Siirry pääsisältöön

Tekstit

toukopuuhia

Toukokuu on kyllä kiireistä aikaa tai sellaista, että moni asia loppuu ja vähintään yhtä monta laitetaan alulle. On harrastusten loppuesityksiä (tänä vuonna oli vain yksi se pimun hyvä näytelmä - nehän osaa jo!), ripari- ja kouluinfoja (jee kesällä saan järjestää rippijuhlat ja jee nuorinkin aloittaa koulun!), opiskelutöitä, kouluuntulo terveystarkastusta, eskarin vimosta keharia ja töissä kehitytään päivillä, kevätjuhlia, pieniä juhlia, synttäreitä, kutsuja kesäjuhliin, sirkusta (huomenna)  ja Robbie Williamsin keikkaa (sunnuntaina). Eikä siinä kaikki. Mutta siis hauskaa ja hyvällä fiiliksellä. Jalan murtaminen seurauksena, olen edes hiukan älynnyt olla stressaamatta 'turhista' ja hiljentänyt -  kävelytahtia. Heh-hee. Juu- ei tällä koivella vielä pitkääääään aikaaaaan tehdä mitääään. Kävellä voi ja ajaa autolla, ehkä sillä fillarillakin jo kohta. Sellainen asia tehtiin, että kävimme pankissa neuvottelemassa saisimmek...

sadepäivän ratoksi

Voihan, olen taas kotona. Tosin kuitenkin vasta toista päivää ja jep olen itse ihan terve. Jalkani mun (joko olette kyllästynyt mun oikeaan jalkaan, minä olen tai siis siitä jauhamiseen) paranee kohinalla. Wuhuu! Nuorimmainen lapsi on kipeä, mutta eiköhän huomenna jo vääntäydytä eskarille ja minä saan siellä todennäköisesti elämäni viimeisen eskari (=päiväkoti) äitienpäiväkahvituksen. Höh. Niin, lapset kasvaa. Totta puhuen olen ne äitienpäivä ja aikas monet isänpäiväkahvitkin (aikanaan tuurannut iskääkin) päiväkodeissa jo saanut - aika siirtyä elämässä eteenpäin :) Toisaalta jos vaan saan - voisin mennä joskus kun siskoni tai jopa oma esikoiseni aikanaan saapi lapsia, heitä joskus äitienpäiväkahveille tuuraamaan. Ilmoittaudun jo nyt! Niisk, mutta tämä tapahtuma on erityisen tärkeä. Kyllä. Lapsi on nyt sillä ovelalla tavalla sairaana, että itse tekisi mieli mennä töihin. Puolikuntoinen ns., mutta ei päiväkotikuntoinen. Olen puolipäivää hoitan...

se kantaa sittenkin!

Mitä tehdä toipuvalla jalalla Tukholmassa? No kävellä koipi kramppiin, istahtaa penkille, kahville, kuoharille, roikkua lopulta miehen käsipuolessa, koska ei vaan enää pysty kunnolla askeltamaan. Ei mitään mahdollisuuksia excursioihin, sen suurempiin shoppailuihin, oikeastaan mihinkään. Mutta erittäin tervetullutta vaihtelua pitkän sairiksen ja parin vaivalloisen viikon päälle. Risteilystäkin nautti eritavalla kuin yleensä: show:t katsottiin, syötiin, pelattiin, ostettiin lapselle kaikki mitä se halusi ;-) (oli vain nuorin matkassa) ja muutamat drinkitkin nautittiin. Ja vaivalloisuudesta: vaivalloista sanan varsinaisessa merkityksessä: töitä, kokouksia, koulua jee!!!! Mutta pirun hankalaa, vaikeeta, kivuliastakin, ilman kunnolla toimivaa koipea. Mutta sitten tuli vappu ja lääkäri sanoi: kepit tänne ja kävele! Tosin varoen vielä 2 viikkoa, sitten äärimmäisen varovasti kokeilemaan liikuntaa. (lenkkiä? pääsenkö sitten lenkille?) Fillar...

ruokakuvia

paprika -chorizo vartaat   risotto jättikatkaravun pyrstöillä Mukavaa pääsiäisen jatkoa. Meen nyt takaisin terassille aurinkoon!

hei, päässä tapahtuu pohdintaa ilman juoksulenkkiäkin!

Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä: Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä. Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily. Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole te...

tekee sen minkä voi

Mitä tekee juoksuun hurahtanut, kun ei voi juosta. Unohdin täysin kertoa alla olevassa postingissani, että enhän toki ole vain laakereillani lepäillyt. Vaan heti kun hiukankin kykenin (meni yli viikko). Aloitin päivittäiset vatsa- ja käsilihashommat kuitenkin. Tavoitteenani ei ole romahduttaa kuntoa tällä pakkolomalla, vaikka siinä väkisinkin käy niin. Ajatus kuitenkin kaunis. Vatsa ja kädet ja joo - toinen jalka vahvistuvat. Viime yö oli eka särytön, JEE! Kun koipea särkee melkein kaksi viikkoa, saa iloita tällaisestakin asiasta.

se näyttää niin viattomalta

eikö vain?   Tältä näyttää 1,5 viikkoa tapaturmasta (murtumasta) parantunut jalkapöytä. Turvotus laskenut melkein kokonaan. Väri muuttunut abouttia normaaliksi. Särkykin on huomattavasti maltillisempaa. Se on niin viattoman näköinen, että tekisi melkein mieli hyppiä sillä. Vähintäänkin venytellä sitä nautinnollisesti. Mutta murrrr... se on aivan klesa vielä. Ensi viikon loppupuolella saan alkaa keppien kanssa kevennettyä askellusta harjoittelemaan. Pääsiäisen jälkeen ehkä, siis ehkä voin könkätä jo töihin. Vappuna jo kuulemma kävelen sillä. huokaus   Tässä on sitten tullut tehtyä kaikkea mitä yksijalkainen voi eli etätöitä, maltilla tosin. Työpaikka ei nyt tykkää rasittaa mua. Koulutöitä, sen verran kuin on tullut. Matkakirjoja (kuvat kirjoiksi). Rästit on melkein vuoden takaisesta Rooman matkasta asti.  Lukemista, ruuan laittoa (yksijalkaisesti, hiukan uuvuttavaa) ja ihan liikaa tv:tä. Tänään könkkäsin r...