Siirry pääsisältöön

onnea (ja lievää ärtymystä)

OIH, me ja mä selvittiin muutosta - miten se voikin olla aina niin järkyttävää. Oli muuten vika muutto, tänne jään. Jonkun pitää todellakin jatkaa tätä mainiota mummo (ja pappa) linjaa, joka tässä taloyhtiössä on. Kun taannoin paksahdin taloyhtiön kokoukseen, olin osallistujista about nuorin. Wau!
Selvisimme myös puolen vuoden jättiremontista (tai noh, velkaa on ja on) ja asunnosta tuli juuri niin kuin pitikin. Asumista takana 1,5 kuukautta. RAKKAUS <3 (en juurikaan enää edes muista sitä omakotitaloviritystä, joka oli)
Mä olen niin mukavan ärsyttävä kaikkien mielestä (myös perheen mielestä) kun todellakin vain huokailen onneani saada asua täällä. Tilavassa asunnossa kerrostalossa, meren äärellä, hyvien ja aina vaan paranevien yhteyksien päässä. Täällä on luonto, täällä on meri, täällä on palvelut, täällä on mun koti.
Kunhan nyt toetaan ja jatkofiksaillaan asuntoa muutama vuosi, niin katsotaan tarvitseeko hankkia vene tai kesämökki. Miksi heti kun päättää asua hamaan tappiin kerrostalossa, alkaa mieleen hiipua ajatus omasta landepaikasta? Tai jostain vakkarikuviosta - Espanja ei sitä vielä ole, vaikka sinne taas 2,5 viikoksi menemme kesällä. Eikä se ole meidän oma.

Jos on ollut 'raskasta' muutto ja remontin keskellä asuminen niin myös töissä pistetään parastaan ettei vain olisi hiljaista ja rauhallista. Olenkin nyt toivonut maailmalta ihan hiton rauhallista loppukevättä ja koko kesää! Mutta samalla jo virittelen verkkoja vesille kaikin tavoin. Töissä olen on/off innostunut aina vaan ja vapaalla jatketaan hissukseen remonttia täällä omin voimin (tässä kohtaa ihan piece of cake ja ihan kivaakin: maalausta, tapetointia, hankintoja), on myös pari bilettä tulossa - kotihippoja ei ihan vielä. Lenny Kravitzin keikkaa, Espanjan reissua....

Uutta arkeen on se, että miehen vanhin poika muuttaa meille kuukaudeksi kohta ja tulee mun töihin työharjoitteluun. Sitten alkaa meidän loma ja Espanjaan menemme niin, että mukana osan aikaa koko perhe.

Nyt pastakastiketta nuorimmalle, joka tuli juuri koulun Korkeasaaripäivästä, sitten alan vedellä farkkua jalkaan ja lähden miehen kanssa kaupoille. Perjantain etätyöpäivä, joka alkoi jo ennen kahdeksaa - ei tässä ole kerennyt pukeutumaan :)

ps. meinasin kirjailla ärsyyntyneenä suomalaisen eliitin (kaksinaismoralistisesta & teennäisestä) ilmastoahdistuksesta, joka herättää minussa lievää suurempaa angstia. Niin hyvä kuin ympäristöasiat onkin tiedostaa. Meinasin myös kirjailla termistä 'uusioperhe'. Termi ei ole kaikin puolin reilu eikä edes tosi. Monelle ns. uusioperhe on ihan se ainoa ja eka perhe. Aika helvetin konservatiivinen ja vanhoillinen käsitys/termistö (ydinperhe sanan käyttö saa mut henkisille näppylöille). Mun perhekuva ei mahdu noihin termeihin, ei ole koskaan mahtunut - onneksi :D

Mutta nettiraivoaminen ei ole mun juttu, joten - letkeää viikonloppua! Nyt kannattaa näyttäytyä ulkona kevätsäässä <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

jolkottaa joogasalille

Hirveesti on vettä virrannut Tonavissa sun muissa isoissa jorpakoissa sitten viime kirjoituskerran. Mun niska-hartia-selkä-osasto on suorastaan kelpo kunnossa. Tänään kävi työergonomia-tarkastajakin tarkistamassa työpisteeni. Kaikki olisi kuulemma loistavasti kunhan saisin sen sähköisen pöydän. Saan joskus. 18 kiireellisempää on edessä jonossa. Sitä odotellessa joogaan ankarasti, nytkin on kroppa (hyvällä tavalla) kipeänä 3 h joogailuista tällä viikolla. Kokeilin normin (astanga) lisäksi aerialyogaa (=airyoga =ilmajooga) ja tykkäsin. Uusia ulottuvuuksia tulisi varmasi jos harrastaisi sitäkin säännöllisesti. Hauskinta oli lentää ja olla pussukassa rentoutumassa. Venytykset olivat lempeitä liinan avulla ja kropan omalla painolla, mutta hyvin tehokkaita. Voin suositella ja katsokaa nyt miten tunnelmallinen sali! Huvittaisi kyllä monipuolistaa joogailujani ja ottaa kivoja uusia kokeiluja sieltä sun täältä normin lisäksi. Hotjoogaa pitää kokeilla, ei kyllä välttämättä mun juttu, ko

talvitavoite

Pidettiin miehen kanssa pieni perjantain jumppahetki, kuulostaa säädyttömältä, muttei ollut :) Eli jalkakyykkyä niin, että astuu eteen vuorojaloin ja samalla toisen jalan polvella koskettaa lattiaa. (toistoja ainakin viisitoista per jalka tai niinpaljon kuin jaksaa). Kyllä tuntuu, jo toista päivää. Suosittelen ja otan itse tavaksi. Mun normit jalkakyykät ei ihan ole olleet noin tehokkaita! Päälle vähän punnerruksia ja vatsalihaksia. (niissäkään ei mitään fuskauksia tai sukupuolihelpotuksia). Nyt pitää nostaa panoksia kropan rääkkäämisen suhteen, joka on jo niin tottunut perusjuoksemiseen, puhumattakaan hyötyliikunnasta. (eilinen haravointi ei tunnu missään. pöh.) Tarvitaan voimatreeniä, vauhtitreeniä, maastotreeniä. Voimaa- vauhtia- timmiyttä. Siinähän se, sopiva talvitavoite!

kalliolle kukkulalle juoksen minä....

Trailrunning , my darlings, sai mun pohkeet pitkästä aikaa (sitten vuosiin) tukkoon ja paukkumaan. On se sen verran raskasta puuhaa, tuo metsässä, kallioilla, poluilla, pöpeliköissä ryysäily. Ja aivan mahtavaa :) Turhat työperäiset patoutumatkin häipyi hus takaviistoon ja pää oli taas joustava metsähaipakan jälkeen. Koivet kyllä huusivat apua, jonka saivat eilisessä erittäin venyttävässä joogasessiossa.   Olenko ehtinyt yhtään täällä kehuskella, että mun pääseisonta on kehittynyt jopa huimasti? En varmaankaan ole kehdannut, mutta se on. 'Onpa kaunis täysin pysty ja kapea asento', sanoi opekin. Hallitusti ja hillitysti tulen alaskin. Silti on matkaa ja opittavaa siinäkin vielä - niin kuin joogassa aina on. Kropan loputonta haastamista. Superlaji, jossa ei ole koskaan valmis. Pidän siitä ideasta.  Noistakin syistä elämä ihan vaan hymyilee tänään. Mukavahko poikkeustyöpäivä tänään ja aivan mun entisten kotikulmien liepeillä stadissa. Tuli ikävä sinne ja siihen osaan Helsinkiä