28. toukokuuta 2012

juokseminen on muotia

aamulenkillä mietittyä: Juokseminen on nyt muodikasta ja trendikästä, selkeästi on koska Me Naiset lehdessäkin kehoitetaan nousemaan sohvalta ja juoksemaan edes viisi kilometriä :) Hauskaa ja hyvä idea! Itse artikkeli ei kolahtanut muhun, koska olen sitten vissiin ollut liikunnallinen ennen juoksemistakin, enkä se sohvaperuna. Eli lähtötilanne ei ollut rapakunto. No, jokainen ihminen, joka saadaan vedettyä sieltä sohvalta veks ja liikkeelle on plussaa kansanterveydelle, vaikka sitten trendikkyyden nimissä :) Ja ilokseni voin sanoa, että juoksu on ollut minulle muodikasta kohta jo kolme vuotta. Mun ja juoksun vuosipäivä on 31.5. <3

Toivotaan, ettei kohta tule sitten kirjoituksia kuinka juoksu hajottaa ihmisen ja sitä ei pitäisi harrastaa, vähän niinkuin joogalle on käynyt? Kovasti ihmettelen tätä, joogaa pitkään harrastaneena. No, okei tunnen kaksi ihmistä, jotka syyllistävät joogaa kroppansa 'hajoamisesta'. Ehkä kyse on ollut kuitenkin siitä, että ei ole tiennyt mitä tekee eikä ole kuunnellut kehoansa. Eikä ole malttanut aloittaa riittävän varovasti. Jooga on kuitenkin laji jossa kehittyy ikuisesti, valmiiksi siinä ei taida tulla koskaan. Ihana laji! Entinen joogamaikkani sanoi mielestäni osuvasti jotenkin näin: kun aloitat uuden lajin tuntemuksia tapahtuu, niitä kuuluu tulla, mutta älä katso mallia vierestä ja edistyneemmästä ja venytä yhtä pitkälle, silloin menee jotain rikki!

Jokatapauksessa trendejä tulee ja menee, pääasia olisi että jokainen löytäisi ne itselle mieluisat ja sopivat lajit, koska sohvalla istuminen hajottaa kropan tehokkaammin kuin mikään liikunta, luulisin :) En tiedä, koska olen joutunut opettelemaan sohvalla lojumista. En pidä lojumisesta :) En nyt lesoile tai mitään muutakaan pönttöä, en vaan jaksa olla aloillani liian kauan. Sanoo eräs, joka makasi viime viikolla 1,5 vrk kipeänä ja oli sitä mieltä ettei se ole ihmisen hommaa. Kauhuajatus olisi, että vanhana ei pääsisi liikkeelle. Sitäkin varten täytyy pitää jonain kaukaisena tavoitteena jossain siellä sitten kokonaista maratonia.
En selkeästikään ole sitä tyyppiä, joka haluaa kaiken nyt ja heti :)
Niin joo, olihan mulla tuokin asia mielessä, että jotkut ottavat heti hirveästi tavoitteita (kovan tavoitteen) ja sitten toteuttavat ne joko onnistuen tahi ei. Ja toiset taas ovat sellaisia kuin minänen eli asia kerrallaan, päämäärä selkiytyy sitämukaa kun tekee, valmistuu, kypsyy, tietää enempi. Ja tämä koskee nyt vaikka elämäntavoitteita ei mitään tiskausasioita tai muita sellaisia arkiaskareita, jotka menevät siinä sivussa säpäkästi, of course! Tätähän voisi kutsua elämäntavaksikin: verkkaisesti ja määrätietoisesti, täydentäen kohti päämäärää/päämääriä. (saa nauraa :) )

Mutta on mulla pinnalla yksi urheilulajihaave, jota haluaisin kokeilla: uimahyppääminen. Luin jostain että aikuisten uimahyppykursseja olisi olemassa. Ihan mun laji, selkeesti. Jooga ja juoksu tulivat mulle jäädäkseen ja ovat ja kehittyvät. Toivon. Jollain ajalla joskus olisi kiva kokeilla tuota hyppyjuttua. Siinä on elementtejä joita palvon: vesi, hyppääminen ja kehon hallinta.
Lajeista ylipäätään ja hajanaisesti kertoillen: sukeltamista olen jo kokeillut, se oli kivaa, mutta välineurheilua, joka vaatii rahaa ja aikaa ja luotettavan sukelluskaverin. Yksi huvittavimmista lajikokeiluista minulle oli aerobicin kokeilu joskus hamassa 90-luvulla. Meinasin kuolla nauruun. Ei mun juttu sitten yhtään. Uimista rakastan, mutten jaksa ajatella, että uisin tuntitolkulla samaa uimarataa päästä päähän, boooooring. Lisäksi pitäisi osata uida oikein :) Hevoset ei oo mun juttu, kokeiltu on. Tennis kiinnostaa tosi paljon, tarttee vaan sitä aikaa, eli myöhemmin sitten. Selkeesti vanhemman naisen urheilulaji :)

Eli tänä aamuna en niinkään nauttinut ympäristöstäni vaan mietin urheilua. Yhden jäniksen näin.

15. toukokuuta 2012

Poluista

Noista mun omista lenkkipoluista tuli mieleen hienoja asioita, jotka juoksu on tuonut tullessaan.
Ensinnäkin on juoksuajankohdan tuoma tunnelma: aamulla on vastaavaa herkkyyttä kuin myöhään illalla, aamupäivällä tai illansuussa rauhaa ei löydä eikä tarvitsekaan löytää.
Ja sitten reitit, aina löytyy uusia, loputtomasti ja sitäkautta kiinnittyy mm.kotiseutuun ihan eri tavalla kuin muutoin, omin jaloin, juoksien. Ihan eri asia kun mennä miehen ja lasten kanssa pyörä- tai kävelyretkelle (saati kulkea autolla). Nekin mukavia, mutta toisenlaisia.
Yksin omissa ajatuksissaan havainnoi ja kokee kaiken niin täysillä. Tai sitten olen vaan aina ollut tällainen, tarvitsen omaakin aikaa ja sen otan tavalla tai toisella, nykyään kätevästi kuntokin kohenee samalla. Aikanaan asuin miehen ja silloin vasta yhden pienen lapsen kanssa Taka-Töölössä melkein Meilahdessa ja omalla ajallani menin meren rantaan, rantakallioille ja annoin ajatukset tuulen vietäviksi.
Tosiasiassahan tämä tarkoittaa vain sitä että rakastan luontoa niin esikaupungissa kuin kaupungissakin ja mun on pakko pysähtyä ajoittain (ja tässä pysähtyminen tarkoittaa hetkiä itsekseen, ilman keskeytyksiä) ja kokea. Se on hieno tunne. Ja kokemisen lisäksi ajoittain antaa pään puhdistua milloin mistäkin. Mutta en mä siksi juokse, etten jaksaisi muuten. Kyllähän sitä on useita muitakin palautumis/jaksamiskeinoja. Olen vaan rakastunut juoksuun ja äärimmäisen iloinen siitä. Ja tämä noin keski-ikäisen naisen elämään saapuva energiamäärä on huippua. Vaikka olen kyllä lahjottu aikas rajattomalla energiamäärällä muutenkin. No joskus uuvututtaa, myönnetään :)

Tämän aamun lenkin fiiliksiä oli; kunhan unihiekka ensin poistui silmistä siellä jossain ja alkoi juoksuryhtikin saapua kroppaan. Upea aamukaste kadunvarsinurmikoilla, kevätkukat alkaneet lakastumaan: kesän merkki! Vastaan tulee työpaikkafillaristeja, ei muita. Autot, junat kulkevat. Paikallisen leipomon naiset ovat myssyt päällä röökitauolla, raksamiehet valuvat aamiaiselle ko. leipomo/kahvilaan. Mä kurvaan alamäkeen ja kotiin, jossa muut ovat vasta lämpöisinä heräilemässä.

11. toukokuuta 2012

puhinaa

ja hiljaista murinaa...
Lähdin eilen innokkaana lenkille kun heti alkuun näin naapurin miehen, jonka tiesin olleen myös Hcr:ssä viime lauantaina. Kyselin iloisena hänen aikaansa ja tietysti mainostin omaani, jolle hän tuhahteli ja kertoili juosseensa alle 2 tuntia.
No, mutta oikeesti tosi ihanaa, silti puhisen koska olenhan yli kymmenen vuotta nuorempi ja rutkasti pienempi ja mitä vielä. :)

Get over with it - sanoi miehenikin ja nauroi päälle ;-)

Mulle sitten tavoitteeksi tuollainen aika jonnekin hamaan tulevaisuuteen? Ei vielä ensi puolikkaalle, mutta sitä seuraavalle. Joo.

Ja se lenkki, siis mun palautuslenkki, meni hyvin. Olin palautunut.

8. toukokuuta 2012

Feels fine!

Jes jengi! Niin se vaan kävi, että puolimaraton tuli juostua ensimmäisen kerran elämässä juoksutapahtumassa.
Hienointa oli saapuminen juosten stadikalle, ihmisten 'hurratessa' ja kannustaessa. Liikutuksen kyyneleet tuli silmään ja taisi se olla yksi tämän astisen elämän kohokohdista. Tai ainakin Top Kahteenkymppiin pääsi!
Rasittavinta oli noin 7 kilsan kohdalla tullut piip-tarve, jonne maltoin vasta 17 km kohdalla. Johtuikohan tästä se, etten yltänyt toive-aikatavoitteeseeni vaan jäin siitä 9 minuuttia. :) (alle 2:20 pääsin sentäs).
Hcr:n järjestelyistä sen verran, että lähtö oli sekavaa, samoin maaliin tulon jälkeinen hässäkkä. Mutta kaikki tuo meni jotenkin kuin unessa. Itse juoksu taas ei mennyt unessa, se oli tönkköä, hauskaa, sujuvaa, hikistä, kuumaa, omituista, helppoa, raskasta ja hirveän kiitettävästi oli reitin varrella ihmisiä kannustamassa. Hienoa!!!!
Mutta aikatavoiteestani: en ole tyytyväinen ja jääpähän jotain parannettavaa seuraavalle puolikkaalle, joka lienee Espoon rantapuolikas. Mutta olen niin tyytyväinen, että vihdoin pääsin suorittamaan tämänkin koitoksen, koska se meni ja sen voi juosta, siihen ei kuole vaan se onnistuu!!!! Hyvä minä! Ja kaikki muutkin juoksijat!!!!
Nyt on aivan hirveän kova kaipuu lenkille, mutta pitäisi antaa palautumisaikaa itselle ettei tarttee sitten taas kävellä ja irvistellä kivusta. Eli huomennako jo pääsen lenkille?
Mulla on plaani tietty jo kesän varalle, joka viikko noin 3 lenkkiä ja syyskuussa puoli- ja varttimaratonit. Ainakin!
Multa AINA (iso hymiö) kysytään kuinka paljon juoksen kerralla, se vaihtelee: yleensä 8-14km, joskus 5km, joskus 18km. Mutta vielä en juoksentele joka viikko 21km, mutta se aika elämässä saapuu....saapunee...saapuu...

4. toukokuuta 2012

Vuoden odotus

palkitaan huomenna. Olen niin tohkeissani. Näin jopa elämäni ensimmäisen juoksu-unen viimeyönä. Naurettavaa suorastaan, tämä onni ja into mitä koen. Toivotaan, että fiilis pysyy tositoimissa :)

Tällä viikolla olen ollut kiireinen ja juossut vain kaksi alle kympin lenkkiä, mikä lienee oikein hyvä asia. En ole ehtinyt miettiä sen kummemmin hartaasti odotettua puolikastani vaan ottanut rennosti. Nyt alkaa jo tutuksikin tullut 'kisajännitys' tulemaan. Kävin tänään pojan kanssa fiilistelemässä Kisahallilla ja hakemassa numeroa, paitaa, chippiä...paikka pursuili samankaltaisia lajitovereita. Kääk, lyötiin käteen jopa maratonmatkailu-mainos. Ei nyt sentään sellaisia...
Huomenna tapahtuu. Ja mitäpä sen jälkeen? - kysymys häilyy jo mielessä....syksyn juoksutapahtumat valittava....:)