Runningsup

OUJEE! Nyt olen tyytyväinen: 21,1 km meni 6 minuuttia rivakammin kuin toukokuussa. Vielä on matkaa kahden tunnin alitukseen, mutta sitä kohti, sitä kohti :). 2:13 on kuitenkin hyvä aika tokalle puolimaratonille ikinä! Tällä kertaa juoksu meni sateessa, ei haitannut. Rapa roiskui ja vauhti pysyi minuutilleen tasaisena ekalla ja tokalla puoliskolla. Aika hyvin. Tuntui hyvältä ja juoksu kulki, olotilat eivät vaihdelleen tällä kertaa yhtään! 18 km huoltopisteen kohdalla (Keilaniemessä) pienet suolakurkun ja banaanin palaset olivat taivaallisia ja antoivat tarvittavaa lisäenergiaa viimeisille kolmelle kilometrille. Espoon rantareitistä ei ihan niin paljon voinut nauttia kuin ilman harmaata sadetta. Maaliin saapui läpimärkä, mutta tyytyväinen juoksija. Lippis on kyllä paras asuste sateessa :) Järjestelyille ainakin 9 pojoa, moitteettomat taas kerran, niinkuin olivat länkkärissäkin. Viikon kulttua sitten vartille Pirkkolaan, kolmatta kertaa. Nyt palautellaan muuta...

Tämän viikon aamulenkit ovat olleet hienoja, ei niinkään juoksemisen kannalta, joka kulkee ja kilometrit kertyvät, muttei säväytä erityisemmin juuri nyt... Mutta syysaamut ovat vaan niin hienoja, usvaa, kirpeyttä, orastavaa ruskaa. Ilmassa on hieman puiden solakkaa, niikuin pienimmäisemme taannoin totesi :) Ja Tadaa....tällä mennään huomenna:

En nyt viittis enää yhtään valittaa siitä kuinka mun työ vie leijonanosan energiasta ja kaikesta just nyt. Joo-joo, vie-vie...mitä sitten? Olen nyt alkanut juoksemaan jokatoinen päivä, ihastuttavaa. Olen löytänyt yhden uuden lenkkireitin, muikeeta. Juoksu on ollut täsmäase päänsisäiseen myllerrykseen, joka siis nyt johtuu massahyökkäyksestä mun aivoihini, joka taas juontaa juurensa työperäisiin asioihin, joista en nyt jaarittele yhtikäs sen enempää kuin: olen onnekas, mutta kaikella on puolensa. Työelämässäkin. Ihan tällaisessa käyttötarkoituksessa juokseminen ei ole minulla aiemmin ollut. Kun juoksee jaksaa paremmin, mutta että se selvittää sotkuisimmankin pään ja saa (työ)asiat (ainakin näennäiseen) järjestykseen. Hirveän käyttökelpoinen harrastus mulla, se täyttää vaativimmatkin odotukseni ja toiveeni aina uudelleen. Mulla on muuten 2.puolimaraton ikinä puolentoistaviikon kulttua. Näytti juoksunumerotkin olevan jaettu, kääks. ...

Täytyy tunnustaa, ihan järjettömästi TYÖ vie mun energiaa (ja aikaa) tällä hetkellä. Mutta, nautin kuitenkin melkein! joka hetkestä ja viimeistään kotona ja joka välissäkin pysähdyn ja rauhoitun??? Esimerkki viime viikolta: söin pikalounaan ratikkapysäkillä, kahvi ja patonki aikaa 9 min. Se oli jotenkin hauskaa ja hohdokasta ;-). (no hei kerran viikkoon noin voi tehdä!) Syksy on siis saanut musta otteen: palaverit, koulutukset, hässäkät, ohjeistukset, uudet ja vanhat asiat pyörii pää parassani, joka ihmeen hyvin jaksaa ja omaksuu. Kehitys on hyvästä. Juoksujani en ole unohtanut, juoksentelen noin 30 kilsaa viikossa = kolme lenkkiä (tai joskus kaksi, kilometrit kuitenkin samat). Elämäni toinen puolikas lähestyy, eikä pelota. Mutta saanko itsestäni irti parannusta edelliseen? Oikeastaan ihan sama, mä vaan tykkään juosta. En yhtään jaksa olla fitness-hullu ihminen nyt. Juoksen, koska se tuntuu hyvältä. Joogaan, koska se pitää mut vetreänä ja virkeänä. Ei m...

Eka puolustus: vaihtelun vuoksi vaihdoin blogin taustakuvaa ja valikoitui näin naivi. Mutta siihen on hyvä ja mielestäni hienokin syy. Lauantaina ehdin maata auringossa pihalla, vähän niinkuin ennenvanhaan lapsena. Filtti, tyynyjä, kirja ja vaan olin. Luin Anne Swärdiä, suosittelen, loppukesän lempeässä auringossa ja välillä tuijottelin erilaisia mönkijöitä (hyönteisiä) nurmikolla, katselin puunoksien lomasta pilviä. Ja tajusin tosiasian: en muista koska olen tehnyt näin viimeksi. Lapsena ehti, jaksoi ja aikaa oli loputtomasti, pitkästymiseen asti. Nuorenakin oli aikaa. Nuorena aikuisenakin ehti, mutta nyt: koska viimeksi? Okei just muistin, että kerran kesälomalla rannalla miehen ja lasten kanssa, mutta silloin ehdin tuijotella haloa auringon ympärillä abouttia 10 min (tosiasiassa ehkä 5 min) ennenkuin joku pyysi lisää suolakeksejä ja banskua ja mehua. Mutta että oikein tuntikausien ulkonakellimissessio! Jep, kai...

melkein koko kesä meni niin ettei tuttua flowmaista- hyvänolontunnetta tullut lenkeillä (siis melkein!). Mutta viime viikolla viimeinkin: kylmät väreet juoksivat pitkin selkää ja karvat nousivat kropassa pystyyn silkasta ihanasta hyvänolon tunteesta. Niin tätähän mä tässä juoksemisessa hainkin, suu menee hymyyn, vauhti lisääntyy, musiikki tahdittaa juoksua, (ahas, tuo uusi kevyenliikenteen siltakin on valmistunut, ei ehdi jäädä tiirailemaan tarkemmin yksityiskohtia kun nyt kulkee niin hyvin), ohitan sen saman miehen kun joskus ennenkin, joka juoksee sillain hassusti jalat vispaten...mut ohittaa joku armeijaikäinen nuorimies, onkohan sama kuin silloin kerrankin? Ja kroppa ihan puhki lenkin jälkeen. Naama punaisena (niinkuin aina), ihan läpimärkänä hiestä (same). Ja seuraavalla lenkillä tossu kulki entistä paremmin eli tää käynnistyy tästä taas. Huh ja hyvä! Vauhti on jotenkin jumittanut koko kesän, nyt taas alkaa kulkemaan. Sitten olin salilla pitkästä pitk...

Eilen kotona kolmen naperoimman kuin yhdestä suusta kuultua 'siis ei oo totta, sä meinaat varata tv:n koko päiväksi ja katsot noita olympialaisia ja ME ei saada katsoa mitään...' Ihan hirveän hyvällä omallatunnolla sanoin: 'niin näin on, te voitte vaikka ulkoilla koko päivän...' Mutta tottahan toki se on ihan hirveetä jos lapset eivät saa katsoa mitä haluavat tv:stä silloin kun haluavat. Eilen sattui mielenkiintoinen olympiapäivä, ensin naisten maraton sitten miesten tenniksen loppuottelu ja ilta vielä täynnä juoksupainotteista ohjelmaa. Toisaalta tämä kisatv:n kyttääminen haittaa jo mun lenkkejäni merkittävästi. Tänään lenkille ja kunto nousuun huikeaan! Lopuksi: Bongasin tämmösen urheiluasukolumnin-> Trikoot on riskilläkin Njaapajaa, nyt olen kyllä ihan sitä mieltä, että juostessa on hyvä olla tekniset vaatteet ellei sitten välttämättä halua itse kärsiä turhaan. Viis siitä mitä muut sanoo, jos eivät kestä katsoa kääntäkööt pään pois :) Itse aloittelin joll...