on ollut tämä.
Ja nytkö pitäisi orientointua työarkeen? Onneksi ei vielä arkiarkeen.
Rakastan epäarkea. Arki on jees - yleensä, mutta kesän epäarki on parasta. Mun elämän uutta voipottua! Hyvää viiniä (tai halvempaakin muovimukista). Villiä tanssia (tai suloista nojailua). Loputonta valvomista (tai kellon ympäri nukkumisia). Auringossa lojumista (tai kesäsadepisaroita kasvoilla). Rauhoittavia yöuinteja (tai kuumasta saunasta kylmään järveen pulahduksia).
Rakkautta, ymmärrystä ja yhteisiä suunnitelmia (onpas ylevää!)
Jokunen ihminen sanoo, että arjen pitäisi olla yhtä juhlaa tai vähintään sellaista, ettei siitä tarvitse valittaa. En tiedä voiko ihan noin ehdoton kukaan kuitenkaan olla? Mun arki karaisee, tylsistyttää, nuhjuuttaa, kalventaa, pätevöittää, yhdistää, v...ttaa, samentaa, himmentää ja vaikka mitä (hyviäkin asioita). Loma taasen hellii, tuulettaa, ruskettaa, ihastuttaa, naurattaa, pitkästyttää harvemmin ja vaikka mitä muuta virkistävää, muttei juurikaan huonoja juttuja :).
Alkulomasta siellä huitsinäären laiturilla ajattelin, että ihan juuri nyt ryhdyn lampaiden kasvattajaksi (?) ja lopetan toimistotyöt, ne on nähty. Kun loma vähän jatkui, ajattelin, että kohta muutan todellakin sinne Uuteen-Seelantiin ihan vaan huvikseen (mun ikihaave, maa välillä vaihtuu).
Loman edelleen jatkuessa, naaman ja reisien (?) auringossa kärvenyttyä ja tukan käydessä vain entistäkin vaaleammaksi ja säkkäräisemmäksi, silmien muuttuessa kirkkaammiksi ja nauravaisemmiksi, jokin loksahti kohdalleen.
Silloin mä loin nahkani uudelleen ja pystyin taas oikeasti ja aidosti toteamaan, että nautin mun elämästäni ja rakastan tätä kaikkea (tai ainakin suurta osaa tästä kaikesta). Ja sellaisena kuin olen (deal with it).
Mä oon se sotkutukka, hippityttö sisimmässäni, joka nauraa ihan hirveästi ja joka on onnellinen ja iloinen. Aika kauniskin jopa! Löysin tällä lomalla osan jonnekin kadonneesta itsestäni. Musta tuntuu, että tästä seuraa paljon hyvää.
En aio luetella mitä kaikkea tein lomalla ja missä kaikkialla olimme. Noup - se ei ole kiinnostavaa vaan lopputulos on. Enkä jaksa nyt olla yhtään niin arkinen kuin joskus olen ollut.
Kuitenkin hyvin arkisesti totean sen, että hienoa kun työmatkapyöräily taas alkoi, aloin jo vähän kaivatakin kunnon liikuntaa ja kapeampaa uumaa. Muusta en vielä osaa sanoa - jotain uutta voisi kehkeytyä mun (työ?)arkeen, kun on nahkakin uudesti luotu ;-)
Ja nytkö pitäisi orientointua työarkeen? Onneksi ei vielä arkiarkeen.
Rakastan epäarkea. Arki on jees - yleensä, mutta kesän epäarki on parasta. Mun elämän uutta voipottua! Hyvää viiniä (tai halvempaakin muovimukista). Villiä tanssia (tai suloista nojailua). Loputonta valvomista (tai kellon ympäri nukkumisia). Auringossa lojumista (tai kesäsadepisaroita kasvoilla). Rauhoittavia yöuinteja (tai kuumasta saunasta kylmään järveen pulahduksia).
Rakkautta, ymmärrystä ja yhteisiä suunnitelmia (onpas ylevää!)
Jokunen ihminen sanoo, että arjen pitäisi olla yhtä juhlaa tai vähintään sellaista, ettei siitä tarvitse valittaa. En tiedä voiko ihan noin ehdoton kukaan kuitenkaan olla? Mun arki karaisee, tylsistyttää, nuhjuuttaa, kalventaa, pätevöittää, yhdistää, v...ttaa, samentaa, himmentää ja vaikka mitä (hyviäkin asioita). Loma taasen hellii, tuulettaa, ruskettaa, ihastuttaa, naurattaa, pitkästyttää harvemmin ja vaikka mitä muuta virkistävää, muttei juurikaan huonoja juttuja :).
Alkulomasta siellä huitsinäären laiturilla ajattelin, että ihan juuri nyt ryhdyn lampaiden kasvattajaksi (?) ja lopetan toimistotyöt, ne on nähty. Kun loma vähän jatkui, ajattelin, että kohta muutan todellakin sinne Uuteen-Seelantiin ihan vaan huvikseen (mun ikihaave, maa välillä vaihtuu).
Loman edelleen jatkuessa, naaman ja reisien (?) auringossa kärvenyttyä ja tukan käydessä vain entistäkin vaaleammaksi ja säkkäräisemmäksi, silmien muuttuessa kirkkaammiksi ja nauravaisemmiksi, jokin loksahti kohdalleen.
Silloin mä loin nahkani uudelleen ja pystyin taas oikeasti ja aidosti toteamaan, että nautin mun elämästäni ja rakastan tätä kaikkea (tai ainakin suurta osaa tästä kaikesta). Ja sellaisena kuin olen (deal with it).
Mä oon se sotkutukka, hippityttö sisimmässäni, joka nauraa ihan hirveästi ja joka on onnellinen ja iloinen. Aika kauniskin jopa! Löysin tällä lomalla osan jonnekin kadonneesta itsestäni. Musta tuntuu, että tästä seuraa paljon hyvää.
En aio luetella mitä kaikkea tein lomalla ja missä kaikkialla olimme. Noup - se ei ole kiinnostavaa vaan lopputulos on. Enkä jaksa nyt olla yhtään niin arkinen kuin joskus olen ollut.
Kuitenkin hyvin arkisesti totean sen, että hienoa kun työmatkapyöräily taas alkoi, aloin jo vähän kaivatakin kunnon liikuntaa ja kapeampaa uumaa. Muusta en vielä osaa sanoa - jotain uutta voisi kehkeytyä mun (työ?)arkeen, kun on nahkakin uudesti luotu ;-)
Tämä oli ihana teksti, sain hyvän mielen!
VastaaPoista