15. toukokuuta 2014

toukopuuhia

Toukokuu on kyllä kiireistä aikaa tai sellaista, että moni asia loppuu ja vähintään yhtä monta laitetaan alulle. On harrastusten loppuesityksiä (tänä vuonna oli vain yksi se pimun hyvä näytelmä - nehän osaa jo!), ripari- ja kouluinfoja (jee kesällä saan järjestää rippijuhlat ja jee nuorinkin aloittaa koulun!), opiskelutöitä, kouluuntulo terveystarkastusta, eskarin vimosta keharia ja töissä kehitytään päivillä, kevätjuhlia, pieniä juhlia, synttäreitä, kutsuja kesäjuhliin, sirkusta (huomenna)  ja Robbie Williamsin keikkaa (sunnuntaina). Eikä siinä kaikki. Mutta siis hauskaa ja hyvällä fiiliksellä.

Jalan murtaminen seurauksena, olen edes hiukan älynnyt olla stressaamatta 'turhista' ja hiljentänyt -  kävelytahtia. Heh-hee.
Juu- ei tällä koivella vielä pitkääääään aikaaaaan tehdä mitääään. Kävellä voi ja ajaa autolla, ehkä sillä fillarillakin jo kohta.

Sellainen asia tehtiin, että kävimme pankissa neuvottelemassa saisimmeko lainaa talon rakentamisprojektiin. Yllärivastaus oli: saatte. Nyt sitten mietitään pitäisikö vai eikö pitäisi?
Viittiikö sellaiseen ryhtyä vai ootetaanko jos kulmille osuisi joku houkuttelevampi vaihtoehto.
Olemme vuosia veivanneet tätä asiaa, mutta nyt tuli vihreää valoa enemmän kuin aiemmin. Suorastaan suositellaan. Huokaus. Jaahas. Ja höh. Mä haluan omakotitalon, mä haluan oman pihan (en ole kesämökki ihmisiä) ja mä haluan oman kasvimaa-puutarhan. Ja niinhän muutkin perheessä haluavat,  mutta ehtiikö tuollaiseen tosissaan ryhtyä? Pohditaan tämä kesä :) Tosin ensi viikolla tulee nykykämpän arvioija, ihan vaan huvikseen ;-) Jospa tapahtuisi nytkähdys johonkin suuntaan, tontti ja raksaprojekti tai sitten isompi kämppä from neighborhood.
Mutta jos aletaan raksaa, meidän pitää ottaa kissa. Olen luvannut lapsille jos omakotitalo=kissa. Kaikkea sitä tuleekin sanottua hätäpäissään. Toisaalta mä haluan salaa kissaa, koska rakastan kissoja :)

8. toukokuuta 2014

sadepäivän ratoksi

Voihan, olen taas kotona. Tosin kuitenkin vasta toista päivää ja jep olen itse ihan terve. Jalkani mun (joko olette kyllästynyt mun oikeaan jalkaan, minä olen tai siis siitä jauhamiseen) paranee kohinalla. Wuhuu!
Nuorimmainen lapsi on kipeä, mutta eiköhän huomenna jo vääntäydytä eskarille ja minä saan siellä todennäköisesti elämäni viimeisen eskari (=päiväkoti) äitienpäiväkahvituksen. Höh.
Niin, lapset kasvaa.
Totta puhuen olen ne äitienpäivä ja aikas monet isänpäiväkahvitkin (aikanaan tuurannut iskääkin) päiväkodeissa jo saanut - aika siirtyä elämässä eteenpäin :) Toisaalta jos vaan saan - voisin mennä joskus kun siskoni tai jopa oma esikoiseni aikanaan saapi lapsia, heitä joskus äitienpäiväkahveille tuuraamaan. Ilmoittaudun jo nyt! Niisk, mutta tämä tapahtuma on erityisen tärkeä. Kyllä.

Lapsi on nyt sillä ovelalla tavalla sairaana, että itse tekisi mieli mennä töihin. Puolikuntoinen ns., mutta ei päiväkotikuntoinen.
Olen puolipäivää hoitanut työasioita s.postilla ja että hermostuttaa. Siellä olisin hommat jo tehnyt.
Toisaalta, tässä voi treenata sitä tärkeää asiaa, että elämä pyörii ilman sinuakin ja jos ei pyöri sumpli se pyörimään.

Olen ehtinyt myös lukea ihanaa John Irvingiä, nyt menossa 'Minä olen monta'. Aluksi hieman
karsastin niin ilmiselvää homokuvausta (tai en sitä mutta niitä piip-kohtauksia), sittemmin olen vaan herkistynyt ja melkein itkettää. Hieno kirja. Suosittelen. Irvingmäiseen tapaan kirja käynnistyy vasta tuonnempana. Kun olen tuon kohta lukenut pääsen käsiksi (jos aikaa riittää ennen kesälomaa) Donna Tartin 'Tikliin'. Niin odotan. Mutta hmmm....koulun harjoitustehtävä pitää palauttaa 9 pvän päästä.

Ja vielä, illalla pääsen katsomaan tyttären teatteriharrastuksen 3.vuosikurssin loppuesitystä. Shakespearea tällä kertaa. Tosin tyttö oli itse sitä mieltä, että odotettavissa hyvin sekava esitys (koska otteita/lyhennelmä eräästä näytelmästä). Noo, pääasia on hieno harrastus.

Koska pääsen fillaroimaan - huomenna? lauantaina? sunnuntaina?
Lauantaina aioin valvoa euroviisut ja su aamupäivällä pitää olla jo lapsen ripari-infossa. Mun unentarpeella, tulee väsyttämään.

6. toukokuuta 2014

se kantaa sittenkin!


Mitä tehdä toipuvalla jalalla Tukholmassa? No kävellä koipi kramppiin, istahtaa penkille, kahville, kuoharille, roikkua lopulta miehen käsipuolessa, koska ei vaan enää pysty kunnolla askeltamaan.
Ei mitään mahdollisuuksia excursioihin, sen suurempiin shoppailuihin, oikeastaan mihinkään.
Mutta erittäin tervetullutta vaihtelua pitkän sairiksen ja parin vaivalloisen viikon päälle.
Risteilystäkin nautti eritavalla kuin yleensä: show:t katsottiin, syötiin, pelattiin, ostettiin lapselle kaikki mitä se halusi ;-) (oli vain nuorin matkassa) ja muutamat drinkitkin nautittiin.

Ja vaivalloisuudesta: vaivalloista sanan varsinaisessa merkityksessä: töitä, kokouksia, koulua jee!!!! Mutta pirun hankalaa, vaikeeta, kivuliastakin, ilman kunnolla toimivaa koipea.
Mutta sitten tuli vappu ja lääkäri sanoi: kepit tänne ja kävele! Tosin varoen vielä 2 viikkoa, sitten äärimmäisen varovasti kokeilemaan liikuntaa. (lenkkiä? pääsenkö sitten lenkille?)
Fillaroimaan meinasin kyllä jo tällä viikolla :)

No mutta heti kun pääsin kahdelle jalalle, onnuin kampaajalle. Ja sinne Tukholmaan. Ja nyt kun jo voi astuakin melko kunnolla, olen rynnännyt kaksi kertaa vaate- ja tossuostoksille. Yksillä Consseilla kun ei pärjää ja muita kenkiähän en voi käyttää kuin Converseja, lenkkareita ja läpsäreitä (ja näillä keleillä läpsärit ei ole jees). 

Jalka alkaa kantamaan. Olen niin happy!

ps. juoksutapahtumat (3 kpl) sain siirrettyä suoraan ensi vuodelle. Ei mennyt rahaa hukkaan. Syksyllä, jos vaan mahdollista Espoon rantapuolikas. Mutta, tärkeintä on paraneminen ei jalan uudelleen rikkominen. Katsotaan.