Siirry pääsisältöön

Rakkoja ja lonkkakipuja

No huhhuijakkaa, tulipas taas tehtyä. Tällä kertaa puolikkaan aika 2:15, hmmm. Paremmin kuin eka, mutta 2 min. huonommin kuin toka. Pistetään alkuhimmailun (lue ryysiksen) ja jo 2 km kohdalla tulleen lonkkakivun sekä 10 km kohdalla tulleen varpaiden tunnottomuuden piikkiin. :) Niihin nähden olen tosi tyytyväinen aikaan.
Mua on pitkin kevättä vähän haitannut ties mistä tullut oikean lonkan mikä lie kiinnikkeiden särky. Tietysti eilen alkoi vihlomaan, päätin olla huomioimatta vaikka nyt kärsitään. Katsotaan jos ei mene levolla, sitten lekuriin. On täysin uusi vaiva, kuulostaa rasitusvammalta?
Ja jalat, nyt lentää kuin leppäkeihäs mun vanhat Niket ja ostan uudet tossut. Varpaat muussia ja mojovat rakkulat kummassakin jalassa. 'Hiukan' tuntui 10 kilsasta eteenpäin ja koska päätin että en huomaa sitäkään, lopulta varpaita ei tuntenut enää lainkaan. Illalla ja tänään sitten sitäkin paremmin tuntee.
No entäs matka muutoin, ekat 10 km tuntui kivalta (jos ei huomioinut lonkkaa), noin 16 km kohdalla ja siitä muutama kilsa eteenpäin ajattelin vakavasti, että tää on ihan pimeetä hommaa. Kun siitä taas pääsi juoksu kulki ihan ok jos ei huomioinut niitä varpaita ja jo aivan selvästi tuntuvia rakkuloita päkiöiden sivussa. Noissa lenkkareissa ei ole koskaan käynyt aiemmin noin, ovat siis roskiskamaa nyt.
Viimeinen mäki stadikalle noustessa oli kamala, kamala, kamala. Kunnes kuin jostain taiottuna tuttu kannustaja tsemppasi minua Hyvä huudoilla. Kiitos sinulle! Muutoin jaksaa jaksaa ja tossua toisen eteen ja näyttääpä vaikealta kommentit meille juoksijoille olivat vähän kuin eräs nainen totesikin maaliin tullessaan: 'juoksivat itse!' Niinpä! ;-)
Kuvaaja kysyi minulta 'miltä nyt tuntuu?' Vastaus tuli suoraan: Kamalalta! Että näin tällä kertaa. Hyvä fiilis tuli vasta noin puoli tuntia juoksun jälkeen, jolloin alkoi euforian hetki. Ja päätin jo kotimatkalla, että a) elokuussa seuraava puolikas b) syyskuussa taas ja ensi vuonna jos vaan lonkka ja hermot kestää, kesällä 2014 eka koko maraton. Hitto! Nyt se on sanottu ääneen.
Nyt en edes ajattele juoksemista kolmeen päivään, ostan uudet lenkkarit ja alan sitten sisäänajamaan niitä. En mä ole vielä luopunut toivosta, etten pystyisi parantamaan puolikkaan aikaani :) Sehän toimii motivaattorina. Toisaalta matka oli kyllä sellainen koettelemus, että juu tuokin aika oli saavutus. Mutta ensi kerrallahan lonkka ei vihoittele ja tossut toimivat ja ryysistäkään ei oo..... ;-) Ja kyllä siellä erinnäisiä kivoja fiilareita tuli, suorastaan kiksejä.
HCR:n reittiin alan jo kyllästyä tai siis Ruskeasuon ja PikkuHuopalahden puisto ja ruovikko osuuksiin. Boooooring. City osuudet on tosi jees. Järjestelyt toimivat tänä vuonna täydellisesti, kertakaikkiaan hienosti. Ja lopuksi:
Onnea kaikille maaliin päässeille, me ollaan mahtavia!

Kommentit

  1. Onnea jälleen kerran juoksusta vaikkei helpoimmasta päästä ollutkaan! Ja onnea uusien tossujen ostoon, toivottavasti löydät sopivat eikä tieto lisää tuskaa ainakaan liikaa :b

    VastaaPoista
  2. Onnea! Jo sen vuoksi et pystyt juoksemaan jalat rakoilla.
    Ihme nainen!

    VastaaPoista
  3. Onnea juoksusta ja tsemppiä ensi vuoden koitokseen jo nyt!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Vieläkin puistattaa ajatus juoksemisesta, että ihan rauhassa olen nyt juoksematta hetken. Lonkka äityi tuskalliseksi. Mutta eiköhän tämä tästä. Ei ole vielä koskaan tullut tällaistä juoksuangstia 'kisan'jälkeen. Jaahas ehkä tämä(kin) kuuluu taudin kuvaan (pistetään kokemusten joukkoon). Ihan kamala muuten katsoa itsestään videopätkää, aivan kamalaa. (kaikki hcr juoksijat videoitiin puolivälissä ja maaliintulossa.) Kuka tuo lyllertäjä on? Kysyn vaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää