Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä:
Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä.
Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily.
Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole terveellistä. Ja on jotenkin teennäistä sekin.
Ja tämä:
Juhla on kiinnostava ja kaunis aikaoikku, joka sulkee ulkopuolelleen eilisen ja huomisen.
Aivan, onpa kauniisti sanottu ja juuri noin. Aikaoikku, miten hyvin keksitty!
Jalkani paraneminen edistyy, särkyjä ei pahemmin enää tällä viikolla, kevyen kevyttä askellusta keppien kanssa. Lapset kommentoivat: toi on niin säälittävän näköistä. Hitaasti hyvä tulee :)
Olen pikkaisen nauttinut ulkoilusta ja auringosta, pojan kanssa. Mutta koska aikaa on loputtomasti sairiksella (yli kaksi viikkoa jo takana), olen tehnyt kaksi matkakirjaa. Ja suunnittelen ja teen kokoajan ruokaa.
Ja olen hoikistunut 2 kiloa. Vielä saisi häipyä kolme. Olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät olla aina pari kiloa hoikempia kun ovat. No sitten ei kiristä eikä purista mistään. Kivempihän se niin on.
Ja kivempi olla normaalipainon alalaidoilla kuin ylälaidoilla, tiettykin.
Eli töissä tulee siis sittenkin syötyä yli tarpeen ja juotua instant-kahvia sekä kulmakahvilan spesiaalikahveja, mitkä on rasvapommeja. Ja ihan turhaan syötyä jälkiruokia, ei ihminen niitä tarvitse kuin pari kertaa viikossa. No mun on helppo sanoa, kun en ole makeaan koukuttunut ihminen.
Sain työkavereilta ihanan näköisiä parane-pian- suklaita. No, tuolla ne on koristeena. Joku saa syödä pääsiäisen jälkeen sit (tytär?)
Tänään illalla teen paprika-chorizo- vartaita, joihin myös manchegojuustoa ja vihreitä oliiveja, niiden kanssa maalaisleipää ja punaviiniä.
Huomenna risottoa (mun Hong Kongin kaverin ohjeen mukaisesti), johon muutama jättikatkaravun pyrstö, maalaisleipää ja valkoviiniä. Lauantaina karitsaa, salaattia, leipää ja punaviiniä. Ei ole siis viinitön sairis, tosin tänään on mun viimeinen virallinen sairaslomapäivä, mikäli asiat menevät käsikirjoituksen mukaan :). Pääsiäisen jälkeen yrittelen töihin.
Mutta sunnuntai- ja maanantairuuat vielä miettimättä!
Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä.
Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily.
Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole terveellistä. Ja on jotenkin teennäistä sekin.
Ja tämä:
Juhla on kiinnostava ja kaunis aikaoikku, joka sulkee ulkopuolelleen eilisen ja huomisen.
Aivan, onpa kauniisti sanottu ja juuri noin. Aikaoikku, miten hyvin keksitty!
Jalkani paraneminen edistyy, särkyjä ei pahemmin enää tällä viikolla, kevyen kevyttä askellusta keppien kanssa. Lapset kommentoivat: toi on niin säälittävän näköistä. Hitaasti hyvä tulee :)
Olen pikkaisen nauttinut ulkoilusta ja auringosta, pojan kanssa. Mutta koska aikaa on loputtomasti sairiksella (yli kaksi viikkoa jo takana), olen tehnyt kaksi matkakirjaa. Ja suunnittelen ja teen kokoajan ruokaa.
Ja olen hoikistunut 2 kiloa. Vielä saisi häipyä kolme. Olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät olla aina pari kiloa hoikempia kun ovat. No sitten ei kiristä eikä purista mistään. Kivempihän se niin on.
Ja kivempi olla normaalipainon alalaidoilla kuin ylälaidoilla, tiettykin.
Eli töissä tulee siis sittenkin syötyä yli tarpeen ja juotua instant-kahvia sekä kulmakahvilan spesiaalikahveja, mitkä on rasvapommeja. Ja ihan turhaan syötyä jälkiruokia, ei ihminen niitä tarvitse kuin pari kertaa viikossa. No mun on helppo sanoa, kun en ole makeaan koukuttunut ihminen.
Sain työkavereilta ihanan näköisiä parane-pian- suklaita. No, tuolla ne on koristeena. Joku saa syödä pääsiäisen jälkeen sit (tytär?)
Tänään illalla teen paprika-chorizo- vartaita, joihin myös manchegojuustoa ja vihreitä oliiveja, niiden kanssa maalaisleipää ja punaviiniä.
Huomenna risottoa (mun Hong Kongin kaverin ohjeen mukaisesti), johon muutama jättikatkaravun pyrstö, maalaisleipää ja valkoviiniä. Lauantaina karitsaa, salaattia, leipää ja punaviiniä. Ei ole siis viinitön sairis, tosin tänään on mun viimeinen virallinen sairaslomapäivä, mikäli asiat menevät käsikirjoituksen mukaan :). Pääsiäisen jälkeen yrittelen töihin.
Mutta sunnuntai- ja maanantairuuat vielä miettimättä!
ulkona on tällaista:
Aikaoikku on ihana sana.
VastaaPoistaSun ruoatkin kuulostaa todella todella ihanilta.
Aurinkoista pääsiäistä!