18. marraskuuta 2013

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna!
Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut.
On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?)
Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä....

Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan elämän top kymppiin meneviä tuntemuksia).
Näin pitkään olen lajia harrastanut - siis NELJÄ ja PUOLI vuotta, ennenkuin loksahti kohilleen.
Tai on se loksahtanut, mutta ennenkuin tajusin asian.
Mä saavutan - jos saavutan - juoksemisessa erityisen hyvänolon tunteen vasta kun kilometrejä on takana useita, kympin jälkeen ehkä hetkellinen upea flow - välillä, ei aina tietenkään. Eihän flow nyt mikään itsestäänselvyys ole. Sitä ei tule haluamalla, sitä ei saa kinuamalla, sitä ei saa laiskottelemalla. Se ansaitaan!
Jep. Mun fysiikka on hitaasti lämpeävä, nautin pitkästä joogatreenistä, nautin pitkästä juoksulenkistä, pitkät ja hartaat venyttelyt saa mut nirvanaan. Lyhyet (urheilu)pyrähdykset eivät ole mun mielestä mistään kotoisin.
Hieno asian valkeneminen. Mun kroppa ilmiselvästi nauttii kun sitä rääkätään pitkäkestoisella juoksemisella, mutta kehittymisen varaa on rutkasti edessä. Hyvä niin. Mulle tulee hyvä olo kun teen fyysistä hommaa yli tunnin.
Ihme juttu kun osaan olla myös vauhdikas. Ja nopeatempoinen. (jopa säpäkkä?)

Eilinen lenque oli hauska - merenrantaan ja takaisin lenkki. Eilinen myrsky ei kohonnut meilläpäin mylläkäksi, hieman vaahtopäitä merellä, myötä ja vastatuulta juostessa. Samalla haistelin ilmaa kuin mikäkin koira. Sting lauleskeli korviini. Nauratti elämän ihanuus. Nauttikaa, nyt paistaa!

2 kommenttia:

  1. Mulle on pimeys kyllä vaikeeta, mutta ei se "ihana lumi ja pikkupakkanen" (ja sössönsöö) sitä helpota yhtään. Ihan ittensä huijaamista toivoo lunta, että muka olis jotenkin kivampaa tää aika. Keväällä se on sitten ihan jees, kun voi kävellä järven jäällä ja aurinko paistaa täydeltä terältä.

    Paras juoksuflow on superhelteellä, kun aurinko paistaa täydeltä terältä, lihakset on lämpöset melki het ja asfaltti on kuuma (tosi jännä ton äskesen avautumisen jälkeen :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Tänä aamuna (mun piti siis alustavien suunnitelmieni mukaan lähteä klo 6.30 tunnin lenkille) käänsin kylkeä kun kuulin sateen ropinan ja vetelin unia klo.8. Onneksi mulla on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä töitä myöhäänkin jos tarpeen. Toi sade (daa) ei aamulla innosta lenkille, illalla ei niin väliä. Mutta tosiaan 10 tunnin unien jälkeen on aika reipas olo, muutoin. Saattaa saavuttaa työflow:n.....

      Poista