28. joulukuuta 2015

luonto kutsui

22.12. loppui syksy ja alkoi talvi = tähtitieteellinen talvi (opin tämän Hesarista ja varmistin Wikipediasta). Mun syksy loppui kuitenkin jo 19.12. kun yhdeksän päivän loma, herätyskellottomuus that is, alkoi.


Loma, tuo työssään itseään säälimättömästi kuluttavan ihmisen paras aika, jolloin tapahtuu recover eli toipuminen ja parantuminen tällä kertaa viiden kuukauden työrupeamasta, herätyskellottomuus, happihyökkäys paljosta ulkoilusta ja makuuhaavat liiasta makaamisesta, ähky liiallisesta syömisestä?, päänsäärky liiasta viinistä? Njah, noi kaksi viimeistä ignooraisin, koska ne olivat selvässä vähemmistössä tapahtumia :D

Näin joululoman aikaan näkee joskus myös auringon eikä vain loputonta harmaata ja säkkipimeää (jouluvalot näyttivat erityisen kauniilta Espalla säkkipimeässä). Ja minulle onnekkaalle, joka asuu maaseutumaisella kylämäisellä esikaupunkialueella, myös näkee, haistaa ja tuntee luonnon ihan vain pistämällä jalkansa ja loputkin itsestänsä ovesta pihalle.
(phui, että onkin saasteisen oloinen ilma tänään täällä pääkaupungissa...)
Lenkkibiisien aatelia:Pois Kalliosta

Tapahtui hirveän paljon happilenkkejä yksin, lapsen kanssa sekä lapsen ja miehen kanssa. Huikean kauniita kotiseudun maisemia, aurinkoa ja kuutamoa ja kyllä jopa juoksulenkki - nyt sain siis itseni vihdoin liikkeelle (ehkäpä uskaltaudun ajattelemaan mahdollisia aamulenkkejä arkeen ennen töitä, ajatustasolla nyt ainakin).

Tuntikausia ulkoilua, tuntikausia nukkumista, tuntikausia elokuvia ja tuntikausia lukemista. Toivoin pukilta (mieheltä) Naparetki, minun rakkaustarinani - kirjaa, jonka myös sain.
Huitaisin sen kahdessa päivässä. Kiehtova teos, totta joka sana paitsi kaksi sivua kuten kirjan alkulehdellä kerrotaan. Luin arvostelun Hesarista (tietysti) ja se oli siinä - toive pukille vaihtui lennossa padasta kirjaksi. (Jep, en mä nyt niin poikki ole syksyllä ollut, etten olisi tykännyt tehdä ruokaa ja varsinkin pataruokia).

Tapahtui myös joulu (olen maltillisella tavalla jouluihminen, tosin en joulua stressaava ihminen - stressaan ihan muista asioista!) Kaunis symmetrinen kuusi, 50 euroa (tietysti kaunis - miksi jotkut hankkivat risumaisia kuusia olohuoneisiinsa?) Kinkun paistoa - tuli nyhtöpossua (hyvää, mutta hajoavaa), laatikoiden tekoa: bataatti sekä lanttu-ruohosipuli (sehr gut), sukulaisia ja koiria (awwwww), skumppaa!, lahjoista suht ilahtuneita lapsia :D och så vidare.


Ainiin - tontilla kävimme pari kertaa, toivottamassa hyvää joulua sille ja yhdelle tulevalle naapurillekin, joka meidät sieltä yhytti :D
Herranjestas, jos emme kohta pääse rakentamaan, niin pistän ranttaliksi. (Loman aikana olemme sommitelleet talon pohjaan (piirrokseen), joka on siis valmis lupia myöten sekä ammetta että paljua terassille. Njaa- eihän sitä koskaan tiedä).

Seuraavaksi eli kahden työpäivän jälkeen lähdemme koko perhe landelle neljäksi (4) päiväksi. Pimeyttä, raketteja, paljua, skumppaa, saunaa, lehmiä, lenkkejä ja joo sukulaisia yhtenä päivänä. Erittäin hyvä idea.

Tänäänkö taas lenkille ja kasvot hehkeäksi ulkoilmasta? Ostin varmuuden vuoksi elämäni ekan kasvoseerumin tänään - tähän mennessä olen luottanut ulkoilun voimaan, nyt näyttää painovoima myös tulevan ja tekevän tehtäviään. Toki itseäni arvostan (sellaisena kuin olen ja plaaplaaplaaaa), mutta todellisuus pitää olla hanskassa, minun hanskassa, vielä :D

Sellaista myös luin jostain lomalla (olisko ollut Ville Virtanen Annassa), että ihmisen elämän tarkoitus on oppia ymmärtämään se, että elämä on tässä ja siinä pitää oppia elämään, ei ole olemassa (yleensä) mitään parempaa tulevaisuutta.

Tuo pitää osittain paikkansa, mutta osittain ei, koska olen kokenut monia parempia tulevaisuuksia jolloin elämästä on tullut aidosti parempaa kuin aiemmin, muutoksien kautta. Muutos on yleensä hyvästä, vaikka olisikin aluksi vaikeaa ja kivuliasta.
Mutta muuttuminen muuttumisen vuoksi on päätöntä, tarkoittaiskohan tuo sitä. Koska niin se on, hyvää ei pidä muuttaa vain sellaista mikä ei ole riittävän hyvää tai on huonoa.
Se voisi tarkoittaa myös sitä, että sen lisäksi että nykyään niin kovasti jo osataan rakastaa (ja kehua) itseämme voisimmeko rakastaa (ja kehua) myös toisiamme?

11. joulukuuta 2015

pimeydelle turpiin

Pinnalla nyt: Liikkumattomuus (ei ole ollut aikaa tai jaksua urheilla) saa mut sekaisin väsymyksestä (ja tämä pimeys).

Tapahtunutta tai heti kohta tapahtuvaa kivaa:
1) jaksoin heti maanantaina siivota kämpän ja tiistaina leivottiin, tein myös joulukorttitilauksen!
2) pikkujoulut (vol2), sain kiitosta meidän työyhteisön piristyksenä, tuon kuulemma positiivista meininkiä työntekoon ja olen aina ystävällinen ja kiva (totta kai, mutta miksi MÄ olen silti ihan poikki?)
3) saan myös (jumakauta sentään!) rahallisen kertabonuksen hyvästä duunista tänä vuonna. Niitä ei meillä jaella ihan alvariinsa. Tulee tarpeeseen (joululahjat!) Kyllä ahkera työntekijä rahalla elää - sekin
4) oli myös tolkuttoman hyvä työpaja tärkeästä aiheesta
5) sekä pari hyvää kurssipäivää kiinnostavasta ohjelmasta
6) perjantai
7) nuorimman lapsen joulujuhla huomenna

Ja sitten keskinkertaista:
1) Silvopleen safka sai mut voimaan huonosti, ehkä se oli vain kertaluontoinen juttu. En ole mielestäni kuitenkaan raskaana ;-)
2) olen sammutellut omalta osaltani tulipaloja töissä aika monta
3) olen ollut huolissani vanhimman lapsen terveydestä, migreenikohtaukset ovat hyvin rajuja (ja kyllä homma on hoidossa, mutta silti on huoli)
4) parin viikon tauon jälkeen taas viikonloppuna asuntonäyttö eli loputonta siivousta ja pettymystä kun ostajaa ei taaskaan ilmaannu
5) mä en jaksaisi enää yhtään työpäivää ennen lomaa, mutta tsempilllä mennään. Ja hymyllä (ja se on aito)

Hei, tohon tuli enempi hyviä kuin niitä tylsiä juttuja! Hymyllä pimeydelle turpiin.

4. joulukuuta 2015

neverending syksy - lopu jo!

