syysyllätys

Saimme syyslomalla perheeseemme yllätysvauvan. Tämä tuli täytenä yllätyksenä meille ja muille.
Let me tell you...

Syyslomailimme landella torstaista sunnuntaihin. Mukana menoissa minä ja mies, pojat ja vanhin tytär kavereineen. Kuluva viikko ennen lomaa oli ollut todella, todella raskas, melkeinpä kauhea voisin sanoa (todellakin ja yhtään liioittelematta).
Tavoitteena oli siis leppoisaa landeilua, paljon sitä saunomista ja pönttöuunin lämmittämistä. Näin kävikin. Yhtenä iltapäivänä sitten patistin porukkaa kävelylenkille maaseudun peltomaisemiin ja metsään. Sain miehemme matkaan.
Oli järeän tuulinen ja pilvinen lauantai-iltapäivä. Jäätävän kylmä sää sai laitamaan talvitakit niskaan ensi kerran tänä syksynä.
Kävelimme puolituntia yhteen suuntaan ja käännyimme lopulta takasin kun missään ei nyt oikein ollut mitään, paitsi sitä peltoa, muutama maatila, autiotila ja metsää, metsää, metsää.
Takaisin tullessamme, noin autiotilan kohdalla jäimme ihastelemaan ja ihmettelemään hanhien kokoontumislentoja. Linnut keräsivät porukkaa kasaan ja muodostivat näyttävän lentonäytöksen meille. Juuri silloin alkoi kuulumaan kovaa naukumista takavasemmalta. Tunnistimme sen kissan naukumiseksi ja lähdimme ääntä kohden katsomaan mistä on kyse.
Naukuminen oli todella äänekästä ja hätäistä. Autiotilan pihalta heinikosta löytyi pienen pieni, ihan pikkiriikkinen kisun poikanen ja aivan yksin.
Otin pienen kylmästä (ja pelosta?) tärisevän kisun syliin lämmittelemään ja samalla kuulostelimme onko lähistöllä muita kissoja tai näkyykö pennun emoa. Ei mitään eikä ketään missään.
Kisu mukanamme kävimme lähitalot läpi, kukaan ei tunnustanut kissaa omakseen, eikä ollut tietoa että jossain olisi kissa poikinut. Näitähän maalla tapahtuu ajoittain, kissoja löytyy.
Ehkä se on tallikissan poikanen, jonka emo on hylännyt tai emolle on käynyt jotain Tai sitten peräti joku julma ja vastuuton ihminen on jättänyt kissan kuolemaan (hyi olkoon, onko sellaisia kysyn vaan?)
Lähimaatilan emännälle kerroimme, että viemme kisun mökille lämmittelemään ja syömään ja mietimme seuraavaan päivään mitä tuleman pitää. Pohdimme viemmekö sen eläinsuojeluun, vai ko. maatilalle (kyllä me se otetaan jos te ette ota, oli rouvan vastaus :)) tai otetaanko me se.
Pieni reppana nukkui vuoronperään jokaisen sylissä, sai elämänsä ensimmäisen kiinteän ruuan ja alkoi pikkuhiljaa luottaa meihin, kovin arkahan se oli aluksi. Arvioin nassikan noin 5-6 viikkoiseksi (meille kotiin otettiin aikanaan kaksi löytökissaa, jotka olivat noin 6 viikkoisia, olin tuolloin 12 vuotias. Ne olivat aivan ihania perheenjäseniä, joista toinen eli pitkän iän ja toinen katosi aikuisiällä reissullansa).
Palataan tähän nassikkaan, jonka jo olin päättänyt adoptoida meille jos mies suostuu, lapset tietenkin halusivat sen. Teimme parhaamme, että pieni tuntisi olonsa turvalliseksi. Hain korin, johon laitoin mökiltä löytyneen nuken sängyn patjan ja peiton pehmikkeeksi. Yö meni rauhattomasti, silittelin kissaa ja otin sen viereen sänkyyn. Katin luottamus kasvoi.
Seuraavana päivänä teimme lähtöä kotiin kissa mukana. Ajattelin, että käyn vielä kertomassa lähimaatilalla kissan päätyvän nyt meille. Ei ketään missään, hyvin taktikoitu :D

Nyt meillä on ollut kisu viikon. Tiistaina kävimme eläinlääkärillä, hän kertoi katin olevan tyttö (ensilempinimi OptimusPrime ei siis kävisi, tosin perheen pojat vastustivat jyrkästi nimeä muutenkin, eihän tuo nyt näytä lainkaan OP:ltä :D). Terve ihana pikkukatti, olemus kuulemma 8 viikkoinen mutta painon perusteella 5 viikkoinen. Eli siihen väliin putoaa neidon ikä.
Nyt olen lemmikkikaupan kanta-asiakas ja ostan kissakamaa harva se päivä. Ne ovat kyllä edullisia.
Mm. hiekkalaatikko, raapimispuu, leluja ja penturuokaa. Menikö niihin edes viittäkymppiä? Ei tässä konkurssia tule tuon ihanuuden takia.
Nimeä mietimme pitkään ja tarkkaan. Mielestäni nimen piti liittyä hänen kotimaisemiinsa ja väritykseenkin (valkoinen pohjaväri, jossa hienostuneen beigen värisiä laikkuja, häntä on viirukas). Maatiaiskisu, mutta erityisen kauniin värinen. Nimistä pyörittelimme Sagaa, Lumikkia, Kieloa, Puuvillaa kunnes sen keksin. Miten olisi Vilja? Hän on ihan Viljan näköinen. Viljahan on eläimelle sopiva nimi ja sattumalta Viljan nimipäivä on 12.9., joka liippaa aika läheltä kisun syntymäaikoja.
Mies ja lapset olivat nimestä samaa mieltä. Tähän kohtaan voin kertoa, että miehen kanssa olimme sopineet ettei meille tule lemmikkiä. Tosin olin jo puolisalaa pojan kanssa jutustellut, että ehkä iskä pehmenee kun rakennamme taloa ja sitten kun talo on joskus valmis voisimme hankkia kissan. Ehdottomasti kissa, koska koira on eritavalla työläs. Koira on kiva, mutta kissa on kiva ja helppo. Minulla on kokemusta kumpaisestakin aikalailla. Ja meillä on jo suku täys koiria :D
No, kun jo kissanpennun löytöpäivänä näin miten mies meni hellyystilaan kun kisun kanssa oli, tiesin, että tämähän on tässä. Tosin varovasti vasta seuraavana aamuna asiaa tiedustelin ja halusin itsekin pitää varuajan, jos joku olisi tullut kissaa kyselemään kun pistimme sanaa kiertoon (ei tietenkään tullut -  maallahan se on tuommoista, eläimiä tulee ja menee) Kissahan on vieläkin varsin lainsuojaton eläin joidenkin ihmisten silmissä ja maalla eläimen asema on erilainen muutoinkin.

Ihanan ällöttävästi some (miehenkin!) alkaa täyttymään kisupäivityksistä. Joitakin se voi ärsyttää, mutta mitä sitten. Elämä on liian lyhyt siihen, että pitäisi miellyttää kaikkia, naur!
Töissä olen saanut hyvää palautetta. Kissan löytökertomus on ollut kuluvan viikon kuuminta hottia ja onhan tämä aika uskomaton juttu. Onnekas sattuma, ei kai sentään johdatusta niinkuin osa uskoo... :D
Eräs jos toinenkin on sanonut olevan ihanaa, että elämässä tapahtuu hyviä asioitakin. Tuntuu, että jokainen meistä on niin kyllästynyt kaikkeen ympärillä vellovaan ikävään. On ne sitten älykääpiöitä pienempiään pelottelevia pellejä (idiootit!) tai Hesarin sivulla sinua katsovat nälkään kuolevat lapset maailmalla tai Trump, jonka lajin miesten jo luultiin kuolleen sukupuuttoon.

Kissa oppi sisäsiistiksiksi kahdessa päivässä (kissat on sellaisia), ruoka maistuu ja katti kasvaa kohinalla. Vajaita yöuniakaan ei ole ollut kuin kaksi, hän nukkuu tai touhuaa rauhakseen yöllä eikä valvota. Perfect vauva!
Tässä on Vilja, hänestä vielä kuulette. Vilja nukkuu nukensängyssä lampaantaljalla. Koska meitä on perheessä 6, hellittelijöitä riittää. Ihanaa kun valitsit meidät, pikkuinen hassu kissa.