Siirry pääsisältöön

ei kameraa mukaan lenkille

Olen tänä vuonna ottanut usein kameran mukaan lenkille, nyt siihen tulee loppu. Ei mitään järkeä pysähtyä muutaman kilometrin välein kuvaamaan ja sitten taas jatkaa, menee sivu suun koko juoksun idea.

Olen sen tyyppinen juoksija, jonka pitää olla koko ajan liikkeessä. En saa kävellä enkä pysähdellä välillä tai homma repsahtaa ja pitää aloittaa ikäänkuin alusta. Tossut nyt joutuu sitomaan joskus tai nenä niistää, mutta mieluiten ei tapahtuisi niitäkään pysähdyksiä. Kun juostaan niin juostaan, fiilistely köpöttelyt tai fillaroinnit on sitten erikseen  (kameralla tai ilman).

Eilinen 12 km lenkki meni ihan harakoille kun pysähtelin milloin mitäkin kuvaamaan. Ihana ilta-aurinko, mielenkiintoisia rakennuksia (aika vähän kyllä), uutta fb-proffakuvaakin pitäis jostain lenkin lomasta saada, bongaan hauskoja kylttejä tms. jne. Lopetan tämän hössötyksen ennenkuin kunnolla aloitankaan.

Ja siis 28 km juoksematta tämän viikon tavoitteestani. Mieluiten ne menisi kahdella lenkillä.

Last but not least
Haloo Helsingiltä taas hyvää juoksumusaa. Vaikka ihan kirjaimellisesti ei kosketa, tämä biisi on upea.....hän tekee U-käännöksen...ah, ihana kohta. Joskus elämässä pitää tehdä u-käännös ja sen jälkeen kaikki menee paljon paremmin.

Kommentit

  1. Hyvä aihe :) Mä oon kerran pysähtynyt kuvaamaan postaukseen ja päätin että en koskaan enää :) Sama päätös täälläkin heti alussa jo, että silloin kun juostaan niin silloin juostaan. Mun ainokaisessa puolimaratonissa annoin itselleni luvan kävellä tarvittaessa toisella kierroksella, mutta silloinkin se kävely oli jotenkin niin tuskaa että juokseminen oli yksinkertaisesti helpompaa!

    VastaaPoista
  2. Niin, kävely on ihan turhaa lenkeillä tai juoksutapahtumissa ellei sitten joku paikka kipuile liikaa...Mulla takana 2 puolikasta ja tänä vuonna edessä ainakin 3. En enää tärise kauhusta puolikkaita ajatellessani :) Toinen meni jo niin kivasti! Nyt hiukan ahdistaa, koska jouduin lykkäämmän loppuviikon juoksuni tälle ja huomiselle ilman välipäivää. Aikataulutuksista (tai niiden puutteesta) johtuen....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voi kohta se on - maaliskuu

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan. Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta)  2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman. Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi. Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävä...

oman elämänsä paratiisi

asun oman elämäni paratiisissa. esimerkki: etäpäivänä lounastauko rantakalliolla, kivenheitto kotiovelta. mukana Lucia Berlinin novelleja. meri, aurinko, vielä hiukan vilpoinen kesätuuli ja ympärillä muita orastavasta kesästä kanssanauttijoita. joku lukee, toinen maalaa, kolmas pänttää pääsykokeisiin (tulkinta), neljäs ja viides ottaa jo uikkareissa aurinkoa. joutsen käy moikkaamassa rantakallion porukat ja ärisee vihaisesti vesiskootterihepuille. ps. ensi viikolla kahdet bileet. firman bileet ja sitten kaksistaan ulkoilemaan miehen kanssa bileet. kiinnostelee. nyt pitäisi vain keksiä miten virittelisi itsensä firman kevätjuhliin. jotain säpäkän tyylikästä. ja lauantaina sitten mennään rokilla as usual.

päivän mietelauseet

muutama miete: - lasten harrastuksista . Lapsesta tulee liikkuvainen ja reipas ilman jokapäiväisiä jalkapallotreenejä tai voikkatunteja. Tämän olen tiennyt, koska olen itse muodostunut niin, vapaaehtoisesti liikkumalla ja paljon. En edes vihannut koulun liikuntatunteja, mutten ollut higarikaan niissä (paitsi voimistelussa). Mun perheen miespuoliset eli faija ja faijapuoli näyttivät kyllä hyvää esimerkkiä ja mua on kehotettu kokeilemaan lajia jos toistakin ja liikutettu lapsesta lähtien. Näkisin, että oma esimerkki on tärkeää tässä. Sen sijaan, että valittaa aina kun pitää vähän eväänsä liikauttaa, niin liikauttaa ja ottaa lapsen mukaan liikkumaan. Toisaalta jos on niitä, jotka eivät vaan kykene tai koskaan ehdi, asian voi ulkoistaa esim. urheiluseuroilla. Niissä vaan taitaa olla se vika, että höntsäilyä ei ole tarpeeksi...aika moni lopettaa viimeistään teini-iässä. Meidän juniori lopetti futiksen vuoden treenien jälkeen, ei siksi ettei olisi tykännyt jalkapallosta vaan siksi että...