Siirry pääsisältöön

kausijuttuja

Ympärille katsominen ja ympäristön huomaaminen (ja fiilistely) on mun tapa elää. En taida olla niitä ihmisiä, jotka kulkevat katse kengänkärjissä tai väistellen muiden katseita (jos joskus niin on käynyt, silloin asiat ovat olleet todella huonosti).
Siksikin, riipaiseva näky oli eräs sateinen aamu kun vastaan tuli päiväkotiryhmä ehkä noin 2-4 vuotiaita, joista jokaikinen laahusti menemään katse saappaiden kärjissä jämptissä jonomuodostelmassa (ehkä ne järkevinä lapsina katsoivat jalkoihinsa etteivät kompuroisi kulkiessaan? ehkä kävely jonossa on 2-4 vuotiaana vaikeaa? eikä kukaan niistä halunnut tuntea pientä kesäsadetta kasvoillaan?)

Syyskausi toi säännölliset joogat. Ilmajoogassa meinasi kesätauon jälkeen yrjöt tulla, mutta pian olin jo niin ZENissä tilassa ja rentoakin rennompi, että oksat ja kaikki pois.
Flowjoogasta taas lähdin tukka hiestä kiharana ja kroppa tuntuvaisen lämpimänä. Hieno  puolitoistatuntinen, jossa taas tajusin jotain oleellista siitä, miltä tiettyjen jooga-asanoiden tulee tuntua mun kropassa.
Sitä vaan mietin, että mihin kohtaan viikkoa lisäisin flowjoogan ihan vakituiseen. Saattaahan se olla, että lasten kasvu tuo lisää aikaa arkikalenteriin - jos ei nyt heti, niin aika pian. Ja sen päätin, että työkiire ei vie tänä syksynä minulta yhtään liikuntakertaa pois. Minä ensin, sitten työ.

TV:n syyskauden alkamisen iloja ovat puolhömpät tv-sarjat, joihin olen hyvin koukuttunut. Tuorein versio Sodasta ja rauhasta, joka on viihteellisyydessään kerrassaan nautittava sekä tietenkin Viikinkien uusi tuotantokausi. Siinähän ohjelmassa ihan vaan silmä lepää (pohjautuuhan sekin löyhästi historiaan tai olettamuksiin siitä). Tähän settiin tarvitaan enää Sillan tyyppinen superhyvä dekkari niin pimeimmätkin loka-joulukuun illat sujahtavat menemään suorastaan ilolla.
(Ja saavat unohtamaan vääjäämättömän totuuden, joka on räntää, loskaa, liukasta, kylmää, märkää, harmaata. Päälle väsymys, kiire ja flunssat ja uudelleen kiire. Toivon olevani väärässä, mutta elämänkokemusta on jo karttunut...)

Viikon teemana on ollut omenoiden kuoriminen pakkaseen, piirakkaan ja nuorimman lapsen lautaselle. Tänään ajattelin tehdä omenakakun. Syyttää saan työkamua, joka kiikutti minulle 2 kassillista pihapuidensa satoa, pyynnöstäni.

Työviikon päätteeksi olin tärkeässä ja aiheeltaan hyvässä paltsussa kolmisen tuntia, mutta fiilis oli lähinnä nukahtamista. Vaikeaa yrittää puhua fiksuja unenomaisessa tilassa. Aivan liikaa palavereja ja sen tyyppisiä juttuja tällä viikolla. Ensi viikon kalenteri näyttää paremmalta, so far so good.

Viikon ihmetys: delfiinijupakka (voi pyhä sekopäisyys). Rentoa viikonloppua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oman elämänsä paratiisi

asun oman elämäni paratiisissa. esimerkki: etäpäivänä lounastauko rantakalliolla, kivenheitto kotiovelta. mukana Lucia Berlinin novelleja. meri, aurinko, vielä hiukan vilpoinen kesätuuli ja ympärillä muita orastavasta kesästä kanssanauttijoita. joku lukee, toinen maalaa, kolmas pänttää pääsykokeisiin (tulkinta), neljäs ja viides ottaa jo uikkareissa aurinkoa. joutsen käy moikkaamassa rantakallion porukat ja ärisee vihaisesti vesiskootterihepuille. ps. ensi viikolla kahdet bileet. firman bileet ja sitten kaksistaan ulkoilemaan miehen kanssa bileet. kiinnostelee. nyt pitäisi vain keksiä miten virittelisi itsensä firman kevätjuhliin. jotain säpäkän tyylikästä. ja lauantaina sitten mennään rokilla as usual.

Voi kohta se on - maaliskuu

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan. Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta)  2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman. Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi. Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävä...

hei, päässä tapahtuu pohdintaa ilman juoksulenkkiäkin!

Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä: Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä. Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily. Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole te...