Siirry pääsisältöön

ulkoilua ja kotoilua

Viime viikon parasta antia oli ulkoilu ystävän kanssa. Viikolla. Arkena.
Töiden ja mun joogan jälkeen treffit tapaksilla ja punaviineillä. Sitten jatkettiin oluilla, myöhään meni. Mutta tuntea ystävä ala-aste-iästä asti, joka/jonka tuntee niin hyvin, että ei voi kuin nauttia olemisesta, höpöttelystä, päivittelystä, ruuasta, viinistä. Hirveän hyvin jaksoi töissä seuraavana päivänä....kohtalaisen hyvin....hyvin... :) Sama se, väsymyksen arvoista!


Toinen ihan mainio juttu oli viikonlopun ahkerat talviurheilut nuorimman kanssa. Rattikelkalla mäkeen. Minä myös. Aikuinen ja rattikelkka on hasardi yhdistelmä, mutta hyvin meni :)
Päälle vielä hiihtämään, tahtoi poika. Mulla ei ole suksia, juoksen en hiihdä (nykyään). Jaa-a, ehkä joskus taas....

Kuluva viikko onkin sitten alkanut ihme paahtamisella. Poika on kipeänä ja mä olen etänä koko alkuviikon (olisin muutenkin ollut). Eilen tein hommia kotona ilta puoli kymmeneen (siis puoli kymmeneen?) Tänään nukuttiin pommiin, ehdittiin just viedä auto varattuun katsastukseen pojan kanssa. Sitten kauppaan, kassalla sen huomasin, mitä kettua ja muita manauksia, avain jäänyt kotiin!!
Soitan miehelle, että tuu takaisin seuraavalla junalla (oli siis junassa ja melkein perillä toisessa päässä), me ollaan oven takana. (Huoltoyhtiöltä menee tunti, mieheltä meni 30 min., mulla on  yksi aikaisempi kokemus....) Flunssaisen kaverin kanssa siinä hypittiin että ei jäädytä, onneksi ei paljoa pakkasta, eikä pojalla kovaa kuumetta. Mies tuli - ah, hieno ihminen! Olisinko minä tullut? -no olisin :) Tyttärellekin yritin rimpauttaa, mutta eihän ne saa tunneilla pitää kännykkää päällä.

Erikoisen aamun (kiroilin ehkä hiukan liikaa lapsen kuullen - se näytti ymmärtävän) jälkeen lounaaksi herkkua. Itse tehdyt jauhelihapihvit ovat helppoa gourmeeta, kylkeen näistä jompaa kumpaa. Delicious!
 
 

Kotona-töissä tulee muuten hippasen liian paljon tehtyä töitä ja oltua kotivaatteissa, meikittä (no se ei haittaa, olen kaikkialla nykyään ilman meikkiä, jopa somessa, mutta en töissä, jokin roti...) Kotona juo liikaa kahvia ja niskaa alkaa särkeä, silmät väsyvät koneella. Puolensa siis kaikessa, työpaikan jatkuvissa keskeytyksissäkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7 päivän valohoito

Juoksublogini matkailuaiheet jatkuvat, mutta nytkään ei seuraa mitään laajamittaista matkareportaashia kohta kohdalta vain kurkistuksia joulunajan aurinkomatkaamme, joka tapahtui tällä kertaa kolmistaan miehen ja nuorimman naperon kanssa Gran Canarian Puerto Ricoon.
On muuten hyvä, että mä pääsen aina reissuun :) Vuonna 2013 miehen kanssa Roomassa, tyttären kanssa Pariisissa ja miehen sekä pojan kanssa Gran Canarialla. Plus kotimaanreissut (työ&huvi).

Muuten aikanaan kun tapasin nykyisen elämäni miehen (voiko noin sanoa?), hän ihmetteli matkustusintoani (onnekseni minuun on lapsesta asti istutettu matkustusilo). Kiva kun matkailu maistuu nykyään hänellekin hyvin. Mitään suurmatkaajia ei kuitenkaan olla, jotkuthan vapaa-aikalomailee joka toinen kuukausi läpi vuoden. (kateus tai ehkä ei, pakkaa - purkaa - pesee pyykkiä - istuu lentokoneessa...kuka nyt tykkäisi koneessa istua?)

Menimme siis Gran Canarian PuertoRicoon, varman auringon kohteeseen. Koskaan en ole aiemmin reissannut Kan…

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut.
Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin.

Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei.

Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä.
Ei auta sormen heiluttel…

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen.
Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä.
Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin.
Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä.
Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa …