mikä siinä on kun....?

En nyt viittis enää yhtään valittaa siitä kuinka mun työ vie leijonanosan energiasta ja kaikesta just nyt. Joo-joo, vie-vie...mitä sitten?

Olen nyt alkanut juoksemaan jokatoinen päivä, ihastuttavaa. Olen löytänyt yhden uuden lenkkireitin, muikeeta.
Juoksu on ollut täsmäase päänsisäiseen myllerrykseen, joka siis nyt johtuu massahyökkäyksestä mun aivoihini, joka taas juontaa juurensa työperäisiin asioihin, joista en nyt jaarittele yhtikäs sen enempää kuin: olen onnekas, mutta kaikella on puolensa. Työelämässäkin.
Ihan tällaisessa käyttötarkoituksessa juokseminen ei ole minulla aiemmin ollut. Kun juoksee jaksaa paremmin, mutta että se selvittää sotkuisimmankin pään ja saa (työ)asiat (ainakin näennäiseen) järjestykseen.

Hirveän käyttökelpoinen harrastus mulla, se täyttää vaativimmatkin odotukseni ja toiveeni aina uudelleen.

Mulla on muuten 2.puolimaraton ikinä puolentoistaviikon kulttua. Näytti juoksunumerotkin olevan jaettu, kääks. Sinne siis :)

Mutta muutama huomio juoksevista miehistä. Huom! tämä ei ole yleistys ja pidän miehistä, siis todella pidän. Varsinkin omastani :) Ja tarkoitan nyt tavan juoksijoita/lenkkeilijöitä (että inhoan tuota sanaa tavan, ei se ole edes mikään oikea sana).

Mikä siinä on kun...
1. nainen juoksee tismalleen samaa vauhtia kuin edelläoleva (tuntematon) mies, siis ihan siinä hänen kintereillään. Matkan taituttua tovin aikaa, mies ottaa järkyttävän spurtin ja karistaa naisen (minut) kannoiltaan, ihan noin niinkuin näytösluonteisesti? (tilanne koettu useaan otteeseen)
2. nainen kohtaa lenkkipolulla miehen, joka ilmeisesti just ottaa vähän henkeä ja heittäytyi kävelemään. Kun miesjuoksijan katse tavoittaa naisjuoksijan (minut) hän alkaa heti rintarottingilla juosta ja ihan hirveän kovaa.
(tämäkin tilanne jostain syystä koettu usein)
3. puolimaratonilla tms. pidemmässä juoksutapahtumassa, miesjuoksijat retostelevat kovaan ääneen kun naisjuoksija heitä ohittaa, että kuinka tämä on vaan tämmöinen treeni. Oikeestihan me juostaan koko maratooneja. (Tirsk!)