Siirry pääsisältöön

fyssarireissua ja buranaa

Joillekin tuli mieluinen jytky, mulle ei - tuli akuutti niska-hartiakipu. Oikeastaan koko oikeanpuoleinen osa selästä oli tulessa (lievä ilmaisu). Ja on pirun himputin kipeä vieläkin (7-vuotias lukee tässä vieressä mitä kirjoitan...).
Toimistotyöperäiset vaivat alkavat ilmeisesti ilmaantua tässä vaiheessa ikää rytinällä vai mitä tämä on? Hartian seutu on varoitellut koko vuoden, pysynyt kurissa joogalla ja hieronnoilla, mutta viime viikon jooga laukaisi poltteen ja tuskan, jonka näemmä viimeistelin taloyhtiön talkoilla lauantaina lopullisesti. Niska-hartiat irtisanoutuivat yhteistyöstä ja matka fysioterapeutille (oli muuten elämäni eka (oma) fysioterapeuttikäynti) ja muutaman päivän sairikselle kipulääkkeineen alkoi. Siis sairaslomalle sen takia, että tekee päätetyötä? Buranaa naamaan, jotta voi olla ja tämä sen takia, että tekee töitä? Iso kirosana. Monta isoa sellaista. En voi hyväksyä!

En ole satuttanut itseäni vaan tämä on nimenomaan duuniperäistä jumituksen kasaantumista, joka näemmä pätkähti päälle kovana kipuna. Kyllähän noita jäykkyyksiä ja jumituksia on tullut ja mennyt, mutta aina ne ovat lähteneet eivätkä tällaiseksi tuskaksi koskaan menneet. Sen verran vissiin liikun kuitenkin. Fyssari sanoi, ettei oikein voi kuin antaa jumppaneuvoja, koska liikun kiitettävästi hänen mielestään ja sen neuvon, että kannattaa vaatia työpaikalta kaikki mahdollinen apu ergonomiaan, jonka vaan voi saada (voisiko saada päivittäisen oikeuden harrastaa liikuntaa työajalla? - ai ei). Kuntosalilla myös neuvoi käymään nyt jatkossa ahkerammin, soutulaite ja talja kunniaan.
Tulkitsen tämän niin, että mun vanheneva kroppa ei kestä toimistotyötä eikä ajoittaista hyvin intensiivistä työtahtia ja se irtisanoutuu, jollen muutoin usko. Eikö ollutkin hyvä tulkinta?

Toimivan kropan haluan pitää, olkootkin keski-ikäinen ja aina vaan rapistuva. Se ei tarkoita sitä, että silloin luovutetaan, ei tietenkään. Aioin pitää sen liikkuvaisena hamaan tappiin asti, mikäli asia on minusta kiinni. Notkeana, liikkuvaisena ja normaalipainoisena. Sillain säpäkkänä.

Miten sitä sitten säilyisi erinomaisen liikkuvaisena? Lisäämällä jatkuvasti liikuntaa? Aikarajat tulee tosi nopeasti vastaan juuri tässä ruuhkavuosi-iässä. On niin paljon kaikkea.
Ehkä se on kuitenkin niin, että niihin asioihin vain on otettava aikaa mihin sitä pitää ottaa. Mutta riittääkö sekään?
Mun jokapäiväinen (?) haave on fyysinen työ, ulkoilma, happi, raitisilma, jotain ihan muuta kuin kropan hajottava istumatyö. Kateellisena katson ihmisiä, jotka tekevät ulkoilmatyötä. Ne eivät ymmärrä onneaan :)
Katsotaan pääsenkö juoksemaan kisoihin sunnuntaina, hyvinkin epäilen. Juoksussa kun pitää olla koko kroppa kunnossa. No ainakin Wieniin pääsen ensi viikolla, jotain hyvää! Edes.

Kommentit

  1. Hei! Suosittelen että seisot työpisteessä, jos ei jatkuvasti niin edes puoli päivää! Siinä tulee sopivasti liikuteltua alakroppaa, ja voi helpommin jopa venytellä- mulla ainakin tepsii.
    Ihanaa viikonloppua! T. Meri

    VastaaPoista
  2. Jep. Sähköpöytä tilauksessa, saanen vasta syksyllä eli sitä ennen työpiste on mitä on😯 Ihastuttavaa viikonloppua sinne!!!! Nyt verryttelylenkille ja hu Länkkärijuoksuihin. Kantti kestää, kestääkö kunto?😀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää