Runningsup

Äiti-tytär matkamme oli hyvä, ihana ja onnistunut. Pariisi on valloittava - kerrassaan. Seuraavassa kerron joitain matkamme tapahtumia, niitä onnistuneita, hauskoja ja omituisia juttuja sekä muita sekalaisia kokemuksia. Ja jos joku teistä ei tunne Pariisia kuin omia taskujaan (niinkuin en minäkään), matkatärppejäkin saattaa irrota. Lisäksi meitä kohtasi muutama 'meet a finn'-tapahtuma, vaikka kuinka yritimme irtautua Suomesta hetkeksi  (tekstareita kotiin ei lasketa).   Matkakuvien ohella tulee ruokakuvia, koska kuvathan on sanojen lisäksi nautinnollisia ja kertovat paljon (joskus jopa enemmän kuin sanahelinät?) Ensimmäinen 'meet a finn' -tapahtuma oli jo Helsinki-Vantaalla, asettauduimme kahvilajonoon valitsemaan croissantteja ja marmeladeja, tilaamaan Cafe Lattejamme. Niin eikös 'sukulaismies' bongannut meidät jonosta. Vietimme sitten lentoa edeltävän ajan höpötellen hänen kanssaan. Matkakohde sentään oli e...

Nyt sulle tulee elegantit Pariisi-silmät, sanoi mieslääkäri mulle kun silmätulehdusreseptiä kirjoitti. Hän ymmärsi täydellisesti ahdistukseni, matka kolkuttaa ylihuomenna ovella ja mä sain karmean tulehduksen toiseen silmääni eilen. Miksi, miksi aina mulle tulee silmätulehdus? No, kolmas kerta koko elämän aikana ei ehkä ole aina. Mutta en tottamooses tahdo silmäni loistavan chanelin punaisena, vain huuleni. Elegantisti. Nyt on lyhyt tukka, punaisia punia ja muutama uusi matkavaatekappale hankittuna. Ja kohta on tämä pirun tulehduskin hoidossa, kun sain heti kunnon troppia tähän säälittävään silmääni. On enää kauhea ongelma, minkä takin otan reissuun, Pariisiin luvattu +16 - +21 astetta tälle viikolle. Jestas, sinnehän paistuu :)     au revoir!

Aloitetaan nyt kuitenkin tästä: the akward moment when...I totally loose my temper while driving. Juu täysin ja se tapahtui tänään. Ratin takana autossa. Pakko jakaa tämä asia: lähden työpaikan autohallista, näen jo rampin alapäästä, että city-maasturi tms. tukkii tieni kadulla, mutta oletan, että siinä olisi jokin henkilö ratissa, koska porttikonkeja ja muita kapoisia tonttiliittymiähän ei saa tukkia pysäköimällä niiden eteen.  Ajelen ylös, ei ketään missään. Auto ammottaa siis tyhjyyttään ja tukkii pääsyni kadulle täysin. Tööttäilen pari kertaa rauhallisesti, työmiehet kadulla kohottavat olkapäitään ja kertovat, ettei heillä ole mitään havaintoa kuskista. Höpisevät jotain kukkien toimittajasta. Odottelen rauhallisesti. Minua hiiltyneempi kanssatyöntekijäni manaa koska nyt tukkona on tämän city maasturin lisäksi minä autoineni. Sanon no can do, ootellaan. Kukaan ei pääse mihinkään suuntaan. Ootellaan ja ootellaan. Vähän tööttäilen. Sitten palaa käämi, marssi...