Siirry pääsisältöön

loma on ihmisen parasta aikaa

Toisinaan, niinkuin tänään, juostessa mulla alkaa blogisuoni pulputa.
Kesälomaa, tuota työtätekevän elämän parasta aikaa, on nyt kulunut reilut kaksi viikkoa. Kolmisen viikkoa vielä edessä. Mä elän kesälomia varten. En mitenkään vihaa työtäni, mutta rakastan kesää ja lomaa, ehkä juurikin siksi, ettei vapaata aina ole. Itsestäänselvyyksiä?

1. lomaviikon vietimme perheen kesken (2 aikuista ja neljä lasta 4-13-vuotiaat) Gotlannissa, niinkuin edellisessä tekstissä hiukan maltoin raappaista. En ole vieläkään toipunut Gotlannin ihanuudesta, muutan sinne tai toisaalle viettämään eläkepäiviäni sitten joskus.
Ystäväni tietää, että mun kaukaisissa tulevaisuuden haaveissa on ollut jo parikymppisestä, eläkäpäivät meren rannalla omassa talossa. Kissan tai koiran kanssa, lasten ja lastenlasten vieraillessa. Näissä haaveissa ei koskaan aiemmin ollut miestä. :) Nyt luulen tavanneeni sellaisen, jonka kanssa haluan olla vielä silloinkin. Tai ollaanhan me hengattu yhdessä kohta jo yhdeksän vuotta, tavallaan. Riippuu mistä aletaan laskea :) Ja eläkeikäänkin on parikymmentä vuotta vähemmän kuin silloin parikymppisenä.
Gotlannin itärannikolla poiketessamme eräänä päivän, bongasin kauniin (tietenkin) ruotsalaisnaisen oman talonsa puutarhassa läppärin ääressä. Oli varmasti joku dekkaristi kesätalonsa puutarhassa, karun ihanassa pihassa! Hitto, tota mä haluan, olen aina halunnut!!! Tosin mä voisin maalata-kin....

Mä en nyt lähde selostamaan kuusihenkisen perheen matkabudjetista, en siitä kuinka jotain välillä kiukututtaa ja suurimman osan ajasta kaikilla on oikeasti kivaa. Joskus kenkä hiertää pienessä jalassa kun vanhemmat kävelyttää 'kymmeniä' kilometrejä vanhassa Visbyssä, mutta aina se jätski palkitsee yhtä paljon ja paluu vuokratalolle kun saa paljain jaloin riekkua nurmipihalla. Tai siitä kuinka meitä hirvitti aivan törkeästi, että joku sinkoutuu mereen niiltä korkeilta klinteiltä ja raukeilta. Kaatuminen ja tippuminen kielletty oli Gotlannin reissun motto :)

Ja yhtäkään lasta ei ketuttanut vaikka ei käyty Kneippbyssä, tuossa Gotlannin puuhamaan vastineessa. (puuhahelvetiksi kutsutaan niitä miehen kanssa :)). Mutta älkää vetäkö herneitä nenään, niissä on käyty ihan riittävästi edellisinä kesinä. Eli lapset saavat myös 'huvipuisto'kokemuksia :)
Ja koska asumme pääkaupunkiseudulla, lintsi on pakollinen joka kesä. Toisaalta olen vielä itsekin 'lintsi'iässä. Eli kokemus ei ole pakkopullaa vuodesta toiseen vaan oikeasti kivaa. Toisella lomaviikolla siis lintseilimme, uimme ahkerasti ja näimme tuttuja ja mä ehdin myös juosta yli 30 kilsaa....Tämän viikon aloitimme Porvoo-päivällä.


Porvoo on niin tuttu, ettei sen keskiaikaisuutta ja kauneutta tule niinkään enää hehkutettua, vaikka kaunishan se toki on. Meidän, mun ja miehen, keski-ikäisyyttä todistaa se, että taas olimme ihan 'tänne voisimme myös muuttaa eläkepäivinä.' Haloo, olen muuttunut isäkseni, joka jankutti aina kaiken aikaa hehkeistä eläkepäivistään parhaassa työiässään! Näin se homma näemmä etenee.  
Aurinkoiset lomapäivät jatkuvat, elämme tämän hetkisen elämämme parasta aikaa juuri nyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää