Siirry pääsisältöön

tanssilattian kautta

Hullustihan siinä sitten kävi, tanssilattialta lekuriin.
Korokepohjakorkkarit petti ja liukas danssilattia... ;-)
Toisen jalan jalkapöytä murtui, kahteen viikkoon ei kävelyä käytännössä. Ja neljä viikkoa kepeillä, tämä on hoitosuunnitelma. Tämä siis jos paranee hyvin. Kaikkihan voi mennä huonomminkin.
Osaan kuitenkin jo hyvin könkätä täällä kotona.
Nuori mieslääkäri oli sitä mieltä, että onpa nätti murtuma :), kyllä se paranee.

Sinne meni juoksut tältä keväältä, sinne hävisi työkiireet, nyt on aikaa.
Toisaalta hätätöitä voin osittain tehdä kotoa käsin ja hoitaa ne kaikki mahdolliset rästipuuhat nyt, joihin ei tarvita jalkoja.
Kivutkin hoituu särkylääkkeillä. Tavallaan tilanteeseen sopeuduin samantien, ehkä siksi koska mulle ei ole koskaan käynyt mitään tällaista (murtumisia ei koskaan). Tai siksi, että breikki töistä ei ole mulle katastrofi (en ole koskaan ollut näin pitkällä sairiksella, never).
Nyt voin keskittyä olennaiseen eli kouluuni (onneksi etätyöt sinnekin sopii lukujärjestykseen), kotiin ja lapsiin tai joo muahan täällä saa passata osittain...
Että otan tästä nyt irti sen kaiken mitä saan.

Toivotaan et perhe kestää. Pikkupoika saa olla nyt enempi kotona. Tytär joutuu ottamaan enemmän vastuuta ja mies hoitamaan melkein joka ikisen asian mihin tarvitaan jalkoja. Katsotaan koska se kyllästyy....
Auton rattiin en pääse ainakaan 2 viikkoon.
Että hyvät naiset heittäkää korokepohjakorkkarinne mäkeen ja kun tanssitte, muistakaa varovaiset muuvit. Sama pätee muhun jatkossa. Ja en muuten ollut ainut joka veti lipandeeroksia noissa bileissä.
Huh.

Multa ei tule siis enempää juoksutarinaa tänä keväänä, siirsin jo kaksi juoksutapahtumaa ensi vuoteen. Kesäkuun puolikkaallekaan ei taida olla asiaa. Syksyllä sitten. 
Ensimmäinen kysymykseni lääkärille oli kun röngten kuvia katsottiin: 'Koska voin taas juosta?'
Katsoi erittäin pitkään ja totesi: 'No et vähään aikaan, et.'

Voi kyllä tulla muuta juttua, ties vaikka hoksaisin vaikka mitä täällä kotona puuhatessani.
Elämänmuutos tai joku kiva juttu voisi tästä seurata.

Kommentit

  1. No kävipäs nyt huono säkä, mutta eihän tuolle muuta voi kuin antaa parantua rauhassa. Ja nyt saat sitten "sairastaa" ihan hyvällä omallatunnolla, jos nyt jotain positiivista pitää keksiä. Ja se on myös totta että kun on aikaa ajatella ja kuunnella itseään, siitä voi seurata jotain todella uutta.

    Paranemisia!

    VastaaPoista
  2. Jesp, säkä oli huono. Johtuikohan aprillipäivästä? Mutta eihän se maailma nyt tähän kaadu, todellakaan. Negatiivinen ajattelu on mulle niin vierasta, että :) Harmitus on eri asia kuin jossain negoissa vellominen. Juoksuaikaa on mulla vielä edessä kun koipi terve! Mulla on sellainen tunne, että nyt ehtii kuunnella itseään muuallakin kuin lenkeillä. Uuden pulpahtamista ootellen :) Ja juoskaa muut kun voitte, mä laitan toppavaatteet päälle vääntäydyn terassille ja annan auringon lämmittää kasvoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkoja ja lonkkakipuja

No huhhuijakkaa, tulipas taas tehtyä. Tällä kertaa puolikkaan aika 2:15, hmmm. Paremmin kuin eka, mutta 2 min. huonommin kuin toka. Pistetään alkuhimmailun (lue ryysiksen) ja jo 2 km kohdalla tulleen lonkkakivun sekä 10 km kohdalla tulleen varpaiden tunnottomuuden piikkiin. :) Niihin nähden olen tosi tyytyväinen aikaan. Mua on pitkin kevättä vähän haitannut ties mistä tullut oikean lonkan mikä lie kiinnikkeiden särky. Tietysti eilen alkoi vihlomaan, päätin olla huomioimatta vaikka nyt kärsitään. Katsotaan jos ei mene levolla, sitten lekuriin. On täysin uusi vaiva, kuulostaa rasitusvammalta? Ja jalat, nyt lentää kuin leppäkeihäs mun vanhat Niket ja ostan uudet tossut. Varpaat muussia ja mojovat rakkulat kummassakin jalassa. 'Hiukan' tuntui 10 kilsasta eteenpäin ja koska päätin että en huomaa sitäkään, lopulta varpaita ei tuntenut enää lainkaan. Illalla ja tänään sitten sitäkin paremmin tuntee. No entäs matka muutoin, ekat 10 km tuntui kivalta (jos ei huomioinut lonkkaa), noi...

kammopäivät

viime perjantai ja tämän viikon maanantaina ovat olleet niitä. Päiviä, jolloin ei ehdi kuin juoksemaan palaverista toiseen, aivot aina orientoituneena kyseiseen aiheeseen, syömättä mitään. Jossain kohtaa tekee välttävät murukahvit, jotta saa jotain energiaa. Lopulta neljältä kun palaverien on pakko päättyä pääsee käsiksi päivän juokseviin töihin, joita on tietysti noin kolmeksi ja risat tunniksi ja samalla näykkii jotain nahistunutta Picnikin sämpylää, jonka on jossain kohtaa nopeasti hakenut. Ja kun lopulta pääsee kotiin, kaatuu nääntyneenä ja nälästä sairaana miehensä rintakehää vasten, joka tarjoilee ruokaa ja joskus vähän viiniäkin. Okei toi loppu tossa jeesaa vähän kammopäivien kulkua. Voisihan se jatkuakin yhtä pimeänä. Onneksi ei. Nyt tässä kohtaa on hyvä kaikkien nostaa sormi pystyyn ja sanoa, soo- soo, niin kiire ei saa olla ettei 'muka' ehdi syömään ja pitääkö niitä tapaamisia olla niin paljon ja jätä myöhemmäksi mitä et ehdi työaikana tehdä. Ei...

fyssarireissua ja buranaa

Joillekin tuli mieluinen jytky, mulle ei - tuli akuutti niska-hartiakipu. Oikeastaan koko oikeanpuoleinen osa selästä oli tulessa (lievä ilmaisu). Ja on pirun himputin kipeä vieläkin (7-vuotias lukee tässä vieressä mitä kirjoitan...). Toimistotyöperäiset vaivat alkavat ilmeisesti ilmaantua tässä vaiheessa ikää rytinällä vai mitä tämä on? Hartian seutu on varoitellut koko vuoden, pysynyt kurissa joogalla ja hieronnoilla, mutta viime viikon jooga laukaisi poltteen ja tuskan, jonka näemmä viimeistelin taloyhtiön talkoilla lauantaina lopullisesti. Niska-hartiat irtisanoutuivat yhteistyöstä ja matka fysioterapeutille (oli muuten elämäni eka (oma) fysioterapeuttikäynti)  ja muutaman päivän sairikselle kipulääkkeineen alkoi. Siis sairaslomalle sen takia, että tekee päätetyötä? Buranaa naamaan, jotta voi olla ja tämä sen takia, että tekee töitä? Iso kirosana. Monta isoa sellaista. En voi hyväksyä! En ole satuttanut itseäni vaa...