Siirry pääsisältöön

roikota riiputa lihaa

Onneksi on ilmajooga. Olen totaalisen ihastunut tähän ilmailulajiin. Suht samaan hengenvetoon kiinnostaisi muuttaa myös astangajooga harrastustani enempi flown suuntaan. Harrastusten pitää uusiutua.

Juoksu ei vieläkäkään mua hirveästi uudelleeninspiroi. Kerran tässä taannoin olinkin poluilla juoksemassa. Musat korvissa täysillä. Puhdistavaa toki. Ehkä keväällä taas jatkan tai talvella jo. Ken tietää, minä en.

Oli eilen työperäisesti herne niin syvällä nenässä, että ilmajoogan pää alaspäin roikkuminenkin vain hiukan tuota hernettä irroitti. Tuumin kuitenkin poikkeuksellisia väärinkohdeltuna ja raivoissani.
Onneksi väärinkohdeltu ja loukattu minä (omanarvontunnetta on) sai tänään kiitosta hyvästä työstä.
Ja muiden sotkujen selvittämisestä! 

Fiilis maassa ja siitä juontuneena ihan extempore tuli eilen mieleen, että pitäisikö opiskella enempi joogaa ja ryhtyä joogamaikaksi? Ehkä ei, mutta lajin monipuolisuutta haluan nyt kokea enempi. Hirveän pitkään olen joogaillut ja tiedän, että lajin hienous on loputon oppiminen (ja taantuminen ja taas oppiminen) ja lajin monipuolisuus. Vähän jokaiselle on jotain. Tosin saunajoogailut taidan jättää muille - kyllähän sitä löylyissä tulee useinkin venyteltyä, mutta se on normia saunapuuhaa, ei joogaa.

Dare and try ->

 


Loppuhuomiot:
Joululomaan 4 viikkoa ja yksi päivä!
Pääsin tänä vuonna pikkujouluihin ja oli kivat bileet. :)
Sataispa lunta. Vuosiin en ole odottanut lunta. Nyt kiinnostaisi, jotta tämä kaamea pimeys hellittäisi. Ehkä ostaisin jopa sukset. Tai sitten menisin juoksemaan, lumeen, hankeen, syvään. Tirsk! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7 päivän valohoito

Juoksublogini matkailuaiheet jatkuvat, mutta nytkään ei seuraa mitään laajamittaista matkareportaashia kohta kohdalta vain kurkistuksia joulunajan aurinkomatkaamme, joka tapahtui tällä kertaa kolmistaan miehen ja nuorimman naperon kanssa Gran Canarian Puerto Ricoon.
On muuten hyvä, että mä pääsen aina reissuun :) Vuonna 2013 miehen kanssa Roomassa, tyttären kanssa Pariisissa ja miehen sekä pojan kanssa Gran Canarialla. Plus kotimaanreissut (työ&huvi).

Muuten aikanaan kun tapasin nykyisen elämäni miehen (voiko noin sanoa?), hän ihmetteli matkustusintoani (onnekseni minuun on lapsesta asti istutettu matkustusilo). Kiva kun matkailu maistuu nykyään hänellekin hyvin. Mitään suurmatkaajia ei kuitenkaan olla, jotkuthan vapaa-aikalomailee joka toinen kuukausi läpi vuoden. (kateus tai ehkä ei, pakkaa - purkaa - pesee pyykkiä - istuu lentokoneessa...kuka nyt tykkäisi koneessa istua?)

Menimme siis Gran Canarian PuertoRicoon, varman auringon kohteeseen. Koskaan en ole aiemmin reissannut Kan…

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut.
Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin.

Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei.

Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä.
Ei auta sormen heiluttel…

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen.
Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä.
Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin.
Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä.
Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa …