Siirry pääsisältöön

mökkinollaus

Heti kun olin saanut vanhimman lapseni Los Angelesin lentsikkaan (3 viikon kielimatka juuri peruskoulunsa päättäneelle tytölle, jolla on 9 enkussa :), pakkasimme kamat ja lähdimme kolmin aika extempore mökkilomalle kauimpaiseen saaristoon mihin about autolla pääsee (neljä lossia). Juhannus äärimmäisessä huitsukassa eli Houtskärissä, rakkaita lempinimiä myös huitsunkuusi, huitsinnevada, huitsinsääri, huitsinääri.


 

Menomatka meni yllättävänkin sujuvasti, ilman suurempia odotuksia lossirannoissa. Ruuhkaa ei ollut lainkaan. Perillä odotti aika vaatimaton mökkinen, johon kävimme kotiutumaan saman tien. Pikkupoika oli aluksi kauhuissaan olosuhteista - no kaupunkilaislapsi ja hyviin 'mökki'olosuhteisiin elämässään tottunut :). Kauaa ei kestänyt kun jalkapallo sai jo kyytiä isolla nurmella.
Merenrantasauna lämpiämään sutjakasti ja grilli kuumaksi (kosteilla hiilillä ja sytykkeillä - aika tehtävä, muttei mahdoton: ruohonleikkurin bensaa tilkka).

 
 
 
Saunomista, mereen dippauksia (merivesi n.+10 astetta), olemista, juhannusta. Pienellä porukalla on pienet kuviot eli ei mitään ylirasitusta missään kohtaa.
 



 
Mökillä aika menee nopeasti kunnes tulee sadepäivä, silloin pitää lähteä hampurilaisille ihmisten ilmoille. Houtskarissa se tarkoittaa vierasvenesataman mainiota ravintolaa.
 
Lähtöpäivänä oli juhannuksen paras ilma (suprise - suomen suvi!). Mökki kasaan ja menoksi. Paluureissulla kahviteltiin mielettömässä auringonpaisteessa Houtskarin lossirannassa, syötiin Korppoossa erinomaisessa pihviravintolassa ja jonotettiin kaksi tuntia Nauvon lossirannassa mantereelle pääsyä. Pientä juhannuksen paluuliikennettä.
 
Good heavens, että oli ihana tulla omaan kotiin! Wuhuu, ei itikoita! Jippii, ei vaarallisia ja liukkaita kallioita tai saunanportaita, ei notkuvia lattialankkuja. Puhumattakaan kananmunalta haisevasta vesijohtovedestä. Silti, mulla vaan vahvistui se, mitä olen jo vuosia haaveillut: Oma mökki karulla saaristokalliolla. Siellä olisi harmaa moderni mökki, nafti mutta riittävä. Olot karut, mutta sykähdyttävät. Liekö ikinä toteutuu? Tukka jäi mulla mukavaan kiharaan, naama ja käsivarret ruskettuivat. Hei, tästä on hyvä jatkaa lomaa - 5 viikkoa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7 päivän valohoito

Juoksublogini matkailuaiheet jatkuvat, mutta nytkään ei seuraa mitään laajamittaista matkareportaashia kohta kohdalta vain kurkistuksia joulunajan aurinkomatkaamme, joka tapahtui tällä kertaa kolmistaan miehen ja nuorimman naperon kanssa Gran Canarian Puerto Ricoon.
On muuten hyvä, että mä pääsen aina reissuun :) Vuonna 2013 miehen kanssa Roomassa, tyttären kanssa Pariisissa ja miehen sekä pojan kanssa Gran Canarialla. Plus kotimaanreissut (työ&huvi).

Muuten aikanaan kun tapasin nykyisen elämäni miehen (voiko noin sanoa?), hän ihmetteli matkustusintoani (onnekseni minuun on lapsesta asti istutettu matkustusilo). Kiva kun matkailu maistuu nykyään hänellekin hyvin. Mitään suurmatkaajia ei kuitenkaan olla, jotkuthan vapaa-aikalomailee joka toinen kuukausi läpi vuoden. (kateus tai ehkä ei, pakkaa - purkaa - pesee pyykkiä - istuu lentokoneessa...kuka nyt tykkäisi koneessa istua?)

Menimme siis Gran Canarian PuertoRicoon, varman auringon kohteeseen. Koskaan en ole aiemmin reissannut Kan…

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut.
Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin.

Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei.

Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä.
Ei auta sormen heiluttel…

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen.
Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä.
Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin.
Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä.
Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa …