Siirry pääsisältöön

last and first

Njaah....loma loppui, duuni ja arki alkoi.
Muistellaanpa vielä kuvien avulla loppulomaa :) Last weeks...

Naantali tuo oiva kesäkaupunki


 
 kesäkotimme parisen päivää

 
 
Luostarinmäki Turussa
 
Aurajoenrannalta 
 
 
Niilo työn touhussa (Neil Young & Crazy Horse Kaisaniemessä 5.8.)
 
mökille viimeisiksi lomapäiviksi
 
Jotenkaan en enää osaa kirjoittaa tuosta ajasta, onhan tässä jo viikko painettu töitä :) Ihana ja hyvä loma, rentouttava.

Puhutaan urheilusta. Niin, mun motivaatio juoksuun on ollut suht nollassa koko kesän. Johtuuko sitten hyvästä lomailusta vai mistä?.....
Silti muutamia juoksulenkkejä sain aikaiseksi, pyöräilyjä yllättäen aika paljon. Mun valkoinen 7-vaihteinen Nopsani on saanut liikuntaa tänä kesänä. Sen paksuilla renkailla on yllättävän hyvä fillaroida myös maastoisemmissa olosuhteissa. Mutta myönnetään, että noi vaihdemäärät eivät riitä maantieajoon. Koska en kuitenkaan ole vieläkään se varusteluihminen, katson ennenkuin satsaan. Jos oikein innostun niin sitten hankin vaihteikkaammankin.

Sitten asiaan: eilen  ryntäsin lenkille töiden jälkeen, juoksin kympin ja se oli vähän niinkuin ennenkin. Saavutin hyvänolontunteen. Vakaasti uskon, että homma palautuu nyt kohilleen. Helpotus!
Puolmara häämöttää syyskuun lopulla, muita juoksuja en ole vielä päättänyt. Katsotaan. On aika lyhytsanainen olo siitäkin. Pääasia on, että osasin vielä juosta :)

Ensimmäinen arkiviikko takana ja työkin maistuu kohtuu hyvälle. Seuraava lomakin on ihan kohta, jo lokakuussa. Silloin sanon au revoir!

Huomenna pidämme rapukekkerit omalle perheelle ja ystäväperheelle. Ravut ovat suurta herkkuani! Mutta eniten mua tässä kiinnostaa kekkereiden järkkääminen. Ja se, että vielä on kesä, loppukesä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7 päivän valohoito

Juoksublogini matkailuaiheet jatkuvat, mutta nytkään ei seuraa mitään laajamittaista matkareportaashia kohta kohdalta vain kurkistuksia joulunajan aurinkomatkaamme, joka tapahtui tällä kertaa kolmistaan miehen ja nuorimman naperon kanssa Gran Canarian Puerto Ricoon.
On muuten hyvä, että mä pääsen aina reissuun :) Vuonna 2013 miehen kanssa Roomassa, tyttären kanssa Pariisissa ja miehen sekä pojan kanssa Gran Canarialla. Plus kotimaanreissut (työ&huvi).

Muuten aikanaan kun tapasin nykyisen elämäni miehen (voiko noin sanoa?), hän ihmetteli matkustusintoani (onnekseni minuun on lapsesta asti istutettu matkustusilo). Kiva kun matkailu maistuu nykyään hänellekin hyvin. Mitään suurmatkaajia ei kuitenkaan olla, jotkuthan vapaa-aikalomailee joka toinen kuukausi läpi vuoden. (kateus tai ehkä ei, pakkaa - purkaa - pesee pyykkiä - istuu lentokoneessa...kuka nyt tykkäisi koneessa istua?)

Menimme siis Gran Canarian PuertoRicoon, varman auringon kohteeseen. Koskaan en ole aiemmin reissannut Kan…

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut.
Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin.

Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei.

Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä.
Ei auta sormen heiluttel…

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen.
Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä.
Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin.
Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä.
Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa …