21. elokuuta 2012

Pari puolustusta

Eka puolustus: vaihtelun vuoksi vaihdoin blogin taustakuvaa ja valikoitui näin naivi. Mutta siihen on hyvä ja mielestäni hienokin syy.
Lauantaina ehdin maata auringossa pihalla, vähän niinkuin ennenvanhaan lapsena. Filtti, tyynyjä, kirja ja vaan olin. Luin Anne Swärdiä, suosittelen, loppukesän lempeässä auringossa ja välillä tuijottelin erilaisia mönkijöitä (hyönteisiä) nurmikolla, katselin puunoksien lomasta pilviä. Ja tajusin tosiasian: en muista koska olen tehnyt näin viimeksi.


Lapsena ehti, jaksoi ja aikaa oli loputtomasti, pitkästymiseen asti. Nuorenakin oli aikaa. Nuorena aikuisenakin ehti, mutta nyt: koska viimeksi?
Okei just muistin, että kerran kesälomalla rannalla miehen ja lasten kanssa, mutta silloin ehdin tuijotella haloa auringon ympärillä abouttia 10 min (tosiasiassa ehkä 5 min) ennenkuin joku pyysi lisää suolakeksejä ja banskua ja mehua.
Mutta että oikein tuntikausien ulkonakellimissessio!
Jep, kaikki viisaat sanoo, aikansa kutakin ja tuo mun kaiholla muistelema aika tullee vielä takaisin, eikä kukaan tuntikausiin pyydä multa yhtään mitään. Tiedetään.
Silti se oli niin ihanaa, että oikein kiitin puolisoani jälkikäteen. Koska hänhän sen mahdollisti ja lastenleffat. Thanks Pixar!

Sitten toinen puolustus: eilen olin niiiiiiiiiiiiiiiiin lähdössä lenkille, mutta koska vähän heikotutti ja kipeytytti valitsin villasukat, teen ja pipakakut. Mutta hei, tänään olen kunnossa eli lenkille ja sitten saunaan.

13. elokuuta 2012

karvat pystyssä

melkein koko kesä meni niin ettei tuttua flowmaista- hyvänolontunnetta tullut lenkeillä (siis melkein!).
Mutta viime viikolla viimeinkin: kylmät väreet juoksivat pitkin selkää ja karvat nousivat kropassa pystyyn silkasta ihanasta hyvänolon tunteesta. Niin tätähän mä tässä juoksemisessa hainkin, suu menee hymyyn, vauhti lisääntyy, musiikki tahdittaa juoksua, (ahas, tuo uusi kevyenliikenteen siltakin on valmistunut, ei ehdi jäädä tiirailemaan tarkemmin yksityiskohtia kun nyt kulkee niin hyvin), ohitan sen saman miehen kun joskus ennenkin, joka juoksee sillain hassusti jalat vispaten...mut ohittaa joku armeijaikäinen nuorimies, onkohan sama kuin silloin kerrankin?
Ja kroppa ihan puhki lenkin jälkeen. Naama punaisena (niinkuin aina), ihan läpimärkänä hiestä (same).
Ja seuraavalla lenkillä tossu kulki entistä paremmin eli tää käynnistyy tästä taas. Huh ja hyvä!
Vauhti on jotenkin jumittanut koko kesän, nyt taas alkaa kulkemaan.

Sitten olin salilla pitkästä pitkästä aikaa. Pitäisi käydä useammin, mutta jooga korvaa mulla salituksen. Ei saisi. Punttia pitäisi nostaa kerran viikkoon ja saada yläkroppa hienoon kuntoon. Michelle Obama kuntoon :)
No ei oikeasti sen takia vaan juoksuryhdin takia, tietysti.

Lisäksi vielä pyöräiltiin miehen ja nuorimmaisen kanssa, ihan pohkeet paukkuivat (ylämäki)pyöräilyn jälkeen.
Viime viikolla siis juoksua, juoksua, kuntosalia ja fillarointia. Tällä viikolla juoksua, juoksua, juoksua, kuntosalia? Toivotaan, ettei muut kiireet yhtään vähennä liikuntaa.

Sit mä haluaisin aloittaa sienestyksen, mutta millä ajalla? Aina vaan juoksen sienieni ohi ja ostan ne sitten kaupasta. Sienikirja, hattu ja metsään. Yleensä mieluiten juoksen mahdollisimman nopeasti metsäosuudet, en ole metsäläinen näemmä? (Miksi sieniä ei voisi kasvaa merenrantakallioilla tai ihanilla avarilla niityillä kun viihdyn niin paljon paremmin sellaisissa maisemissa). Poika on luvannut lähteä sieneen kanssani, tytär ei....hmmm. Haaveilen itsepoimituista kanttarelleista, mustista torvisienistä ja suppilovahveroista. Jos saan jotain sienisaalista tänä syksynä, laitan varmasti todistusaineistoa tänne :)

Mutta TÄNÄÄN mä juoksen PITKÄN lenkin!

6. elokuuta 2012

Olympiahuumaa?

Eilen kotona kolmen naperoimman kuin yhdestä suusta kuultua 'siis ei oo totta, sä meinaat varata tv:n koko päiväksi ja katsot noita olympialaisia ja ME ei saada katsoa mitään...'
Ihan hirveän hyvällä omallatunnolla sanoin: 'niin näin on, te voitte vaikka ulkoilla koko päivän...'
Mutta tottahan toki se on ihan hirveetä jos lapset eivät saa katsoa mitä haluavat tv:stä silloin kun haluavat.

Eilen sattui mielenkiintoinen olympiapäivä, ensin naisten maraton sitten miesten tenniksen loppuottelu ja ilta vielä täynnä juoksupainotteista ohjelmaa. Toisaalta tämä kisatv:n kyttääminen haittaa jo mun lenkkejäni merkittävästi. Tänään lenkille ja kunto nousuun huikeaan!

Lopuksi:
Bongasin tämmösen urheiluasukolumnin-> Trikoot on riskilläkin
Njaapajaa, nyt olen kyllä ihan sitä mieltä, että juostessa on hyvä olla tekniset vaatteet ellei sitten välttämättä halua itse kärsiä turhaan. Viis siitä mitä muut sanoo, jos eivät kestä katsoa kääntäkööt pään pois :)
Itse aloittelin jollain karseilla orginelleillä tamineilla ja vieläkin ihmettelen että miksi, miksi, miksi? No, vastaus oli tietysti, että tarvitsee katsoa innostuuko kunnolla juoksusta ennenkuin laittaa rahaa tossuja enemmän kiinni. Mutta suorastaan sanoisin, että upeat uudet juoksutamineet houkuttelevat lenkille huomattavasti paremmin kuin ne kamalat puuvillaryysyt, jotka tihkuvat hikeä ja hiertävät ihon rikki. Kolmen juoksuvuoden jälkeen aion laittaa enenevässä määrin rahaa kiinni kunnon varusteisiin. Eli laittakaa ne silmät kiinni kun tulen vastaan tiukkaakin tiukemmissa trikoissani :)

2. elokuuta 2012

unelmia



kuvat Vuoreksen asuntomessualueelta 2012

Miten asuntomessut liittyvät juoksemiseen? No ensituntumalta ei tietenkään mitenkään, mutta ne saadaan liittymään jos oikein yritetään.
Tietenkin monen tunnin patikointi aurinkoisella messualueella vastaa ihan kelvollisesti kevyttä-keskiraskasta treeniä. Tosin mä vedin messut läpi juttuseurassa, läpsärit jalassa ja kamera kädessä. Lenkeillä ei oo mitään näistä. Ja messuilla pitää muistaa pysähtyä lettukahveille. Mitään sellaistakaan ei ole ollut treeneissä.
Mutta silmät toimii ja havainnoi (aamulenkeillä joskus ei). Päässä liikkuu kaikenlaista, joskus myös asumiseen liittyviä haaveita, toteuttamiskelpoisia ideoita, jopa hienoja päätöksiä.
Näillä messuilla näkyi hyvän näköisiä terasseja, ihania kasvihuonepergoloita, kivoja yksityiskohtia siellä täällä. Taas se iänikuinen omakotitaloasuja minussa virittäytyi.
Bytheway, poikani on tehnyt jo oman tulkinnan epämääräisestä lupauksestani koskien lemmikkieläimiä: 'jos joskus asumme omakotitalossa voimme ottaa kissan' muotoon 'mä saan kissan kun muutamme omakotitaloon'. Kun tarkensin, ettei se nyt ihan 100% varmaa ole, että ikinä muutamme omakotitaloon, poika totesi: 'en ymmärrä mitä puhut'. 
Aika hyvin sanottu, koska.. njaa unelmat ovat ihan vaan toteuttamista varten, eikö?!!!! ;-)