2. tammikuuta 2018

Tervetuloa 2018

Hei, mä muistin, että mulla on blogi blogitauolla. Ja sen, että tämän piti muuttua juoksublogista raksablogiksi. NYT muuttuu!

Syyskuussa myimme asuntomme (isohkon hyväkuntoisen perheasunnon pääkaupunkiseudulta hyvien yhteyksien sekä palvelujen ääreltä. Myyntiaika oli 2v 2kk. Siinäpä realismia ihmisille. Tosin isojen asuntojen myyntipuuhat on sattuman kauppaa, eikä haluttu antaa sitä täysin ilmaiseksi.) ja lokakuun lopussa muutimme vuokrakerrostaloon rakentamisen ajaksi (4h + k) noin 500m päähän edellisestä asunnostamme ja noin 500m päähän tontistamme. Kaikessa kävikin sitten aikamoisen hyvä tuuri eli tilapäisasunto löytyi hoodeilta heti ja pystyimme luovuttamaan entisen sovitussa ajassa suhteellisen ongelmitta. Rakentaminen alkaa tänä vuonna - heti kun talvi loppuu (ehkä jo aiemminkin).

Kesä siis oli ja meni, oli ainakin kaksi upeaa keikkaa (FooFighters ja RHCP. Mun musiikkirakkaudet <3) ja ihan hyvää lomailua. Ja sitten kuin puuntakaa saapui ostaja.
Muutto oli kamala, mutta kaikki meni siinäkin lopulta hyvin. Ennen muuttoa olimme viikon Madeiralla syyslomalla. Ihastuttava paikka ja siellä sai lämpöä aika olemattomien kesäkelien jälkeen. Tosin, olen jo unohtanut koko reissun, koska sen jälkeen on tapahtunut niin paljon. Kun eräskin työkaveri (useampikin reissannut sinne sittemmin) on kysellyt matkavinkkejä Maddelle, niin niitä kertoessani jotain on palautunut reissusta mieleen. Ehkä kirjoitan jutun siitä joku kerta. Maddella tuumin: Oispa ihanaa, jos olisi niin varakas, että voisi pitää henkilökuntaa. 'Yes madame. What can I do for you madame? Here's your coffee madame' jne.jne. (mies oli toki sir, samoin pikkumies). Ja voi kun voisin asua Atlantin rannalla, pärskyisän meren äärellä. Mikään ei ole hauskempaa kuin uida villissä meressä, katsoa merta, tuoksuttaa merta (järvet on niiiiin pliisuja ja elottomia mereen verattuna, vaikka kyllä tykkään niissäkin uida).

Mutta nyt - kahden vuoden loputtoman odottamisen jälkeen tapahtuu. Käsittämätöntä! Jopa hiukan erikoinen olo. Tähän meidän kärsivälliseen odotteluun tuumasi meidän tuleva naapurin mies taannoin: 'Eihän tuollaisen pitkän myynnin aikana voi kuin odottaa ja olla kärsivällinen, eihän siinä ole muita vaihtoehtoja'. Mahtava kommentti kaikkien voivottelijoiden jälkeen (vaikka hyväähän kait nekin tarkoittivat :D) Vitsit miten tykkään umpirealistisista (mutta ei kuitenkaan ilkeistä) kommenteista. Oikeasti! Tai mun isäni, joka totesi kun meillä vuokrakämpässä kävi: 'Mahtavaa! Tässä sen taas näkee, että kun asiat alkavat sujumaan ne todellakin sitten sujuvat'.
Tiedän mistä olen perinyt positiivisuuteni, juuri noin itsekin ajattelen! Kun on kärsivällinen, alkaa tapahtumaan ja kun jaksaa valmistella tulee hyvää eikä ihan sekundaa. Toi on mun elämän tarina (tosin löytyy se ihan hullun extempore puolikin, josta ei aina tiedä onko se ihan hirveen hyvä olla olemassa, mutta on kait sekin ja rehellisyyden nimissä, varmaan löytyy monia muitakin puolia...pöh, mitä tähän niitä luettelemaan).

En tee koskaan uudenvuodenlupauksia, mutta teen uudenvuodenmahdollisuuksia. Pidän ajatuksesta, että vanha vuosi (vanhat vuodet) on takana ja uusi (uudet) edessä.
Pidämme tipattoman tammikuun. Tosin pidimme tipattoman marraskuunkin. Marraskuussa ei kerennyt viinitellä, mutta  joulukuussa oli ihan liikaa kissanristiäistä, pikkujoulua, vieraita ja bilettä. Hyh sentään. Nyt on taas muuta tekemistä. Tarvitaan kaikki energia muuhun. Tiedän, että tästä vuodesta tulee vaativa ja on ihan pakko ajatella itseään (ja meitä). Olla virkeä. Ja säästäähän siinä rahaakin. (Kesällä on lomareissu tiedossa!Jee!)
Mietin myös annanko mun luonnonkiharalle mahdollisuuden kasvaa pidemmäksi tukaksi ja vaihtaisinko rillien pokat kivempiin (on siihen se toinenkin syy). Ainakin jatkan joogailuja ja pitkiä kävelyjä ja luen Kiedisin ScarTissueta (työ)junamatkat enkuksi. (Ihana Anthony, mun rokkirakkaus <3) Ja sitten, aion ottaa paljon valokuvia, olin näiden loputtomien kännykkäkuvavuosien jälkeen täysin kyllästynyt ja hankin kameran. Tosin aina voisi olla parempikin kamera...ehkä sitten joskus. Ja Hollantiin, olen menossa Hollantiin syyskuussa, sikäli mikäli....

Terve siis, olen palannut kuvioihin. Välillä tulee asiallista asiaa ja välillä ihan hölmöä juttua. Mutta luulen, että haluan taas kirjoittaa. (jos joku lukee se on vaan plussaa, terkkuja kavereille <3)

ps. Vilja voi hyvin. On pienikokoinen reilun vuoden ikäinen kollikisu. Hän protestoi muuton jälkeen, mutta on nyt taas oma (rakastettava) itsensä.
ps2. Alla kuva Dos Marocosin levadalta, Madeiralta viime lokuulta. Pikkupoika meni vuorohyppelyä koko 6km matkan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti