Siirry pääsisältöön

juoksemistahan me ei lopeteta!

Boston. Järkytys. Suru. Syvä osanottoni. Enempää en aio aiheesta kirjoittaa (tällä erää). Media tekenee taas (kerran) enemmän kuin tarpeeksi retostellessaan asiaa :(

Sitten muuhun. Pääsin melkein 40 km tavoitteeseeni viime viikolla, total 38 km. Hyvä tyttö!
Tulevana sunnuntaina mulla Länsiväyläjuoksu, johon osallistuin viime keväänä ensimmäisen kerran. Pidin reitistä ja matkan pituudesta (17,4km). Tällä viikolla siis kaksi kevyttä noin kymppiä ja tuo vuoden eka juoksutapahtuma!

Tänään kävin veikeässä paikassa:
äiti ja vauva lentokonehan ne siinä :)
 
!!!!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut. Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin. Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei. Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä. Ei...

oman elämänsä paratiisi

asun oman elämäni paratiisissa. esimerkki: etäpäivänä lounastauko rantakalliolla, kivenheitto kotiovelta. mukana Lucia Berlinin novelleja. meri, aurinko, vielä hiukan vilpoinen kesätuuli ja ympärillä muita orastavasta kesästä kanssanauttijoita. joku lukee, toinen maalaa, kolmas pänttää pääsykokeisiin (tulkinta), neljäs ja viides ottaa jo uikkareissa aurinkoa. joutsen käy moikkaamassa rantakallion porukat ja ärisee vihaisesti vesiskootterihepuille. ps. ensi viikolla kahdet bileet. firman bileet ja sitten kaksistaan ulkoilemaan miehen kanssa bileet. kiinnostelee. nyt pitäisi vain keksiä miten virittelisi itsensä firman kevätjuhliin. jotain säpäkän tyylikästä. ja lauantaina sitten mennään rokilla as usual.

ei kameraa mukaan lenkille

Olen tänä vuonna ottanut usein kameran mukaan lenkille, nyt siihen tulee loppu. Ei mitään järkeä pysähtyä muutaman kilometrin välein kuvaamaan ja sitten taas jatkaa, menee sivu suun koko juoksun idea. Olen sen tyyppinen juoksija, jonka pitää olla koko ajan liikkeessä. En saa kävellä enkä pysähdellä välillä tai homma repsahtaa ja pitää aloittaa ikäänkuin alusta. Tossut nyt joutuu sitomaan joskus tai nenä niistää, mutta mieluiten ei tapahtuisi niitäkään pysähdyksiä. Kun juostaan niin juostaan, fiilistely köpöttelyt tai fillaroinnit on sitten erikseen  (kameralla tai ilman). Eilinen 12 km lenkki meni ihan harakoille kun pysähtelin milloin mitäkin kuvaamaan. Ihana ilta-aurinko, mielenkiintoisia rakennuksia (aika vähän kyllä), uutta fb-proffakuvaakin pitäis jostain lenkin lomasta saada, bongaan hauskoja kylttejä tms. jne. Lopetan tämän hössötyksen ennenkuin kunnolla aloitankaan. Ja siis 28 km juoksematta tämän viikon tavoitteestani. Mieluite...