sumussa

mistä tietää, että on tullut vanhaksi (okei-okei, vanhemmaksi). Siitä, että pitää olla jatkuvasti pelastussuunnitelma itselleen oman jaksamisen kannalta. Työarki on välillä rasittavaa - antoisaa ja parasta ja ilman sitä en tahtoisi olla (vielä pitkään aikaan), mutta väsyttävää se silti on. Jotkut viikot ovat raskaampia kuin toiset - kivat ja kepeät viikot.

Eilen huokaisin helpotuksesta kun vedin kotioven perässäni kiinni. Koko päivän päässä vallitsi ajatus: 'en ole rakennettu arkimaanantaita varten, plääh ja haukotus, onneksi huomenna on etäpäivä'. Maanantaiblues siis. Mulla on melkein aina. Noin tiistaista, viimeistään keskiviikosta perjantaihin olen työparhaimmillani. Jatkossa laitan rastin jonnekin jos olen jo maanantaina parhaimmillani (mitä silloin olen tehnyt eri tavalla?) Toisaalta, yleensä en ole perjantaisin mitenkään loppu (enää) toisin kuin monet muut. Jokin on muuttunut, enkä oikein hahmota mikä. Vaikuttaako melkeinpä jokaviikkoinen etäpäivä (milloin mikäkin viikonpäivä), sehän rytmittää mun arkityöelämää eri tavalla. Sama se, ilman etäpäiviä en olisi elossa, toki haluaisin olla iskussa myös maanantaisin. Viime viikolla olin etänä maanantain - ihanaa. Tiistaina töissä olin kuin puulla päähän lyöty, horroksessa ja väsynyt - hirveetä.

Kun etäilen pidän huolen, että pääsen pitkälle kävelylle tms. joka joko aloittaa, keskeyttää tai lopettaa etäpäivän työt. Se ei ole ainoastaan järkevää, vaan se on aivan ehdoton toimintaedellytys. Tänään menin merenlahden jäälle ihastelemaan loskaista sumusäätä. Ulkoillessahan on se ja sama millainen sää on, keli on aina hyvä ulkoiluun. Kaunista, hapekasta, päätä tuulettavaa, mun juttua.
Voin myös sen mainita, että aloitin tämän etäpäivän puolen tunnin (hikisellä)lihasjumpalla. Milloin toimistoarjessa tuollaista kerkeää kun jo aamutoimiin, työmatkoihin ja muihin siirtymisiin menee ainakin pari tuntia päivässä.

Sumuinen, sateinen ja loskainen merenlahti läheisellä luonnonsuojelualueella tänään. Kaunis.