Siirry pääsisältöön

kropan tarpeellista makuuttamista

positiivisesti ajateltuna (ja sitähän ei minulta yleensä puutu, positiivisuutta) oli hyvä, että sairastuin flunssaan nyt, koska puolikkaaseen on vielä aikaa. Negatiivisesti ajateltuna on paska juttu, että sairastuin. Hommat töissä siirtyy ja sairastuminen on aina takapakkia fysiikalle.
Kallistun nyt kuitenkin ensimmäiseen ajattelutapaan.
Väkersin yhden kympin lenkin orastavan kipeänä ja pitkän työpäivän vielä siihen päälle, no ei auttanut. Sairastuin.

Eilen nukuin kotona melkein koko päivän, en avannut konetta *paljoakaan*, enkä roikkunut facessa oikeasti yhtään. Nukuin ja sitten luin ja makasin, torkuin, lepuutin, lötköttelin ja lopulta hain iloisen pojan eskarista 1,5 h aiemmin kuin yleensä. Hämmästyttävän iloisen pojan. Nuorimmaiselle eskarin alku ei ole ollut helppo, sietää kyllä ja sopeutuu pikkuhiljaa, mutta ei niin kivaa kuin tarha kuulemma.
Tämä poika onkin aina ollut hämmästyttävän hyvä tarhassa olija, no oli isosiskonsakin. Ehkä siellä tarhassa vaan on niin kivaa.

Tänään päätin vieläkin jäädä kotiin, vaikka olo huomattavasti parempi, ei kuitenkaan läheskään terve.
Työt tehdään sitten kun olen siellä, huonoa omaatuntoa en enää suostu ottamaan. Enkä minkäänsorttista stressiä. Asiat aina lutviutuvat ja solahtavat kohilleen kuitenkin, ilman ylimääräisiä kierroksia. Vuoden takaiset fiilikset (myös ne mukavan jännät) ovat niin taaksejäänyttä elämää, piti vaan oppia delegoimaan ja jakamaan työtaakkaa, kertomaan pomoille missä mennään ja sujuvasti soveltamaan tärkeysjärjestyksien ja aikataulujen kanssa. Kyllä mun entinen työni oli leppoisaa tähän verrattuna. Kun hommista tulee rutiineja ne leppoistuvat ja sehän on kind of tylsää...tasapaino siis lienee hyväksi. Pyritään siihen.

No mutta, poikakin sai jäädä tänään kotiin mun kanssa ja ilmiselvästi nauttii, yksi kaverinsakin on kotona eli eikun pihalle leikkimään koko päiväksi, ilman eskaritehtäviä ;-)
Tämän ympäristön plussa on lapsien runsaus, pihalla on aina kavereita, aina. Me, minä ja mies vaan alamme jo hieman kyllästyä pienten lasten jatkuvaan kiljumiseen ja huutoon, mutta terassinovenhan saa aina kiinni. Ja ei siellä nyt ihan kokoajan huudeta kurkku suorana, ainoastaan melkein. Kerran kysyin pojalta, että onko oikeasti siellä pihalla pakko huutaa kurkku suorana kokoajan ja kaikkien. Vastaus kuului: 'pihalla kuuluu huutaa'. Hmmm...olen kuitenkin eri mieltä, pihalla voi välillä huutaa, mutta ei kokoajan. Ja miksi joidenkin ihmisten lapset itkevät KOKO ajan. Huokaus. Meillä on siis itsellämme 4 lasta ja arjessa 2. Eli kyse ei ole lapsvihasta ei todellakaan. Ihan nyt vaan siitä, että miten sellaiset vanhemmat kestävät, joiden lapset itkevät koko ajan vai itkevätkö ne vain ulkona ollessaan? Höh. Outoa. Kunhan pohdin, ei kannata kenenkään suuttua :) Tosiasiassa kyse on meidän omasta vanhenemisesta, jonka kertoi isäni kesällä. Kun marisimme viinilasin ääressä pihamme muuttunutta äänimaailmaa, totesi nauraen, 'ahaa - te alatte tulla siihen ikään, ettei enää jaksaisi itkeviä ja huutavia lapsia.' Hmmm...vinha perä. Paras lisääntymisaika on vääjäämättä loppusuoralla ja nautin ajatuksesta, että lapset vaan tästä kasvavat. Todella, nautin. Kun näen jossain/ saati pidän sylissäni jonkun vauvaa, bilsa meinaa tehdä tepposet. Mutta jos onkin kyse jo isoäiti kuumeesta? aahahaa..hehhahhoo.

Nyt kanariisin laittoon ja sitten jatkuu vartalon makuutuus- tehtävä. Huomenna meinaan taas painetaan hommia ja pääsiskö jo huomen illalla lenkillekin. 1/3 viikon lenkeistä vasta tehtynä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää