oman maan mansikkaa

Olen pitänyt sanani. Juhannuksen jalkapallon katsomisen (kyllä katson mielelläni kaikki matsit, jotka kerkeän. Mikä mulle on tullut? Jalkapallo on yhtäkkiä kiinnostavampaa kuin aiemmin), erittäin maltillisen viinin sipittämisen ja hyvien ruokien mutustamisen (tottakai - kuka pöljä nyt pahaa söisi?) ohella olen tehnyt myös kouluhommia (yhteensä noin 5 viisi tuntia) ja mikä parasta kävin myös juoksemassa!
11 viikon tauko murtumisen jälkeen ja taas voin juosta kuin ennenkin. Tosin eihän hapenottokyky ole kuin ennenkin, mutta mitäpä pienistä. Juoksemalla kohta on. Rauhallinen reilu viisi kilometriä, joka on mun mielestä säälittävän lyhyt matka, minulle ;-)
Hyvin meni, juoksin muuten tontillekin, kuvaamaan ja tutkimaan kasveja. Meidän kasveja meidän omalla maalla. (hihkuu)
Omasta maasta nousee vaikka mitä, varsinainen pöpelikkö. Katsotaan sitten aikanaan kun saadaan tontin rajat maastoon merkittynä, mitä voidaan säästää ja mitkä kaikki kaatuu ja mitä voi siirtää suojaan rakentamisen aikaiselta mylläykseltä.

 

Olin unohtanut kuinka valtavan energiapläjäyksen juoksemista saa. Ryhdittömyys ja nuutuneisuus, puhumattakaan epämääräisestä väsymyksestä, katoavat! Tulee taas se hupaisa (joskin epärealistinen) tunne, että mä voin tehdä mitä vain.

 

Vielä kun pääsisi laiturille, 

 vuoristoon,

 lomaresidenssin terassille ja

merelle joogaamaan.

 

Kesälomaan tiiviit kaksi viikkoa. Portugaliin kolme viikkoa. Juokse tyttö juokse ;-)