29. elokuuta 2013

kropan tarpeellista makuuttamista

positiivisesti ajateltuna (ja sitähän ei minulta yleensä puutu, positiivisuutta) oli hyvä, että sairastuin flunssaan nyt, koska puolikkaaseen on vielä aikaa. Negatiivisesti ajateltuna on paska juttu, että sairastuin. Hommat töissä siirtyy ja sairastuminen on aina takapakkia fysiikalle.
Kallistun nyt kuitenkin ensimmäiseen ajattelutapaan.
Väkersin yhden kympin lenkin orastavan kipeänä ja pitkän työpäivän vielä siihen päälle, no ei auttanut. Sairastuin.

Eilen nukuin kotona melkein koko päivän, en avannut konetta *paljoakaan*, enkä roikkunut facessa oikeasti yhtään. Nukuin ja sitten luin ja makasin, torkuin, lepuutin, lötköttelin ja lopulta hain iloisen pojan eskarista 1,5 h aiemmin kuin yleensä. Hämmästyttävän iloisen pojan. Nuorimmaiselle eskarin alku ei ole ollut helppo, sietää kyllä ja sopeutuu pikkuhiljaa, mutta ei niin kivaa kuin tarha kuulemma.
Tämä poika onkin aina ollut hämmästyttävän hyvä tarhassa olija, no oli isosiskonsakin. Ehkä siellä tarhassa vaan on niin kivaa.

Tänään päätin vieläkin jäädä kotiin, vaikka olo huomattavasti parempi, ei kuitenkaan läheskään terve.
Työt tehdään sitten kun olen siellä, huonoa omaatuntoa en enää suostu ottamaan. Enkä minkäänsorttista stressiä. Asiat aina lutviutuvat ja solahtavat kohilleen kuitenkin, ilman ylimääräisiä kierroksia. Vuoden takaiset fiilikset (myös ne mukavan jännät) ovat niin taaksejäänyttä elämää, piti vaan oppia delegoimaan ja jakamaan työtaakkaa, kertomaan pomoille missä mennään ja sujuvasti soveltamaan tärkeysjärjestyksien ja aikataulujen kanssa. Kyllä mun entinen työni oli leppoisaa tähän verrattuna. Kun hommista tulee rutiineja ne leppoistuvat ja sehän on kind of tylsää...tasapaino siis lienee hyväksi. Pyritään siihen.

No mutta, poikakin sai jäädä tänään kotiin mun kanssa ja ilmiselvästi nauttii, yksi kaverinsakin on kotona eli eikun pihalle leikkimään koko päiväksi, ilman eskaritehtäviä ;-)
Tämän ympäristön plussa on lapsien runsaus, pihalla on aina kavereita, aina. Me, minä ja mies vaan alamme jo hieman kyllästyä pienten lasten jatkuvaan kiljumiseen ja huutoon, mutta terassinovenhan saa aina kiinni. Ja ei siellä nyt ihan kokoajan huudeta kurkku suorana, ainoastaan melkein. Kerran kysyin pojalta, että onko oikeasti siellä pihalla pakko huutaa kurkku suorana kokoajan ja kaikkien. Vastaus kuului: 'pihalla kuuluu huutaa'. Hmmm...olen kuitenkin eri mieltä, pihalla voi välillä huutaa, mutta ei kokoajan. Ja miksi joidenkin ihmisten lapset itkevät KOKO ajan. Huokaus. Meillä on siis itsellämme 4 lasta ja arjessa 2. Eli kyse ei ole lapsvihasta ei todellakaan. Ihan nyt vaan siitä, että miten sellaiset vanhemmat kestävät, joiden lapset itkevät koko ajan vai itkevätkö ne vain ulkona ollessaan? Höh. Outoa. Kunhan pohdin, ei kannata kenenkään suuttua :) Tosiasiassa kyse on meidän omasta vanhenemisesta, jonka kertoi isäni kesällä. Kun marisimme viinilasin ääressä pihamme muuttunutta äänimaailmaa, totesi nauraen, 'ahaa - te alatte tulla siihen ikään, ettei enää jaksaisi itkeviä ja huutavia lapsia.' Hmmm...vinha perä. Paras lisääntymisaika on vääjäämättä loppusuoralla ja nautin ajatuksesta, että lapset vaan tästä kasvavat. Todella, nautin. Kun näen jossain/ saati pidän sylissäni jonkun vauvaa, bilsa meinaa tehdä tepposet. Mutta jos onkin kyse jo isoäiti kuumeesta? aahahaa..hehhahhoo.

Nyt kanariisin laittoon ja sitten jatkuu vartalon makuutuus- tehtävä. Huomenna meinaan taas painetaan hommia ja pääsiskö jo huomen illalla lenkillekin. 1/3 viikon lenkeistä vasta tehtynä.

