Siirry pääsisältöön

virittäytyy juhlakauteen

Seuraa blogipostaus, jonka aiheena silmämeikki. Tai nojoo juhlakauteen fiilistely.
Olen (mme) nyt jostain kumman syystä taas seuranneet Idolsia, vaikka onhan se nyt aika tyhmä ohjelma. Helppoa viihdettä, mutta siinä mielessä hauskaa, että jotkut ihmiset kokevat siinä aitoja onnistumisen tunteita, mikä on aina hyvä juttu!


Mutta, kuten yleensäkin ehdin keskittyä myös epäolennaisuuksiin kuten Idols muikeloiden silmämeikkeihin (lähinnä nyt Maijan, Jannikan ja Annin). Paria viime lähetystä seuranneena olen ollut suorastaan kauhistunut siitä, miltä mun ihan perusarkimeikki ts. vaaleaa luomiväriä, rajaus ja ripsari näyttää oikesti. Ihan hirveältä, ainakin tv:ssä kaikilla. Kun taas (Maijan) ihanan utuinen sumusilmämeikki on suorastaan hurmaava. Aivan ihana koko Maija muutenkin, oikoo mun aiempia käsityksiä hänestä parempaan suuntaan. Kerrassaan suloinen, vahva ja aito ihminen.
En ole koskaan ollut Maijan musiikin fani, mutta jätetään se asia siihen. Musamausta voi kiistellä, mutta se ei johda mihinkään, ei ole oikeaa eikä väärää.
No jos nyt jotain pelkkää lattaria kuuntelee niin on se vähän väärää...tirsk!


Takaisin asiaan, sumusilmät tai ylipäänsä paljon meikkiä on mulla ollut vain tositosi juhlissa (ts.1-3 krt vuodessa) ja varhaisnuoruuden meikkikokeiluaikoja ei nyt tässä lasketa eli vähänkö vähän? Silloin kommentit ovat olleet ylistäviä, oletpa kaunis nainen, enpä meinannut tunnistaa jne. Hmmm...mikä herättää kysymyksen, että ilman meikkiä (tai melko olemattomalla meikillä) (tämä) nainen ei ole kaunis, mutta on tunnistettava :D :D
No ihan sama, mutta ajattelin panostaa taas kerran pikkujouluhin ja läträtä silmäni täyteen meikkiä. Olen niitä naisia, jotka voivat upottaa silmiinsä loputtomasti luomiväriä ja lopputulos ei ole koskaan 'burleski' tai mikä pahinta 'dragqueen'. (etu sekin, ettei rupea meikillä näyttämään mieheltä, joka on meikannut).
Toinen asia mihin aioin taas panostaa on hiukset ja kolmas on kevyen blingbling-asu.
Kivaa kohta saa tälläytyä! Syy miksi en hirveemmin tälläydy arkeen tulikin tuossa. (eihän kukaan erottaisi arki- ja juhlaminää ja se olisi hirveän boring-juttu :D)


Viimeksi tukka oli ihanilla kiehkuroilla ja mulla oli päällä musta bling-haalari (se on kyllä ihana, haalarit muutoinkin näyttävät superhyviltä, kunhan on vain omaan vartalon  malliin sopiva). Joku kerta olin varustautunut ponnarilisäkkeellä mistä sai kivan nutturan ja vaatteet oli jotain tummaa, taisi olla silkkipaita ja musta kynähame. Aina välillä olen tykännyt panostaa, varsinkin pikkujouluun (mutta ehkä vain kerran tonttulakilla).


Viime vuoden tukkatyyli

Nyt haluan polkan (kampaaja osaa taikoa yhdeksi illaksi), blingbling mekon tjsp ja sumuistakin tummemmat silmät. Haa juhlat!
Jotakin tämmöistä

tämän ja tuon Siennan tyylin välistä
mekkonen?
mitenköhän saisin silmät edes näin tummiksi?

Muuten - miksei ole useammin juhlajuhlia?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7 päivän valohoito

Juoksublogini matkailuaiheet jatkuvat, mutta nytkään ei seuraa mitään laajamittaista matkareportaashia kohta kohdalta vain kurkistuksia joulunajan aurinkomatkaamme, joka tapahtui tällä kertaa kolmistaan miehen ja nuorimman naperon kanssa Gran Canarian Puerto Ricoon.
On muuten hyvä, että mä pääsen aina reissuun :) Vuonna 2013 miehen kanssa Roomassa, tyttären kanssa Pariisissa ja miehen sekä pojan kanssa Gran Canarialla. Plus kotimaanreissut (työ&huvi).

Muuten aikanaan kun tapasin nykyisen elämäni miehen (voiko noin sanoa?), hän ihmetteli matkustusintoani (onnekseni minuun on lapsesta asti istutettu matkustusilo). Kiva kun matkailu maistuu nykyään hänellekin hyvin. Mitään suurmatkaajia ei kuitenkaan olla, jotkuthan vapaa-aikalomailee joka toinen kuukausi läpi vuoden. (kateus tai ehkä ei, pakkaa - purkaa - pesee pyykkiä - istuu lentokoneessa...kuka nyt tykkäisi koneessa istua?)

Menimme siis Gran Canarian PuertoRicoon, varman auringon kohteeseen. Koskaan en ole aiemmin reissannut Kan…

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut.
Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin.

Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei.

Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä.
Ei auta sormen heiluttel…

sisäinen erakko

mä sain viime viikonloppuna huikean idean (ei se tosin ole lainkaan uusi idea), mutta ajattelin sitä todella pitkästä aikaa ja ensi kertaa miehelleni ääneen.
Olen koko täysi-ikäisyyteni (ehkä jo paljon aiemminkin) haaveillut omasta pienestä talosta meren rannalla (milloin Englannissa, milloin Uudessa-Seelannissa) ja nähnyt itseni siellä noin eläkeikäisenä.
Okei, okei, parikymppisenä näin itseni siellä jo 50-vuotiaana. Mutta tuon iän vääjäämättä lähestyessä (alle 10 vuotta - hyi kamala sentään) näen siis itseni siellä noin 60+ -vuotiaana. Hyväkuntoisen kauniina mummona ja yksin. Eläen kaikesta vapaana ja niin kuin huvittaa. Ehkä nauttienkin, ehkä myös hiukan raataen hyvän osittain omavaraisenkin elämän eteen. Mutta siis yksin.
Tällaiselle perheelliselle, joka todella rakastaa ja tykkää perheestään, ehkä outo haave. Mutta sisäinen erakkoni vaatii tuota näkymää. On aina vaatinut. Henkireikä.
Muut henkireikäni kuten joogan (jota teemme hauskasti ryhmässä ja joka on äärimmäisen hauskaa …