18. joulukuuta 2013

ensi vuoteen....

'Sain' vapaapäivän tähän joulunalushuiteloon, joka on tänään vietetty erinäisissä labroissa ja lääkärin pakeilla. Ei mitään vakavaa kenelläkään, mutta joskus pitää näemmä tutkia.

Nyt ah, Starbucksin Chocolate Mocha toisessa kädessä pienet kirjailut :)

Meillä on jouluvalmistelut sanoisinko jo aikalailla plakkarissa, eikä olla edes liikoja äherretty.
Lahjat olen hankkinut lukuun ottamatta paria. Mieletön suoritus ja ilman stressiä. Ottaen huomioon, että en ole sitä tyyppiä, joka ostaa lahjoja pitkin vuotta tai edes pitkin syksyä ;-)

Näiden piparkakkutunnelmien myötä, erityisen rentouttavaa Joulun aikaa kaikille.
Tavataan ensi vuoden puolella! Käväisemme tässä välissä hiukan ottamassa d-vitamiinia!!!




9. joulukuuta 2013

maanantai-mood

On jotenkin sairasta (?) kun on maanantaina näin hyvä fiilis:
- ilmoitin itseni kevään juoksutapahtumiin 1) Länsiväyläjuoksu 17,3 km 2) HCR 21,1 km 3) HHM 21,1 km.
- sain hankittua liput Robbie <3 Williamsin toukokuun keikalle, Wuhuu!
- sain hoidettua muutamia rästiasioita (tosin vain koska olin kirjoittanut ne itselleni ylös post-it lapulle. no ei sitä ihminen kaikkea voi muistaa.)
- joululomaan 9 työpäivää!
- reissu häämöttää, kohta mennään biksoissa ja sortseissa ja kesämekkosissa. Jihuuuuuu!!!!!!
toisaalta:
- yhtään joululahjaa ei vielä ostettu
- viikkoon en oo lenkkeillyt (tälläkertaa syynä flunssa, joka ei tosin kaatanut sänkyyn)
mutta:
- kävelyillä olen käynyt instead
- himoitsen juoksulenkeille, piiiitkille!
- ja lahjoissa ei nyt kauaa nokka tuhise kun tietää mitä hankkii
- torstaina pääsee nessuilemaan eskarin joulujuhlaan
- perjantaina armastukseni kanssa kahden Jonna T:n keikalle
- ensi viikko on töissä yhtä joulukahvia, -glögiä ja -lounasta (slightly töitäkin tietysti)
- oon myös kovin iloinen extempore- ideastani kutsua tyttären kaverin vanhemmat meille uuden vuoden aatoksi (seuraa tytöillä, seuraa meillä)

kuukauden top one lenkkibiisi <3 <3 <3

29. marraskuuta 2013

Talvitavoitetta kohti

Mun pää vastaanottaa oivalluksia juostessa. Hyvä ja hieno pää :)
Eilisellä lenkillä kopsahti kohilleen taas pari asiaa...ensinnäkin se sama ja ainainen asia: miten kivaa tää juokseminen onkaan, miksi en ehdi tehdä tätä useammin?
Kunhan edes siihen 2-3 kertaan viikkoon kykenisin (kaiken muun elämän ohella). Välillä onnistuu, välillä taas ei.
Hirveen hyvin siis sujui lenkki. Vieläkään ei ollut yhtään mustaa jäätä maillahalmeilla. Täällä meilläpäinhän ei lunta siis ole vielä näkynyt.

Samalla mietin mitä varusteita vielä pitää talven varalle hankkia. Näitä asioita näemmä muutkin bloggaajat juuri miettivät :) http://innostuksiani.blogspot.fi/

Ostoslistalle jo olemassaolevaa varustusta täydentämään:
Paksummat juoksutrikoot, paksummat juoksuhanskat, isommat maastolenkkarit ja juomapullo virityksineen.

Ostin juuri oikein hyvän paksumman juoksuhupparin (vihreän) sen alle kun pistää pitkähihaisen juoksupaidan, oon pärjännyt näillä +3 - +5 asteen keleillä hyvin. Kylmemmillä siihen vielä juoksutakkia päälle niin on kerrospukeutuminen kohillaan ja tarkenee. Normijuoksutrikoiden ja kerrastojen kanssa säätäminen on vähän paksun oloista, siksi haluan vaan paksummat juoksutrikoot. Kovilla pakkasilla sit ne kerrastot sinne alle. Ohuissa hanskoissa näpit jäätyy jo nyt eli hus kauppaan. Viime talvena totesin, että maastolenkkarit pitävät talvella riittävän napakasti, nyt ostoslistalle oikeaa kokoa olevat. Numeroa puolitoista suuremmat kuin koipi (puolinumeroa ei riitä). Eli kyllähän tohon taas muutama raha saadaan haaskattua.

Mä olen ihan hirveän kuumissani juostessani, siksi en halua ylipukeutua viileämmilläkään. En ole muutoinkaan palelevaa sorttia. Se selittänee sen, että joskus äimistelen vastaantulijajuoksijoitani kun ne on niin topattuja ja mulla vaan hiki virtaa.

Mutta se kaikkein suurin oivallus ja hinku koskee nyt talvitavoitetta, joka terävöityi mun aivoihini eilen -> juosta pikkuhiljaa jo vähän enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikkapa 30 kilsaa yhtäkyytiä. Sehän tarkoittaa sitten jo yli kolmen tunnin juoksemista yhtäsoittoa ja silloin tarvitsee jo juomaakin mukaan. En ole vielä joutunut ostamaan juoksujuomapulloja itselleni. Kahden tunnin lenkeillä ei ole tarvinnut. Ja puolmaroissa (tapahtumissa) on huolto kohillaan. Juomapulloa ostoslistalle myös.

Kyllä mä sitten kehun IHAN joka paikassa kun olen ekan kerran kirmaissut 30 kilsaa, ihan-joka-paikassa. Jo nyt fiilistelen tunteella (en kehumistunteella vaan juoksun jälkeisellä voittajatunteella, tietenniin). Okei, kasvatetaan matkaa, mutta tällä kertaa ei niin kovin maltilla ja se voisi olla juoksun osalta tän talven juttu number one. Vähänkö oon innoissani! Hyvää viikonloppua!

18. marraskuuta 2013

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna!
Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut.
On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?)
Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä....

Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan elämän top kymppiin meneviä tuntemuksia).
Näin pitkään olen lajia harrastanut - siis NELJÄ ja PUOLI vuotta, ennenkuin loksahti kohilleen.
Tai on se loksahtanut, mutta ennenkuin tajusin asian.
Mä saavutan - jos saavutan - juoksemisessa erityisen hyvänolon tunteen vasta kun kilometrejä on takana useita, kympin jälkeen ehkä hetkellinen upea flow - välillä, ei aina tietenkään. Eihän flow nyt mikään itsestäänselvyys ole. Sitä ei tule haluamalla, sitä ei saa kinuamalla, sitä ei saa laiskottelemalla. Se ansaitaan!
Jep. Mun fysiikka on hitaasti lämpeävä, nautin pitkästä joogatreenistä, nautin pitkästä juoksulenkistä, pitkät ja hartaat venyttelyt saa mut nirvanaan. Lyhyet (urheilu)pyrähdykset eivät ole mun mielestä mistään kotoisin.
Hieno asian valkeneminen. Mun kroppa ilmiselvästi nauttii kun sitä rääkätään pitkäkestoisella juoksemisella, mutta kehittymisen varaa on rutkasti edessä. Hyvä niin. Mulle tulee hyvä olo kun teen fyysistä hommaa yli tunnin.
Ihme juttu kun osaan olla myös vauhdikas. Ja nopeatempoinen. (jopa säpäkkä?)

Eilinen lenque oli hauska - merenrantaan ja takaisin lenkki. Eilinen myrsky ei kohonnut meilläpäin mylläkäksi, hieman vaahtopäitä merellä, myötä ja vastatuulta juostessa. Samalla haistelin ilmaa kuin mikäkin koira. Sting lauleskeli korviini. Nauratti elämän ihanuus. Nauttikaa, nyt paistaa!

6. marraskuuta 2013

kiusallisia juttuja

Hei vaan,

Työ on vienyt mut mennessään, but I manage :)

Viimeaikoina kaiken todella oikean kiireen keskellä olen joutunut miettimään ja ottamaan kantaa mm. seuraavaan: kiusalliset fb-kaverit. Siis sellaiset, jotka joskus olet tuntenut tosi hyvin ja ne ovat olleet silloin kivoja. Mutta, nyt tänä päivänä jotain hämminkiä on tapahtunut ja sanoisinko varovasti ja ihan hiljaisella äänellä, että siellä toisessa päässä. Koska minkäänlaista konfliktia ei ole tapahtunut, koskaan. Pöh, ihan tyhmää. Mutta kiusallisia, riitaa haastavia, täysin hämmentäviä ja typeriä kommenteja MUN sivulle (tavallaan kuin huvittaakseen itseään?). Hetken aikaa sen jaksaa ottaa huumorilla, sit ei enää. Sulkulista on äärinäppärä asetus, jos/kun ei viitsisi osoittaa sormella ja poistaa joukosta. (no voihan niinkin tehdä...) Ja omien sivujen editointi, sekin on luvallista, asiattomat kommentit voi poistaa.
En tiedä, mua tollaset jutut hämmentää, koska alunperinkin lähdin varovaisesti koko fb:n, sitten löysin linjani ja kantani sen suhteen. Mutta joo, ehkä vaan kylmä linja tässäkin asiassa on parasta, mitä sitä hölmöläisiä säälimään?
Eniten risoo se, että joku/jotkut luulee tuntevansa tietävänsä vaikka tosiasiassa sohivat ihan omiansa.
Se on ajan ja energian haaskaamista. Ja asiallinen ihminen ei käyttäydy niin.

Hei, mut siitähän tuli mieleen, että työpaikoillakin on niitä ihmisiä, jotka vaan ovat hämmentäviä välillä. Miten ne vois editoida pois elämästä? Enkä nyt puhu siitä, etten kestäisi kaikenlaisia ihmisiä, vaan siitä, että oikeasti dorkat/ikävät/vaivaannuttavat/omaa pahaa oloansa muihin purkavat ihmiset on liikaa (kaikille?) Jep, tiedän toi oli liikaa sanottu ja vaadittu.

Mut mun fb-seinältä ne lähtee (tai siis 1-2, toisen suhteen on vielä snadi jousto).
Ja hei kaikki muut karvan yli sata on kivoja (tolkuissaan), aatelkaa mulla on niin vähän fb-kamuja, sanoihan, että suhtauduin alussa varovasti siihen someen. Ja taidan tosiaan suhtautua jatkossakin.

Sekin mua kiusallisesti risoo, mutta vastaavaa olen kertonut joskus aiemminkin. Se tunne kun kerron pienelle joukolle ihmisiä harrastuskeskustelun lomassa (esimerkiksi työpaikan saunaillassa), että kuinka mukavaa on, että olen löytänyt juoksun tuon ihanan harrastuksen (liikunta on asia, jota ei saisi dissata, kukaan, koskaan), niin kaikki muut hymistelevät ymmärtäväisenä ja toteavat tosi hyvä ja joo toi on sun juttu (heilläkin on näemmä omansa) niin yksi toteaa, 'aijaa...ihan tosi paljonkos sä sit juokset nykyään ja vai niin, ei se matka vaan se nopeus', tuhahtaa ja häipyy paikalta. Okei, olisin näyttänyt kieltä ja keskaria jos olisin keskenkasvuinen. Hih hii, nyt naurattaa. Mut oikeesti, ihmiset, nämä on herkkiä asioita. Älkää koskaan milloinkaan dissatko hyviä asioita tässä maailmassa, älkää vaikka olisitte kateellisia :) :) :)

Toinen kiusallinen asia on (tää on vähiten kiusallinen näistä) vatsamakkara, joka on ilmestynyt mun vatsalle vaikeuttamaan elämää. Okei, onhan se tolkullisen kokoinen, mutta onhan se kettumainen ja nyt se lähtee.
Vatsamakkara veke = suomeksi 2-4 kiloa. Sit on hyvä, koska se on MUN vatsani ja mun kohta entinen snadi makkara. :) Ja jos 4 kiloa lähtee sit lähtee jo takapuolesta ja reisilöistäkin. JOO!

Enpä nyt tähän hätään keksi muita kiusallisia juttuja, elämä on kohillaan. Joululomaa odotellaan ja lenkit reilun 3 viikon tauon (matkoja, kiirettä, kipeyksiä, elämää) jälkeen ovat taas alkaneet.

Mukavaa syksyn jatkoa, koska eihän tämä nyt vielä talvi ole, ainakaan täällä etelässä :)

24. lokakuuta 2013

muutuinko pariisittareksi?

Äiti-tytär matkamme oli hyvä, ihana ja onnistunut. Pariisi on valloittava - kerrassaan. Seuraavassa kerron joitain matkamme tapahtumia, niitä onnistuneita, hauskoja ja omituisia juttuja sekä muita sekalaisia kokemuksia. Ja jos joku teistä ei tunne Pariisia kuin omia taskujaan (niinkuin en minäkään), matkatärppejäkin saattaa irrota. Lisäksi meitä kohtasi muutama 'meet a finn'-tapahtuma, vaikka kuinka yritimme irtautua Suomesta hetkeksi (tekstareita kotiin ei lasketa). 

Matkakuvien ohella tulee ruokakuvia, koska kuvathan on sanojen lisäksi nautinnollisia ja kertovat paljon (joskus jopa enemmän kuin sanahelinät?)

Ensimmäinen 'meet a finn' -tapahtuma oli jo Helsinki-Vantaalla, asettauduimme kahvilajonoon valitsemaan croissantteja ja marmeladeja, tilaamaan Cafe Lattejamme. Niin eikös 'sukulaismies' bongannut meidät jonosta. Vietimme sitten lentoa edeltävän ajan höpötellen hänen kanssaan. Matkakohde sentään oli eri.

Charles De Gaullen kentältä suunnistimme minimaalisen terminaalisekoilun jälkeen RER-junalle. Löytyi vaivatta (ja liput hyvin vaivattomasti lippuautomaatista pankkikortilla). Juna täyttyi matkan aikana ja matkalaukkumme olivat enemmän kuin tiellä. Vaihto metroon - vaivatonta ja pienen matkalaukkujen kantoponnistelujen jälkeen olimme Pigallessa (tässä kohtaa mainitsen kohteliaan hollantilaismiehen, jonka kiikutti laukkuni yhden porrasrupeaman ylös, ihanaa huomaavaisuutta). Hotelli löytyi suuntavaistolla (joka on siis minulla suht kiitettävä...matkoilla olen yleensä kartalla missä mennään).

Pigallesta ja Montmartresta majoituksen sijaintina arvosana: erinomainen! Hintataso kohdillaan, kahvilaa ja ravintolaa loputtomasti ja upea Sacre-Coeur Pariisi näkymineen vieressä. Don't miss!
Hotellimme ei ollut mikään ruusu, mutta tännekään ei tultu viettämään aikaa hotelliin, se onpi nukkumista, peseytymistä ja vaatteiden vaihtoa varten. Katunäkymä olisi ollut plussaa, nyt katsottiin sisäpihakuiluun. Tähän vuodenaikaan on huoneissa kolean kosteaa, onneksi lämppärit on keksitty.
Aamiainen oli maailmanhistorian surkein, kokeilimme kerran. Mutta ei Pariisiin menty hotelliaamiaisia varten vaan kahvila-aamiaisia kokemaan! (tärppi!) Sen minkä matkakuluissa säästää voi törsätä paikan päällä. Tietenkin kun liikuimme kahden teinarini kanssa, mikään tällainen asia ei ollut ongelma, isolla perhesakilla homma olisi tehty toisin. No mutta, nämä on itsestäänselvyyksiä, en mene enää myöhemmin niihin.

(almost) First bite of Paris - matkasimme metrolla (niin helppoa!) Trocaderon asemalle ja aivan kuten eräästä oppaasta lukaisin ennen reissua, kulman takaa kohtaa uskomattoman näkymän Eiffeliin. Don't miss that sight!
Todella henkeäsalpaavaa, näimme Eiffelin sumuisessa ja sateisessa säässä eli tunnelma oli heti kohdillaan (märät nilkkurit jalassa, pikkujuttuja!). Pariisissa kuten Roomassakin viime keväänä, satoi ensimmäisinä tunteina. Ostin siis Pigallesta meille Pariisi-turisti-sontsat heti alkuun.

tämä ei ole Trocadero- kulman takaa- näkymä

Muutaman tunnin kulttua, käveltyämme, nautittuamme alkutunnelmista ja tietysti kahviteltuamme


päädyimme vihdoin Champs Elyseelle ja voi lapseni iloa: meikkitavarataloa, vaateliikettä kaikkia niitä merkkejä, joita meillä ei ole. Hyvä ettei pimu hyperventiloinut :) Itse pakahduin Eiffel-kokemuksen jälkeen tästä näkymästä:

 
Ensimmäisenä päivänä söimme muuten parin aamiaisen lisäksi lounaan Pigallessa, ne kahvit jälkkäreineen Seinen rantamilla ja illallisen italialaisessa ravintolassa Montmartressa.

Toisen päivän aamuproggiksena oli Louvre, sen kelvottoman hotelliaamisen jälkeen suuntasimme tänne:

Louvren kohokohtia oli pakollisten Mona-Lisan hymyn (ja niiden satojen ja taas satojen iloisten aasialaisturistien hymyjen) ja Milon Venuksen vartalon lisäksi yllärikommentti olkamme takaa, kun museokierroksemme vain jatkui ja jatkui ja vielä olisin sitä vähän jatkanut, silloin tyttäreni huudahti minulle: 'et oo tosissas!' Meet-a-finn-poika tokaisi olkamme takaa kuin tyhjästä pompsahtaneena: 'kyllä se on usko pois'. Ja seuraavassa hetkessä meet-a-finn-kaveri oli kadonnut yhtä mystisesti kuin oli ilmestynytkin. Nauroimme tätä hulluna, niin että päätimme lopulta poistua koko museosta. Terkkuja, kuka sitten oletkin :)
Jatkoimme 'lukkosillan' kautta kahvittelemaan ja piipahdimme Notre Damen ja Pompidoun bongaamassa ennen Les Hallsia ja Champs Elyseetä. Alkoi shop 'till you drop - time, heti lounaan jälkeen. (Sivuhuomautuksena: kahden päivän jälkeen huomasimme, että kaksi kunnon ateriaa päivässä on meille liikaa.)

lukkosilta oli kultanaan rakkauslukoista
 
tästä voi väsynyt turisti tiirailla Notre Damea, me emme olleet väsyneitä, vielä.
 
Pompidou
 
Illalla pienen jalkojen oikaisu hotellilla jälkeen suuntasimme Sacre Coeurin kautta ravinteliin Montmarten antimiin.

 
Toisen aamun ja kolmannen päivän aloitimme jo viisastuneina kahvilan aamiaisella. Sitten Versaillesia kohti. (Ne metro-asemat, joissa on vaihtomahdollisuus RER- juniin on merkitty metrokarttaan erittäin selvästi, Pariisissa löytää joka paikkaan tulkitsemalla simppeliä metrokarttaa). Puolen tunnin RER-junan odotuksen jälkeen pääsimme sinänsä retroon junaan, joka tosiaan hajosikin hetken matkattuamme. Sadat turistit ja me vaihdoimme junaa ystävällisten paikallisten ja junapojan avustuksella (kuulutukset ranskaksi, tottakai). Vaihto ehjään junaan, Versaillesin asemalla pois ja 10-15 min. lompsiminen kylän läpi palatsille. Totesimme, että oikeestaan hyvä, että juna hajosi ja saimme taas matkakokemuksia. Meihin ei tarttunut amerikkalaisturistien epätoivo: 'oh my god, what we do NOW?' Hölmöt, nyt ollaan Ranskassa ja lomamatkalla, ottakaa iisisti :).

Versailles Chantiersin rustiikki asema
 

Versaillesin lumoavaa puutarhaa
 
Kultaporttien luona hetken ihmeteltyämme mistä niitä pääsylippuja saa, niinkuin Louvressakin, olimme kohta pienessä lipunmyyntijonossa. Todellakin aamupäivällä kannattaa mennä turistirysiin, jonot ovat silloin pieniä!
Loistavaa palvelua lipunmyynnissä - erittäin - sain nopean mutta kattavan selvityksen, mistä kannattaa mennä kun haluaa nähdä vain ne muutamat huoneet sekä upean peilisalin ja puutarhan (puutarha on muuten ilmainen, jos palatsi ei enää jaksa kiinnostaa).

Versaillesin kahvilan kahvijonossa meet-a-finn tapahtuma: Suomi-äiti kahden tyttärensä kanssa, olimme kumpainenkin äiti-tytär-joukko yhtä haluttomia ottamaan kontaktia. Nythän olemme Pariisissa, emmekä välttämättä halua istua suomalaisten kanssa samaan kahvipöytään! ;-) Ja toden totta muihin suomalaisiin ei tosiaan helpolla törmännytkään. Kohteliaisuudesta tervehdin perheen äitiä, mutta kuten sanottu siinä se :) Pariisissa meitä luultiin saksalaisiksi tai ruotsalaisiksi. Eräs herra totesi kysyttyään olemmeko Ruotsista ja saatuaan vastaukseni, että Suomesta, 'Helsinski?' Ei herraseni ei, HELSINKI! ;-)

Minä olin jo ensimmäisen päivän korkonilkkureilla kävelyn jälkeen ostanut Pariisista matalat säpäkät bootsinilkkurit ja jalkani kestivät, toisin oli lapseni laita joka edelleen halusi sipsuttaa korkonilkkureilla (korkoa maltilla, äidin huom!), no päkiäthän siinä hommassa tulee aivan älyttömän kipeiksi. Puutarhan katsominen oli siis paljolti istumista, mikä ei suinkaan haitannut. Tunnelmasta pääsi rauhassa nauttimaan.

Versaillesin maukas leivos 
 
Versailles - Jardins
 

Paluukyyti Pariisiin oli ihanan nopea, Nonstop-pikajuna suoraan Montparnassen asemalle, ei muutakuin Champsille sitten taas, ruokailun jälkeen.


Shoppattuamme kävimme kurkkaamassa Riemukaarta sieltä ihan alhaalta käsin ja matkasimme vielä Trocaderoon ihastelemaan ihanaa Eiffeliä. On se kaunis.


Neljäs päivä lähti käytiin pyhiinvaelluskäynnillä Pere Lachaisessa. Jim Morrisonin viimeistä leposijaa etsiessä tuli nautittua todella rauhallisista hetkistä poissa Pariisin keskustan sykkeestä ja vilinästä. Oscar Wilden hauta oli toinen bongaus, sitä hieman hihittelimme. Hautakivi oli täynnä punaisten huulten jälkiä, njah, olisikohan Oscar niinkään välittänyt niistä. :)
Rauhallinen hieno kohde, kannattaa käydä.

tällä osastolla se Jim lepäilee
 
Pere Lachaise
 

Sitten Les Docksiin (sijaitsee Gare d'Austerlizin aseman lähellä), joka lauantaina oli muutoin suljettu, mutta kattoterassin ravintolat olivat auki.


Les Docks on käymisen arvoinen paikka, vähintään arkkitehtuurista kiinnostuneille ja kaupan päälle hienot näkymät Seinelle.

Vielä tsemppasimme Jeu de Paumen museoon Concorde aukiolle katsomaan Erwin Blumenfeldin valokuvanäyttelyn ennen tälläerää viimeistä Champs käyntiä - nyyh.
Mutta tässä on hyvä kohta kertoa Pariisin syysmuodista: ensinnäkin mustat tai tumman luumunpunaiset kynnet. Ei värikkäitä vaatteita ja mustat sukkahousut hameen/mekon kanssa. Matalat nilkkurit tai korkokengät ihan mitkä vaan piikkareista saapikkaisiin, mutta tyylillä. (Kerran sala-tirskuimme metrossa, piikkarinaisen itkeskellessä miehensä takinliepeeseen, että mahtaako noin paljon sattua jalkoihin...noh, hyi meitä).
Tukan ei tarvitse olla hyvin. Meikki on voimakas, mutta hillitty. Ei räikeyksiä. Yleinen silmäys naisiin: tyyliä, huolettomuutta, hallittua. Miehet: Oih, ne osaa pukeutua ja lapset puetaan ihanasti. Ei Reimoja ei kuriksia. Kaunista, sanoinko jo, että kaikki ihmiset ovat kauniita. (no melkein). Aluksi kiinnitin huomiota Pariisilaisnaisten ohuisiin sääriin, sitten huomasin, että onhan sielläkin (onneksi) niitä muodokkaampiakin tapauksia.

Viimeisenä iltana fiilistelimme kotikulmilla Montmartressa.


tälviisiin rennosti ei ole soveliasta kävellä Sacre Coeurin liepeillä
 
tämä kirpparirintsikkakasa sai mut repeämään naurusta, gosh!
 
Valitettavasti kaikki kiva loppuu aikanaan, ainakin hetkeksi ja viimeiset sunnuntain tunnit Pariisissa tallustimme ja söimme Pigalle - Montmartren alueella.
Koska sentään asustimme aivan Moulin Rougen liepeillä, tuumasin, että sunnuntaina aamupäivällä voimme poiketa sille sexikadulle, jonka olimme tähän mennessä taitavasti aina ohittaneet, teininkin kanssa. Liikettä oli moneen sorttiin. Mutta meitä huvitti yli yön juhlineet pariisilaiset, jotka kömpivät eräästä klubista tokkurassa pois sunnuntaina aamupäivällä ja bileet tuntuivan vaan jatkuvan.
 
Moulin Rouge, päivänvalossa
 
Montmartrea
 
Paris, Sacre Coeuriltä
 
 
Ja sitten ravintolasuositus, La Paprika (tärppi!)
 
Last meet-a-finn-tapahtuma olikin sitten Charles de Gaullen lentokentällä - juma, lastillinen suomalaisia ja kaikki samaan koneeseen, eiiiiiiiiiiiiiiiiiii.............
 
Sitten vastaus kirjoituksen kysymykseen. Toivon, että edes vähän. Töissä naiset kommentoivat, että olet muuttunut ihan pariisilaisen näköiseksi ja sovimme, että uusi pukeutumiskoodi on hieman pariisilaisempi ;-) Kynnet on luumunpunaiset ja hametta sukkiksineen olen pitänyt 2/4 päivästä tällä viikolla. Mutta kyllä se tuleva talvi porsaan kotiin ajaa, I'm afraid.
 
Rakastuimme Pariisiin kumpainenkin ja sinne pian uudelleen toivon, olen tosissani! :) Tähän loppuu tämä matkaselostus
 
= exit!

14. lokakuuta 2013

Pariisisilmät

Nyt sulle tulee elegantit Pariisi-silmät, sanoi mieslääkäri mulle kun silmätulehdusreseptiä kirjoitti. Hän ymmärsi täydellisesti ahdistukseni, matka kolkuttaa ylihuomenna ovella ja mä sain karmean tulehduksen toiseen silmääni eilen. Miksi, miksi aina mulle tulee silmätulehdus? No, kolmas kerta koko elämän aikana ei ehkä ole aina. Mutta en tottamooses tahdo silmäni loistavan chanelin punaisena, vain huuleni. Elegantisti. Nyt on lyhyt tukka, punaisia punia ja muutama uusi matkavaatekappale hankittuna. Ja kohta on tämä pirun tulehduskin hoidossa, kun sain heti kunnon troppia tähän säälittävään silmääni. On enää kauhea ongelma, minkä takin otan reissuun, Pariisiin luvattu +16 - +21 astetta tälle viikolle. Jestas, sinnehän paistuu :)
 
 
au revoir!

10. lokakuuta 2013

viihteellä ja kuumana

Aloitetaan nyt kuitenkin tästä:
the akward moment when...I totally loose my temper while driving. Juu täysin ja se tapahtui tänään. Ratin takana autossa.
Pakko jakaa tämä asia: lähden työpaikan autohallista, näen jo rampin alapäästä, että city-maasturi tms. tukkii tieni kadulla, mutta oletan, että siinä olisi jokin henkilö ratissa, koska porttikonkeja ja muita kapoisia tonttiliittymiähän ei saa tukkia pysäköimällä niiden eteen. 
Ajelen ylös, ei ketään missään. Auto ammottaa siis tyhjyyttään ja tukkii pääsyni kadulle täysin. Tööttäilen pari kertaa rauhallisesti, työmiehet kadulla kohottavat olkapäitään ja kertovat, ettei heillä ole mitään havaintoa kuskista. Höpisevät jotain kukkien toimittajasta. Odottelen rauhallisesti. Minua hiiltyneempi kanssatyöntekijäni manaa koska nyt tukkona on tämän city maasturin lisäksi minä autoineni. Sanon no can do, ootellaan. Kukaan ei pääse mihinkään suuntaan. Ootellaan ja ootellaan. Vähän tööttäilen. Sitten palaa käämi, marssin lähimpään liikehuoneistoon, kysyn kohteliaasti 'onkohan teillä jokin kukkatoimittaja parasta aikaa täällä ja jos on niin vähän äkkiä pyytäkää häntä siirtämään autonsa.'
Naiskuljettaja ilmestyy, siirtää autoansa niin, etten edelleenkään pääse pois eli kääntymään haluamaani suuntaan. Tukkii myös ko. suunnan liikenteen. Odottelen, vähän tööttäilen. Ei tapahdu mitään. Marssin kyseisen auton kuskin puolelle, viittilöin naiselle, että aja nyt pois siitä edestä, tukit koko liikenteen. Ei avaa henkilö edes ikkunaa. Sanon hiukan voimakkaammin, että avaa nyt h......tti edes ovea vähän. Raottaa millin. Pyydän siirtymään pois tieltä, että pääsen itse pois porttikongista ja muukin liikenne pääsisi kulkemaan. Katsoo minua kauhuissaan ja huutaa minulle, ettei tee mitään koska huudan. (?) Luoja, siinä vaiheessa teki mieli todella alkaa huutamaan.
Marssin autolle (puhisen) ja odotan, lopulta luovutan ja väännän itse väkisin vastakkaiselle kaistalle joka siis ruuhka-aikaan on virtanaan autoja, lähden totaalisen vika suuntaan tämä ihanan rouvan takia, jo  pahasti myöhässä eskarilaisen hausta. Made it anyways.

Hölmöintä tässä on se, että mulla tuli semmoinen olo, että olen tehnyt jotain väärin?
Huokaus. Ehkä kuitenkin olisi kiva, jotta tavaran (kukkapuskien) toimittajat (naiset, jotka menevät lukkoon auton ratissa) huomioisivat sen etteivät ruuhka-aikaan jätä kotteroitansa miten sattuu. Ja jos jättävät siirtävät ne ilman psykoosia. ;-) Ja naisena saan harrastaa seksismiä, koska tämä henkilö oli nainen (ja hyvin lukossa tilanteesta).

Tämä oli se kuumana osuus.

Juu sitten se viihde osuus, olen ollut vähän viihteellä. Nähnyt rakkaita vanhoja ystäviäni ja nauttinut.
Bilettänyt melkein 24h (miinus unet). Okei siitä seurasi totaali väsymys, mutta kannatti.
Nyt paiskitaan töitä, vähän urheillaan ja sit kohta Paris <3
Eipä nyt muuta... :)

29. syyskuuta 2013

karannut motivaatio palasi

Terveisiä Pääkaupunkijuoksusta!

Menin sitten kuin meninkin, tosin vielä aika keuhkotautisena vartille.
Kävin eilen testaamassa 13 kilometrin lenkillä, voinko jo juosta? Haloo! No hyvin pystyin, mutta homma siis vähän riistäytyi käsistä.
Silti mulla oli oikein tarmokas olo tänään ja lähdin juoksuille.
Jalat jaksoivat, mutta keuhkot meinasivat tosiaan tehdä tenän. Ja nokka oli aivan tukossa. Aikamoinen huohottaja olin siis. Jok'tapauksessa keuhkotautisenakin pystyin 1:07 aikaan. Mikä on kait huono, mulle? Paras aika vartilta (10,55km) on siis 1:00:51 ja huonoin tämä tän päiväinen :). Ja ne kaksi muuta aikaa menee tohon väliin sopivasti.
Neljä kertaa peräkkäin olen nyt osallistunut Pääkaupunkijuoksuun ja tykkään kovasti juosta tota matkaa Pirkkolassa syksyisin. Maastoinen ja pehmeä juosta. Noi mun tovin juostut Addut on ihan jees popot juosta. Silti tekisi mieli vähän säätää ja hankkia uudetkin....
Mutta tämä joka syksyinen missioni: vartin aika alle tuntiin voi hyvin ja jatkuu.

mitalisadetta varteiltani
 
Olen kuitenkin tosi tyytyväinen viikonlopun juoksumäärään ja siihen, että eilen sillä iltalenkillä, jolla oli tämän näköistä:
 
 
mä löysin mun karanneen motivaation. Ensi keväänä -  alkukesästä voisin osallistua Länkkäriin, HCR:n ja siihen uutuuteen HHM:n.
Mutta mun paras idea eiliseltä lenkiltä on se, että mä leikkautan Michelle Williams tukan nyt! Heti!

26. syyskuuta 2013

Syväluotaava juoksuhaaste

ihanaa Heidi heitti mulle syvällisen juoksuhaasteen. Jesh, kiitos!

1. Miten usein ja millaisia lenkkejä juokset?
Juoksentelen 0-4 kertaa viikossa, kerta annos on yleensä 10-12 km, mutta vastaan 5-21km, koska kaikkea siltä väliltä nykyään. Viimeisen vuoden aikana olen juossut vähintään lenkin per viikko, ellen ole ollut kipeä/matkalla.

 2. Miksi juokset?
Neljä vuotta sitten toukokuun lopussa päätin aloittaa lenkkeilyn, sillä tiellä ollaan. Hurahdin jotakuinkin heti. Menneisyydessä kokeilin lenkkeilyä ja olin varma etteivät minun polveni ole sitä varten. Mutta pitkällinen joogaminen on tehnyt tehtävänsä, polvet kestävät. Mun kroppa kestää. Kremppoja on toki ollut ajoittain. Tarvitseeko mainita, että oikeista urheilijoista eniten arvostan juurikin kestävyysjuoksijoita. 

3. Seuraatko jotain juoksuohjelmaa? Teetkö ohjelman itse vai oletko sen jostain poiminut?
Olen lukenut hartaasti alan kirjallisuutta ja lehtiä. Toisena vuotenani noudatin juoksuohjelmaa, jonka bongasin netistä alan asiantuntijoilta. Kukaan ei ole laatinut minulle mitään henkilökohtaista. Mun tärkein mittari on oma kroppa. Se kertoo kaiken. Valmentajaa ei ole :), oma mies kannustaa ylivoimaisesti eniten!

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras lenkki? Jäävätkö yksittäiset lenkit yleensäkään mieleen? 
Tämä vuosi on ollut vaikea lenkkivuosi mulle, motivaatiota on pitänyt hakea enemmän kuin aiemmin. Toinen lenkkivuosi taas on ollut paras tähän mennessä, silloin koin lenkeillä huikeita extreme- fiiliksiä. Vaikka silloin sairastuin tasan ennen jokaista tosikoitosta. Mutta silloin mä olin niin tosissani. Haluan päästä taas samaan. Tämän vuoden paras lenkki...hmm...muutama kiva ollut, mutta paras kokematta.

5. Suositko jotain tiettyä merkkiä juoksuvarusteissa? Miksi juuri sitä?
Nike on mun mallinen, sopii jalkaan, sopii päälle. Olen Niken ihannetyttö! Huhuu, Nike!!!!

6. Pidätkö juoksupäiväkirjaa? Jos, niin mitä siihen kirjoitat?
Juu, vanhanaikaisesti merkkaan kalenteriini päivät ja määrät. Ihan alkuaikoina en merkinnyt matkoja, koska en uskonut, että koskaan juoksisin kymppiä. Hah, kuinka väärässä olinkaan! Nyt epäilen, etten koskaan juokse 42km....
Blogi ei toimi minulle juoksukalenterina, vaan fiiliskirjana....

7. Onko sinulla tavoitteita juoksun suhteen? Millaisia tavoitteita?
On. Mun juoksuelämä on täys tavoitteita: Kymppi alle tuntiin, puolikas kahteen tuntiin, maraton juosten läpi, joskus. Ja sitten se unelma: jaksaisin hölkytellä loputtomasti, siis loputtomasti.

8. Mikä on juoksuharrastuksessa haastavinta?
Olen joskus tätä valitellutkin blogissani. On haaste ehtiä ja jaksaa lenkkeillä. Elämä on ajoittain todella kiireistä. Motivaation puuttuminen on tullut uutuutena, laiskottaa tai sanotaan näin, jos on ihan poikki jo päivästä muutoin en jaksa...vaikka tiedän, että jos menisin jaksaisin...motivaation puute. Sitten se, että ennevanhaan ei yksi nuha maailmaa kaatanut, nyt se kaataa. Kipeenä ei voi juosta, se ei ole viisasta eikä siitä saa mitään irti. Pitää olla terve ja toipuminen juoksukuntoon voi kestää yllättävän kauan. Pahinta on tietysti jos jokin paikka vihoittelee, ei voi tietää meneekö kremppa ohi. Tähän mennessä kaikki ovat menneet. Huh! Kop kop kop...

9. Juoksetko ympäri vuoden? Mikä on mielestäsi paras vuodenaika harrastukselle?
Juoksen läpi vuoden ulkona. Paras aika juosta on nämä hiukan viileämmät säät. Kesä ei ole parasta juoksuaikaa. Talvijuokseminen on huikean ihanaa ja extremeä kovilla pakkasilla. Mutta jos tulee kovasti lunta, ei oikein pysty oikeaa juosemista harjoittamaan. Hyvän treenin silloin kyllä saa. Olen taas vakavasti harkinnut, että kokeilisin sisärataa tuolla noin tulevana talvena.

10. Oletko koskaan kokenut ns. runners high -ilmiön? Juoksetko flowssa?
Olen, voi olen. Se on parasta, sanoisinko melkein yhtä hyvää kuin se yksi homma, te tiedätte :) No, vakavasti puhuen, juu, se on aivan täydellistä. Kylmät väreet, sellainen tunne, että nyt mä voin tehdä ihan mitä vaan(eli juosta loputtomasti tässä upeassa tunteessa). Yleensä siihen liittyy myös joku biisi, joka mp3:ta soi. Joku juoksuun sopiva ja siihen fiilikseen sopiva, mutta kyse ei ole kuitenkaan musiikista sanoisin vaan niistä kuuluisista endorfiineista.

11. Heitä joku protip aloittelevalle juoksijalle!?
- kroppa on sun mittari, ei sykemittari
- lue sellaista juoksukirjallisuutta, joka on juoksun ammattilaisten laatimaa
-jos et luota itseesi, hankkiudu juoksukouluun, mutta ei se ole lainkaan pakollista
- hanki hyvät, omaa jalankokoasi numeroa suuremmat juoksulenkkarit (oikean koon valitettavasti tietää vain testaamalla aidossa tilanteessa, lenkeillä)
- tutki juoksukolleegoiden juoksutyylejä, älä ota oppia huonoista vaan hyvistä
- nauti ja anna ajatusten soljua, lenkit on parasta stressinpurkua

Hirveesti voisi runoilla tähän muutakin, mutta nämä purkautui heti :)
Juoksuhaasteen saa eteenpäin Hiluvitku. ;-)
 

22. syyskuuta 2013

no excuses... ...

jep, en tarttenut sitten tekosyitä. En päässyt Rantamaratonin puolikkaalle flunssan takia.
Mutta enpä nyt hirveästi sure, onhan noihin osallistuttu, kisoihin ja lisää tulee.... :) Oikein huonoa tuuriakaan en jaksa syyttää, koska oli kuitenkin vasta kolmas tapahtuma johon en päässyt.

Onnea vaan kaikille juoksijoille, kun te eilen juoksitte mä menin perheen kanssa pizzalle. Hah!!!

No työmatka aamuna keskiviikkona oli kurkku yhtäkkiä santapaperia ja ääni melkein pois. Reissuun oli pakko lähteä ja kahden päivän kiva, mutta törkeen raskas reissu ei ainakaan parantanut kurkkua vaan se tauti meni keuhkoihin asti. Ensin työt sitten terveys ja huvit.

Tänään metsässä haistelemassa  syysilmaa, kävellen.

Nyt odottelen, että ensi sunnuntaina pääsen kuitenkin 10,5 km juoksuille Pirkkolaan. Pääsenhän?

15. syyskuuta 2013

less is more - tai sit se on vaan vähän?

Paljonkos omistan JUOKSUvaatetta? ja osallahan niistä tehdään tietty muutakin kuten joogausta ja salitusta. Kahvakuulailua, no sitä voi tehdä vaikka pikkareissa ja topissa kotona, kuten perus-vatsalihakset, punnerrukset ja jalkakyykytkin. En mä osaa laskea kotona tehtyjä perusjuttuja oikein liikunnaksi (saati urheiluvaateliikunnaksi). Ne kuuluu tehdä ajoittain. Pitäis muistaa päivittäin, mutta hyvä jos pari kertaa/vko muistan.

Parista blogista katsastin kuinka paljon vaatetta porukalla on - paljon! Todella paljon! ;-)
Joko mä oon pihi tai sit vaan sitä tyyppiä, joka ostaa vaan tarpeeseen ja silloinkin himmaillen.
Melkein jo haikeudella ajattelen niitä alkuaikoja kun menin juoksemaan trikooverkkareissa ja trikoopaidassa, hullu! Mutta ihanasti esim. oma mies tekee edelleen juuri niin, ja hän on käynyt lenkeillä ennenkuin minä edes ymmärsin niille haluta! Meidän ero on kuitenkin se, että mä juoksen yli 10 km lenkkejä ja hän ei. Kun matkaa tulee yli 10 km, vaatteiden ja tossujen merkitys kasvaa, puolikkaalla niiden merkitys on jo mieletön. Se mikä niiden merkitys on maratonilla, jää mulla ainakin toistaiseksi vielä jonnee hamaan tulevaisuuteen nähtäväksi.

Tulokseen:

lenkkarit - mulla on kolmet lenkkarit, yhdet olen jo heittänyt loppuunjuostuna pois. (eli neljät on tullut hankittua reilussa neljässä vuodessa). Yhdet on maantie- ja kisajuoksuun, yhdet maastoon ja yhdet vaan on. Ja niitten loppuunkuluneiden tilalle tarttis tosiaan ostaa vielä yhdet. Olen tullut siihen tulokseen, että lenkkareita ei nyt vaan voi olla liikaa, hyviä sellaisia.

trikoot ja shortsit - omistan kahdet pitkät, kahdet caprimittaiset ja yhdet shortsimittaiset trikoot. Lisäksi on mun suosikit eli lyhyet urheilushortsit, sellaiset 70-lukutyyppiset. Ne on parhaat kesäjuoksuissa. Lisäksi on jotain vanhoja trikoopöksyjä, joita ei lasketa.

paidat, t-paidat ja topit- kaksi teknistä pitkähihaista ja neljä teknistä t-paitaa, yksi toppi. Lisäksi lukematon määrä erilaisia trikoopaitoja, joita ei myöskään lasketa. Vaikka joskus viileillä heitänkin sellaisen esim teknisen t-paidan päälle.

juoksutakki - yksi kpl

kerrasto - yksi kpl

urheiluliivejä ja -pikkareita - liivejä 4-5 kpl, urheilualkkareita kymmenisen kappaletta. Urheiluliiveissä on sama juttu kuin lenkkareissa, hyviä pitää olla useampia.

juoksupipo, hanskat ja huivi - kutakin yhdet kappaleet

juoksusukkia - ainakin tusina (ainakin)

eli jos mitään trikoovedintä ja urheilualkkareita sekä sukkia ei lasketa niin noin 25 juoksuvaatetta (incl. lenkkarit).

Kyllä noilla pärjää ihan hyvin, talveksi tarvitsen vain paksummat juoksuhanskat ja ehkä vaihtokerraston ja yhden paksumman pitkähihaisen. Juostessa tulee kuuma, talvellakin.

No näin, vähäsen vaatetta, mutta ihan mielenkiintoista oli käydä vaatehuoneen urheiluvaatehylly läpi ajatuksella. En ottanut kuvia. Ne on niitä samoja värikkäitä ja mustia kuin teillä kaikilla muillakin ;-)

Oih, sitten juoksuun. Tuleva puolikas, jonka otan tänä syksynä siis vain yhden lenkin kannalta on viikon kulttua ja siitä viikon kulttua menen mun vanhaan tuttuun eli pääkaupunkijuoksun vartille. Se on jo mulle rakas, koska oli mun ekoja 'kisa'tapahtumia 3 vuotta sitten. Sen jälkeen olen aina siellä ollut. Puolimaraton tulee olemaan sitten jo neljäs puolikkaani, kylläpä aika vierii....ja kokemus.

Systeri tulee omalle ensimmäiselle puolikkaalleen, aika tavoitteensa hän on laittanut mun mielestä liian löysälle, mutta ymmärrän, eka kerta on eka kerta :) Isosisko (minä) taas yrittää mennä samaa vauhtia kuin viime vuonna samassa tapahtumassa ja siis kovempaa kuin keväällä. Mutta en usko, et mun kunto antaa tämän asian tapahtua....hmpphhh.....Reitti on kuitenkin kiva, katsotaan kestääkö tossut ja kunto, hermot kestää, sehän jo tiedetään.

Mulla on edessä aika rasittava työviikko ja työmatkaviikko, päälle sit puolikas. Jaahas, jaahas. Eli tekosyyt on jo valmiina.... ;-)

4. syyskuuta 2013

aamiainen ranskalaisittain

oooo....enää 29 työpäivää Parisiin (viikonloppuja ei tarvitse laskea, koska ne on poikkeuksetta mukavia muutenkin).

Tänään se tärkeä asia tuli mieleen, ranskalaistyyppinen aamiainen. Kipaisin hakemassa Cafe Latten tuosta eräästä kahvilasta töihin tullessani ja siinä se luki French Breakfast! Samantien näin itseni (ja tyttäreni) Pariisissa croissantit ja marmeladit siinä lautasella. Päällimmäisenä ja tärkeimpänä mielessä vain se mitä makua tänä aamuna sipaisen croisantilleni. Ja jättimäinen Cafe au lait kupissa, tuoremehua lasissa.  
Tämä kuva on googlattu, lupaan laittaa sitten aikanaan omia kuvia Pariisin aamuista, oikein kuvakollaasin. 
 
Ihana lähteä Pariisiin, siitä on jo tovi niin sanotusti vierähtänyt kun olen siellä viimeksi ollut, 31 vuotta! Sinänsä outoa, koska olen hardly 35- vuotias ja olin Pariisissa kuitenkin yli 10- vuotiaana. Vaikea vaikea yhtälö ;-) Mutta ei mennä siihen, koska se ei ole tärkeää.

Se aamiainen on. Ja ne kahvilat. Verkkainen shoppailu ja harkitut kulttuurikokemukset. Menemme vähintään Jim Morrisonin haudalle. Ja Louvreen toki. Hauskaa viedä teinityttöni Pariisin, jossa olin itse viimeksi varhais-varhaisteininä. Suloista.

Mutta näistä työpäivistä ennen Pariisia, yksi kuluu Hangossa, nimittäin huomenna. Hanko-excu, ei höperömpää sekään.
Ja myöhemmin kaksi Porissa (never been in Pori before!). Antoisaa uskoisin.  
Matkailu tuo elämäni suola, sokeri ja mustapippuri. Joulumatka jo varattuna.

29. elokuuta 2013

kropan tarpeellista makuuttamista

positiivisesti ajateltuna (ja sitähän ei minulta yleensä puutu, positiivisuutta) oli hyvä, että sairastuin flunssaan nyt, koska puolikkaaseen on vielä aikaa. Negatiivisesti ajateltuna on paska juttu, että sairastuin. Hommat töissä siirtyy ja sairastuminen on aina takapakkia fysiikalle.
Kallistun nyt kuitenkin ensimmäiseen ajattelutapaan.
Väkersin yhden kympin lenkin orastavan kipeänä ja pitkän työpäivän vielä siihen päälle, no ei auttanut. Sairastuin.

Eilen nukuin kotona melkein koko päivän, en avannut konetta *paljoakaan*, enkä roikkunut facessa oikeasti yhtään. Nukuin ja sitten luin ja makasin, torkuin, lepuutin, lötköttelin ja lopulta hain iloisen pojan eskarista 1,5 h aiemmin kuin yleensä. Hämmästyttävän iloisen pojan. Nuorimmaiselle eskarin alku ei ole ollut helppo, sietää kyllä ja sopeutuu pikkuhiljaa, mutta ei niin kivaa kuin tarha kuulemma.
Tämä poika onkin aina ollut hämmästyttävän hyvä tarhassa olija, no oli isosiskonsakin. Ehkä siellä tarhassa vaan on niin kivaa.

Tänään päätin vieläkin jäädä kotiin, vaikka olo huomattavasti parempi, ei kuitenkaan läheskään terve.
Työt tehdään sitten kun olen siellä, huonoa omaatuntoa en enää suostu ottamaan. Enkä minkäänsorttista stressiä. Asiat aina lutviutuvat ja solahtavat kohilleen kuitenkin, ilman ylimääräisiä kierroksia. Vuoden takaiset fiilikset (myös ne mukavan jännät) ovat niin taaksejäänyttä elämää, piti vaan oppia delegoimaan ja jakamaan työtaakkaa, kertomaan pomoille missä mennään ja sujuvasti soveltamaan tärkeysjärjestyksien ja aikataulujen kanssa. Kyllä mun entinen työni oli leppoisaa tähän verrattuna. Kun hommista tulee rutiineja ne leppoistuvat ja sehän on kind of tylsää...tasapaino siis lienee hyväksi. Pyritään siihen.

No mutta, poikakin sai jäädä tänään kotiin mun kanssa ja ilmiselvästi nauttii, yksi kaverinsakin on kotona eli eikun pihalle leikkimään koko päiväksi, ilman eskaritehtäviä ;-)
Tämän ympäristön plussa on lapsien runsaus, pihalla on aina kavereita, aina. Me, minä ja mies vaan alamme jo hieman kyllästyä pienten lasten jatkuvaan kiljumiseen ja huutoon, mutta terassinovenhan saa aina kiinni. Ja ei siellä nyt ihan kokoajan huudeta kurkku suorana, ainoastaan melkein. Kerran kysyin pojalta, että onko oikeasti siellä pihalla pakko huutaa kurkku suorana kokoajan ja kaikkien. Vastaus kuului: 'pihalla kuuluu huutaa'. Hmmm...olen kuitenkin eri mieltä, pihalla voi välillä huutaa, mutta ei kokoajan. Ja miksi joidenkin ihmisten lapset itkevät KOKO ajan. Huokaus. Meillä on siis itsellämme 4 lasta ja arjessa 2. Eli kyse ei ole lapsvihasta ei todellakaan. Ihan nyt vaan siitä, että miten sellaiset vanhemmat kestävät, joiden lapset itkevät koko ajan vai itkevätkö ne vain ulkona ollessaan? Höh. Outoa. Kunhan pohdin, ei kannata kenenkään suuttua :) Tosiasiassa kyse on meidän omasta vanhenemisesta, jonka kertoi isäni kesällä. Kun marisimme viinilasin ääressä pihamme muuttunutta äänimaailmaa, totesi nauraen, 'ahaa - te alatte tulla siihen ikään, ettei enää jaksaisi itkeviä ja huutavia lapsia.' Hmmm...vinha perä. Paras lisääntymisaika on vääjäämättä loppusuoralla ja nautin ajatuksesta, että lapset vaan tästä kasvavat. Todella, nautin. Kun näen jossain/ saati pidän sylissäni jonkun vauvaa, bilsa meinaa tehdä tepposet. Mutta jos onkin kyse jo isoäiti kuumeesta? aahahaa..hehhahhoo.

Nyt kanariisin laittoon ja sitten jatkuu vartalon makuutuus- tehtävä. Huomenna meinaan taas painetaan hommia ja pääsiskö jo huomen illalla lenkillekin. 1/3 viikon lenkeistä vasta tehtynä.

22. elokuuta 2013

laiskanainen juoksee

kun tahtoo. Ja mä olen tätänykyä laiska juoksemaan.

Missä on se energinen juoksijanainen, joka intoilee juoksusta joka välissä - tauolla?
Missä on motivaatio - totaalisen hukassa? Juoksutapahtumat eivät mua enää motivoi - ehkä?

Rantamaratonin puolikas lähestyy ja mä vaan himmailen juoksujeni kanssa. Kerta viikkoon lenkille ei ole mitään treeniä. Lenkille pitää mennä vähintään 3 krt/viikko. Murrr, mun kanssani.
Haluan vanhan itseni takaisin...toisaalta olen elämääni tyytyväinen muikelo, aivan siis todella. Enkä halua mitään vanhaa takaisin todellakaan, en mitään.

Onko mun pakko haluta lenkille? Kysyn itseltäni ja vastaan ON - koska se tekee niin hyvää. Päälle, fysiikalle, kaikelle.

Mä tarvitsisin perseelle potkijan, ihan todella tarvitsisin.

Tänään pakotan itseni lenkille ja tiedän että se on varmaankin ihan kivaa, mutta...

terveisin mukavuudenhaluinen ja elämäänsä tyytyväinen laiskanainen. pah.... eikäku nyt mä lähen lenkille.

--------------------
 yhtä lenkkiä myöhemmin:

Olo parempi, päässä ja kehossa.
Lähdin lenkille lennossa, moikkaan paria naapuria ja tuttuja, jotka ulkoiluttavat koiriaan. On nautinto juosta viljapeltojen laitamille, siellä on pellot täys ruista, vehnää ja kauraa. Heinä tuoksui. Hevoset laiduntavat. Kylkeä pistää, happi loppuu, en anna periksi, helpottaa. Loppureissu sujuu, kunnes otan loppuspurtin mäessä, jossa talvisin lapset (meidänkin) laskevat mäkeä. Se on korkea. Vedän sen ylös
joten kuten, en anna periksi. Oksettaa. Lenkki tehty, venytykset ja suihkuun.
Olo hyvä. Lenkillä tein yhden päätöksen, teen niinkuin alkuaikoina (juoksun), laitan juoksuohjelman itselleni jääkaapin oveen, treeniohjelman neljännelle puolikkaalleni, tulee sit mitä tulee, aikaa on vähän.

16. elokuuta 2013

last and first

Njaah....loma loppui, duuni ja arki alkoi.
Muistellaanpa vielä kuvien avulla loppulomaa :) Last weeks...

Naantali tuo oiva kesäkaupunki


 
 kesäkotimme parisen päivää

 
 
Luostarinmäki Turussa
 
Aurajoenrannalta 
 
 
Niilo työn touhussa (Neil Young & Crazy Horse Kaisaniemessä 5.8.)
 
mökille viimeisiksi lomapäiviksi
 
Jotenkaan en enää osaa kirjoittaa tuosta ajasta, onhan tässä jo viikko painettu töitä :) Ihana ja hyvä loma, rentouttava.

Puhutaan urheilusta. Niin, mun motivaatio juoksuun on ollut suht nollassa koko kesän. Johtuuko sitten hyvästä lomailusta vai mistä?.....
Silti muutamia juoksulenkkejä sain aikaiseksi, pyöräilyjä yllättäen aika paljon. Mun valkoinen 7-vaihteinen Nopsani on saanut liikuntaa tänä kesänä. Sen paksuilla renkailla on yllättävän hyvä fillaroida myös maastoisemmissa olosuhteissa. Mutta myönnetään, että noi vaihdemäärät eivät riitä maantieajoon. Koska en kuitenkaan ole vieläkään se varusteluihminen, katson ennenkuin satsaan. Jos oikein innostun niin sitten hankin vaihteikkaammankin.

Sitten asiaan: eilen  ryntäsin lenkille töiden jälkeen, juoksin kympin ja se oli vähän niinkuin ennenkin. Saavutin hyvänolontunteen. Vakaasti uskon, että homma palautuu nyt kohilleen. Helpotus!
Puolmara häämöttää syyskuun lopulla, muita juoksuja en ole vielä päättänyt. Katsotaan. On aika lyhytsanainen olo siitäkin. Pääasia on, että osasin vielä juosta :)

Ensimmäinen arkiviikko takana ja työkin maistuu kohtuu hyvälle. Seuraava lomakin on ihan kohta, jo lokakuussa. Silloin sanon au revoir!

Huomenna pidämme rapukekkerit omalle perheelle ja ystäväperheelle. Ravut ovat suurta herkkuani! Mutta eniten mua tässä kiinnostaa kekkereiden järkkääminen. Ja se, että vielä on kesä, loppukesä.