Siirry pääsisältöön

Kun plan B onkin plan A

Tervehdys niin monen kuukauden jälkeen!
En malttanut vieläkään kokonaan lopetella bloggaamista vaikka toki niin taas harkitsin.


Kauheasti on kaikkea taas tapahtunut ja suunnitelmat muuttuneet osin totally!
Elikkäs siis:
Pitkä ja kuuma kesä ja erinäiset tonttiin liittyvät ongelmat saivat meidät tekemään miehen kanssa sellaisen päätöksen, joka tipautti pienen pienen ahdistuksen rintakehästä.


Elokuussa päätimme laittaa tontin myyntiin ja jo syyskuussa löysimme sekä pian sen jälkeen ostimme ISON asunnon kerrostalosta <3 sellaisesta sijainnista, jossa olen halunnut asua viimeiset 15 vuotta (vai oliko se sittenkin aina?).
Nyt asumme tässä tilapäisessä vuokra-asunnossa edelleen (vuosi täynnä, jihuu - se oli minimiasumisaika, jonka jälkeen voi hilppasta pois 1 kk irtisanomisajalla), kunnes uuden kämpän remontti on riittävän valmis. Teemme laajan remontin, jotta saamme asunnon mieleiseen kuntoon.
Rempan suunnittelimme pikavauhtia, koska olemme jo vuosia hioneet makujamme yhteen miekkosen kanssa taloa suunnitellessa.
Keittiö koneineen on tilattu, laattoja märkätiloihin valitaan, liukuovikaapistot menevät juuri tilaukseen, parkettihommat on valittu, kph ja kh-kalusteetkin valittu. Itseasiassa juuri nyt asunnossa on putkari hommissa, jotta vanhat kiinteät kalusteet saadaan ensi viikolla pois. Ja meidän remppamies pääsee seinien ym. purkuun jne.
Remontti valmistuu viim. tammikuun puolessa välissä ja voimme muuttaa noin tammikuun lopulla.
Yllätyksille on varattu aikaa ja muuton haluan tehdä hitaaaaaaasti.


Kesä oli juuri sopivan kuuma ja Espanja oli ihana (also kiinnostava)! Silti koko kesä oli luopumista talounelmasta ja ymmärtämistä, että tämä toinen vaihtoehto onkin itseasiassa parempi kuin se vanha haave. Vielä loppukesästä olin jumittunut ajatukseen rivitalosta vaihtoehtona, kunnes tajusin luopua siitäkin (miehelle se ei ollut mikään ongelma).
Kerrostalo mieluisalla sijainnilla oli vastaus: elämän mukavuudet, yllättävien menojen jakaminen osakkaiden kesken eikä pihatöitä (paitsi talkoot!). Haloo! Just parasta. (milloinkohan mulle tulee sitten se kuuluisa mökkikuume, ei ehkä tule? Meillä on näitä suvun 'mökkipaikkoja' kyllä, tosin ne eivät ole omia...)
Shit, että mä rakastan elämän yllättävää johdonmukaisuutta. Kun päästi siitä ihan mahtavasta haaveesta irti, tilalle saakin sen mitä olikin aina kaivannut. Tilava ja valoisa asunto meren äärellä, taloyhtiössä uima-allas, äärimmäisen hyvien liikenneyhteyksien päässä, palveluja on (=kaikki). Parhaana ehkä se, että pääsee omasta saunasta kipin kapin mereen pulahtamaan. Välillä pitää nipistää itseään, että ymmärtää tämän olevan totta. Ainut miinus on, että juniori 'joutuu' tulemaan vanhaan kouluunsa loppuala-asteen (on vitosella) bussilla sellaiset 10 min. (heh- eli ei siis mikään aika sekään).
Melkein tuntuu kuin olisi lotossa voittanut, ellei olisi ihan helvetinmoiset velat niskassa :D Kun tontti menee kaupaksi niin helpottaa a lot. Ja velasta selvitään, kaksi palkallista normi-ihmistä kuitenkin kyseessä. Eikä tämä nyt mikään luksusasunto ole (paitsi mun mielestä kyllä on, elämän luksusta).


Nyt syksyllä olen aloittanut myös säännöllisen uimisen (kerran viikkoon), koska pelkkä astanga(kerran viikkoon) ja loputtomat kävelyt (vähintään kolme kertaa viikkoon) eivät vain riitä kehon ja pään huoltoon. Liikuntaa olla pitää!
Tajusin vasta nyt (mikä dork), että ne mun ihan hirveät ajoittaiset lantiosäryt, joita ei ole nyt ollut noin kahteen vuoteen johtuivat kait sitten vissiinkin juoksemisesta. Juoksu oli ihanaa, mutta nyt olen ollut kivuton kun en enää juokse. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että olen noin kaksi vuotta pääsääntöisesti vain seissyt töissä kun on se sähköpöytä, tekee hyvää mun hipseille. En kuitenkaan enää riskeeraa :D Ehkä!?
Uinti alkoi rinta-uinnin tekniikkakurssilla ja jatkuu vapaauinnin tekniikkakurssilla. Uinnin tekniikkakurssit ovat olleet mun to do-listalla vuosia ja nyt tänä syksynä oli ajallisesti hyvä hetki niille.
Pidän vedestä ja uimisesta, mutta se, että osaisi uida tekniikaltaan oikein ja taloudellisesti onkin sitten ihan eri asia. Siksi kurssit. Ovat halpoja, ovat todella hyviä ja meillä on hauska uintiporukka.
Jotkut ovat tämmöisiä kuin minä, uivat kyllä, mutta sitä mummosammakkoa, mitä joskus lapsena oppi tai muuten vaan huitovat menemään. Osa on taas sellaisia, jotka ovat syystä tai toisesta olleet 20 vuotta uimatta. Sama se, meillä on kivaa ja joka kerta oppii paljon. Kurssit jatkuvat loppuvuoteen ja olen harkinnut jatkokursseja, koska olen niin motivoitunut tähän.


Ja sitten, olin juuri huikean ihanalla ja antoisalla työmatkalla (upeiden työkamujen kanssa, todella) Amsterdamissa ja Rotterdamissa. Aaaah, en muistanutkaan, että holtsu on noin hauska maa. Kaunis, yllätyksellinen, lämminhenkinen, aika erilainen kuin Suomi. Edellinen oleiluni (kuukausi) Hollannissa tapahtui 24 vuotta sitten - kuinka aika tavallaan sujahtaakin. Siitä reissusta jäi hiukan ahdistava olo, jonka ihan turhaan olen liittänyt ko.maahan. Ehei, maassa ja sen kansassa ei vikaa.
No olin tuolloin ehkä paikkaani maailmassa etsivä nuori ihminen, joka kyllä paikkansa tiesi, mutta sitä piti hiukan hakea mutkan kautta. Aina pitää muuten kuunnella omaa ääntään eikä uskoa muita, jos se muiden sanoma menee vähän vinksalleen omasta mielestä. Toisaalta, kokemukset ovat oppia.


Amsterdan upea (tosin 'kukka' haisee ihan kaikkialla :O), Rotterdam todella kiinnostava. Seuraavan kerran kun isosti kaupunkilomalle, niin tuonne takaisin!
Mutta jos työreissu niin ehkä Hampuriin, sieltä löytyy alaani liittyvää tietotaitoa (ihan niinkuin Rottiksestakin löytyi).


Mitäpä muuta, kaikki lapset asuvat edelleen kotona, kissa täytti juuri kaksi vuotta. Kissa sairasteli tuossa hiukan, mutta on nyt jotenkin entistä ehommassa (pulleammassa?) kunnossa.
Ainiin ja otin sen pitkään haaveilemani toisen tatskan tossa ennen kesää. Eka otettu parikymppisenä ja ei - en ole katunut kumpaakaan. Mulle rakkaimman bändin logo istui mun käteen kuin olisi siinä aina ollut <3 Olen harkinnut ottaa lisää tatskoja, mutta ehkä vähän makustelen asiaa tovin ettei lähde käsistä homma :D Sitten ajattelin kasvattaa pitkän tukan, jonka saisin sykerölle. Ongelma on vain mun vuosivuodelta luonnonkiharampi tukka, se on ihan mahdottomaksi ryhtynyt. Kohta valkoinen afro? Haaveilen nyt piikkisuorasta polkasta, jota en enää koskaan saa. No sellainen mulla oli yhdessä vaiheessa vuosikausia, meni siis jo.


Mä muuten jo hiukan odotan joulua, toinen ja viimeinen joulu tässä asunnossa. Pitäiskö lähteä Tallinnaan jouluksi?
Mitä teille kuuluu?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oman elämänsä paratiisi

asun oman elämäni paratiisissa. esimerkki: etäpäivänä lounastauko rantakalliolla, kivenheitto kotiovelta. mukana Lucia Berlinin novelleja. meri, aurinko, vielä hiukan vilpoinen kesätuuli ja ympärillä muita orastavasta kesästä kanssanauttijoita. joku lukee, toinen maalaa, kolmas pänttää pääsykokeisiin (tulkinta), neljäs ja viides ottaa jo uikkareissa aurinkoa. joutsen käy moikkaamassa rantakallion porukat ja ärisee vihaisesti vesiskootterihepuille. ps. ensi viikolla kahdet bileet. firman bileet ja sitten kaksistaan ulkoilemaan miehen kanssa bileet. kiinnostelee. nyt pitäisi vain keksiä miten virittelisi itsensä firman kevätjuhliin. jotain säpäkän tyylikästä. ja lauantaina sitten mennään rokilla as usual.

Voi kohta se on - maaliskuu

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan. Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta)  2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman. Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi. Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävä...

hei, päässä tapahtuu pohdintaa ilman juoksulenkkiäkin!

Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä: Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä. Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily. Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole te...