ja sit mä heräsin... ;-)
Ihan pieni muistelo viime lauantaihin. Tyttäreni, tyttäremme, kaunokaisemme riparijuhla meni niin hyvin. Ja mikä emännälle (=minulle) parasta, ihmiset viihtyivät. Se on paras kiitos. Kiitos vieraille, vaikka teistä vain pari osaa tätä tyhjänpäiväistä blogia lukea ;-) Koti täyttyi kiitettävästi vaaleanpunaisista ruusuista, joita nyt harkitusti (ehkä) kuivattelemme. Keräävät pikkukärpäsiä, totesi tyttö.
Nuorin napero aloitti ensimmäisen luokan tiistaina. Hirveästi jännitti - häntä ja minua. Mua myös itketti. Nyt jo kolmas päivä menossa, kivasti menee. Silti odotetaan jo viikonloppua. Onhan se erilaista rankkaa kuin helpoissa päiväkodeissa ja eskareissa.
Tämä viikko on sentään pehmeää laskua koulu- ja ip-kerhomaailmaan, olenhan lomilla vielä. Maanantaista alkaa sitten pitkät päivät.
Nyt on mullakin iisiä (ja isällä), aamulla vien lapsen ysiksi kouluun. Ihanasti meikittä eli luonnonraikkaana. Niin nautin. Sitten kupponen kahvia kotona - samalla postit (työ- ja priva), uutiset, kouluhommia, lenkille tai muuta järkevää (eilen mun lenkki oli tohon lähileipomoon, heh), lounasta, sitäsuntätä, lisää kouluhommia ja pojan haku koulusta. Olisiko ihanaa elää näin arkea? Hetken voisi luulla, jotta on. Mutta ei, ei sentään. Kotona oloa arvostan kun sitä on hallitusti, vielä tarvitsen aikuisten arkeakin eli työelämää. Se on mun juttu ja meidän juttu. Melkein kadehdin miestä kun se on taas töissä loman jälkeen. Mutta ensi viikosta minäkin olen ja hamaan seuraavaan lomaan, jotta tarpeeksi taas. ;-) Silleen, että ehtii taas odottaa lomaa.
Mutta työminä tulee kadehtimaan tai ainakin vähän kaipaamaan tätä - heitän nyt uudet lenkkarit jalkaan (ne on hyvät, olen jo koejuossut ne) ja lähden juoksuille. Tosta noin vain arkipäivänä, aamupäivällä. Siistiä!
Ihan pieni muistelo viime lauantaihin. Tyttäreni, tyttäremme, kaunokaisemme riparijuhla meni niin hyvin. Ja mikä emännälle (=minulle) parasta, ihmiset viihtyivät. Se on paras kiitos. Kiitos vieraille, vaikka teistä vain pari osaa tätä tyhjänpäiväistä blogia lukea ;-) Koti täyttyi kiitettävästi vaaleanpunaisista ruusuista, joita nyt harkitusti (ehkä) kuivattelemme. Keräävät pikkukärpäsiä, totesi tyttö.
Nuorin napero aloitti ensimmäisen luokan tiistaina. Hirveästi jännitti - häntä ja minua. Mua myös itketti. Nyt jo kolmas päivä menossa, kivasti menee. Silti odotetaan jo viikonloppua. Onhan se erilaista rankkaa kuin helpoissa päiväkodeissa ja eskareissa.
Tämä viikko on sentään pehmeää laskua koulu- ja ip-kerhomaailmaan, olenhan lomilla vielä. Maanantaista alkaa sitten pitkät päivät.
Nyt on mullakin iisiä (ja isällä), aamulla vien lapsen ysiksi kouluun. Ihanasti meikittä eli luonnonraikkaana. Niin nautin. Sitten kupponen kahvia kotona - samalla postit (työ- ja priva), uutiset, kouluhommia, lenkille tai muuta järkevää (eilen mun lenkki oli tohon lähileipomoon, heh), lounasta, sitäsuntätä, lisää kouluhommia ja pojan haku koulusta. Olisiko ihanaa elää näin arkea? Hetken voisi luulla, jotta on. Mutta ei, ei sentään. Kotona oloa arvostan kun sitä on hallitusti, vielä tarvitsen aikuisten arkeakin eli työelämää. Se on mun juttu ja meidän juttu. Melkein kadehdin miestä kun se on taas töissä loman jälkeen. Mutta ensi viikosta minäkin olen ja hamaan seuraavaan lomaan, jotta tarpeeksi taas. ;-) Silleen, että ehtii taas odottaa lomaa.
Mutta työminä tulee kadehtimaan tai ainakin vähän kaipaamaan tätä - heitän nyt uudet lenkkarit jalkaan (ne on hyvät, olen jo koejuossut ne) ja lähden juoksuille. Tosta noin vain arkipäivänä, aamupäivällä. Siistiä!
Kommentit
Lähetä kommentti