On ollut kummallinen viikko ja todella kummallinen syksy. Ja kun tästä elossa selviää (välillä liioittelen) on taas kerran voittaja. Ja totta kai selviää. Edelleen on vahva olo kuitenkin. Silla tavalla vahva kun on aina elämässä ollut (välillä ei ole ollut kyllä yhtään vahva olo, mutta sen on aina tiennyt että selviää).Onhan tässä kaikkea kivaakin tapahtunut, mutta perusvire on ollut huono tässä syksyssä. Tähän yksi nauru juttu: Sanoin kotona taannoin: 'Välillä musta tuntuu siltä, että kenelle annan turpaan seuraavaksi?' (PMS?) ja sitten naurettiin päälle (kai? väkinäisesti? ;-) )

On myös hyvällä tavalla kypsyneempi olo. Totta puhuen mä rakastan vanheta, ihan selkeesti tuun koko ajan viisaammaksi :). Mä en muuten sanoisi, että elämä heittelee, ihan itse me täällä heittelehditään. Milloin mitenkin, mutta siis me - ei elämä (no okei se on sanonta). Kyllähän asioita tulee joskus ansaitsematta ja ns. puun takaakin, mutta se miten niihin reagoi, sen täytyy olla se juttu. Kyllä. Mä yleensä reagoin monella tavalla, peräkkäin ja yhtä aikaakin.

Nyt minusta tuntuu todellakin tältä, päivän horoskooppini: (hei eihän ne oo totta, mutta osuviahan ne on!)
Et päästä nyt villiä puoltasi irti, vaan käyttäydyt moitteettomasti ja hillityn hallitusti joka tilanteessa. Se näkyy niin teoissasi kuin ulkonäössäsikin.

Ah, coolin näköinen lady, joka hoitaa homman kun homman tyylikkäästi. Tyylipuhtaasti.
Saattaa myös hymyillä vaarallisesti. No okei toi viimeinen lause ei oo mua (mutta saattaisin...).
Mä hymyilen aina kivasti, siksi mulle uskaltaa tuntemattomatkin jutella. Ja siksi päädyn töissä hoitamaan ongelmaisia asioita diplomatialla (tällä viikolla taas oltu tosihommissa senkin suhteen). Oon myös tosi rento, silloin kun olen miellyttävässä seurassa. Takakireä seura ei sovi mulle - tuun levottomaksi. Silloin pitää päästä pois (tykkääkö joku muuten takakireästä seurasta?)

Mutta sitä mietin, että jos ja kun (?) alkaa raksaprojekti keväällä, niin mikään - siis ei mikään asia siinä voi saada mua tolaltaan (ja miten se meni? Ne kuuluisat viimeiset sanat....until).

Ihme itseanalyysia taas, mutta kaikesta ja kaikista huolimatta, on ihan hirveän hyvä olla näissä nahoissani nyt. Ja ehkä kriisit ja vaikeat jutut poikii hyvääkin, niin on yleensä käynyt.

Vitsi, pitäisköhän repäistä ja urheilla viikonloppuna. Koko viikko meni säätäessä muuta. Ainakin katson linnanjuhlia (puvut) ja juon vähän skumppaa mieheni karvaisessa kainalossa (tähän sellainen hiukan vaarallinen seksikäs hymy). Hih.

19. marraskuuta 2015

roikota riiputa lihaa

Onneksi on ilmajooga. Olen totaalisen ihastunut tähän ilmailulajiin. Suht samaan hengenvetoon kiinnostaisi muuttaa myös astangajooga harrastustani enempi flown suuntaan. Harrastusten pitää uusiutua.

Juoksu ei vieläkäkään mua hirveästi uudelleeninspiroi. Kerran tässä taannoin olinkin poluilla juoksemassa. Musat korvissa täysillä. Puhdistavaa toki. Ehkä keväällä taas jatkan tai talvella jo. Ken tietää, minä en.

Oli eilen työperäisesti herne niin syvällä nenässä, että ilmajoogan pää alaspäin roikkuminenkin vain hiukan tuota hernettä irroitti. Tuumin kuitenkin poikkeuksellisia väärinkohdeltuna ja raivoissani.
Onneksi väärinkohdeltu ja loukattu minä (omanarvontunnetta on) sai tänään kiitosta hyvästä työstä.
Ja muiden sotkujen selvittämisestä! 

Fiilis maassa ja siitä juontuneena ihan extempore tuli eilen mieleen, että pitäisikö opiskella enempi joogaa ja ryhtyä joogamaikaksi? Ehkä ei, mutta lajin monipuolisuutta haluan nyt kokea enempi. Hirveän pitkään olen joogaillut ja tiedän, että lajin hienous on loputon oppiminen (ja taantuminen ja taas oppiminen) ja lajin monipuolisuus. Vähän jokaiselle on jotain. Tosin saunajoogailut taidan jättää muille - kyllähän sitä löylyissä tulee useinkin venyteltyä, mutta se on normia saunapuuhaa, ei joogaa.

Dare and try ->

 


Loppuhuomiot:
Joululomaan 4 viikkoa ja yksi päivä!
Pääsin tänä vuonna pikkujouluihin ja oli kivat bileet. :)
Sataispa lunta. Vuosiin en ole odottanut lunta. Nyt kiinnostaisi, jotta tämä kaamea pimeys hellittäisi. Ehkä ostaisin jopa sukset. Tai sitten menisin juoksemaan, lumeen, hankeen, syvään. Tirsk! :)

3. marraskuuta 2015

juoksemisesta

Still.
Päivän parhaat.
Se on niin näin. Vai onko?
....




Heipat!

positiivisuudesta

Haa - en kadonnutkaan lopullisesti, mutta 3 kk:n (melkein) kirjailutauko tuli syystä, toisin sanoen ei ole ollut sitä aikaa ei energiaa eikä myöskään tahtoa kirjoittaa mitään kenellekään mistään. Näin.

Kadotin myös motivaationi juoksuun totaalisesti ja olen odottanut nyt 3 kk (melkein) koska motivaatio palautuisi. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että taidanpa haluta lenkille tänään tai lähiaikoina. Still running is part of me ja sama suomeksi.

Onneksi en kadottanut joogamotivaatiota. Päinvastoin. Aloitin vakituiseen myös ilmajoogan astangan rinnalle. Voimaa, venyvyyttä, meditaatiota, rauhaa, ajatusten vapautta, uskallusta heittäytyä. Noh, tota jälkimmäistä minulta ei ole tarkemmin ajatellen elämässä puuttunut, joskus voisin olla jopa harkitsevaisempi, ehkä. Kiitos sitä harkitsevaisuuspiirrettä elämältä lisää! Toisaalta sitten en olisi minä vaan joku muu, ehkä aika tylsä, väritön, hajuton ja mauton (ysk!) tyyppi?

Tämä syksy on totisesti verottanut voimia. Ehkä joskus jaksan vielä enemmänkin aiheesta, mutta ei nyt en. Ehkä sitten kun olen taas piirun viisaampi ja vanhempi? Nyt vain pieni verhon raotus. Se on kiinnostavampaa (ja todellakin järkevämpää, kas harkintakykyä kuitenkin löytyy :)) kuin leväyttää koko elämäänsä nettiin? Noh, joillekin se sopii hyvin, mutta ei minulle ja toivon että lukijani (öö - jos teitä on) arvostavat tätä. Kiitos etukäteen!

Sössötys sikseen: päätin tehdä juuri nyt uudelleenarvioinnin elämäntavoissa. Olen voinut pahoin jotenkin, jonkin verran ja liian kauan (3kk vai kauemmin, ei voi tietää? :) ).
Liikaa töitä, liikaa stressiä, liikaa asioiden veivaamista, liikaa asioita ylipäänsä, liikaa viiniä, liikaa valvomista ja liian vähän liikuntaa. Nyt loppu! Stop!

Back to the basics eli liikunnan ja terveyden pariin. Kyllähän mä sen tiedän milloin (ja mistä syystä) olen parhaimmillani henkisesti ja fyysisesti.
Toisaalta (pieni toisaalta sallitaan) ehkä löysäily/haahuilu/pohtiminen/puhuminen/veivaaminen tuotti tai tuottaa jonkin tuloksen. Mutta nyt on riittävästi tapahtunut edellä mainittuja. Olen toiminnan ihminen en veivaamisen. En arvosta veivaajaa itsessäni ja välttelen veivaajia. Mutta valitettavasti sorrun joskus siihen itsekin. Ironic.

Senkin vuoksi päätin palata tähän blogiini (jep, ajattelin lopettaa koko jutun), että mulla tuntuu olevan välillä asiaa. Ehkä asiani kaiken tämän muun höpötyksen väleistä on jotenkin luettavissa eli se, että elämä on todella arvokasta ja täällä ollaan vain kerran. Mielen avaaminen positiivisuuteen voi olla avain pois pahasta olosta? Mä olen elämän kouluttama (no ketäpä elämä ei kouluttaisi?) ikuisuus positiivinen ja todellakin joudun toitottamaan asiaa myös itselleni ajoittain.

En siis hymyile itseriittoisuudessani muiden yläpuolella päivästä toiseen, niin kuin jotkut saattavat kuvitella. Hullu ajatuskin. Inhoan muuten sitä, että jotkut ihmiset eivät näe somea tai pintaa syvemmälle, se on niin pinnallista, olla näkemättä siis! Ajatusten yksioikoisuus saa mut näppylöille.
Silti ja joo, meitä on monenlaisia ja itsekin sorrun aina siihen: katso ja kuuntele mua = tunnet mut. Mitä etkö, outoa?!

Minussa oleva positiivisuus ilmenee sitkeytenä ja uskona elämään ja siihen, että hyvä olo voittaa pahan olon aina. Siihen, että välillä pitää nauraa ettei kaikki mene niin (murheellisen) vakavaksi.
Tähän kohtaan yksi juttu: "Ei kannata mennä nurkkaan nihraamaan ranteita auki tylsällä abloy-avaimella". Aika osuva muuten. Kuinka kauan kannattaa myllätä pahassa olossa ja pitäisikö asialle tehdä jotain? Liian kauan ei kannata. Voisiko kohdistaa katseensa itseensä, usein ja ilman puolustuskantoja ja tekosyitä.

Niin, kyllä tähän elämään (kaikilla) pahaa oloa mahtuu. Juuri viime yönä mietin kun heräsin kesken sikeiden unieni, että miksiköhän välillä elämässä on niin paha olo, vaikka kaiken pitäisi after all (you are my wonderwall?) olla hyvin?
Ja nyt korostan tätä, tunnen ihmisiä, joilla on paha olo ns.syystä. Sen jotenkin ymmärtää tai hyväksyy paremmin.
Kuitenkin ja kun oloja käy läpi yksin ja/tai jonkun kanssa ne katoavat - ehkä hetkeksi tai kokonaan.
Taitaa kuulua ihmisyyden kompleksisuuteen koko juttu. Hitto! Rankkaa! Elämänmakuista?
I don't like that word! Miten elämä ei olisi elämänmakuista? Jaiks - taas joidenkin bloggaajien keksimä stupid termi ;-)

Kaikki eivät todellakaan ole luonteeltaan positiivisia, jotkut jopa halveksivat sellaista luonnetta. No se on kyllä täysin turhaa, ajan ja ajatusten haaskaamista. Meitä on erilaisia tyyppejä maailma täysi. Kannattaa keskittyä itseensä eikä niin paljon vertailuun tai  muiden ihmisten olemiseen?
Silti, voisiko katkeruuden tai surullisuuden voittaa positiivisilla ajatuksilla? Jos ei, niin millä sitten? Terapialla?
Tähän kohtaan olen huono sanomaan, koska en ole itse koskaan ollut enkä taida mennäkään terapiaan. Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole saaneet niistä mitään ja sitten ihmisiä jotka kokevat saaneensa.

Voimia kaikille! Itse kuvittelen ottavani osan voimistani taas kerran liikunnasta, se todistetusti tehoaa. Ja unesta, olen nukkunut kaiken uupumuksen nyt pois. Kymmeniä tunteja uupumusta.

Työuutisia: Sain sen sähköpöydän 6 kk odottelun jälkeen, ehkäpä selkäni on toistaiseksi turvattu toimistotyön vaativuudelta. Pää saattaa kestää myös :)

Raksaprojekti odottaa kevättä. Elämä jatkuu. Raiteita piti hiukan puhdistaa välillä. Rakkaus on vahvaa, toivon.

11. elokuuta 2015

epäarkea

Epäarki on jatkunut nyt 2,5 viikkoa. Se pitää mut tyytyväisenä.

Joo - töihin paluu kävi yllättävän kivuttomasti. Hyviä(kin) asioita tapahtui, se ehkä edesauttoi asiaa.
Tai sitten se on tää mun kertaalleen uudesti luotu skin, joka jeesaa.
Koska onhan positiivinenkin välillä arkeen ahdistunut ja kaavoihin kyllästynyt. On erinomaisen suuri ajatusvirhe, ettei positiivisesti asioihin suhtautuva joskus lipsuisi! Suorastaan rikos ajatella niin typerästi! (tähän sellainen silmää vinkkaava hymiö)
Tämä upea elokuu myös jeesaa, mahtavat ilmat! Suorastaan kuulee kun d-vitamiini kohisee kehoon. Aurinko tuo elämäni valo!
Ja fillarointi - yli 150 kilsaa tullut viimeaikoina poljettua kunnes kumi puhkesi. Köh.

Olen taas (kerran) ymmärtänyt, että olen kuin olenkin niin levoton ihminen, että mulla täytyy olla paljon kestävyysliikuntaa, jotta pysyn tyytyväisenä. Meditaatioliikunta on (niin kauan kun olen asian tajunnut) mun juttu. Pitkät fillaroinnit, pitkät juoksulenkit, piiiitkät kävelyt, pitkät joogatreenit. Kaikki pitää olla kestävää. Jätän muille hektiset suoritteet ja otan itse pitkät :)

Rakentamisrintamalle kuuluu tällä hetkellä odottelua. Asuntomme on ollut myynnissä tovin. Odotamme ja toivomme suht pikaisia kauppoja, jotta pääsisimme vielä ennen talvea tontin raivauspuuhiin. Lupa siis on, suunnitelmat valmiiksi piirretty (hyvä mun mies!) ja muutama raksatarjous on tippunut, vielä pyydetään muutamia.
'Mihinkäs teillä kiire olisikaan', totesi appiukkokin. Niin, ei olekaan, olisi vaan jo hirveän jännittävää päästä taas askel eteenpäin tässä huikeassa projektissa.

Huomenna alkaa arki-arki, jos tätä helteistä elokuuta nyt niin voi nimetä. Koulut alkaa alakoululaisella. Toinen luokka - vanha tekijä jo siis (helpotus mulle, ei tarvitse huolehtia miten se pärjää kun tietää että pärjää).
Tytär aloitti jo eilen, pääsi toiseksi priorisoimaansa jatko-opinahjoon ja on oikein iloinen siitä. Silloin minäkin olen.

Pari päivää minilomaa olen viettänyt - ei hassumpaa. Nyt kämppä kuosiin taas kerran yhtä myyntiesittelyä varten ja minä ja pikkupoika biitsille. Ei todellakaan hullumpaa! Vielä jos illalla iltajuoksuille maastoon...

28. heinäkuuta 2015

hullun hyvä kesä

on ollut tämä.

Ja nytkö pitäisi orientointua työarkeen? Onneksi ei vielä arkiarkeen.

Rakastan epäarkea. Arki on jees - yleensä, mutta kesän epäarki on parasta. Mun elämän uutta voipottua! Hyvää viiniä (tai halvempaakin muovimukista). Villiä tanssia (tai suloista nojailua). Loputonta valvomista (tai kellon ympäri nukkumisia). Auringossa lojumista (tai kesäsadepisaroita kasvoilla). Rauhoittavia yöuinteja (tai kuumasta saunasta kylmään järveen pulahduksia).
Rakkautta, ymmärrystä ja yhteisiä suunnitelmia (onpas ylevää!)

Jokunen ihminen sanoo, että arjen pitäisi olla yhtä juhlaa tai vähintään sellaista, ettei siitä tarvitse valittaa. En tiedä voiko ihan noin ehdoton kukaan kuitenkaan olla? Mun arki karaisee, tylsistyttää, nuhjuuttaa, kalventaa, pätevöittää, yhdistää, v...ttaa, samentaa, himmentää ja vaikka mitä (hyviäkin asioita). Loma taasen hellii, tuulettaa, ruskettaa, ihastuttaa, naurattaa, pitkästyttää harvemmin ja vaikka mitä muuta virkistävää, muttei juurikaan huonoja juttuja :).

Alkulomasta siellä huitsinäären laiturilla ajattelin, että ihan juuri nyt ryhdyn lampaiden kasvattajaksi (?) ja lopetan toimistotyöt, ne on nähty. Kun loma vähän jatkui, ajattelin, että kohta muutan todellakin sinne Uuteen-Seelantiin ihan vaan huvikseen (mun ikihaave, maa välillä vaihtuu).
Loman edelleen jatkuessa, naaman ja reisien (?) auringossa kärvenyttyä ja tukan käydessä vain entistäkin vaaleammaksi ja säkkäräisemmäksi, silmien muuttuessa kirkkaammiksi ja nauravaisemmiksi, jokin loksahti kohdalleen.

Silloin mä loin nahkani uudelleen ja pystyin taas oikeasti ja aidosti toteamaan, että nautin mun elämästäni ja rakastan tätä kaikkea (tai ainakin suurta osaa tästä kaikesta). Ja sellaisena kuin olen (deal with it).

Mä oon se sotkutukka, hippityttö sisimmässäni, joka nauraa ihan hirveästi ja joka on onnellinen ja iloinen. Aika kauniskin jopa! Löysin tällä lomalla osan jonnekin kadonneesta itsestäni. Musta tuntuu, että tästä seuraa paljon hyvää.

En aio luetella mitä kaikkea tein lomalla ja missä kaikkialla olimme. Noup - se ei ole kiinnostavaa vaan lopputulos on. Enkä jaksa nyt olla yhtään niin arkinen kuin joskus olen ollut. 

Kuitenkin hyvin arkisesti totean sen, että hienoa kun työmatkapyöräily taas alkoi, aloin jo vähän kaivatakin kunnon liikuntaa ja kapeampaa uumaa. Muusta en vielä osaa sanoa - jotain uutta voisi kehkeytyä mun (työ?)arkeen, kun on nahkakin uudesti luotu ;-)


22. kesäkuuta 2015

mökkinollaus

Heti kun olin saanut vanhimman lapseni Los Angelesin lentsikkaan (3 viikon kielimatka juuri peruskoulunsa päättäneelle tytölle, jolla on 9 enkussa :), pakkasimme kamat ja lähdimme kolmin aika extempore mökkilomalle kauimpaiseen saaristoon mihin about autolla pääsee (neljä lossia). Juhannus äärimmäisessä huitsukassa eli Houtskärissä, rakkaita lempinimiä myös huitsunkuusi, huitsinnevada, huitsinsääri, huitsinääri.


 

Menomatka meni yllättävänkin sujuvasti, ilman suurempia odotuksia lossirannoissa. Ruuhkaa ei ollut lainkaan. Perillä odotti aika vaatimaton mökkinen, johon kävimme kotiutumaan saman tien. Pikkupoika oli aluksi kauhuissaan olosuhteista - no kaupunkilaislapsi ja hyviin 'mökki'olosuhteisiin elämässään tottunut :). Kauaa ei kestänyt kun jalkapallo sai jo kyytiä isolla nurmella.
Merenrantasauna lämpiämään sutjakasti ja grilli kuumaksi (kosteilla hiilillä ja sytykkeillä - aika tehtävä, muttei mahdoton: ruohonleikkurin bensaa tilkka).

 
 
 
Saunomista, mereen dippauksia (merivesi n.+10 astetta), olemista, juhannusta. Pienellä porukalla on pienet kuviot eli ei mitään ylirasitusta missään kohtaa.
 



 
Mökillä aika menee nopeasti kunnes tulee sadepäivä, silloin pitää lähteä hampurilaisille ihmisten ilmoille. Houtskarissa se tarkoittaa vierasvenesataman mainiota ravintolaa.
 
Lähtöpäivänä oli juhannuksen paras ilma (suprise - suomen suvi!). Mökki kasaan ja menoksi. Paluureissulla kahviteltiin mielettömässä auringonpaisteessa Houtskarin lossirannassa, syötiin Korppoossa erinomaisessa pihviravintolassa ja jonotettiin kaksi tuntia Nauvon lossirannassa mantereelle pääsyä. Pientä juhannuksen paluuliikennettä.
 
Good heavens, että oli ihana tulla omaan kotiin! Wuhuu, ei itikoita! Jippii, ei vaarallisia ja liukkaita kallioita tai saunanportaita, ei notkuvia lattialankkuja. Puhumattakaan kananmunalta haisevasta vesijohtovedestä. Silti, mulla vaan vahvistui se, mitä olen jo vuosia haaveillut: Oma mökki karulla saaristokalliolla. Siellä olisi harmaa moderni mökki, nafti mutta riittävä. Olot karut, mutta sykähdyttävät. Liekö ikinä toteutuu? Tukka jäi mulla mukavaan kiharaan, naama ja käsivarret ruskettuivat. Hei, tästä on hyvä jatkaa lomaa - 5 viikkoa!

7. kesäkuuta 2015

ei voi tietää

Koska en ole voinut treenata (juoksuja) riittävästi en mennyt HCR:n enkä HHM:n. Mutta ei se mitään, olen tehnyt kaikenlaista muuta.
(ps. sormi toipuu, mutta 2 viikkoa vielä se on kipeä, sanoi lääkärisihminen)

Olen aloittanut työmatkapyöräilyt. Matkaa on 25 km/suunta ja aikasyöppöyden vuoksi (ei toki minkään muun ;-) ) poljen joka päivä vain suuntaansa, toisen sitten istun junassa.

On jotenkin ihanaa, että lapset on lomalla ja ensi viikolla perheessä kaikki muut paitsi minä. Minä saan tulla ja mennä ilman aikatauluja. It suits for me.

Viikko sitten olin bilettämässä mun rakkaan kamun kanssa. Ei todellakaan voi tietää miten hauskaa meillä oli. Sain kyllä 45 v. lisäikää sillä nauramisella. Mullistava viikonloppu. Suits for me, hauskanpito.

Nyt ajattelin lähteä taas pyöräilemään tai jotain. Mulla on nyt energiaa, sitä riittää.
Kesälomaan on 1,5 viikkoa ja ensimmäisen kerran vuosikausiin en ole tässä vaiheessa vuotta loppu töistä vaan loma on kivaa vaihtelua. Noo-o 5 ja puolen viikon vaihtelu. Still, yhden muuttujan voisin ottaa -  helteet, tack.

palaillaan, ei voi tietää ;-)

15. toukokuuta 2015

luunmurskaaja

Tiesittekö - jos jää sormi raskaan metallisen palo-oven väliin se murtuu. Näin kävi mulle tällä viikolla töissä. Voi paska.
En edes tajunnut sen olevan murtuneen, ennen kuin ajattelin näyttää sitä vuorokauden turpoamisen ja mustumisen jälkeen, ja joo alkoihan sieltä vertakin tihkua kynnen takaa, lääkärille. Ja olihan se ihan älyttömän kipeäkin tapahtumapäivänä (oli taas vissiin vähän kiire päivä kun en murtunutta sormea 'ehtinyt' noteerata).
Tämä on murtunut, totesi nuori mieslääkäri (taas), jotenkin en enää koskaan halua kuulla tuota tuomioita. (Nuoria mieslääkäreitä kyllä voisi katsella useinkin). Last sentence was sensored.
Vuosi sitten jalkapöydän murtuma, nyt sormi eli vasen nimetön. Kyllä, olen vasenkätinen.
Hoh hoijakkaa.





Sattuuhan näitä ja niin edespäin, ei nyt vaan oikein jaksaisi. Kaksi viikkoa ainakin tällain sormi lastoitettuna ja teipattuna viereiseen. Onneksi kuitenkin saan mennä töihin jo ensi viikosta (tekemään mitä? Palaveeraamaan, kirjoittamaan oikealla kädellä muistiinpanoja, yksisormijärjestelmä rules?)
Juoksemaan puolimaratoneja? Ei tietenkään ennen kuin on sormi parempi. Joogaamaan? Just just, ehkä sit joskus. Mitä voi tehdä?

Kahvitella! Kaveri, jota en koskaan ehdi nähdä, mutta joka on erityisen rakas, tuli heti kahvittelemaan mun kanssa. Jee!
Lätkää on voinut katsoa. Harmi et Suomen pelit nyt sitten loppuivat. Njah.
Leffassa voi käydä. Mentiin pojan kanssa katsomaan Me Rosvolat, se oli yllättävän kiva.
Ja sit voi kävellä, oon tehnyt lenkkejä joka päivä, aina päädyn tontille. On kiva nähdä mitä maasta nousee. Ja koska kohta kauhakuormuri vetää kaiken nurin ja mullinmallin, pitää suojella ja siirtää ja säilyttää originaaleja kasveja. Huomenna aioin siirtää tontilta kevätesikkoa turvaan: ruukkuihin ja sivuun. Sitä voi tehdä kun on varovainen (tai mies voi tehdä :) )

 
Viennan tarinoita edelleen toisella kertaa. Yksisormijärjestelmä on rasittavaa.

8. toukokuuta 2015

jolkottaa joogasalille

Hirveesti on vettä virrannut Tonavissa sun muissa isoissa jorpakoissa sitten viime kirjoituskerran.

Mun niska-hartia-selkä-osasto on suorastaan kelpo kunnossa. Tänään kävi työergonomia-tarkastajakin tarkistamassa työpisteeni. Kaikki olisi kuulemma loistavasti kunhan saisin sen sähköisen pöydän. Saan joskus. 18 kiireellisempää on edessä jonossa.
Sitä odotellessa joogaan ankarasti, nytkin on kroppa (hyvällä tavalla) kipeänä 3 h joogailuista tällä viikolla.
Kokeilin normin (astanga) lisäksi aerialyogaa (=airyoga =ilmajooga) ja tykkäsin. Uusia ulottuvuuksia tulisi varmasi jos harrastaisi sitäkin säännöllisesti. Hauskinta oli lentää ja olla pussukassa rentoutumassa. Venytykset olivat lempeitä liinan avulla ja kropan omalla painolla, mutta hyvin tehokkaita. Voin suositella ja katsokaa nyt miten tunnelmallinen sali!


Huvittaisi kyllä monipuolistaa joogailujani ja ottaa kivoja uusia kokeiluja sieltä sun täältä normin lisäksi. Hotjoogaa pitää kokeilla, ei kyllä välttämättä mun juttu, koska olen jo valmiiksi niin kuumissani aina (kuuma mikä kuuma...juu).

Länkkärin kävin jolkottelemassa taannoin (17,3km). Siis todella jolkottelemassa. Otin iisisti ja siksi en juossut aikaa. Treeni muiden joukossa.
Mua todella pelottaa tuleva HCR. En ole hyvässä, en edes kelpo puolmara-kunnossa. Mutta mennään nyt tällä mitä on. Pitkiksiä olen juossut liian vähän, vaikka muuten olenkin juossut. Katsotaan. Tähän ei kai sit koskaan totu.
Mutta jäi mulla silti tuosta Länsiväyläjuoksusta hyvä fiilis. Juoksutapahtuma on aina juoksutapahtuma ja vaikka tiedänkin että pystyn paljon parempaan, en kyennyt siihen nyt. Enkä varmaan kykene näillä kahdella puolikkaalla mitä on ennen lomia. HUI!
Parasta oli kuitenkin todeta se, että kroppa kesti ja ennen kaikkea mun jalka kesti, se on täysin parantunut. No ei ihan - joogassa tunnen sen jäykkyyden vielä(kin). Yli vuosi murtumasta.

Ja mitäs muuta kaikkea on tapahtunut? Wien - valloittava, virkeä ehkä vähän villikin Wien.
Oujee, siitä toisella kertaa.
Halikaa toisianne ja äitejänne! Ihanaa äitienpäivää!

22. huhtikuuta 2015

fyssarireissua ja buranaa

Joillekin tuli mieluinen jytky, mulle ei - tuli akuutti niska-hartiakipu. Oikeastaan koko oikeanpuoleinen osa selästä oli tulessa (lievä ilmaisu). Ja on pirun himputin kipeä vieläkin (7-vuotias lukee tässä vieressä mitä kirjoitan...).
Toimistotyöperäiset vaivat alkavat ilmeisesti ilmaantua tässä vaiheessa ikää rytinällä vai mitä tämä on? Hartian seutu on varoitellut koko vuoden, pysynyt kurissa joogalla ja hieronnoilla, mutta viime viikon jooga laukaisi poltteen ja tuskan, jonka näemmä viimeistelin taloyhtiön talkoilla lauantaina lopullisesti. Niska-hartiat irtisanoutuivat yhteistyöstä ja matka fysioterapeutille (oli muuten elämäni eka (oma) fysioterapeuttikäynti) ja muutaman päivän sairikselle kipulääkkeineen alkoi. Siis sairaslomalle sen takia, että tekee päätetyötä? Buranaa naamaan, jotta voi olla ja tämä sen takia, että tekee töitä? Iso kirosana. Monta isoa sellaista. En voi hyväksyä!

En ole satuttanut itseäni vaan tämä on nimenomaan duuniperäistä jumituksen kasaantumista, joka näemmä pätkähti päälle kovana kipuna. Kyllähän noita jäykkyyksiä ja jumituksia on tullut ja mennyt, mutta aina ne ovat lähteneet eivätkä tällaiseksi tuskaksi koskaan menneet. Sen verran vissiin liikun kuitenkin. Fyssari sanoi, ettei oikein voi kuin antaa jumppaneuvoja, koska liikun kiitettävästi hänen mielestään ja sen neuvon, että kannattaa vaatia työpaikalta kaikki mahdollinen apu ergonomiaan, jonka vaan voi saada (voisiko saada päivittäisen oikeuden harrastaa liikuntaa työajalla? - ai ei). Kuntosalilla myös neuvoi käymään nyt jatkossa ahkerammin, soutulaite ja talja kunniaan.
Tulkitsen tämän niin, että mun vanheneva kroppa ei kestä toimistotyötä eikä ajoittaista hyvin intensiivistä työtahtia ja se irtisanoutuu, jollen muutoin usko. Eikö ollutkin hyvä tulkinta?

Toimivan kropan haluan pitää, olkootkin keski-ikäinen ja aina vaan rapistuva. Se ei tarkoita sitä, että silloin luovutetaan, ei tietenkään. Aioin pitää sen liikkuvaisena hamaan tappiin asti, mikäli asia on minusta kiinni. Notkeana, liikkuvaisena ja normaalipainoisena. Sillain säpäkkänä.

Miten sitä sitten säilyisi erinomaisen liikkuvaisena? Lisäämällä jatkuvasti liikuntaa? Aikarajat tulee tosi nopeasti vastaan juuri tässä ruuhkavuosi-iässä. On niin paljon kaikkea.
Ehkä se on kuitenkin niin, että niihin asioihin vain on otettava aikaa mihin sitä pitää ottaa. Mutta riittääkö sekään?
Mun jokapäiväinen (?) haave on fyysinen työ, ulkoilma, happi, raitisilma, jotain ihan muuta kuin kropan hajottava istumatyö. Kateellisena katson ihmisiä, jotka tekevät ulkoilmatyötä. Ne eivät ymmärrä onneaan :)
Katsotaan pääsenkö juoksemaan kisoihin sunnuntaina, hyvinkin epäilen. Juoksussa kun pitää olla koko kroppa kunnossa. No ainakin Wieniin pääsen ensi viikolla, jotain hyvää! Edes.

10. huhtikuuta 2015

kalliolle kukkulalle juoksen minä....

Trailrunning, my darlings, sai mun pohkeet pitkästä aikaa (sitten vuosiin) tukkoon ja paukkumaan. On se sen verran raskasta puuhaa, tuo metsässä, kallioilla, poluilla, pöpeliköissä ryysäily. Ja aivan mahtavaa :) Turhat työperäiset patoutumatkin häipyi hus takaviistoon ja pää oli taas joustava metsähaipakan jälkeen. Koivet kyllä huusivat apua, jonka saivat eilisessä erittäin venyttävässä joogasessiossa.  
Olenko ehtinyt yhtään täällä kehuskella, että mun pääseisonta on kehittynyt jopa huimasti? En varmaankaan ole kehdannut, mutta se on. 'Onpa kaunis täysin pysty ja kapea asento', sanoi opekin. Hallitusti ja hillitysti tulen alaskin. Silti on matkaa ja opittavaa siinäkin vielä - niin kuin joogassa aina on. Kropan loputonta haastamista. Superlaji, jossa ei ole koskaan valmis. Pidän siitä ideasta. 

Noistakin syistä elämä ihan vaan hymyilee tänään.
Mukavahko poikkeustyöpäivä tänään ja aivan mun entisten kotikulmien liepeillä stadissa. Tuli ikävä sinne ja siihen osaan Helsinkiä (=Taka-Töölö). Rakastin asua siellä. Tosin tulen rakastamaan asumista siellä meidän ikiomassa omakotitalossakin sitten joskus (....siintää kaukana mutta siintää kuitenkin). Ja joo, eipä tämä nykyinenkään ole hassumpi ollut. En nurise en, tykkään puol landestakin.

Pääsiäinen oli ja meni, puuhattiin joka päivä jotain pientä kivaa ja loput ajat vaan lähinnä rentosin. Syötiin karitsaa jne. En ruvennut sen enempää SikkeSumaroimaan tai NigellaLawsoilemaan, joista jälkimmäistä suuresti fanitan. Ihan basic-pöperöitä vaan. Kuten valkosipuliperunoita uunista: viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi, lisää valkosipulia runsaasti viipaleina, raasta joukkoon sitruunan kuorta ja viljele useilla voinokareilla, uuniin 200astetta noin 40 min.) sen kanssa esim. karitsanfileitä pannulta ja höyrytettyä parsaa (arkilauantaina käy parsakaali).

Huomiseksi on luvattu +15 ja täyttä aurinkoa. Se tarkoittaa suomeksi grilli- ja proseccokauden avausta. Skool. Huom! Menen myös metsälenkille.

29. maaliskuuta 2015

tuore ja terve

Viikonlopun juttuja. Nuorimmat halusivat virpomaan, joten eilen tihkusateessa lähdimme pajunoksia meidän vakkarimestasta katkomaan. Lenkkareiden pesukeikkahan siitä tuli, koiranskeidaa pöpeliköt täys. Niin kevättä! Upeita oksia tehtailtiin illansuussa ja tänäänhän ne kaikki meni. Lapset kantoivat kädet kipeinä herkkuja kotiin. Kannatti! Tyttöjen kesken menimme tänään puolivuosittaiselle Iksukeikalle ja kannoimme kaksi kassia välttämättömyyksiä kotiin. Aah. 
Vielä vähän lisää rairuohoa itämään, ensi viikolla on pääsiäinen. Mitähän herkkuja tänä vuonna laittaisi?
Mut hei nyt lähden viikon kolmannelle lenkille. Mähän sanoin, et oon taas moodissa :) 

23. maaliskuuta 2015

kestävää asennetta

Good news again:
Vuoden täydennyskoulutus on nyt förbi, tehty ja done. Erinomaisen kehittävä ja oikeasti antoisa kokemus, enemmän kuin koulutuksen alussa ymmärsinkään. Hyvä, että lähdin siihen! Mitäpä sitten seuraavaksi opiskelisin?

Ehkä kuitenkin pientä taukoa nyt. Töiden ohella, joka on jatkuvaa itsensä kehittämistä kuitenniin,
alkaa rakennusprojektin seuraava vaihe: toteuttaminen. Lupahakemuksen saimme sisään rakennusvalvontaan viime viikolla ja kestänee noin 2 kuukautta kun luvan saamme.
Sillä välin tehtävää riittää, paljon. Jos vaikka aloittaisi piha-ja puutarhamessuilta tällä viikolla :)
No okei, okei - oikeasti on paljon hommaa meillä tässä 2 kk aikana, eikä vain messuilla haahuilua.

Kuten esimerkiksi:kevään huviksi ja ratoksi päätimme lähteä miehen kanssa kahden Wieniin, tiedossa vappuna. Äärimäisen kiinnostavaa ja tarpeellista ja ihanaa. Ja pus kahden <3 <3
Kun on matka tiedossa on tämän ihmisen hyvä ja levollinen olla.

Viime viikolla pujahdettiin teinin kanssa katsomaan Katy Perryä. Olihan se maailman luokan keikkaa ja aikamoista showta. Pohkeet soi kolmen tunnin hengailusta permannolla. Onhan se Katy
ihan mahtavan pop, mutta lämppäri oli punkpop. Asennetta, sellaista aina arvostaa.

CharliXCX

Miss Party Perry
 


Nyt on kova juoksun himo, eilen temmelsin maastossa 8km. Tänään on välipäivä ja huomenna taas juoksuille. Mieli on oikeassa moodissa nyt. Asennetta, Kestävyyttä, Rockia ja Viennaa!
Ja nyt naperon kanssa kylvämään rairuohoa ;-)

4. maaliskuuta 2015

Ensi viikolla alkaa kevät

Ou, on jo maaliskuu. Mihin tämä aika ja myös elämä menee? Suorastaan valuu ohi. Marssii harmaudessa. Aurinkoa en muista nähneeni sitten muutamaan viikkoon. Herran jestas tätä Suomea, on tämä kyllä masentava maa mitä näihin säihin tulee. Parina päivänä on ollut kyllä tällaistakin (kuvassa). Eläkeläiset kai näkee joskus aurinkoa?


In my life aika menee töihin ja koulutöihin. Kumpaakin on riittävästi ja toinen niistä on kohtapuolin done!  Oon sankaritar, suorastaan kone ja aikaansaava tapaus. Kehu aina tuntuu hyvältä ja noi ei ollut mun omia 'kehu'-sanoja, paitsi toi sankaritar. Yksi omakehu mahtuu aina joukkoon :) :)

Enpä arvannut, että opintojen kirjoitushommissa menisi NÄIN paljon aikaa ja työpäivän päätteeksi on melkein joka päivä joko lisää töitä tai sitten kouluhommia.
Joskus kuten tänään, ehdoton EI kaikelle sellaiselle ja harjoitan ihan pelkkää vapaata koko illan.  Kunhan taas pääsen näistä työllistävistä rupeamista, tajuan arvostaa ihan tavallisia iltoja. Ajatella! - tehdä vain ruokaa lapsille, katsoa että nuorimmaisen läket tulee tehtyä, heittää ne päivittäiset pari koneellista päälle: pyykki- ja tiski, käydä lenkillä, maata sohvalla, olla. Helppoa kuin heinänteko!

Mutta ei tämä tammi-helmi-maaliskuu ole mitään kärsimystä ollut. Kiireistä ja paljoutta, runsautta suorastaan. Kivoja uutisiakin on paljon.
Se tietty, että sain palautettua lopputyöni kouluuni aikataulussa. Ja se, että mun rakas rakas lähisukulaiseni saa vauvan tänä vuonna. Ja se, että saamme pistettyä rakennusluvan sisään tässä kuussa. Tadaa - se on parasta a-ryhmää uutislinjalta. Pitää vissiin pistää kämppä kohta myyntiin, että pääsee rakentamaan. Kaikkea kanssa. Ja hyi myyntirumballe!

Joogaa & lenkkiä toki ja sillai nyt kai. Mutta ei mitään maratontreenejä, vaikka eka kisa kolkuttaa tuossa huhtikuun lopussa. Mennään kun keretään useammin lenkille, siis. Onneksi en ole oikea urheilija, mulla olis ihan liikaa kaikkea muuta, niillä ei kai oo? :)

Vajaa viikko, niin aikaresurssit kasvaa ja  kevät alkaa kuulemma myös ensi viikolla. Sit taas ehtii runsauttaa liikuntoja. Pää virkoaa, mieli raikastuu.

27. tammikuuta 2015

ulkoilua ja kotoilua

Viime viikon parasta antia oli ulkoilu ystävän kanssa. Viikolla. Arkena.
Töiden ja mun joogan jälkeen treffit tapaksilla ja punaviineillä. Sitten jatkettiin oluilla, myöhään meni. Mutta tuntea ystävä ala-aste-iästä asti, joka/jonka tuntee niin hyvin, että ei voi kuin nauttia olemisesta, höpöttelystä, päivittelystä, ruuasta, viinistä. Hirveän hyvin jaksoi töissä seuraavana päivänä....kohtalaisen hyvin....hyvin... :) Sama se, väsymyksen arvoista!


Toinen ihan mainio juttu oli viikonlopun ahkerat talviurheilut nuorimman kanssa. Rattikelkalla mäkeen. Minä myös. Aikuinen ja rattikelkka on hasardi yhdistelmä, mutta hyvin meni :)
Päälle vielä hiihtämään, tahtoi poika. Mulla ei ole suksia, juoksen en hiihdä (nykyään). Jaa-a, ehkä joskus taas....

Kuluva viikko onkin sitten alkanut ihme paahtamisella. Poika on kipeänä ja mä olen etänä koko alkuviikon (olisin muutenkin ollut). Eilen tein hommia kotona ilta puoli kymmeneen (siis puoli kymmeneen?) Tänään nukuttiin pommiin, ehdittiin just viedä auto varattuun katsastukseen pojan kanssa. Sitten kauppaan, kassalla sen huomasin, mitä kettua ja muita manauksia, avain jäänyt kotiin!!
Soitan miehelle, että tuu takaisin seuraavalla junalla (oli siis junassa ja melkein perillä toisessa päässä), me ollaan oven takana. (Huoltoyhtiöltä menee tunti, mieheltä meni 30 min., mulla on  yksi aikaisempi kokemus....) Flunssaisen kaverin kanssa siinä hypittiin että ei jäädytä, onneksi ei paljoa pakkasta, eikä pojalla kovaa kuumetta. Mies tuli - ah, hieno ihminen! Olisinko minä tullut? -no olisin :) Tyttärellekin yritin rimpauttaa, mutta eihän ne saa tunneilla pitää kännykkää päällä.

Erikoisen aamun (kiroilin ehkä hiukan liikaa lapsen kuullen - se näytti ymmärtävän) jälkeen lounaaksi herkkua. Itse tehdyt jauhelihapihvit ovat helppoa gourmeeta, kylkeen näistä jompaa kumpaa. Delicious!
 
 

Kotona-töissä tulee muuten hippasen liian paljon tehtyä töitä ja oltua kotivaatteissa, meikittä (no se ei haittaa, olen kaikkialla nykyään ilman meikkiä, jopa somessa, mutta en töissä, jokin roti...) Kotona juo liikaa kahvia ja niskaa alkaa särkeä, silmät väsyvät koneella. Puolensa siis kaikessa, työpaikan jatkuvissa keskeytyksissäkin.

21. tammikuuta 2015

paluu lukuihin

Paluu menneisyyteen eli ihan ekan kerran koskaan aloin lukemaan omia blogitekstejäni läpi (oonpa osannut joskus kirjoittaa innostavasti (!), siis vuonna 2012). Pääsin vuoteen 2013 ja tilastollista faktaa- tekstiin, kun villiinnyin heti laskemaan lisää faktaa pöytään.
(luetaan loput tekstit sit joskus, jos jaksaa...)

Kertauksena itselleni, juoksukilsoja kertynyt noin: (vuoden 2009 lukuja en ole merkannut ylös, hölmöä kyllä)

2010 - 255 km
2011 - 460 km
2012 - 558 km
2013 - 481 km
2014 - 229 km

Että sentään, noistahan on luettavissa kaikki! Vuonna 2012 olin toistaiseksi parhaimmillani (juoksun suhteen), vielä seuraavakin menetteli, mutta sitten meni jalka ja kaikki sen mukana.

Toisaalta olin vaikuttunut (leikisti? -eikun ihan oikeasti), siitä kuinka paljon mä liikun muutoinkin, tällaiseksi perustavisnaiseksi. Ihan hirvee sporttailija :)

Juoksukilsoja vain lasken kaikki muu on extraa. Vaikka kirjailen niitäkin harvakseltaan muistiin, en vaivaudu laskemaan. Tai kenenkään kiusaksi postailemaan jokaista suoritustani vaikkapa faceen. Toisaalta se voisi olla älyttömän tymäkkää! (hirnuu itsekseen)
Kaikkihan me tykätään niistä, jotka postaavat jokaikisen hyötyliikuntansakin ylös muiden nähtäville....toisaalta jos haluaa - saa, mut ketä kiinnostaa onko ollut koiran kanssa 3x lenkillä eilen, tänään ja huomenna...Kun olin itse koirallinen, sen kanssa oli oltava joka päivä 3x lenkillä....tai se onko imuroinut, leikkinyt lasten kanssa, juossut junaan...mitä niistä muuten lasketaan, askelia?

Idea= hyötyliikuntablogi, niille jotka eivät satu tietämään, että hyötyliikunta on osa elämää tai sitten ihan muuten vaan, hupiinsa. Äääks....olen pahansisuisella tuulella. Lenkkiiiiii!

Mutta joo, tämä lenkkivuosi on alkanut hyvin, taidan olla kunnossa taas. Pitkänmatkanjuoksija minussa on palaamassa. On kyllä siinä mielessä hienoa, että juoksu on tunkeutunut lihasmuistiin - tunnen palaavani normitilaan (tähän on siis tultu?).

Toukokuun lopussa tulee 6 vuotta täyteen juoksemista.
Minkälainen ihminen olisin ilman sitä: kammottava nalkuttaja, ylisuorittava nipottaja, muita ikävästi arvosteleva kaikkitietävä naputtaja vai vaan laiskanpulskea kokiksen imijä (taas hirnuu...)

Päästän teidän pahasta ja häippäsen just eikä melkein sinne lenkille.
Ja oikeille urheilijoille tiedoksi - mun luvut eivät ole vertailukelpoisia teidän lukujen kanssa :)

16. tammikuuta 2015

etäisesti unelmavartaloa hakemassa

Ah, ilmeisesti (tässä) elämässä ei voi koskaan, vaikka kuinka haluaisi, suunnitella urheiluja etukäteen. Hirmuisen kovan startin jälkeen tämän viikon saldo surkeat 1,5h joogaa (ja muutama hassu kerta lihastreeniä). Lisäksi se, mitä nyt viikonloppuna sitten kerkeää - ehkä uida ja lenkkeillä.
Ah toisen kerran ja mitä sitten! Mutta sitä sitten, että tällä meiningillä mulla menee ikuisuus ennen kuin kykenen tällaisiin asentoihin (haave ja tavoite....)
Miettikää miten mageeta olisi postata instaan itsestään tuollaisia kuvia. Kohta laitan sinne tavallisia joogakuvia ihan vaan piruuttani. Faceen ei viitsi, siellä on ihan liikaa tosikkoja tai joitain :) :)

 



Selkeästi pelkkä perusjoogailu ja juokseminen ei enää mulle riitä. Haluan voimakkaan, erityisen taipuisan vartalon. Njaah, ehkä mun aika ei vaan riitä sellaiseen ja useita muita tekosyitä.

Viikko on mennyt nopeasti, kiitos yhden etäpäivän, ensi viikolla seuraava. Olipas hyvä keksintö hakea ja saada sellaisia.

Huomasin tänään, että vuosi opintoja on ihan kohta mennyt. Muutama luento enää, iso harmi, koska ne ovat olleet ihan mahtavia. Mutta ennen kaikkea ja ehdottomasti parasta on ollut tutustuminen uusiin tyyppeihin. Paljon on jäljellä vielä kotihommaa opintojen takia (kirjoittamista, kirjoittamista ja kirjoittamista), mutta sitten se on melkeinpä siinä. Jää kyllä kytemään kaipuu vielä lisäopintoihin. Ja siihen voimakkaaseen kroppaan ja koko maratonin juoksemiseen ja ja ja ja....

11. tammikuuta 2015

tammikuun valo

tammikuussa tarvitaan valoa
 

 
tyylikkään makuisia juomia ja hyvän värisiä ruokia
 

 
sopivasti lunta ja runsaasti juoksuja
 



9. tammikuuta 2015

asennetta on

Uusi vuosi (eli oikeasti siis lomat) toi tullessaan uuden paremman asenteen, joka syntyy rennosta ja siitä rauhoittuneesta olosta. Hektisyys ei ole palannut (ja pysyköötkin poissa). Asenne on nyt sellainen, että mä määritän mun työkuviot ei muut (kiltteyden aika on ohi - ei toki tehokkuuden, mutta liian kiltteyden). Olenhan ikävästi juuri niitä ihmisiä, jotka aina kuvittelevat tietävänsä mitä tekevät ja jaksavansa, vaikka naristen toki, älyttömässä rumbassakin.
Siksi ja silti mua älyttömästi ensin nauratti sitten liikutti erään vanhemman työkaverin jutustelu mulle ennen joulua yksissä läksiäisissä. 'Älä ole liian kiltti, hukut töihin, opettele sanomaan ei, ne mielellään kasaa töitä liikaa sille joka tekee'. (Kehuen samalla toki). No on huomattu ja tiedän. Ja suoraan sanoen, olen pettynyt itseeni jos kuukauden kulttua ravaan hektisesti palaverista toiseen, hiki nupissa (niin kuin kaikki kohta ravaavat). Kokeillaanpas voiko töissä, nopeatempoisissa ja hektisissäkin, ottaa vähän aikaa, irtiottoa, etäpäiviä, rauhaa. Missio vuodelle 2015. Etäpäiväanomukset alkuvuoden osalta, 4 kpl lähetetty pomolle.

Ja sitten todellakin ryhdistäytyneenä urheiluun (kolme lenkkiä ja yksi mahti jooga viikossa, lisäksi joka päivä lihasharjoittelut (vatsa, vatsa ja vatsa, vähän hauis myös ja käsilläseisontatreenejä), joihin menee max.20-30 min. päivässä.
Pirullisen hyvä ja energinen olo - mun vaan pitäisi se jo tajuta, että liikunta on minun fysiikalle must.
Ja mielelle -muutoinkin avoin mieli saa lisädraivia. Ja mikä parasta, kyyniset ja turhan kylmät ajatukset saa kyytiä. En kaipaa sellaisia ollenkaan.
Olkoot muut mitä tahtoo, mä vihaan kyynisyyttä ja nega-asenteita ja muka-realismiin puettuja negatiivisia kyseenalaistamisia.
Pakko tähän sanoa, että realismi ja negatiivinen asenne on kaksi täysin eri asiaa. Ja onni on omien korvien välissä, sitä ei saa muilta ryöstettyä. Se on työstettävä jokaisen itse. Mä olen sitä tehnyt ja teen. Siksikin niin tykkään kun voin oikeasti ja aidosti sanoa olevani nyt älyttömän onnellinen. Juoksu tuo ihme eliksiiri...Alkaa jauhaa kaikkea diipaadaapaaa.... ;-)

Kroppa sai siis heti kärkeen hyvin hyvin minimaalista solakoitumista. Mutta mun tavoite on nyt kova. Mielettömän hyvä kunto ja kroppa. Ja helvetin hyvät juoksuajat kevään ja kesän puolikkailta. Juoksu on mun kropassa vanhastaan (5,5v. juoksua, joogaa jo 12v.), kyllä se on lihaksissa ja takaraivossa. Ne pitää vaan saada heräämään. Ja tokihan sitä voi jännittää, kestääkö viime keväänä murtunut jalka moista rääkkiä. Kevyttä lenkkeilyä kyllä, mutta rääkkiä?
Käsilläseisontatreenit tarkoittaa kropan varovaista herättelyä niin vaativaan juttuun. Nyt lihastreenejä ja käsilläseisontaa seinää vasten melkein linkussa vasta. Siinä hommassa tarvitaan voimaa käsiin, ranteisiin ja tiukkaa pitoa keskivartaloon. Pyykkilauta, saisinko sellaisen? Oh. (Epäilen vahvasti, mutta jos tahtotila olisi kova). Entäs ne spagaattitreenit?...jatkuu...tirskuu hän.

Motivaatiot on nyt ainakin kohillaan kaikin tavoin. Olen kyllästynyt, täysin kyllästynyt liikaan hoppuun, tekosyihin, parempien aikojen odotteluun. Nehän on nyt. Ja niinhän se on aina ollut.
Ja jos ei, niin nyt on niin :)

Toisessa kuvassa näkyy meidän tonttia, toisessa ei, mutta kummatkin on mun talvisia juoksumaisemia. Lunta on vähän toistaiseksi ja sehän on juoksemisen kannalta vaan hyvä juttunen.

 
 
Take care ja olkaa lempeitä toisillenne.