Siirry pääsisältöön

juoksun murkkuikä

Mitä ihmettä mulle tapahtui tossa kehvelin juoksussa? Olen välillä aivan tolkuttoman juoksuangstin ja itsevähättelyn vallassa. KUKA vaihtoi itsensä mun kehoon? MISSÄ on se iloinen positiivinen nuori (no vähintään nuorekas) nainen, joka muuttui tätimäiseksi lyllertäjäksi ja jota ei piristä enää mikään. Jos vähän saa liioitella.

Vai onko nyt kysymys ihan siitä, että kokemus karttuu ja aina ei tulekaan niitä loputtoman ihania onnistumisen tunteita? Vajaat neljä vuotta aloittamisesta, juoksun ja olen saavuttamassa teini-iän juoksemisessa, koska angsti? ;-)
Viime yön sentään jo nukuin kivutta, rakkulat paranevat kuin itsestään ja lonkka toivon mukaan joskus vielä kestää joogaamistakin. (Kiroilisin railakkaasti jos se sallittaisiin). Niinkuin ystäväni jo naureskeli: ainahan voi hurahtaa vesijuoksuun ;-) Se muuten on kuulemma sopiva laji ihmisille, jotka ovat hajoittaneet itsensä muussa liikunnassa, tunnen monia jotka ovat siirtyneet siihen. Mut ei, kaakeleiden katselu ei oo mun hommaa. Maisemien katselu taas on.

Hitto, monelta tää murkkuikä menee ohi. Pakonomaisesti buukkaan itseni nyt sinne Runner's Twilightin puolikkaalle, Rantareissulle jo olen varauksen tehnyt. (Espoon rantapuolikas). Kireähkö hymy suunpielissä maksan osallistumismaksut ja vakuutan itseni: Kyllä se siitä. Kohta taas haluat juosta tyttönen. Sinä indeed gasellimainen sulokas juoksijatar. (okei toi on itseironiaa, ihan perus elli lenkkeilijäksi, muttei nyt sentään mikään perässä hiihtäjä....)

Onneksi, onneksi on Rooma, jonne mennään siis ensi viikolla. Olen erittäin tehokkaasti mainostanut asiaa tällä viikolla mm.töissä, kahvilassa, you name it - missä. Kuin puolihuolimattomasti jankutan asiaa kaikille :) Itseasiassa Roomassa tuntuu käyneen jo kaikki paitsi minä!

Kunhan tästä rypemisestä tokenen... Hämärästi muistan että mulla oli vastaava muttei näin paha viime syksyn pääkaupunkijuoksun jälkeen. Mutta silloin juoksu meni ihanasti ja tuntui hyvältä, silloin rypesin vain ja ainoastaan aikaani. Nyt se ei harmita, vaan kaikki muu. Itse tunne juoksemista kohtaan. Mutta siis kunhan tästä rypemisestä tosiaankin tokenen, olen jo tuolla juoksemassa uusissa lenkkareissani. Jos siis lonkka taas kestää, recovery on menoillaan.

Ja tällä kertaa ostan juoksimia hartaasti, erityisen hartaasti. Nyt ekan kerran tuli tilanne vastaan, jolloin kenkä petti naisen. Uutta vaan vanhan tilalle siis ;-)

Tossujen ostoa, sitten tiedossa on pitkä viikonloppu koko perheen kesken, mm. kylpyläpulikointia ja ulkoiluja lasten kanssa. Ja ensi viikolla miehen kanssa Roomassa ollaan ihan tosta noin vain, siellä auringossa onnellisena kahden (2 miljoonan turistin keskellä). Aika jees! Ja kahvi-ihminen kun olen, muistan ettei Italiassa nautita Lattea ei Cappuccinoa kello 12. jälkeen.

kuva google

Kommentit

  1. Jos olisin sinä, kävelisin vähän väliä peilin ohi ja sanoisin et "juoksinpa taas maratonin". Sankari-idoli oot :) Juoksit ja tolla ajalla rakkoisilla jaloilla.
    EHkä toi on vaan ihanan kokemuksen aikaansaama "blääh tässäkö se oli".

    Iloa päivään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

poimintoja

Taisin olla aika hektisessä tilassa ja liikaa kofeiinia suonissa kun kirjoitin edellisen poustingin :D Kieltämättä aikamoista lentoa on kyllä ollut töissä, hyvää ja huonoa. Mutta ei se mitään. Lennossa kestää kun tulee välillä suvantoja ja on näitä muitakin juttuja, kuten: - Kiitoksia. Mm. kiitosta isoimmalta päälliköltä, jolta voi (tai kiitosta ja hymiö :D). Mä tykkään kiitoksista, as we know. - Ilmajoogaa. Luoja miten kiinnostavaa se on. Ilmajoogailut ovat edenneet jo paljon vaativimpiin suorituksiin ja on palkitsevaa huomata kykenevänsä niihin. Ei siis pelkkää pussukassa köllöttelyä tai venyttelyä kropan tahdissa ole se laji. Esim. käsilläseisonta liinojen varassa ja siihen perään törkeen tehokkaat vatsalinkut vapaasta roikkumisasennosta. Super! Lantioriipunnat eteen ja taakse ovat jo tuttuja ja rentoja. Niistä tulee hauskat mustelmat lonkkaan. Ylipäänsä tosta lajista tulee mustelmia. Oppi ja harrastus jatkuu. - Flowjoogaa. Sinne astangan väleihin. Hiivatti miten tykkään siit

minkä taakseen jättää sitä ei edestään löydä

uuvuttavia ja huolettavia asioita on nyt takana (tuleehan niitä vastaan vastakin, mutta ei välttämättä samoja). Eilisessä sunnuntaijoogani (joka alkaa ilahduttavasti muuntumaan vaativammaksi) loppulötkötyksessä se ajatus iski - KYLLÄ tämä taas tästä. I think I'm alive again. Tajuton uupumus on johtunut huolista ja sen lisäksi samanaikainen raju työkuormitus sai mut väsymään, mutta onneksi niitä (sekä huolia että ylikuormitusta töissä) tulee samanaikaisesti päälle suht harvoin. Oikeastaan olen loka-marraskuusta asti valittanut väsymystä, mutta kun vastaan tulee oikeita huolia, suurempi kitinä loppuu. Sit vaan toimitaan ja tehdään mitä pitää. Ja pidetään huolta sitä tarvitsevista <3 Joogien kevätkaudet käynnistyivät taas kunnolla viime viikolla. Nykyisin joogaan 1-3 kertaa viikossa: astangaa, ilmajoogaa ja sitä sunnuntain yin&jangia, joka muistuttaa erittäin lempeää astangaa. Jooga on mun laji, niin kuin oli juoksukin (alkaisikohan keväällä taas juoksemaan?). Multa usein

nenä pinnan yläpuolella

pinnalla ja pinnan alla (ts. what's up): - musaonnellisuus. Pääsin reilun 20 vuoden venauksen jälkeen (no en vaan ole aiemmin päässyt) vihdoin RHCP:n keikalle ja se oli niin HYVÄ. Niin IHANA. Olin TRANSSISSA onnesta. Hyvä musiikki ja joraus saa mut onneen. Ja ylävartalot. - puolulkoilu. Ennen rakasta keikkaa olimme rakkaan miehen kanssa tapaksilla ja viineillä ja oluella. Ihanaa toimia näin keskellä viikkoa! (mun tulevaisuus kohta: keskellä viikkoa huvittelu- hahaa) - veemäinen väsymys. Johtuen aivan älyvapaasta paljoudesta töissä. Ja silti samaan aikaan se sama duuni on älyttömän monipuolista ja kiinnostavaa. Mä vaan tarvitsisin enemmän unta (8-10 tuntia per yö). Ja joskus niitä rauhallisiakin työpäiviä. - maanantaiangstit. Olen ollut kaksi viimeisintä maanantaita järkyttävässä olotilassa. Ihan todella vaivoin olen kyennyt peittämään maanantaivihan viattomilta läsnäkulkijoiltani (monelta pääsen eläkkeelle ja vaan hissuttelemaan elämällä?) Mua aidosti pelottaa miten selviän