Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

luonto kutsui

22.12. loppui syksy ja alkoi talvi =  tähtitieteellinen talvi (opin tämän Hesarista ja varmistin Wikipediasta). Mun syksy loppui kuitenkin jo 19.12. kun yhdeksän päivän loma, herätyskellottomuus that is, alkoi. Loma , tuo työssään itseään säälimättömästi kuluttavan ihmisen paras aika, jolloin tapahtuu recover eli toipuminen ja parantuminen tällä kertaa viiden kuukauden työrupeamasta, herätyskellottomuus, happihyökkäys paljosta ulkoilusta ja makuuhaavat liiasta makaamisesta, ähky liiallisesta syömisestä?, päänsäärky liiasta viinistä? Njah, noi kaksi viimeistä ignooraisin, koska ne olivat selvässä vähemmistössä tapahtumia :D Näin joululoman aikaan näkee joskus myös auringon eikä vain loputonta harmaata ja säkkipimeää (jouluvalot näyttivat erityisen kauniilta Espalla säkkipimeässä). Ja minulle onnekkaalle, joka asuu maaseutumaisella kylämäisellä esikaupunkialueella, myös näkee, haistaa ja tuntee luonnon ihan vain pistämällä jalkansa ja loputkin itsestänsä ovesta pihalle. (phui,

pimeydelle turpiin

Pinnalla nyt: Liikkumattomuus (ei ole ollut aikaa tai jaksua urheilla ) saa mut sekaisin väsymyksestä (ja tämä pimeys). Tapahtunutta tai heti kohta tapahtuvaa kivaa: 1) jaksoin heti maanantaina siivota kämpän ja tiistaina leivottiin, tein myös joulukorttitilauksen! 2) pikkujoulut (vol2), sain kiitosta meidän työyhteisön piristyksenä, tuon kuulemma positiivista meininkiä työntekoon ja olen aina ystävällinen ja kiva  (totta kai, mutta miksi MÄ olen silti ihan poikki?) 3) saan myös  (jumakauta sentään!)  rahallisen kertabonuksen hyvästä duunista tänä vuonna. Niitä ei meillä jaella ihan alvariinsa. Tulee tarpeeseen (joululahjat!) Kyllä ahkera työntekijä rahalla elää - sekin 4) oli myös tolkuttoman hyvä työpaja tärkeästä aiheesta 5) sekä pari hyvää kurssipäivää kiinnostavasta ohjelmasta 6) perjantai 7) nuorimman lapsen joulujuhla huomenna Ja sitten keskinkertaista: 1) Silvopleen safka sai mut voimaan huonosti, ehkä se oli vain kertaluontoinen juttu. En ole mielestäni kuitenkaan

neverending syksy - lopu jo!

On ollut kummallinen viikko ja todella kummallinen syksy. Ja kun tästä elossa selviää (välillä liioittelen) on taas kerran voittaja. Ja totta kai selviää. Edelleen on vahva olo kuitenkin. Silla tavalla vahva kun on aina elämässä ollut  (välillä ei ole ollut kyllä yhtään vahva olo, mutta sen on aina tiennyt että selviää). Onhan tässä kaikkea kivaakin tapahtunut, mutta perusvire on ollut huono tässä syksyssä. Tähän yksi nauru juttu: Sanoin kotona taannoin: 'Välillä musta tuntuu siltä, että kenelle annan turpaan seuraavaksi?' (PMS?) ja sitten naurettiin päälle (kai? väkinäisesti? ;-) ) On myös hyvällä tavalla kypsyneempi olo. Totta puhuen mä rakastan vanheta, ihan selkeesti tuun koko ajan viisaammaksi :). Mä en muuten sanoisi, että elämä heittelee, ihan itse me täällä heittelehditään. Milloin mitenkin, mutta siis me - ei elämä (no okei se on sanonta). Kyllähän asioita tulee joskus ansaitsematta ja ns. puun takaakin, mutta se miten niihin reagoi, sen täytyy olla se juttu. Kyllä.

roikota riiputa lihaa

Onneksi on ilmajooga. Olen totaalisen ihastunut tähän ilmailulajiin. Suht samaan hengenvetoon kiinnostaisi muuttaa myös astangajooga harrastustani enempi flown suuntaan. Harrastusten pitää uusiutua. Juoksu ei vieläkäkään mua hirveästi uudelleeninspiroi. Kerran tässä taannoin olinkin poluilla juoksemassa. Musat korvissa täysillä. Puhdistavaa toki. Ehkä keväällä taas jatkan tai talvella jo. Ken tietää, minä en. Oli eilen työperäisesti herne niin syvällä nenässä, että ilmajoogan pää alaspäin roikkuminenkin vain hiukan tuota hernettä irroitti. Tuumin kuitenkin poikkeuksellisia väärinkohdeltuna ja raivoissani. Onneksi väärinkohdeltu ja loukattu minä (omanarvontunnetta on) sai tänään kiitosta hyvästä työstä. Ja muiden sotkujen selvittämisestä!  Fiilis maassa ja siitä juontuneena ihan extempore tuli eilen mieleen, että pitäisikö opiskella enempi joogaa ja ryhtyä joogamaikaksi? Ehkä ei, mutta lajin monipuolisuutta haluan nyt kokea enempi. Hirveän pitkään olen joogaillut ja tiedän, että

juoksemisesta

Still. Päivän parhaat. Se on niin näin. Vai onko? .... Heipat!

positiivisuudesta

Haa - en kadonnutkaan lopullisesti, mutta 3 kk:n (melkein) kirjailutauko tuli syystä, toisin sanoen ei ole ollut sitä aikaa ei energiaa eikä myöskään tahtoa kirjoittaa mitään kenellekään mistään. Näin. Kadotin myös motivaationi juoksuun totaalisesti ja olen odottanut nyt 3 kk (melkein) koska motivaatio palautuisi. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että taidanpa haluta lenkille tänään tai lähiaikoina. Still running is part of me ja sama suomeksi. Onneksi en kadottanut joogamotivaatiota. Päinvastoin. Aloitin vakituiseen myös ilmajoogan astangan rinnalle. Voimaa, venyvyyttä, meditaatiota, rauhaa, ajatusten vapautta, uskallusta heittäytyä. Noh, tota jälkimmäistä minulta ei ole tarkemmin ajatellen elämässä puuttunut, joskus voisin olla jopa harkitsevaisempi, ehkä. Kiitos sitä harkitsevaisuuspiirrettä elämältä lisää! Toisaalta sitten en olisi minä vaan joku muu, ehkä aika tylsä, väritön, hajuton ja mauton (ysk!)  tyyppi? Tämä syksy on totisesti verottanut voimia. Ehkä joskus jaksan vielä

epäarkea

Epäarki on jatkunut nyt 2,5 viikkoa. Se pitää mut tyytyväisenä. Joo - töihin paluu kävi yllättävän kivuttomasti. Hyviä (kin) asioita tapahtui, se ehkä edesauttoi asiaa. Tai sitten se on tää mun kertaalleen uudesti luotu skin, joka jeesaa. Koska onhan positiivinenkin välillä arkeen ahdistunut ja kaavoihin kyllästynyt. On erinomaisen suuri ajatusvirhe, ettei positiivisesti asioihin suhtautuva joskus lipsuisi! Suorastaan rikos ajatella niin typerästi! (tähän sellainen silmää vinkkaava hymiö) Tämä upea elokuu myös jeesaa, mahtavat ilmat! Suorastaan kuulee kun d-vitamiini kohisee kehoon. Aurinko tuo elämäni valo! Ja fillarointi - yli 150 kilsaa tullut viimeaikoina poljettua kunnes kumi puhkesi. Köh. Olen taas  (kerran) ymmärtänyt, että olen kuin olenkin niin levoton ihminen, että mulla täytyy olla paljon kestävyysliikuntaa, jotta pysyn tyytyväisenä. Meditaatioliikunta on  (niin kauan kun olen asian tajunnut) mun juttu. Pitkät fillaroinnit, pitkät juoksulenkit, piiiitkät kävelyt,

hullun hyvä kesä

on ollut tämä. Ja nytkö pitäisi orientointua työarkeen? Onneksi ei vielä arkiarkeen. Rakastan epäarkea. Arki on jees - yleensä, mutta kesän epäarki on parasta. Mun elämän uutta voipottua! Hyvää viiniä (tai halvempaakin muovimukista) . Villiä tanssia (tai suloista nojailua) . Loputonta valvomista (tai kellon ympäri nukkumisia) . Auringossa lojumista  (tai kesäsadepisaroita kasvoilla) . Rauhoittavia yöuinteja (tai kuumasta saunasta kylmään järveen pulahduksia). Rakkautta, ymmärrystä ja yhteisiä suunnitelmia (onpas ylevää!) Jokunen ihminen sanoo, että arjen pitäisi olla yhtä juhlaa tai vähintään sellaista, ettei siitä tarvitse valittaa. En tiedä voiko ihan noin ehdoton kukaan kuitenkaan olla? Mun arki karaisee, tylsistyttää, nuhjuuttaa, kalventaa, pätevöittää, yhdistää, v...ttaa, samentaa, himmentää ja vaikka mitä (hyviäkin asioita).  Loma taasen hellii, tuulettaa, ruskettaa, ihastuttaa, naurattaa, pitkästyttää harvemmin ja vaikka mitä muuta virkistävää, muttei juurikaan huonoja ju

mökkinollaus

Heti kun olin saanut vanhimman lapseni Los Angelesin lentsikkaan (3 viikon kielimatka juuri peruskoulunsa päättäneelle tytölle, jolla on 9 enkussa :), pakkasimme kamat ja lähdimme kolmin aika extempore mökkilomalle kauimpaiseen saaristoon mihin about autolla pääsee (neljä lossia). Juhannus äärimmäisessä huitsukassa eli Houtskärissä, rakkaita lempinimiä myös huitsunkuusi, huitsinnevada, huitsinsääri, huitsinääri.   Menomatka meni yllättävänkin sujuvasti, ilman suurempia odotuksia lossirannoissa. Ruuhkaa ei ollut lainkaan. Perillä odotti aika vaatimaton mökkinen, johon kävimme kotiutumaan saman tien. Pikkupoika oli aluksi kauhuissaan olosuhteista - no kaupunkilaislapsi ja hyviin 'mökki'olosuhteisiin elämässään tottunut :). Kauaa ei kestänyt kun jalkapallo sai jo kyytiä isolla nurmella. Merenrantasauna lämpiämään sutjakasti ja grilli kuumaksi (kosteilla hiilillä ja sytykkeillä - aika tehtävä, muttei mahdoton: ruohonleikkurin bensaa tilkka).       Sauno

ei voi tietää

Koska en ole voinut treenata (juoksuja) riittävästi en mennyt HCR:n enkä HHM:n. Mutta ei se mitään, olen tehnyt kaikenlaista muuta. (ps. sormi toipuu, mutta 2 viikkoa vielä se on kipeä, sanoi lääkärisihminen) Olen aloittanut työmatkapyöräilyt. Matkaa on 25 km/suunta ja aikasyöppöyden vuoksi (ei toki minkään muun ;-) ) poljen joka päivä vain suuntaansa, toisen sitten istun junassa. On jotenkin ihanaa, että lapset on lomalla ja ensi viikolla perheessä kaikki muut paitsi minä. Minä saan tulla ja mennä ilman aikatauluja. It suits for me. Viikko sitten olin bilettämässä mun rakkaan kamun kanssa. Ei todellakaan voi tietää miten hauskaa meillä oli. Sain kyllä 45 v. lisäikää sillä nauramisella. Mullistava viikonloppu. Suits for me, hauskanpito. Nyt ajattelin lähteä taas pyöräilemään tai jotain. Mulla on nyt energiaa, sitä riittää. Kesälomaan on 1,5 viikkoa ja ensimmäisen kerran vuosikausiin en ole tässä vaiheessa vuotta loppu töistä vaan loma on kivaa vaihtelua. Noo-o 5 ja puolen vii

luunmurskaaja

Tiesittekö - jos jää sormi raskaan metallisen palo-oven väliin se murtuu. Näin kävi mulle tällä viikolla töissä. Voi paska. En edes tajunnut sen olevan murtuneen, ennen kuin ajattelin näyttää sitä vuorokauden turpoamisen ja mustumisen jälkeen, ja joo alkoihan sieltä vertakin tihkua kynnen takaa, lääkärille. Ja olihan se ihan älyttömän kipeäkin tapahtumapäivänä (oli taas vissiin vähän kiire päivä kun en murtunutta sormea 'ehtinyt' noteerata). Tämä on murtunut, totesi nuori mieslääkäri (taas), jotenkin en enää koskaan halua kuulla tuota tuomioita. (Nuoria mieslääkäreitä kyllä voisi katsella useinkin). Last sentence was sensored . Vuosi sitten jalkapöydän murtuma, nyt sormi eli vasen nimetön. Kyllä, olen vasenkätinen. Hoh hoijakkaa.  Sattuuhan näitä ja niin edespäin, ei nyt vaan oikein jaksaisi. Kaksi viikkoa ainakin tällain sormi lastoitettuna ja teipattuna viereiseen. Onneksi kuitenkin saan mennä töihin jo ensi viikosta  (tekemään mitä? Palaveeraamaan, kirjoittamaa

jolkottaa joogasalille

Hirveesti on vettä virrannut Tonavissa sun muissa isoissa jorpakoissa sitten viime kirjoituskerran. Mun niska-hartia-selkä-osasto on suorastaan kelpo kunnossa. Tänään kävi työergonomia-tarkastajakin tarkistamassa työpisteeni. Kaikki olisi kuulemma loistavasti kunhan saisin sen sähköisen pöydän. Saan joskus. 18 kiireellisempää on edessä jonossa. Sitä odotellessa joogaan ankarasti, nytkin on kroppa (hyvällä tavalla) kipeänä 3 h joogailuista tällä viikolla. Kokeilin normin (astanga) lisäksi aerialyogaa (=airyoga =ilmajooga) ja tykkäsin. Uusia ulottuvuuksia tulisi varmasi jos harrastaisi sitäkin säännöllisesti. Hauskinta oli lentää ja olla pussukassa rentoutumassa. Venytykset olivat lempeitä liinan avulla ja kropan omalla painolla, mutta hyvin tehokkaita. Voin suositella ja katsokaa nyt miten tunnelmallinen sali! Huvittaisi kyllä monipuolistaa joogailujani ja ottaa kivoja uusia kokeiluja sieltä sun täältä normin lisäksi. Hotjoogaa pitää kokeilla, ei kyllä välttämättä mun juttu, ko

fyssarireissua ja buranaa

Joillekin tuli mieluinen jytky, mulle ei - tuli akuutti niska-hartiakipu. Oikeastaan koko oikeanpuoleinen osa selästä oli tulessa (lievä ilmaisu). Ja on pirun himputin kipeä vieläkin (7-vuotias lukee tässä vieressä mitä kirjoitan...). Toimistotyöperäiset vaivat alkavat ilmeisesti ilmaantua tässä vaiheessa ikää rytinällä vai mitä tämä on? Hartian seutu on varoitellut koko vuoden, pysynyt kurissa joogalla ja hieronnoilla, mutta viime viikon jooga laukaisi poltteen ja tuskan, jonka näemmä viimeistelin taloyhtiön talkoilla lauantaina lopullisesti. Niska-hartiat irtisanoutuivat yhteistyöstä ja matka fysioterapeutille (oli muuten elämäni eka (oma) fysioterapeuttikäynti)  ja muutaman päivän sairikselle kipulääkkeineen alkoi. Siis sairaslomalle sen takia, että tekee päätetyötä? Buranaa naamaan, jotta voi olla ja tämä sen takia, että tekee töitä? Iso kirosana. Monta isoa sellaista. En voi hyväksyä! En ole satuttanut itseäni vaan tämä on nimenomaan duuniperäistä jumituksen kasaantumista, jok

kalliolle kukkulalle juoksen minä....

Trailrunning , my darlings, sai mun pohkeet pitkästä aikaa (sitten vuosiin) tukkoon ja paukkumaan. On se sen verran raskasta puuhaa, tuo metsässä, kallioilla, poluilla, pöpeliköissä ryysäily. Ja aivan mahtavaa :) Turhat työperäiset patoutumatkin häipyi hus takaviistoon ja pää oli taas joustava metsähaipakan jälkeen. Koivet kyllä huusivat apua, jonka saivat eilisessä erittäin venyttävässä joogasessiossa.   Olenko ehtinyt yhtään täällä kehuskella, että mun pääseisonta on kehittynyt jopa huimasti? En varmaankaan ole kehdannut, mutta se on. 'Onpa kaunis täysin pysty ja kapea asento', sanoi opekin. Hallitusti ja hillitysti tulen alaskin. Silti on matkaa ja opittavaa siinäkin vielä - niin kuin joogassa aina on. Kropan loputonta haastamista. Superlaji, jossa ei ole koskaan valmis. Pidän siitä ideasta.  Noistakin syistä elämä ihan vaan hymyilee tänään. Mukavahko poikkeustyöpäivä tänään ja aivan mun entisten kotikulmien liepeillä stadissa. Tuli ikävä sinne ja siihen osaan Helsinkiä

tuore ja terve

Viikonlopun juttuja. Nuorimmat halusivat virpomaan, joten eilen tihkusateessa lähdimme pajunoksia meidän vakkarimestasta katkomaan. Lenkkareiden pesukeikkahan siitä tuli, koiranskeidaa pöpeliköt täys. Niin kevättä! Upeita oksia tehtailtiin illansuussa ja tänäänhän ne kaikki meni. Lapset kantoivat kädet kipeinä herkkuja kotiin. Kannatti! Tyttöjen kesken menimme tänään puolivuosittaiselle Iksukeikalle ja kannoimme kaksi kassia välttämättömyyksiä kotiin. Aah.  Vielä vähän lisää rairuohoa itämään, ensi viikolla on pääsiäinen. Mitähän herkkuja tänä vuonna laittaisi? Mut hei nyt lähden viikon kolmannelle lenkille. Mähän sanoin, et oon taas moodissa :) 

kestävää asennetta

Good news again: Vuoden täydennyskoulutus on nyt förbi , tehty ja done. Erinomaisen kehittävä ja oikeasti antoisa kokemus, enemmän kuin koulutuksen alussa ymmärsinkään. Hyvä, että lähdin siihen! Mitäpä sitten seuraavaksi opiskelisin? Ehkä kuitenkin pientä taukoa nyt. Töiden ohella, joka on jatkuvaa itsensä kehittämistä kuitenniin, alkaa rakennusprojektin seuraava vaihe: toteuttaminen . Lupahakemuksen saimme sisään rakennusvalvontaan viime viikolla ja kestänee noin 2 kuukautta kun luvan saamme. Sillä välin tehtävää riittää, paljon. Jos vaikka aloittaisi piha-ja puutarhamessuilta tällä viikolla :) No okei, okei - oikeasti on paljon hommaa meillä tässä 2 kk aikana, eikä vain messuilla haahuilua. Kuten esimerkiksi:kevään huviksi ja ratoksi päätimme lähteä miehen kanssa kahden Wieniin, tiedossa vappuna. Äärimäisen kiinnostavaa ja tarpeellista ja ihanaa. Ja pus kahden <3 <3 Kun on matka tiedossa on tämän ihmisen hyvä ja levollinen olla. Viime viikolla pujahdettiin teinin kan

Ensi viikolla alkaa kevät

Ou, on jo maaliskuu. Mihin tämä aika ja myös elämä menee? Suorastaan valuu ohi. Marssii harmaudessa. Aurinkoa en muista nähneeni sitten muutamaan viikkoon. Herran jestas tätä Suomea, on tämä kyllä masentava maa mitä näihin säihin tulee. Parina päivänä on ollut kyllä tällaistakin (kuvassa). Eläkeläiset kai näkee joskus aurinkoa? In my life aika menee töihin ja koulutöihin. Kumpaakin on riittävästi ja toinen niistä on kohtapuolin done!  Oon sankaritar, suorastaan kone ja aikaansaava tapaus. Kehu aina tuntuu hyvältä ja noi ei ollut mun omia 'kehu'-sanoja, paitsi toi sankaritar. Yksi omakehu mahtuu aina joukkoon :) :) Enpä arvannut, että opintojen kirjoitushommissa menisi NÄIN paljon aikaa ja työpäivän päätteeksi on melkein joka päivä joko lisää töitä tai sitten kouluhommia. Joskus kuten tänään, ehdoton EI kaikelle sellaiselle ja harjoitan ihan pelkkää vapaata koko illan.  Kunhan taas pääsen näistä työllistävistä rupeamista, tajuan arvostaa ihan tavallisia iltoja. Ajatella!

ulkoilua ja kotoilua

Viime viikon parasta antia oli ulkoilu ystävän kanssa. Viikolla. Arkena. Töiden ja mun joogan jälkeen treffit tapaksilla ja punaviineillä. Sitten jatkettiin oluilla, myöhään meni. Mutta tuntea ystävä ala-aste-iästä asti, joka/jonka tuntee niin hyvin, että ei voi kuin nauttia olemisesta, höpöttelystä, päivittelystä, ruuasta, viinistä. Hirveän hyvin jaksoi töissä seuraavana päivänä....kohtalaisen hyvin....hyvin... :) Sama se, väsymyksen arvoista! Toinen ihan mainio juttu oli viikonlopun ahkerat talviurheilut nuorimman kanssa. Rattikelkalla mäkeen. Minä myös. Aikuinen ja rattikelkka on hasardi yhdistelmä, mutta hyvin meni :) Päälle vielä hiihtämään, tahtoi poika. Mulla ei ole suksia, juoksen en hiihdä (nykyään). Jaa-a, ehkä joskus taas.... Kuluva viikko onkin sitten alkanut ihme paahtamisella. Poika on kipeänä ja mä olen etänä koko alkuviikon (olisin muutenkin ollut). Eilen tein hommia kotona ilta puoli kymmeneen (siis puoli kymmeneen?) Tänään nukuttiin pommiin, ehdittiin just

paluu lukuihin

Paluu menneisyyteen eli ihan ekan kerran koskaan aloin lukemaan omia blogitekstejäni läpi (oonpa osannut joskus kirjoittaa innostavasti (!), siis vuonna 2012 ). Pääsin vuoteen 2013 ja tilastollista faktaa- tekstiin, kun villiinnyin heti laskemaan lisää faktaa pöytään. (luetaan loput tekstit sit joskus, jos jaksaa...) Kertauksena itselleni, juoksukilsoja kertynyt noin: (vuoden 2009 lukuja en ole merkannut ylös, hölmöä kyllä) 2010 - 255 km 2011 - 460 km 2012 - 558 km 2013 - 481 km 2014 - 229 km Että sentään, noistahan on luettavissa kaikki! Vuonna 2012 olin toistaiseksi parhaimmillani (juoksun suhteen) , vielä seuraavakin menetteli, mutta sitten meni jalka ja kaikki sen mukana. Toisaalta olin vaikuttunut (leikisti? -eikun ihan oikeasti) , siitä kuinka paljon mä liikun muutoinkin, tällaiseksi perustavisnaiseksi. Ihan hirvee sporttailija :) Juoksukilsoja vain lasken kaikki muu on extraa. Vaikka kirjailen niitäkin harvakseltaan muistiin, en vaivaudu laskemaan. Tai kenenkään k

etäisesti unelmavartaloa hakemassa

Ah, ilmeisesti (tässä) elämässä ei voi koskaan, vaikka kuinka haluaisi, suunnitella urheiluja etukäteen. Hirmuisen kovan startin jälkeen tämän viikon saldo surkeat 1,5h joogaa (ja muutama hassu kerta lihastreeniä).  Lisäksi se, mitä nyt viikonloppuna sitten kerkeää - ehkä uida ja lenkkeillä. Ah toisen kerran ja mitä sitten! Mutta sitä sitten, että tällä meiningillä mulla menee ikuisuus ennen kuin kykenen tällaisiin asentoihin (haave ja tavoite....) Miettikää miten mageeta olisi postata instaan itsestään tuollaisia kuvia. Kohta laitan sinne tavallisia joogakuvia ihan vaan piruuttani. Faceen ei viitsi, siellä on ihan liikaa tosikkoja tai joitain :) :)   Selkeästi pelkkä perusjoogailu ja juokseminen ei enää mulle riitä. Haluan voimakkaan, erityisen taipuisan vartalon. Njaah, ehkä mun aika ei vaan riitä sellaiseen ja useita muita tekosyitä. Viikko on mennyt nopeasti, kiitos yhden etäpäivän, ensi viikolla seuraava. Olipas hyvä keksintö hakea ja saada sellaisia. Huomasin tä

tammikuun valo

tammikuussa tarvitaan valoa     tyylikkään makuisia juomia ja hyvän värisiä ruokia     sopivasti lunta ja runsaasti juoksuja   

asennetta on

Uusi vuosi (eli oikeasti siis lomat) toi tullessaan uuden paremman asenteen, joka syntyy rennosta ja siitä rauhoittuneesta olosta. Hektisyys ei ole palannut (ja pysyköötkin poissa). Asenne on nyt sellainen, että mä määritän mun työkuviot ei muut (kiltteyden aika on ohi - ei toki tehokkuuden, mutta liian kiltteyden). Olenhan ikävästi juuri niitä ihmisiä, jotka aina kuvittelevat tietävänsä mitä tekevät ja jaksavansa, vaikka naristen toki, älyttömässä rumbassakin. Siksi ja silti mua älyttömästi ensin nauratti sitten liikutti erään vanhemman työkaverin jutustelu mulle ennen joulua yksissä läksiäisissä. 'Älä ole liian kiltti, hukut töihin, opettele sanomaan ei, ne mielellään kasaa töitä liikaa sille joka tekee'. (Kehuen samalla toki). No on huomattu ja tiedän. Ja suoraan sanoen, olen pettynyt itseeni jos kuukauden kulttua ravaan hektisesti palaverista toiseen, hiki nupissa (niin kuin kaikki kohta ravaavat). Kokeillaanpas voiko töissä, nopeatempoisissa ja hektisissäkin, ottaa vähän