) ja saanut tulokseksi vaihdevuosien esioireet (alkavat noin 7-5 vuotta ennen varsinaista menopaussia), niistä puhutaan yhtäkkiä ja vihdoin oikeilla sanoilla julkisuudessa. Miksi ihmeessä kukaan nainen ei ole koskaan ennen julkisesti avannut suutaan? Tai ehkä kysymys onkin siitä, että aika on muuttunut - nyt kuunnellaan. Aiemmin naisen ikääntyminen on ollut tabu. Jokainen joka saa elää vanhenee, se on vanha fakta :D Onneksi maailma muuttuu (julkisessa) naiseudessakin. Naurettiin miehen kanssa, että unettomuutta mulla ei ole (se on yksi orastavan menopaussin oire), mutta se oire on hänellä. Mä olen hurjan helpottunut, jos nämä pari oiretta johtuvat vain alkavista vaihdevuosista!!! Katsotaan sittemmin mitä tuleman pitää...(ikälisät!)

30. marraskuuta 2018

päivän mietelauseet

muutama miete:

- lasten harrastuksista. Lapsesta tulee liikkuvainen ja reipas ilman jokapäiväisiä jalkapallotreenejä tai voikkatunteja. Tämän olen tiennyt, koska olen itse muodostunut niin, vapaaehtoisesti liikkumalla ja paljon. En edes vihannut koulun liikuntatunteja, mutten ollut higarikaan niissä (paitsi voimistelussa). Mun perheen miespuoliset eli faija ja faijapuoli näyttivät kyllä hyvää esimerkkiä ja mua on kehotettu kokeilemaan lajia jos toistakin ja liikutettu lapsesta lähtien. Näkisin, että oma esimerkki on tärkeää tässä. Sen sijaan, että valittaa aina kun pitää vähän eväänsä liikauttaa, niin liikauttaa ja ottaa lapsen mukaan liikkumaan. Toisaalta jos on niitä, jotka eivät vaan kykene tai koskaan ehdi, asian voi ulkoistaa esim. urheiluseuroilla. Niissä vaan taitaa olla se vika, että höntsäilyä ei ole tarpeeksi...aika moni lopettaa viimeistään teini-iässä.
Meidän juniori lopetti futiksen vuoden treenien jälkeen, ei siksi ettei olisi tykännyt jalkapallosta vaan siksi että porukka oli osin pässiä. Ts. ikäryhmässä oli dissaamista ja kiusaamista, jonka takia moni lopetti, meidän poika ei ollut lainkaan ainoa. Annettiin palautetta ja mies kävi juttelemassa joukkueenjohtajan kanssa. No mutta - minkäs näille lopulta oikein voi kun kyse on vapaaehtoistoiminnasta ja vapaaehtoisesta harrastuksesta. Jep. Nyt etsitään uutta jengiä ja/tai lajia. Sillä välin, lapsi on taas saanut aikaa kavereille ja ulkoiluun. Ihan käsittämätöntä miten paljon hänellä on taas energiaa olla lapsi <3  Että semmoinen kokemus nyt täällä tällä kertaa. Kuitenkin ihan hänen takiaan toivon uuden joukkueen/lajin noin niin kuin luontaisesti löytyvän, koska joukkueurheilu ilmeisesti antaa paljon. En voi tietää - koska joukkueurheilen lähinnä meidän joogaryhmässä ja uintijengissä ja ne ovat yksilölajeja vaikkakin porukkaa on (ja kaikki ovat kivoja ja reiluja, huutomerkki). Ps. mun arvoa äitinä ei onneksi laske se, että lapsi ei ole seurassa. Vrt. jalkapalloäiti, kiekkoäiti. Mä oon äiti, joka on aina vienyt lapset liikkumaan (ja mieskin vie), välillä enemmän välillä vähemmän ja sitten taas enemmän. Isona niitten pitää sitten jo osata itse ymmärtää liikkua.

- ulkonäöstä. Olipas ihan hitokseen kivat pikkujoulut meillä viime perjantaina. Kampaaja suoristi mun tukan, laitoin hillittömän upean silmämeikin, tanssin todellakin koko illan, join liikaa ja tultiin mieheni kanssa kotiin viideltä aamulla. Hauska ilta, mutta joo - välilläkös sitä. Mutta sitä vaan, että noin about kaikki kehuivat taas mua tosi hyvän näköiseksi: 'sä oot niin ihanan näköinen' ja 'en meinannut tunnistaa sua kun oot niin upea' ja 'sulla on niin hyvä silmämeikki' extrana paritkin erinäiset kädet milloin selkää hivelemässä milloin perseellä. Noh, olen varattu nainen ja otan tuollaiset asiat todellakin huumorilla, en ole lainkaan herkkähipiäinen, käsi veks ja omalle miehelle pusu tavattaessa (olemme siis samoissa pikkujouluporukoissa, mutta porukkaa on sen 1500). NAURUA! Olen vanhan kansan nainen, enkä jaksa vetää herneitä nenään joka lähentelystä. Jos se on riittävän ystävällismielistä ja korrektia kuitenkin?
Okei mut joo - omassa mielessäni tykkään itsestäni ihan arjessa pikkumeikissä (tai ilmankin) ja tukka säkkärässä. Vaikka silloin ei ole upean laitettu, niin silloin on omannäköinen. Kehuja on kiva kuulla, mutta ehkä kuitenkin kohta ryhdyn Jenni Pääskysaareksi, tosin mä en saa makeupin tekoon kulumaan kuin sen 15-30 min. Koska en harrasta (=osaa) contourmeikkausta, enkä ajatellut opetellakaan.
Tarkemmin ajateltuna, luulen että kehut johtuvat siitä, että niissä tilanteissa on vaan tosi hyvä fiilis ollut ja se näkyy ei ainoastaan meikki tai vaatteet. Ajattelen asian niin päin, eikös vaan. Tai on se mulle sanottukin, 'sä kannat itsesi hyvin' (kannan?) Mutta se itsekehusta. Ylipäänsä kehuminen on tärkeää, mäkin kehun aina ihan hirveästi kivoja ihmisiä, oikeastaan ihan kokoajan. Pikkujouluissa ehkä vähän jo liikaakin. Yhden tyypin haukuin - korrektisti, mutta syystä. Siitä myöhemmin.


- parisuhteesta. Olemme olleet nykyisen mieheni ja nuorimman lapseni isän kanssa jo pitkään. Reilusti yli kymmenen vuotta. Tähän on mahtunut paljon ja kaikenlaista. Parasta on se, että me kasvetaan vissiin yhteen eikä erilleen niin kuin kävi edellisessä suhteessa. Nyt after all, olemme harkinneet jopa avioitumista. Niin emme ole avioliittokonservatiiveja. Luulen, että tässä joku kerta vain piipahdamme lounastunnilla tai muutoin maistraatissa, ihan super romanttista. Oikeasti on, näin minä ajattelen. En halua näytöksiä muille, kun kyse on kuitenkin meistä. Noin olen kyllä ihan aina ajatellut. Olen muutenkin aina ollut ihan hirveän huono menemään kuviteltujen normien mukaisesti. Ehkä se johtuu siitä etten ole saanut uskonnollista kasvatusta, HIH. Paljolta olen säästynyt, mutta jotain olen minäkin joutunut tekemään miellyttääkseni muita. Silti en dissaa hääihmisiä, siitä vaan, jokainen saa tehdä juuri omalla tavallaan. Sitten vielä, olen tavannut (tai tapasin tuolloin yli 10 vuotta sitten) miehen, jolla on hyvin paljon samoja arvoja ja ajatusmaailmaa kuin mulla (ja musamakua). Ihmisen joka ei dominoi tai vie tilaa hengittää. Ihmisen joka on pohjimmiltaan ihan hirveän kiltti. Ihmisen joka saa mut nauramaan ja muutakin. Ihmisen joka pystyy antamaan anteeksi menettämättä miehuuttaan siihen. Ihmisen joka on omanlaisensa ja ihan helvetin hyvä työssään. Aikas jees. Yritetään pitää kiinni tästä mitä on ja tulee ja kyllähän me on onnistuttu tähän mennessä. Mun rakkaus <3


-joulusta. Mä olen joulu ja pääsiäisihminen, kuvitelkaa ilman sitä perusteellista uskonnollista kasvatusta! Peruskoulun uskonnon olen suorittanut, kiitettävästi, ihmisten kulttuurihistoriaahan (kulttuuriantropologiaa) se on. Tosin nuo kuten moni muukin juhla ovat alkujaan ihan jotain muuta kuin kristillisiä juhlia, mutta en nyt jaksa siihen mennä. Tänä vuonna tulee kivan pitkä joulu. Ensin on viikonloppu ennen jouluaattoa ja nyt näyttää siltä että olemme viisin: mies, minä, poika, tytär ja tyttären poikaystävä. Kuulostaa kivan pieneltä porukalta. Joo. Joulupäivänä lähdemme pojan ja miehen kanssa kahdeksi yöksi ja kolmeksi päiväksi Tallinnaan. Kivan rauhaisaa sekin. Odotan hyvää ruokaa ja kivoja kävelylenkkejä, toivon mukaan museoitakin. Olen museo ja taidenäyttelyihmisiä, olen ollut aina. Käyn niissä yksinkin. Enjoyable.


- blogeista. Nämä ovat hirveän itsekeskeisiä tai itsessä pyöriviä pohdintoja ja niin on monella muullakin. Ehkä tämä on paikka, jossa asioita voi pohdiskella itsekkäästi. Se on ihan jees. Eikä se ole narsismia, että pohdiskelee asioitaan julkisesti, eikä se että ottaa paljon selfietä, se on tavallaan itsensä tarkkailua, vähän niin kuin ulkopuolisena. Joskus myös tulee tarve pohtia asioita muutenkin kuin työpaikan kahvipöydässä tai miehen kanssa saunan lauteilla. Ja ihan liian harvoin kavereiden kanssa kahvilla. Josta tuli mieleen, että mun yksi kaveri kysyi kerran, miksi otan niin paljon kuvia itsestäni ja julkaisen niitä? No huvikseni, en jotenkaan osaa hävetä asiaa lainkaan. Miksi pitäisikään, tavallinen mimmi saa ottaa itsestään kuvia jos sitä huvittaa. Liputan tavallisuuden puolesta, se on hyvä asia.
Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoittaa ikäkriisistä, jota ei sitten taaskaan tullutkaan. On kiva vanheta, mutta ei ole kiva ottaa vastaan sen mukanaan tuomia huonoja puolia kuten kolotuksia ja särkyjä. Tosiaan 0-40 vuotiaana ei tajunnut mistä yli 40 vuotiaat edes puhuvat kun puhuivat iän tuomista kolotuksista, nyt ymmärtää monta astetta paremmin.... Silmäpussit on mulla vielä tosi pienet, ryppyjä kyllä näkyy. Jaa-a, semmosta se on, en ole kuitenkaan maailman ensimmäinen ihminen joka vanhenee. Toisaalta vielä luullaan noin 5-8 vuotta nuoremmaksi, jos se nyt on jokin saavutus, sehän on vain ominaisuus.

Mukavaa alkavaa joulukuuta. Muistakaa liikkua paljon ja juoda glögiä riittävällä kohtuudella. Glögi lämmittää ja suklaata on sen kanssa kiva mussuttaa (erityisesti tryffeleitä).
En kyllä yhtään tajua miten kestän tämän tulevan kylmän talvisään. Hrrrrr….ehkä tähän taas tottuu.

9. marraskuuta 2018

virittäytyy juhlakauteen

Seuraa blogipostaus, jonka aiheena silmämeikki. Tai nojoo juhlakauteen fiilistely.
Olen (mme) nyt jostain kumman syystä taas seuranneet Idolsia, vaikka onhan se nyt aika tyhmä ohjelma. Helppoa viihdettä, mutta siinä mielessä hauskaa, että jotkut ihmiset kokevat siinä aitoja onnistumisen tunteita, mikä on aina hyvä juttu!


Mutta, kuten yleensäkin ehdin keskittyä myös epäolennaisuuksiin kuten Idols muikeloiden silmämeikkeihin (lähinnä nyt Maijan, Jannikan ja Annin). Paria viime lähetystä seuranneena olen ollut suorastaan kauhistunut siitä, miltä mun ihan perusarkimeikki ts. vaaleaa luomiväriä, rajaus ja ripsari näyttää oikesti. Ihan hirveältä, ainakin tv:ssä kaikilla. Kun taas (Maijan) ihanan utuinen sumusilmämeikki on suorastaan hurmaava. Aivan ihana koko Maija muutenkin, oikoo mun aiempia käsityksiä hänestä parempaan suuntaan. Kerrassaan suloinen, vahva ja aito ihminen.
En ole koskaan ollut Maijan musiikin fani, mutta jätetään se asia siihen. Musamausta voi kiistellä, mutta se ei johda mihinkään, ei ole oikeaa eikä väärää.
No jos nyt jotain pelkkää lattaria kuuntelee niin on se vähän väärää...tirsk!


Takaisin asiaan, sumusilmät tai ylipäänsä paljon meikkiä on mulla ollut vain tositosi juhlissa (ts.1-3 krt vuodessa) ja varhaisnuoruuden meikkikokeiluaikoja ei nyt tässä lasketa eli vähänkö vähän? Silloin kommentit ovat olleet ylistäviä, oletpa kaunis nainen, enpä meinannut tunnistaa jne. Hmmm...mikä herättää kysymyksen, että ilman meikkiä (tai melko olemattomalla meikillä) (tämä) nainen ei ole kaunis, mutta on tunnistettava :D :D
No ihan sama, mutta ajattelin panostaa taas kerran pikkujouluhin ja läträtä silmäni täyteen meikkiä. Olen niitä naisia, jotka voivat upottaa silmiinsä loputtomasti luomiväriä ja lopputulos ei ole koskaan 'burleski' tai mikä pahinta 'dragqueen'. (etu sekin, ettei rupea meikillä näyttämään mieheltä, joka on meikannut).
Toinen asia mihin aioin taas panostaa on hiukset ja kolmas on kevyen blingbling-asu.
Kivaa kohta saa tälläytyä! Syy miksi en hirveemmin tälläydy arkeen tulikin tuossa. (eihän kukaan erottaisi arki- ja juhlaminää ja se olisi hirveän boring-juttu :D)


Viimeksi tukka oli ihanilla kiehkuroilla ja mulla oli päällä musta bling-haalari (se on kyllä ihana, haalarit muutoinkin näyttävät superhyviltä, kunhan on vain omaan vartalon  malliin sopiva). Joku kerta olin varustautunut ponnarilisäkkeellä mistä sai kivan nutturan ja vaatteet oli jotain tummaa, taisi olla silkkipaita ja musta kynähame. Aina välillä olen tykännyt panostaa, varsinkin pikkujouluun (mutta ehkä vain kerran tonttulakilla).


Viime vuoden tukkatyyli

Nyt haluan polkan (kampaaja osaa taikoa yhdeksi illaksi), blingbling mekon tjsp ja sumuistakin tummemmat silmät. Haa juhlat!
Jotakin tämmöistä

tämän ja tuon Siennan tyylin välistä
mekkonen?
mitenköhän saisin silmät edes näin tummiksi?

Muuten - miksei ole useammin juhlajuhlia?

Kun plan B onkin plan A

Tervehdys niin monen kuukauden jälkeen!
En malttanut vieläkään kokonaan lopetella bloggaamista vaikka toki niin taas harkitsin.


Kauheasti on kaikkea taas tapahtunut ja suunnitelmat muuttuneet osin totally!
Elikkäs siis:
Pitkä ja kuuma kesä ja erinäiset tonttiin liittyvät ongelmat saivat meidät tekemään miehen kanssa sellaisen päätöksen, joka tipautti pienen pienen ahdistuksen rintakehästä.


Elokuussa päätimme laittaa tontin myyntiin ja jo syyskuussa löysimme sekä pian sen jälkeen ostimme ISON asunnon kerrostalosta <3 sellaisesta sijainnista, jossa olen halunnut asua viimeiset 15 vuotta (vai oliko se sittenkin aina?).
Nyt asumme tässä tilapäisessä vuokra-asunnossa edelleen (vuosi täynnä, jihuu - se oli minimiasumisaika, jonka jälkeen voi hilppasta pois 1 kk irtisanomisajalla), kunnes uuden kämpän remontti on riittävän valmis. Teemme laajan remontin, jotta saamme asunnon mieleiseen kuntoon.
Rempan suunnittelimme pikavauhtia, koska olemme jo vuosia hioneet makujamme yhteen miekkosen kanssa taloa suunnitellessa.
Keittiö koneineen on tilattu, laattoja märkätiloihin valitaan, liukuovikaapistot menevät juuri tilaukseen, parkettihommat on valittu, kph ja kh-kalusteetkin valittu. Itseasiassa juuri nyt asunnossa on putkari hommissa, jotta vanhat kiinteät kalusteet saadaan ensi viikolla pois. Ja meidän remppamies pääsee seinien ym. purkuun jne.
Remontti valmistuu viim. tammikuun puolessa välissä ja voimme muuttaa noin tammikuun lopulla.
Yllätyksille on varattu aikaa ja muuton haluan tehdä hitaaaaaaasti.


Kesä oli juuri sopivan kuuma ja Espanja oli ihana (also kiinnostava)! Silti koko kesä oli luopumista talounelmasta ja ymmärtämistä, että tämä toinen vaihtoehto onkin itseasiassa parempi kuin se vanha haave. Vielä loppukesästä olin jumittunut ajatukseen rivitalosta vaihtoehtona, kunnes tajusin luopua siitäkin (miehelle se ei ollut mikään ongelma).
Kerrostalo mieluisalla sijainnilla oli vastaus: elämän mukavuudet, yllättävien menojen jakaminen osakkaiden kesken eikä pihatöitä (paitsi talkoot!). Haloo! Just parasta. (milloinkohan mulle tulee sitten se kuuluisa mökkikuume, ei ehkä tule? Meillä on näitä suvun 'mökkipaikkoja' kyllä, tosin ne eivät ole omia...)
Shit, että mä rakastan elämän yllättävää johdonmukaisuutta. Kun päästi siitä ihan mahtavasta haaveesta irti, tilalle saakin sen mitä olikin aina kaivannut. Tilava ja valoisa asunto meren äärellä, taloyhtiössä uima-allas, äärimmäisen hyvien liikenneyhteyksien päässä, palveluja on (=kaikki). Parhaana ehkä se, että pääsee omasta saunasta kipin kapin mereen pulahtamaan. Välillä pitää nipistää itseään, että ymmärtää tämän olevan totta. Ainut miinus on, että juniori 'joutuu' tulemaan vanhaan kouluunsa loppuala-asteen (on vitosella) bussilla sellaiset 10 min. (heh- eli ei siis mikään aika sekään).
Melkein tuntuu kuin olisi lotossa voittanut, ellei olisi ihan helvetinmoiset velat niskassa :D Kun tontti menee kaupaksi niin helpottaa a lot. Ja velasta selvitään, kaksi palkallista normi-ihmistä kuitenkin kyseessä. Eikä tämä nyt mikään luksusasunto ole (paitsi mun mielestä kyllä on, elämän luksusta).


Nyt syksyllä olen aloittanut myös säännöllisen uimisen (kerran viikkoon), koska pelkkä astanga(kerran viikkoon) ja loputtomat kävelyt (vähintään kolme kertaa viikkoon) eivät vain riitä kehon ja pään huoltoon. Liikuntaa olla pitää!
Tajusin vasta nyt (mikä dork), että ne mun ihan hirveät ajoittaiset lantiosäryt, joita ei ole nyt ollut noin kahteen vuoteen johtuivat kait sitten vissiinkin juoksemisesta. Juoksu oli ihanaa, mutta nyt olen ollut kivuton kun en enää juokse. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että olen noin kaksi vuotta pääsääntöisesti vain seissyt töissä kun on se sähköpöytä, tekee hyvää mun hipseille. En kuitenkaan enää riskeeraa :D Ehkä!?
Uinti alkoi rinta-uinnin tekniikkakurssilla ja jatkuu vapaauinnin tekniikkakurssilla. Uinnin tekniikkakurssit ovat olleet mun to do-listalla vuosia ja nyt tänä syksynä oli ajallisesti hyvä hetki niille.
Pidän vedestä ja uimisesta, mutta se, että osaisi uida tekniikaltaan oikein ja taloudellisesti onkin sitten ihan eri asia. Siksi kurssit. Ovat halpoja, ovat todella hyviä ja meillä on hauska uintiporukka.
Jotkut ovat tämmöisiä kuin minä, uivat kyllä, mutta sitä mummosammakkoa, mitä joskus lapsena oppi tai muuten vaan huitovat menemään. Osa on taas sellaisia, jotka ovat syystä tai toisesta olleet 20 vuotta uimatta. Sama se, meillä on kivaa ja joka kerta oppii paljon. Kurssit jatkuvat loppuvuoteen ja olen harkinnut jatkokursseja, koska olen niin motivoitunut tähän.


Ja sitten, olin juuri huikean ihanalla ja antoisalla työmatkalla (upeiden työkamujen kanssa, todella) Amsterdamissa ja Rotterdamissa. Aaaah, en muistanutkaan, että holtsu on noin hauska maa. Kaunis, yllätyksellinen, lämminhenkinen, aika erilainen kuin Suomi. Edellinen oleiluni (kuukausi) Hollannissa tapahtui 24 vuotta sitten - kuinka aika tavallaan sujahtaakin. Siitä reissusta jäi hiukan ahdistava olo, jonka ihan turhaan olen liittänyt ko.maahan. Ehei, maassa ja sen kansassa ei vikaa.
No olin tuolloin ehkä paikkaani maailmassa etsivä nuori ihminen, joka kyllä paikkansa tiesi, mutta sitä piti hiukan hakea mutkan kautta. Aina pitää muuten kuunnella omaa ääntään eikä uskoa muita, jos se muiden sanoma menee vähän vinksalleen omasta mielestä. Toisaalta, kokemukset ovat oppia.


Amsterdan upea (tosin 'kukka' haisee ihan kaikkialla :O), Rotterdam todella kiinnostava. Seuraavan kerran kun isosti kaupunkilomalle, niin tuonne takaisin!
Mutta jos työreissu niin ehkä Hampuriin, sieltä löytyy alaani liittyvää tietotaitoa (ihan niinkuin Rottiksestakin löytyi).


Mitäpä muuta, kaikki lapset asuvat edelleen kotona, kissa täytti juuri kaksi vuotta. Kissa sairasteli tuossa hiukan, mutta on nyt jotenkin entistä ehommassa (pulleammassa?) kunnossa.
Ainiin ja otin sen pitkään haaveilemani toisen tatskan tossa ennen kesää. Eka otettu parikymppisenä ja ei - en ole katunut kumpaakaan. Mulle rakkaimman bändin logo istui mun käteen kuin olisi siinä aina ollut <3 Olen harkinnut ottaa lisää tatskoja, mutta ehkä vähän makustelen asiaa tovin ettei lähde käsistä homma :D Sitten ajattelin kasvattaa pitkän tukan, jonka saisin sykerölle. Ongelma on vain mun vuosivuodelta luonnonkiharampi tukka, se on ihan mahdottomaksi ryhtynyt. Kohta valkoinen afro? Haaveilen nyt piikkisuorasta polkasta, jota en enää koskaan saa. No sellainen mulla oli yhdessä vaiheessa vuosikausia, meni siis jo.


Mä muuten jo hiukan odotan joulua, toinen ja viimeinen joulu tässä asunnossa. Pitäiskö lähteä Tallinnaan jouluksi?
Mitä teille kuuluu?

10. huhtikuuta 2018

Kesäennakko

Viime perjantaina tuli kuuma. Kuuma kuin helteisenä kesäiltana.

Nyt kun vanhin lapseni on kohta ollut vuoden täysi-ikäinen pääsimme yhdessä Olavin Tavastian valtaukselle (Uusivirta on yhteinen fanitus). Hauskaa kun ikärajattomat keikat voivat olla jo osittain taakse jäänyttä aikaa. Klubikeikka kun on klubikeikka.
Kyllä oli täydellisen ihana juttu, hurmaannuin taas täysin ja tanssimme putkeen kaksi tuntia. Mun lapsi ei siis noloile mua enkä mä häntä. (Ed.kommentti oli pakko tähän kirjoittaa, koska on niin liian usein kuultu yleistys, ehkäpä jopa myytti?)

Tällä Olavin keikalla kuitenkin eniten hurmaannuin kitaristin soittotaidosta ja olemuksesta <3 Kesämies <3 Olavihan nyt hurmaa aina ja kaikki. :D Vesalan Paulakin piipahti lavalla, sweet she is.

Klubikuuma




music is his aeroplane, too

Lentokoneesta tuli mieleen, että kesäloma konkretisoitui kertaheitolla kun ostin meidän porukalle lentoliput kahden viikon Espanjan reissuun. Kaksi viikkoa: ei ainoastaan lomaa vaan myös lämpöä ja perhe-elämää meidän täysjengillä. Me kuusi + extrana tyttären poikaystävä. Sounds good.
En nyt millään jaksaisi odottaa kesää tällaisessa orastavassa keväässä kärvistellen. (Tulee- ei tule- tulee- ei tule... ...)
Toisaalta nyt näyttää siltä, että rakentaminen alkaa ensi kuussa viimeistään kesäkuussa. Että ehkäpä aika meneekin kuin siivillä ja proggista riittää.
Tämä hiukan vielä alkamaton kevät on kyllä pitkä, vaikka katkoksiakin on, silti matka kesään tuntuu loputtoman pitkältä. Kaikkia uuvuttaa ajoittain on/off.
Eilen illalla oli nuorimmainen perheestä niin poikki kuin vain voi olla. Maanantai oli kuulemma täynnä velvoitteita: aikainen herätys, koulupäivä, futistreenit, joukkuekuvaus, läksyt. Voi pientä. Liikaa maanantaille, joskus toiste noi menee heittämällä.
Kaikki me välillä tarvittais Olavin (esiintymis)energia. Toisaalta mun työkaverit jankuttaa että ne tarvis mun energian...hmmm.. Ota tästä nyt sitten selvää :D