Mitä ihmettä mulle tapahtui tossa kehvelin juoksussa? Olen välillä aivan tolkuttoman juoksuangstin ja itsevähättelyn vallassa. KUKA vaihtoi itsensä mun kehoon? MISSÄ on se iloinen positiivinen nuori (no vähintään nuorekas) nainen, joka muuttui tätimäiseksi lyllertäjäksi ja jota ei piristä enää mikään. Jos vähän saa liioitella.
Vai onko nyt kysymys ihan siitä, että kokemus karttuu ja aina ei tulekaan niitä loputtoman ihania onnistumisen tunteita? Vajaat neljä vuotta aloittamisesta, juoksun ja olen saavuttamassa teini-iän juoksemisessa, koska angsti? ;-)
Viime yön sentään jo nukuin kivutta, rakkulat paranevat kuin itsestään ja lonkka toivon mukaan joskus vielä kestää joogaamistakin. (Kiroilisin railakkaasti jos se sallittaisiin). Niinkuin ystäväni jo naureskeli: ainahan voi hurahtaa vesijuoksuun ;-) Se muuten on kuulemma sopiva laji ihmisille, jotka ovat hajoittaneet itsensä muussa liikunnassa, tunnen monia jotka ovat siirtyneet siihen. Mut ei, kaakeleiden katselu ei oo mun hommaa. Maisemien katselu taas on.
Hitto, monelta tää murkkuikä menee ohi. Pakonomaisesti buukkaan itseni nyt sinne Runner's Twilightin puolikkaalle, Rantareissulle jo olen varauksen tehnyt. (Espoon rantapuolikas). Kireähkö hymy suunpielissä maksan osallistumismaksut ja vakuutan itseni: Kyllä se siitä. Kohta taas haluat juosta tyttönen. Sinä indeed gasellimainen sulokas juoksijatar. (okei toi on itseironiaa, ihan perus elli lenkkeilijäksi, muttei nyt sentään mikään perässä hiihtäjä....)
Onneksi, onneksi on Rooma, jonne mennään siis ensi viikolla. Olen erittäin tehokkaasti mainostanut asiaa tällä viikolla mm.töissä, kahvilassa, you name it - missä. Kuin puolihuolimattomasti jankutan asiaa kaikille :) Itseasiassa Roomassa tuntuu käyneen jo kaikki paitsi minä!
Kunhan tästä rypemisestä tokenen... Hämärästi muistan että mulla oli vastaava muttei näin paha viime syksyn pääkaupunkijuoksun jälkeen. Mutta silloin juoksu meni ihanasti ja tuntui hyvältä, silloin rypesin vain ja ainoastaan aikaani. Nyt se ei harmita, vaan kaikki muu. Itse tunne juoksemista kohtaan. Mutta siis kunhan tästä rypemisestä tosiaankin tokenen, olen jo tuolla juoksemassa uusissa lenkkareissani. Jos siis lonkka taas kestää, recovery on menoillaan.
Ja tällä kertaa ostan juoksimia hartaasti, erityisen hartaasti. Nyt ekan kerran tuli tilanne vastaan, jolloin kenkä petti naisen. Uutta vaan vanhan tilalle siis ;-)
Tossujen ostoa, sitten tiedossa on pitkä viikonloppu koko perheen kesken, mm. kylpyläpulikointia ja ulkoiluja lasten kanssa. Ja ensi viikolla miehen kanssa Roomassa ollaan ihan tosta noin vain, siellä auringossa onnellisena kahden (2 miljoonan turistin keskellä). Aika jees! Ja kahvi-ihminen kun olen, muistan ettei Italiassa nautita Lattea ei Cappuccinoa kello 12. jälkeen.
kuva google
Vai onko nyt kysymys ihan siitä, että kokemus karttuu ja aina ei tulekaan niitä loputtoman ihania onnistumisen tunteita? Vajaat neljä vuotta aloittamisesta, juoksun ja olen saavuttamassa teini-iän juoksemisessa, koska angsti? ;-)
Viime yön sentään jo nukuin kivutta, rakkulat paranevat kuin itsestään ja lonkka toivon mukaan joskus vielä kestää joogaamistakin. (Kiroilisin railakkaasti jos se sallittaisiin). Niinkuin ystäväni jo naureskeli: ainahan voi hurahtaa vesijuoksuun ;-) Se muuten on kuulemma sopiva laji ihmisille, jotka ovat hajoittaneet itsensä muussa liikunnassa, tunnen monia jotka ovat siirtyneet siihen. Mut ei, kaakeleiden katselu ei oo mun hommaa. Maisemien katselu taas on.
Hitto, monelta tää murkkuikä menee ohi. Pakonomaisesti buukkaan itseni nyt sinne Runner's Twilightin puolikkaalle, Rantareissulle jo olen varauksen tehnyt. (Espoon rantapuolikas). Kireähkö hymy suunpielissä maksan osallistumismaksut ja vakuutan itseni: Kyllä se siitä. Kohta taas haluat juosta tyttönen. Sinä indeed gasellimainen sulokas juoksijatar. (okei toi on itseironiaa, ihan perus elli lenkkeilijäksi, muttei nyt sentään mikään perässä hiihtäjä....)
Onneksi, onneksi on Rooma, jonne mennään siis ensi viikolla. Olen erittäin tehokkaasti mainostanut asiaa tällä viikolla mm.töissä, kahvilassa, you name it - missä. Kuin puolihuolimattomasti jankutan asiaa kaikille :) Itseasiassa Roomassa tuntuu käyneen jo kaikki paitsi minä!
Kunhan tästä rypemisestä tokenen... Hämärästi muistan että mulla oli vastaava muttei näin paha viime syksyn pääkaupunkijuoksun jälkeen. Mutta silloin juoksu meni ihanasti ja tuntui hyvältä, silloin rypesin vain ja ainoastaan aikaani. Nyt se ei harmita, vaan kaikki muu. Itse tunne juoksemista kohtaan. Mutta siis kunhan tästä rypemisestä tosiaankin tokenen, olen jo tuolla juoksemassa uusissa lenkkareissani. Jos siis lonkka taas kestää, recovery on menoillaan.
Ja tällä kertaa ostan juoksimia hartaasti, erityisen hartaasti. Nyt ekan kerran tuli tilanne vastaan, jolloin kenkä petti naisen. Uutta vaan vanhan tilalle siis ;-)
Tossujen ostoa, sitten tiedossa on pitkä viikonloppu koko perheen kesken, mm. kylpyläpulikointia ja ulkoiluja lasten kanssa. Ja ensi viikolla miehen kanssa Roomassa ollaan ihan tosta noin vain, siellä auringossa onnellisena kahden (2 miljoonan turistin keskellä). Aika jees! Ja kahvi-ihminen kun olen, muistan ettei Italiassa nautita Lattea ei Cappuccinoa kello 12. jälkeen.
kuva google
Jos olisin sinä, kävelisin vähän väliä peilin ohi ja sanoisin et "juoksinpa taas maratonin". Sankari-idoli oot :) Juoksit ja tolla ajalla rakkoisilla jaloilla.
VastaaPoistaEHkä toi on vaan ihanan kokemuksen aikaansaama "blääh tässäkö se oli".
Iloa päivään!