Siirry pääsisältöön

Voi kohta se on - maaliskuu

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan.

Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta) 2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman.

Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi.

Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävän iso ja valoisa), kissasta (kissa pitää vieraista ja on supersosiaalinen otus ja toki eläimenä pitää niistä, jotka pitävät siitä) ja kissan löytötarinasta sekä tuosta meidän pienestä tiskikoneesta (This is SO cute!), jonka jätämme tänne. Samalla ehdotin, että jos jättäisimme pyykinpesukoneen ja kuivurinkin (jotka ovat tosin jo ikivanhat, siksi uudet ostettu uuteen) ja kerrossänkyäkään emme enää tarvitse. Oi, toivon mukaan nekin kelpaisivat. Muuttohelpotusta!

Olemme iloisia, että pääsemme pian tästä kämpästä veks ja asumisasioissa odotettuun vaiheeseen (kaikkien näiden kuvioiden jälkeen), omaan remontoituun asuntoon (se on oikeasti tosi hieno <3). Tässä 1vuodessa ja 4 kuukaudessa ehti hyvin tottua siihen, mitä kerrostaloasuminen taas olikaan: ääniä, mutta neutraalia naapuruutta. Uudesta taloyhtiöstä on toivotettu tervetulleeksi, mutta myös valitettu ahkerasti meidän remonttiäänistä. Niin remontti tuottaa ääntä, tosin vain osan aikaa ja vain sallittuina aikoina. Semmoista. PusPus.

Viime sunnuntaina 'raahasin' (ei niitä oikeasti tarvitse raahata) miehen ja pojan Taidehalliin Paul Osipow-näyttelyyn, koska tarvitsin sunnuntaipiristystä. Esimerkiksi nämä voisin 'ottaa' omaan kotiimme. Osa näyttelyn töistä on toki myynnissä, mutta niihin hintoihin ei taivu tavan työssäkäyvien palkat! :O

 


 
Mies on koko tämän viikon remonttilomalla (eli remppatyömaalla töissä) ja minä aloitin nyt loppuviikon lomailun koululaisen kanssa. Ohjelmassa voisi olla ainakin Heurekaa ja ehkäpä Kiasmaa. Koska mies tarvitsee autoa, niin pitää suunnitella kohteet niin, että pääsemme julkisilla vaivattomasti.
Viikonloppuna tulee sitten muu nuoriso ja Lontoostakin palautuu vanhin (siellä on ollut lämmintä plus 10-16 ja aurinkoista, onnekas!).

Mutta nyt minä lähden ulos kävelylenkille. Siellä tuiskuttelee lunta ja aurinko pilkahtelee. Ja nautiskelen siitä, että seuraavaan neljään päivään mulla ei ole työvelvoitteita. Työ ahmaisee hyvin hyvin suuren osan elämästä. Tykkään työstäni, mutta tykkään vielä enemmän vapaastani! Ja nyt tarvitsen sitä VAPAATA.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oman elämänsä paratiisi

asun oman elämäni paratiisissa. esimerkki: etäpäivänä lounastauko rantakalliolla, kivenheitto kotiovelta. mukana Lucia Berlinin novelleja. meri, aurinko, vielä hiukan vilpoinen kesätuuli ja ympärillä muita orastavasta kesästä kanssanauttijoita. joku lukee, toinen maalaa, kolmas pänttää pääsykokeisiin (tulkinta), neljäs ja viides ottaa jo uikkareissa aurinkoa. joutsen käy moikkaamassa rantakallion porukat ja ärisee vihaisesti vesiskootterihepuille. ps. ensi viikolla kahdet bileet. firman bileet ja sitten kaksistaan ulkoilemaan miehen kanssa bileet. kiinnostelee. nyt pitäisi vain keksiä miten virittelisi itsensä firman kevätjuhliin. jotain säpäkän tyylikästä. ja lauantaina sitten mennään rokilla as usual.

hei, päässä tapahtuu pohdintaa ilman juoksulenkkiäkin!

Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä: Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä. Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily. Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole te...