Siirry pääsisältöön

juoksijan katse

Terveisiä talviselta lenkkipolulta, joka oli eilen illalla 13 km:n pituinen. Lämpötila -5 astetta, loistava keli ja uudet maastolenkkarit, jotka ovat pito-ominaisuuksiltaan ihan superia. Mutta enpä taaskaan älynnyt ostotilanteessa, että olenkin 'pitkänmatkan' juoksija eli tarttis ne vaimenteet päkiöiden kohdalle (normilenkkareissani on). Päkiät ovat muussia 6-7 km jälkeen. Kokeilen nyt tän talven lopun noilla mennä vaikka tulisikin muussia. Juoksevathan jotkut ns. 'paljasjalkatossuillakin'. En voi olla niin 'rinsessajalkapohja' etten voisi käyttää noita muuten niin erinomaisia Niken maastolenkkareita! (mun jalka sopii kuin valettu Niken lenkkareihin).

Kuitenkaan en voi rehennellä juoksuillani, koska siitä kun aloin taas toteuttamaan joka toinen - joka kolmas päivä juoksujani on nyt 12 päivää ja olen rampannut 5 lenkkiä ja matkaa kertynyt yhteensä 51 km. Se ei ole paljon, mutta se on tavoitteessa pysymistä. Still.

Eilisellä lenkilläni mietin monen muun asian lisäksi, että olen kyllä sittenkin kehittynyt. Hitaasti mutta varmasti. Saatan toistaa itseäni, mutta mua niin hekumoittaa tämä saavutus. Nyt siis juoksen 9-12 km lenkkejä pääsääntöisesti. Haluaisin juosta 12-15 km lenkkejä pääsääntöisesti.
Pääsääntöinen on se mittari, joka kertoo mun juoksukunnon. Ei se, voinko vetästä silloin tällöin 21 km (sehän onnistuu kyllä).
Lisäksi nautin vasta kun olen juossut jo tovin, senkin asian kilometrimäärä hinautuu näemmä kokoajan vaan ylemmäs. Muistan ajan kun 3 kilsan jälkeen alkoi tuntua kivalta. Nyt alkaa tuntua kropassa hyvältä noin 5-6 kilsan jälkeen. Huokaus. Mihin tämä oikein johtaa?

Onnekseni nautin tästä hitaasta kehittymisestä. Ei mulla ole kiire päästä johonkin tiettyyn tavoitteeseen, koska tämä on mun harrastus. Eikä mun tarvitse todistella kenellekään mitään, enkä ole lyönyt vetoja, en mitään. Mä vaan harrastan juoksemista.

Tästä päästään mun yhteen mieliasiaan, muiden juoksijoiden tarkkailuun lenkeillä. Sitähän me siellä tehdään katseet kohtaavat ja vastakatseen saa tai on saamatta, riippuu tyypistä tai tyypin tilasta.
Sehän on kuitenkin aina kolleega, joka tulee vastaan (ohittavan katsetta ei näe, eikä ole tarviskaan, koska se on varmaan omahyväinen :) tai sitten ammattimainen).

Eilen tuli mm. vastaan mies, joka juoksi sukset siinä kätösissä. Oli siis lienee tulossa hiihtolenkiltä ja juoksi kotiin tai toisin päin. Mahtava meininki. Eka kaveri juoksee ladulle sitten hiihtää ja juoksee takaisin. Huippua! Mä katsoin sitä arvostavasti se katsoi mua takaisin, eikä säälivästi kuitenkaan :).

Tokihan mä huomioin nykyään jokaikisen lenkkeilijän, olen sitten missä vain: junassa, autossa, lenkillä. Lenkkeilijät vaan yhtäkkiä alkoivat olemaan mulle uudellatavalla näkyviä.

Niin ja se miten juoksija katsoo, kertoo paljon. Ihailevasti, arvostelevasti, arvostavasti, ei mitenkään= kääntää katseen maahan. Se kertoo siitä miten lenkki ko. henkilöllä sujuu ja siitä miten hän arvottaa kanssajuoksijat. Mä yritän olla hyvä juoksija ja katsoa tsemppaavasti jos toinen kärsii, ihailevasti jos sen ansaitsee ja aina arvostavasti, koska juokseminen on kuninkaiden ja kuningattarien laji, nyt mä sen ymmärrän ;-)

Ja muistan hymyillä ;-) (paitsi jos on tosi tuskanen ylämäkiosuus ja on pakko vetästä se kovaa ja kaikki paikat paukkuu viimesiään, silloin en taida hymyillä. Mut heti sen mäen jälkeen taas)

Juoksemaan siitä, hopi hopi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää