Siirry pääsisältöön

kestävää asennetta

Good news again:
Vuoden täydennyskoulutus on nyt förbi, tehty ja done. Erinomaisen kehittävä ja oikeasti antoisa kokemus, enemmän kuin koulutuksen alussa ymmärsinkään. Hyvä, että lähdin siihen! Mitäpä sitten seuraavaksi opiskelisin?

Ehkä kuitenkin pientä taukoa nyt. Töiden ohella, joka on jatkuvaa itsensä kehittämistä kuitenniin,
alkaa rakennusprojektin seuraava vaihe: toteuttaminen. Lupahakemuksen saimme sisään rakennusvalvontaan viime viikolla ja kestänee noin 2 kuukautta kun luvan saamme.
Sillä välin tehtävää riittää, paljon. Jos vaikka aloittaisi piha-ja puutarhamessuilta tällä viikolla :)
No okei, okei - oikeasti on paljon hommaa meillä tässä 2 kk aikana, eikä vain messuilla haahuilua.

Kuten esimerkiksi:kevään huviksi ja ratoksi päätimme lähteä miehen kanssa kahden Wieniin, tiedossa vappuna. Äärimäisen kiinnostavaa ja tarpeellista ja ihanaa. Ja pus kahden <3 <3
Kun on matka tiedossa on tämän ihmisen hyvä ja levollinen olla.

Viime viikolla pujahdettiin teinin kanssa katsomaan Katy Perryä. Olihan se maailman luokan keikkaa ja aikamoista showta. Pohkeet soi kolmen tunnin hengailusta permannolla. Onhan se Katy
ihan mahtavan pop, mutta lämppäri oli punkpop. Asennetta, sellaista aina arvostaa.

CharliXCX

Miss Party Perry
 


Nyt on kova juoksun himo, eilen temmelsin maastossa 8km. Tänään on välipäivä ja huomenna taas juoksuille. Mieli on oikeassa moodissa nyt. Asennetta, Kestävyyttä, Rockia ja Viennaa!
Ja nyt naperon kanssa kylvämään rairuohoa ;-)

Kommentit

  1. Oi ihana Wien. Olin siellä joulukuussa ja tykästyin niin paljon kaupunkiin!! Niin kiva olis tehdä myös kesävierailu sinne :).

    VastaaPoista
  2. Ooh. Onko hyviä viinitupatärppejä? Must visit kohteita? Pakko nähdä juttuja?😊Odotan niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinituvissa ei tullut käytyä, Beizl -ravintoloissa kyllä ja kahvilat oli ihania! Mikään ei oikein ylitse muiden noussut, mutta sacher -tortun "kodissa" kannattaa kyllä käydä :). Tuossa pieni blogiteksti aiheesta: http://wannabejuoksija.blogspot.fi/2014/12/wiener-chick-und-wiener-laufer.html. Aika perusnähtävyydet kierrettiin ja lisäksi kuljeskeltiin joulutorilla, "keskustassa" ja Neubaussa (jossa kannattaa käydä niissä pikku putiikeissa!).. Luulen, että se huvipuisto maailmanpyörineen ja Praterin puistoineen on varmaan tähän vuoden aikaa mukava. Joulunaikaan ja keskellä päivää ei niinkään.. HYVÄÄ REISSUA!

      Poista
    2. Vielä viinitupiin: luulen, että niitä olis tullut koluttua enemmänkin, jos olisin ollut reissussa esim. mieheni tai ystävien kanssa :D.

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä. Mä luinkin sun blogitekstin Wienistä taannoin😊On niin ihana lähteä vapuksi Wieniin, että sentään. Tänään länkkärin 17.3km hissuteltuani, totesin et jalka on todentotta kestävä ja selkä vaan diggaa juoksusta. Mutta mun kunto. Ihan paska😂Onneksi sitä voi parantaa. Hauskaa tulevaa viikkoa ja wappua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tunikasta enää vähäsen

Vaatepossen aika. Tämä tunika tarttui silmiini erään vaateputiikin ikkunassa eilen kun olin tulossa poikasen kevätulkovaateostoksilta. Ekan kerran muuten otin kuvan takista, lähetin miehelle ja hän hyväksytti sen pojalla, myös housujen sävyn hyväksytin lapsella. No, sehän niissä kulkee. Kivalta näyttää poika nyt, keväiseltä ja keveältä talviturnujen jälkeen. Tänään tämä tunikainen päällä, keveä myös, taskut ja kaikki, herätti kiitosta töissä. Hyvä mielihän siitä tulee. Mutta mustalla huivilla, tietenkin. Myyjä yritti fuksianpunaisella huivilla mua houkutella, jotain rajaa! ;-) Tunika on siis vihreä ja värillisempi kuin kuvassa. Tunikasta on enää vähäsen täyskevääseen.... ....      

Rakkoja ja lonkkakipuja

No huhhuijakkaa, tulipas taas tehtyä. Tällä kertaa puolikkaan aika 2:15, hmmm. Paremmin kuin eka, mutta 2 min. huonommin kuin toka. Pistetään alkuhimmailun (lue ryysiksen) ja jo 2 km kohdalla tulleen lonkkakivun sekä 10 km kohdalla tulleen varpaiden tunnottomuuden piikkiin. :) Niihin nähden olen tosi tyytyväinen aikaan. Mua on pitkin kevättä vähän haitannut ties mistä tullut oikean lonkan mikä lie kiinnikkeiden särky. Tietysti eilen alkoi vihlomaan, päätin olla huomioimatta vaikka nyt kärsitään. Katsotaan jos ei mene levolla, sitten lekuriin. On täysin uusi vaiva, kuulostaa rasitusvammalta? Ja jalat, nyt lentää kuin leppäkeihäs mun vanhat Niket ja ostan uudet tossut. Varpaat muussia ja mojovat rakkulat kummassakin jalassa. 'Hiukan' tuntui 10 kilsasta eteenpäin ja koska päätin että en huomaa sitäkään, lopulta varpaita ei tuntenut enää lainkaan. Illalla ja tänään sitten sitäkin paremmin tuntee. No entäs matka muutoin, ekat 10 km tuntui kivalta (jos ei huomioinut lonkkaa), noi...

Voi kohta se on - maaliskuu

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan. Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta)  2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman. Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi. Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävä...