Siirry pääsisältöön

nuhruinen juttu

Mun arkielämä on aika mukavan epäsäännöllistä (suits for me). Tänään oli etäpäivä, jotka siis osaan jo useiden harjoitteiden jälkeen tehdä oikein. Silloin EI missään nimessä SAA istua tunteja yhtä kyytiä keittiönpöydän ja läppärin ääressä, vaan tunnin parin välein tehdään jotain muuta. Välipalaa, pitkä kävelylenkki sikahienossa talvisäässä (tätä ette kuule minun suustani usein), kissan leikittämistä, lounasta ja koulusta tulevalle pojalle ruokaa, itselle kahvia (kissa maistoi mun aamukahvia - pöhkö :D), rupattelua tyttären kanssa (siinä välissä kun se tulee koulusta ja taas lähtee boyfriendille), lisäksi aina välillä laitetaan erinäisiä koneita pyörimään. Damn, pyykit taitaa olla vieläkin koneessa (...)
Huono puoli etäilyissä on tietysti se, että sitä vetää tukka likaisena (kuivashampoo on keksitty), trikoissa ja villasukissa (mukavaa), ilman meikkiä (luksusta). Tuohan kaikki on silkkaa ajan säästöä. Kotona töissä säästää sekä aamupuunaamisen että työmatkoihin kuluvan ajan eli yhteensä 1,5 h. Aika paljon.
Meikkaaminen pännii mua ajoittain (siis kotona, olen totaalisen laiskistunut tuossa asiassa, mutta töihin tarvitaan terästystä katseeseen, indeed). Toivon silti etten muutu viikonloppu (tai etäpäivä) huovuttajaksi enkä kissatädiksi. :D  Aina kun lehdissä on juttu, jossa on mukana kissa niin se jutun ihminen on jotenkin pulska, punaposkinen, huonotukkainen ja villapaitainen. Sekö olisi mun elämä jos olisin aina himassa töissä? Näillä näppäimillä en kuitenkaan ole, mutta olen entistä enemmän. Lucky me.
Ja sitten aika ihanaa laittaa itsensä pienen nuhruisuuden jälkeen hiukan viritetymmäksi kun lähtee stadiin töihin.

Keskiviikkona luovutin vihdoin flunssalle ja nukuin koko päivän. Ihanaa, osasin levätä. Hyvä minä. Päätin myös etten liity Trump-vouhkaajiin. Katsotaan mitä tuleman pitää ja toivotaan ettei se ole ihan niin älykääpiö kuin jutuissaan meuhkaa (rooli vai totta?)
Jospa vaikka maailma pysyisi suht ennallaan, eikä ihan kaikkea hyvää saada tärvättyä alas. Missään tapauksessa lapsille ei pidä vouhkata. H....vetti, että mua rassaa somemeuhkaajat. Mikä niitä riivaa?
Tyhmyys? Parempi ihmisyys? Kuplamaisuus? Ylimielisyys? Ei voi tietää.

Matikainen (Vilja) kasvaa ja kaunistuu. Tänään se pääsi (joutui) ulos tassuttelemaan valjaissa. Ihan vähäsen vaan lumikinosta kokeilemaan. Tuntui kylmältä tassuissa ja äkkiä takaisin sisään <3
Rentoa viikonloppua! Sunnuntaina pitää meikata, koska isänpäivä. Huovuttajan näköistä vaimoketta ei nyt kukaan jaksa päivää enempää katsoa! (naur)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

fyssarireissua ja buranaa

Joillekin tuli mieluinen jytky, mulle ei - tuli akuutti niska-hartiakipu. Oikeastaan koko oikeanpuoleinen osa selästä oli tulessa (lievä ilmaisu). Ja on pirun himputin kipeä vieläkin (7-vuotias lukee tässä vieressä mitä kirjoitan...). Toimistotyöperäiset vaivat alkavat ilmeisesti ilmaantua tässä vaiheessa ikää rytinällä vai mitä tämä on? Hartian seutu on varoitellut koko vuoden, pysynyt kurissa joogalla ja hieronnoilla, mutta viime viikon jooga laukaisi poltteen ja tuskan, jonka näemmä viimeistelin taloyhtiön talkoilla lauantaina lopullisesti. Niska-hartiat irtisanoutuivat yhteistyöstä ja matka fysioterapeutille (oli muuten elämäni eka (oma) fysioterapeuttikäynti)  ja muutaman päivän sairikselle kipulääkkeineen alkoi. Siis sairaslomalle sen takia, että tekee päätetyötä? Buranaa naamaan, jotta voi olla ja tämä sen takia, että tekee töitä? Iso kirosana. Monta isoa sellaista. En voi hyväksyä! En ole satuttanut itseäni vaa...
2 kommenttia
Lue lisää

moodit

Mun pää on näemmä kehittynyt sillä tavoin, että jos maanantaimoodia ei koe maanantaina sen kokee perjantaina. Saanko kiitos (arki)viikon ilman mitään ihme angstipäiviä? En näemmä - taitaa kuulua mun repertuaariin. Jostain lehdestä luin, että monella (?) muullakin on moodit (engl.moods) pinnassa kerran arkiviikkoon ja silti on ihan hyvä ja tyydyttävä arki (voiko lehtiin luottaa?) Olen kuitenkin samaa mieltä, pidän elämästäni, vaikka haaveilenkin aina ajoittain kaikenlaisista hyppäämisistä tuntemattomaan (haaveita pitää olla, muutoin olen kuollut). Tänäänpä viimeksi töissä kun neuvoin erästä naista työjutuissa, hän kysyi miten olen päätynyt tuonne töihin ja varsinkin noihin tehtäviini, joita teen (suhteellisen monipuolinen, eikä lainkaan tylsä työ). Kerroin ja hän oli aidon kiinnostunut ja utelias. Mä vaan huokailin, että hän on kuitenkin arkeologi (mun lapsuuden toiveammatti). Hauskaa, koska taas tajusin kuinka ol...
3 kommenttia
Lue lisää

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut. Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin. Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei. Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä. Ei...
2 kommenttia
Lue lisää