Toisinaan, niinkuin tänään, juostessa mulla alkaa blogisuoni pulputa.
Kesälomaa, tuota työtätekevän elämän parasta aikaa, on nyt kulunut reilut kaksi viikkoa. Kolmisen viikkoa vielä edessä. Mä elän kesälomia varten. En mitenkään vihaa työtäni, mutta rakastan kesää ja lomaa, ehkä juurikin siksi, ettei vapaata aina ole. Itsestäänselvyyksiä?
1. lomaviikon vietimme perheen kesken (2 aikuista ja neljä lasta 4-13-vuotiaat) Gotlannissa, niinkuin edellisessä tekstissä hiukan maltoin raappaista. En ole vieläkään toipunut Gotlannin ihanuudesta, muutan sinne tai toisaalle viettämään eläkepäiviäni sitten joskus.
Ystäväni tietää, että mun kaukaisissa tulevaisuuden haaveissa on ollut jo parikymppisestä, eläkäpäivät meren rannalla omassa talossa. Kissan tai koiran kanssa, lasten ja lastenlasten vieraillessa. Näissä haaveissa ei koskaan aiemmin ollut miestä. :) Nyt luulen tavanneeni sellaisen, jonka kanssa haluan olla vielä silloinkin. Tai ollaanhan me hengattu yhdessä kohta jo yhdeksän vuotta, tavallaan. Riippuu mistä aletaan laskea :) Ja eläkeikäänkin on parikymmentä vuotta vähemmän kuin silloin parikymppisenä.
Gotlannin itärannikolla poiketessamme eräänä päivän, bongasin kauniin (tietenkin) ruotsalaisnaisen oman talonsa puutarhassa läppärin ääressä. Oli varmasti joku dekkaristi kesätalonsa puutarhassa, karun ihanassa pihassa! Hitto, tota mä haluan, olen aina halunnut!!! Tosin mä voisin maalata-kin....
Mä en nyt lähde selostamaan kuusihenkisen perheen matkabudjetista, en siitä kuinka jotain välillä kiukututtaa ja suurimman osan ajasta kaikilla on oikeasti kivaa. Joskus kenkä hiertää pienessä jalassa kun vanhemmat kävelyttää 'kymmeniä' kilometrejä vanhassa Visbyssä, mutta aina se jätski palkitsee yhtä paljon ja paluu vuokratalolle kun saa paljain jaloin riekkua nurmipihalla. Tai siitä kuinka meitä hirvitti aivan törkeästi, että joku sinkoutuu mereen niiltä korkeilta klinteiltä ja raukeilta. Kaatuminen ja tippuminen kielletty oli Gotlannin reissun motto :)
Ja yhtäkään lasta ei ketuttanut vaikka ei käyty Kneippbyssä, tuossa Gotlannin puuhamaan vastineessa. (puuhahelvetiksi kutsutaan niitä miehen kanssa :)). Mutta älkää vetäkö herneitä nenään, niissä on käyty ihan riittävästi edellisinä kesinä. Eli lapset saavat myös 'huvipuisto'kokemuksia :)
Ja koska asumme pääkaupunkiseudulla, lintsi on pakollinen joka kesä. Toisaalta olen vielä itsekin 'lintsi'iässä. Eli kokemus ei ole pakkopullaa vuodesta toiseen vaan oikeasti kivaa. Toisella lomaviikolla siis lintseilimme, uimme ahkerasti ja näimme tuttuja ja mä ehdin myös juosta yli 30 kilsaa....Tämän viikon aloitimme Porvoo-päivällä.
Kesälomaa, tuota työtätekevän elämän parasta aikaa, on nyt kulunut reilut kaksi viikkoa. Kolmisen viikkoa vielä edessä. Mä elän kesälomia varten. En mitenkään vihaa työtäni, mutta rakastan kesää ja lomaa, ehkä juurikin siksi, ettei vapaata aina ole. Itsestäänselvyyksiä?
1. lomaviikon vietimme perheen kesken (2 aikuista ja neljä lasta 4-13-vuotiaat) Gotlannissa, niinkuin edellisessä tekstissä hiukan maltoin raappaista. En ole vieläkään toipunut Gotlannin ihanuudesta, muutan sinne tai toisaalle viettämään eläkepäiviäni sitten joskus.
Ystäväni tietää, että mun kaukaisissa tulevaisuuden haaveissa on ollut jo parikymppisestä, eläkäpäivät meren rannalla omassa talossa. Kissan tai koiran kanssa, lasten ja lastenlasten vieraillessa. Näissä haaveissa ei koskaan aiemmin ollut miestä. :) Nyt luulen tavanneeni sellaisen, jonka kanssa haluan olla vielä silloinkin. Tai ollaanhan me hengattu yhdessä kohta jo yhdeksän vuotta, tavallaan. Riippuu mistä aletaan laskea :) Ja eläkeikäänkin on parikymmentä vuotta vähemmän kuin silloin parikymppisenä.
Gotlannin itärannikolla poiketessamme eräänä päivän, bongasin kauniin (tietenkin) ruotsalaisnaisen oman talonsa puutarhassa läppärin ääressä. Oli varmasti joku dekkaristi kesätalonsa puutarhassa, karun ihanassa pihassa! Hitto, tota mä haluan, olen aina halunnut!!! Tosin mä voisin maalata-kin....
Mä en nyt lähde selostamaan kuusihenkisen perheen matkabudjetista, en siitä kuinka jotain välillä kiukututtaa ja suurimman osan ajasta kaikilla on oikeasti kivaa. Joskus kenkä hiertää pienessä jalassa kun vanhemmat kävelyttää 'kymmeniä' kilometrejä vanhassa Visbyssä, mutta aina se jätski palkitsee yhtä paljon ja paluu vuokratalolle kun saa paljain jaloin riekkua nurmipihalla. Tai siitä kuinka meitä hirvitti aivan törkeästi, että joku sinkoutuu mereen niiltä korkeilta klinteiltä ja raukeilta. Kaatuminen ja tippuminen kielletty oli Gotlannin reissun motto :)
Ja yhtäkään lasta ei ketuttanut vaikka ei käyty Kneippbyssä, tuossa Gotlannin puuhamaan vastineessa. (puuhahelvetiksi kutsutaan niitä miehen kanssa :)). Mutta älkää vetäkö herneitä nenään, niissä on käyty ihan riittävästi edellisinä kesinä. Eli lapset saavat myös 'huvipuisto'kokemuksia :)
Ja koska asumme pääkaupunkiseudulla, lintsi on pakollinen joka kesä. Toisaalta olen vielä itsekin 'lintsi'iässä. Eli kokemus ei ole pakkopullaa vuodesta toiseen vaan oikeasti kivaa. Toisella lomaviikolla siis lintseilimme, uimme ahkerasti ja näimme tuttuja ja mä ehdin myös juosta yli 30 kilsaa....Tämän viikon aloitimme Porvoo-päivällä.
Porvoo on niin tuttu, ettei sen keskiaikaisuutta ja kauneutta tule niinkään enää hehkutettua, vaikka kaunishan se toki on. Meidän, mun ja miehen, keski-ikäisyyttä todistaa se, että taas olimme ihan 'tänne voisimme myös muuttaa eläkepäivinä.' Haloo, olen muuttunut isäkseni, joka jankutti aina kaiken aikaa hehkeistä eläkepäivistään parhaassa työiässään! Näin se homma näemmä etenee.
Aurinkoiset lomapäivät jatkuvat, elämme tämän hetkisen elämämme parasta aikaa juuri nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti