fyssarireissua ja buranaa

Joillekin tuli mieluinen jytky, mulle ei - tuli akuutti niska-hartiakipu. Oikeastaan koko oikeanpuoleinen osa selästä oli tulessa (lievä ilmaisu). Ja on pirun himputin kipeä vieläkin (7-vuotias lukee tässä vieressä mitä kirjoitan...).
Toimistotyöperäiset vaivat alkavat ilmeisesti ilmaantua tässä vaiheessa ikää rytinällä vai mitä tämä on? Hartian seutu on varoitellut koko vuoden, pysynyt kurissa joogalla ja hieronnoilla, mutta viime viikon jooga laukaisi poltteen ja tuskan, jonka näemmä viimeistelin taloyhtiön talkoilla lauantaina lopullisesti. Niska-hartiat irtisanoutuivat yhteistyöstä ja matka fysioterapeutille (oli muuten elämäni eka (oma) fysioterapeuttikäynti) ja muutaman päivän sairikselle kipulääkkeineen alkoi. Siis sairaslomalle sen takia, että tekee päätetyötä? Buranaa naamaan, jotta voi olla ja tämä sen takia, että tekee töitä? Iso kirosana. Monta isoa sellaista. En voi hyväksyä!

En ole satuttanut itseäni vaan tämä on nimenomaan duuniperäistä jumituksen kasaantumista, joka näemmä pätkähti päälle kovana kipuna. Kyllähän noita jäykkyyksiä ja jumituksia on tullut ja mennyt, mutta aina ne ovat lähteneet eivätkä tällaiseksi tuskaksi koskaan menneet. Sen verran vissiin liikun kuitenkin. Fyssari sanoi, ettei oikein voi kuin antaa jumppaneuvoja, koska liikun kiitettävästi hänen mielestään ja sen neuvon, että kannattaa vaatia työpaikalta kaikki mahdollinen apu ergonomiaan, jonka vaan voi saada (voisiko saada päivittäisen oikeuden harrastaa liikuntaa työajalla? - ai ei). Kuntosalilla myös neuvoi käymään nyt jatkossa ahkerammin, soutulaite ja talja kunniaan.
Tulkitsen tämän niin, että mun vanheneva kroppa ei kestä toimistotyötä eikä ajoittaista hyvin intensiivistä työtahtia ja se irtisanoutuu, jollen muutoin usko. Eikö ollutkin hyvä tulkinta?

Toimivan kropan haluan pitää, olkootkin keski-ikäinen ja aina vaan rapistuva. Se ei tarkoita sitä, että silloin luovutetaan, ei tietenkään. Aioin pitää sen liikkuvaisena hamaan tappiin asti, mikäli asia on minusta kiinni. Notkeana, liikkuvaisena ja normaalipainoisena. Sillain säpäkkänä.

Miten sitä sitten säilyisi erinomaisen liikkuvaisena? Lisäämällä jatkuvasti liikuntaa? Aikarajat tulee tosi nopeasti vastaan juuri tässä ruuhkavuosi-iässä. On niin paljon kaikkea.
Ehkä se on kuitenkin niin, että niihin asioihin vain on otettava aikaa mihin sitä pitää ottaa. Mutta riittääkö sekään?
Mun jokapäiväinen (?) haave on fyysinen työ, ulkoilma, happi, raitisilma, jotain ihan muuta kuin kropan hajottava istumatyö. Kateellisena katson ihmisiä, jotka tekevät ulkoilmatyötä. Ne eivät ymmärrä onneaan :)
Katsotaan pääsenkö juoksemaan kisoihin sunnuntaina, hyvinkin epäilen. Juoksussa kun pitää olla koko kroppa kunnossa. No ainakin Wieniin pääsen ensi viikolla, jotain hyvää! Edes.