Runningsup

OIH, me ja mä selvittiin muutosta - miten se voikin olla aina niin järkyttävää.  Oli muuten vika muutto, tänne jään. Jonkun pitää todellakin jatkaa tätä mainiota mummo (ja pappa) linjaa, joka tässä taloyhtiössä on. Kun taannoin paksahdin taloyhtiön kokoukseen, olin osallistujista about nuorin. Wau! Selvisimme myös puolen vuoden jättiremontista (tai noh, velkaa on ja on) ja asunnosta tuli juuri niin kuin pitikin. Asumista takana 1,5 kuukautta. RAKKAUS <3 (en juurikaan enää edes muista sitä omakotitaloviritystä, joka oli) Mä olen niin mukavan ärsyttävä kaikkien mielestä (myös perheen mielestä) kun todellakin vain huokailen onneani saada asua täällä. Tilavassa asunnossa kerrostalossa, meren äärellä, hyvien ja aina vaan paranevien yhteyksien päässä. Täällä on luonto, täällä on meri, täällä on palvelut, täällä on mun koti. Kunhan nyt toetaan ja jatkofiksaillaan asuntoa muutama vuosi, niin katsotaan tarvitseeko hankkia vene tai kesämökki. Miksi heti kun päättää asua hamaan tappiin kerro

On voimaannuttavaa (tuo sana on korni, mutta totta) kun tulee kevät ja myös se, että pääsemme  muuttamaan. Pienten ja suurtenkin, mutta ehkä odotettavissa olleiden viiveiden takia, muutto on (vasta)  2,5 viikon päästä. Vai oliko sillä aikataulua? No siinä kohtaa tuli kun irtisanoimme tämän vuokra-asunnon ja varasimme muuttofirman. Tänään muttosiivosin tämän nykyisen asunnon kylppärin. Saatan vihata kaakeleiden hinkkaamista, siksi tein 'suuren' työn jo nyt, jotta muutettuamme, loppusiivous olisi täällä edes vähän helpompi. Maanantai-iltana näytin tätä vuokra-asuntoamme seuraaville melko varmoille vuokralaisille tähän asuntoon. Kaksi pientä aasialaissisarusta (olivat minua noin rintakehään ja jotka minut tietävät - tietävät etten ole julmetun pitkä kai itsekään :D), jotka olivat aivan totaalisen ihania maanantaifiiliksen kohottajia (harmi, että tulivat vasta illalla). He hurmioituivat asunnosta (riittävän iso ja valoisa), kissasta (kissa pitää vieraista ja on supersosiaalin

Nykyään näemmä kirjoitan tänne kun a) on riittävästi aikaa b) olen erittäin hyvällä tuulella c) olen riittävän inspiroitunut näppäinhöpötykseen ja itsepuheluun. Sinänsä vääristävää, mutta minkäs teet? Elämää se on hyvä fiiliskin, riittävä aika ja inspiroituneisuus. Ja kait mä olen tänne joskus jotain asiaa kitissytkin? (voiko tietää?) Tämä on ollut hyvä viikko. Niin hyvä, että (suomalaisena) melkein pelkään koska ja mistä tulee takaisku. Miksi ihmeessä ei vain voisi olla hyvä viikko, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu? (no koska elämä). Noin puolet mun duunista on erilaisten asioiden kehittämistä (yksin ja yhdessä muiden kanssa) ja kuten tiedetään ne menevät sillä tavalla, että kolme askelta eteen ja kaksi taakse. Tällä viikolla on menty yhdeksän eteen. (tuulettaa!) Tämän viikon maanantaina tajusin, että nyt saa loppua tämä: minua koko joulukuun ja alkutammikuun vaivannut työmotivaation puute ja jonkinlainen työmasennus. Laitoin siis musat soimaan korville, paiskin hommia ja vaan tuli

muutama miete: - lasten harrastuksista . Lapsesta tulee liikkuvainen ja reipas ilman jokapäiväisiä jalkapallotreenejä tai voikkatunteja. Tämän olen tiennyt, koska olen itse muodostunut niin, vapaaehtoisesti liikkumalla ja paljon. En edes vihannut koulun liikuntatunteja, mutten ollut higarikaan niissä (paitsi voimistelussa). Mun perheen miespuoliset eli faija ja faijapuoli näyttivät kyllä hyvää esimerkkiä ja mua on kehotettu kokeilemaan lajia jos toistakin ja liikutettu lapsesta lähtien. Näkisin, että oma esimerkki on tärkeää tässä. Sen sijaan, että valittaa aina kun pitää vähän eväänsä liikauttaa, niin liikauttaa ja ottaa lapsen mukaan liikkumaan. Toisaalta jos on niitä, jotka eivät vaan kykene tai koskaan ehdi, asian voi ulkoistaa esim. urheiluseuroilla. Niissä vaan taitaa olla se vika, että höntsäilyä ei ole tarpeeksi...aika moni lopettaa viimeistään teini-iässä. Meidän juniori lopetti futiksen vuoden treenien jälkeen, ei siksi ettei olisi tykännyt jalkapallosta vaan siksi että por

Seuraa blogipostaus, jonka aiheena silmämeikki. Tai nojoo juhlakauteen fiilistely. Olen (mme) nyt jostain kumman syystä taas seuranneet Idolsia, vaikka onhan se nyt aika tyhmä ohjelma. Helppoa viihdettä, mutta siinä mielessä hauskaa, että jotkut ihmiset kokevat siinä aitoja onnistumisen tunteita, mikä on aina hyvä juttu! Mutta, kuten yleensäkin ehdin keskittyä myös epäolennaisuuksiin kuten Idols muikeloiden silmämeikkeihin (lähinnä nyt Maijan, Jannikan ja Annin). Paria viime lähetystä seuranneena olen ollut suorastaan kauhistunut siitä, miltä mun ihan perusarkimeikki ts. vaaleaa luomiväriä, rajaus ja ripsari näyttää oikesti. Ihan hirveältä, ainakin tv:ssä kaikilla. Kun taas (Maijan) ihanan utuinen sumusilmämeikki on suorastaan hurmaava. Aivan ihana koko Maija muutenkin, oikoo mun aiempia käsityksiä hänestä parempaan suuntaan. Kerrassaan suloinen, vahva ja aito ihminen. En ole koskaan ollut Maijan musiikin fani, mutta jätetään se asia siihen. Musamausta voi kiistellä, mutta se ei j

Tervehdys niin monen kuukauden jälkeen! En malttanut vieläkään kokonaan lopetella bloggaamista vaikka toki niin taas harkitsin. Kauheasti on kaikkea taas tapahtunut ja suunnitelmat muuttuneet osin totally! Elikkäs siis: Pitkä ja kuuma kesä ja erinäiset tonttiin liittyvät ongelmat saivat meidät tekemään miehen kanssa sellaisen päätöksen, joka tipautti pienen pienen ahdistuksen rintakehästä. Elokuussa päätimme laittaa tontin myyntiin ja jo syyskuussa löysimme sekä pian sen jälkeen ostimme ISON asunnon kerrostalosta <3 sellaisesta sijainnista, jossa olen halunnut asua viimeiset 15 vuotta (vai oliko se sittenkin aina?). Nyt asumme tässä tilapäisessä vuokra-asunnossa edelleen (vuosi täynnä, jihuu - se oli minimiasumisaika, jonka jälkeen voi hilppasta pois 1 kk irtisanomisajalla), kunnes uuden kämpän remontti on riittävän valmis. Teemme laajan remontin, jotta saamme asunnon mieleiseen kuntoon. Rempan suunnittelimme pikavauhtia, koska olemme jo vuosia hioneet makujamme yhteen mi