17. helmikuuta 2016

ihan kahvilla

Alkoi tämmöinen asia pohdituttaa (eikä ole ensimmäinen kerta), että millä ajalla (oikeasti) ihmiset (työssäkäyvät? perheelliset? harrastavat?) ehtivät käydä jatkuvasti kahvittelemassa?
Oikeastiko? Ihmiset kertovat aina (!) kahvittelevansa ystävien, sukulaisten, kenen vaan kanssa ja useita (!) kertoja päivässä/viikossa (arkisin? työaikana? koska? millä ajalla?)
En minä ehdi. Kun juon kahvia, teen sen aamupalalla kotona, nappaan kahvin matkalla töihin ja töissä työkamujen kanssa, matkalla palaverista a palaveriin b (siinä välissä livahdan aina kun mahdollista keskustan kahviloihin). Viikonloppuna kotona ja joskus perheen kesken matkaamme erilaisiin paikallisiin kahviloihin tai sitten kyläilyn yhteydessä juodaan hyvät kahvit.

Olen varsinainen kahvifani ja tosiaankin juon kahvini (suodatinkahvia, lattea, kylmiä kahveja...).
Taitaa olla ajankäytön suuntaamisesta kyse, mulla työ vie leijonanosan arjesta ja mitä jäljelle jää käytän tiiviisti perheen ja harrastusten kesken. Viikonloppuisin en suuntaa kavereille kahvittelemaan vaan toivun arjesta, siivoan kämppää, ulkoilen, käyn ravintoloissa, kahviloissa, museoissa, näyttelyissä, ulkoilemassa, liikkumassa ylipäänsä ja tuollaisia juttuja.

Tänään olin kotona kipeätä lasta hoivaamassa. Olen ollut sellaisessa työpuristuksessa tällä viikolla, että nukuin 2,5 tunnin päikkärit. Lapsikin on voipunut, ei oikein pysy tolpillaan. Ei silloin jaksa ja voi kahvitella. Paitsi tässä blogin ääressä kahvikupin kanssa.

Mun loppuviikon energiat menee työhön ja sitä lisää saan joogasta. En voi olla hehkuttamatta taas ilmajoogaa - on maanantain kirkastus. Huomenna vuorossa sitten astangaa. Vaikka työ puristaa ja sitä on PALJON, en ole stressissä (ehkä), kevyesti ja nauraen työni teen, joskus jopa nautin siitä. SAIRASTA :)

Sunnuntaina kyllä kahvitellaan siskolla. Jee. Ehkä mä kuitenkin kahvittelen ja siis jatkuvasti, en vain ole älynnyt sitä. Olen siis ihan kahvilla. Buah hah haa.

12. helmikuuta 2016

jos uudelleen valitsisin

....ammatin mä nyt, olisin ulkotöissä, ehdottomasti. Olen vain yhdestä asiasta epämääräisen kateellinen (oikeasti ehkä en, mutta noin ajatuksena jos olisin) eli siitä, että ihminen on osannut valita niin viisaasti jotta saa tehdä niin paljon ulkohommia kuin jaksaa, haluaa ja voi.

Viimeksi tämä ajatus tuli eilen, kun olin skimbaamassa! Jee, oli muuten älyttömän siistipäivä (siisti siistipäivä :D).
Olimme työporukalla virkistyspäivää viettämässä Hollolassa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa. Ja minä skimbasin sitten noin 30 vuoteen!!!
Wuhuu - olen oman elämäni hero! Lasketellut olen viimeksi teininä (lapsena ja teininä sitä ajoittain harrasti), mutta sitten se vain jäi ilman varsinaista (ja hyvää) syytä. Mutta nyt päätin mennä tarkistamaan onko kipinää siihen hommaan jäljellä. Alkeistunnin kautta - varmuuden vuoksi. Tarvitsin alkeis-15 min ja sitten mentiin jo itekseen (tai olihan mulla työseuraa). Takaraivon muistista taito irtosi, vaikkakin pikkumäen jo sujuessa ja sumuiseen isoon mäkeen suunnatessa ensin vähän hirvittikin. Still -puhdas suoritus, ei mitään möhläämisiä vaan tyylikäs juttu. Eikä yhtään ole paikat jumissa tänään, oikeasti ei. Auttoikohan se, että venyttelen nykyään niitä spagaattiin johtavia venyttelytreenejä aika ahkerasti. Se vasta on hikistä hommaa. Toistoja voimaa venyvyyttä vahvuutta.

Laskettelumaikka oli noin 50+ nainen. Ihailtava työvalinta ja staili muija.
Kiitin jälkikäteen opastuksesta palauttaessani kamoja. Sanoi, että hyvinhän se heti meni, jotta jatkoon! Nyt tarvitsee vain muistaa mennä ajoittain mäkeen. Nyt tiedän, että voin mennä mäkeen kun huvittaa.
Muutenkin oli tosi hyvä fiilis koko päivän. Töissä-töissäkin on ylipäänsä ollut oikein hyvä flow, mikä vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ihanaa, että joskus näinkin. Älä lopu flow!

Laskettelumaikka (makustelee sanaa). Heitin pomolle tänään (sille voi heittää tällaisia), josko ryhtyisinkin laskettelumaikaksi? Vastasi: Kyllästyisit siihen kahdessa päivässä. (Niin - oikeassa on). Olen haaveillut myös lammasfarmarin ammatista, olikohan se viime keväänä?
Liikunnan opeksi ryhtyisin myös jos valitsisin nyt. Ihan siis koululiikunnan. Mä olisin se kiva liikkamaikka, josta kaikki tykkää. No, ylipäänsä koululiikunta on tärkeää ja on erittäin tärkeää, että siinä puuhassa on taitava opettaja. Kannustava, reilu, kiva, sympaattinen ja iloinen.

Sitten olisin myös arkeologi, geologi ja mitä näitä nyt on, kulttuuriantropologi. (Heh, sinne laitokselle aikoinaan hainkin, mutta en ihan päässyt ja sitten meni motivaatio hakea uudelleen).

Mulla on nyt hyvä työjengi, kiva pomo ja kehittyvät duunit. Kaikki on hyvin. Silti aina pitää vähän haluta asioita, muuten olisin koomassa.

Monelta lähetään laskettelemaan?
Pitää villitä tää perhe jotenkin asiaan vai saanko rekrytoitua itselleni mäkiseuraa?