22. elokuuta 2013

laiskanainen juoksee

kun tahtoo. Ja mä olen tätänykyä laiska juoksemaan.

Missä on se energinen juoksijanainen, joka intoilee juoksusta joka välissä - tauolla?
Missä on motivaatio - totaalisen hukassa? Juoksutapahtumat eivät mua enää motivoi - ehkä?

Rantamaratonin puolikas lähestyy ja mä vaan himmailen juoksujeni kanssa. Kerta viikkoon lenkille ei ole mitään treeniä. Lenkille pitää mennä vähintään 3 krt/viikko. Murrr, mun kanssani.
Haluan vanhan itseni takaisin...toisaalta olen elämääni tyytyväinen muikelo, aivan siis todella. Enkä halua mitään vanhaa takaisin todellakaan, en mitään.

Onko mun pakko haluta lenkille? Kysyn itseltäni ja vastaan ON - koska se tekee niin hyvää. Päälle, fysiikalle, kaikelle.

Mä tarvitsisin perseelle potkijan, ihan todella tarvitsisin.

Tänään pakotan itseni lenkille ja tiedän että se on varmaankin ihan kivaa, mutta...

terveisin mukavuudenhaluinen ja elämäänsä tyytyväinen laiskanainen. pah.... eikäku nyt mä lähen lenkille.

--------------------
 yhtä lenkkiä myöhemmin:

Olo parempi, päässä ja kehossa.
Lähdin lenkille lennossa, moikkaan paria naapuria ja tuttuja, jotka ulkoiluttavat koiriaan. On nautinto juosta viljapeltojen laitamille, siellä on pellot täys ruista, vehnää ja kauraa. Heinä tuoksui. Hevoset laiduntavat. Kylkeä pistää, happi loppuu, en anna periksi, helpottaa. Loppureissu sujuu, kunnes otan loppuspurtin mäessä, jossa talvisin lapset (meidänkin) laskevat mäkeä. Se on korkea. Vedän sen ylös
joten kuten, en anna periksi. Oksettaa. Lenkki tehty, venytykset ja suihkuun.
Olo hyvä. Lenkillä tein yhden päätöksen, teen niinkuin alkuaikoina (juoksun), laitan juoksuohjelman itselleni jääkaapin oveen, treeniohjelman neljännelle puolikkaalleni, tulee sit mitä tulee, aikaa on vähän.

16. elokuuta 2013

last and first

Njaah....loma loppui, duuni ja arki alkoi.
Muistellaanpa vielä kuvien avulla loppulomaa :) Last weeks...

Naantali tuo oiva kesäkaupunki


 
 kesäkotimme parisen päivää

 
 
Luostarinmäki Turussa
 
Aurajoenrannalta 
 
 
Niilo työn touhussa (Neil Young & Crazy Horse Kaisaniemessä 5.8.)
 
mökille viimeisiksi lomapäiviksi
 
Jotenkaan en enää osaa kirjoittaa tuosta ajasta, onhan tässä jo viikko painettu töitä :) Ihana ja hyvä loma, rentouttava.

Puhutaan urheilusta. Niin, mun motivaatio juoksuun on ollut suht nollassa koko kesän. Johtuuko sitten hyvästä lomailusta vai mistä?.....
Silti muutamia juoksulenkkejä sain aikaiseksi, pyöräilyjä yllättäen aika paljon. Mun valkoinen 7-vaihteinen Nopsani on saanut liikuntaa tänä kesänä. Sen paksuilla renkailla on yllättävän hyvä fillaroida myös maastoisemmissa olosuhteissa. Mutta myönnetään, että noi vaihdemäärät eivät riitä maantieajoon. Koska en kuitenkaan ole vieläkään se varusteluihminen, katson ennenkuin satsaan. Jos oikein innostun niin sitten hankin vaihteikkaammankin.

Sitten asiaan: eilen  ryntäsin lenkille töiden jälkeen, juoksin kympin ja se oli vähän niinkuin ennenkin. Saavutin hyvänolontunteen. Vakaasti uskon, että homma palautuu nyt kohilleen. Helpotus!
Puolmara häämöttää syyskuun lopulla, muita juoksuja en ole vielä päättänyt. Katsotaan. On aika lyhytsanainen olo siitäkin. Pääasia on, että osasin vielä juosta :)

Ensimmäinen arkiviikko takana ja työkin maistuu kohtuu hyvälle. Seuraava lomakin on ihan kohta, jo lokakuussa. Silloin sanon au revoir!

Huomenna pidämme rapukekkerit omalle perheelle ja ystäväperheelle. Ravut ovat suurta herkkuani! Mutta eniten mua tässä kiinnostaa kekkereiden järkkääminen. Ja se, että vielä on kesä, loppukesä.